Ei kannata erota huonostakaan ja väljähtymeestä liitosta jos on yli 45v ja nainen

Lähdin huonosta liitosta nelikymppisenä. Olin ajatellut olla sinkku mutta heti tarttui matkaan elämäni mies. Kun tapasin vihdoin oikeasti kunnollisen, kypsän ja läheisyyteen kykenevän miehen, aiemmat kumppanivalintani hävettivät minua.

Jos olisin tiennyt parisuhteiden voivan olla tällaisia, olisin lähtenyt paljon aiemmin. Sitä vaan sääli sen jätetyksi tulevan tunteita eikä yhtään ajatellut itseään. Ja kun ympärillä kaikki exän kaverit olivat samanlaisia urpoja, sitä jotenkin piti normaalina.

Vierailija kirjoitti:

100 % MIESVIHAA TÄSSÄ KETJUSSA. ILMIANNETTU.

Hassu. Fakta ei ole vihaa. 

Hmm. Joo kaduttaa kyllä hirveästi kun jätin taakseni ex-puolisoni. Kaipaan hirveästi sitä negatiivisuutta, valitusta, arvostelua, kiukuttelua, nihkeilyä, itsekeskeisyyttä, tekopyhyyttä, ilkeyttä ja junttiutta. Kumpa vain saisin nuo asiat takaisin elämääni. Harmittaa kun nyt joudun tekemään asiat omalla tavallani, ilman että a) tarvitsee maanitella toista mukaan, b) toinen ruikuttaa/murjottaa vieressä c) toinen hönkii niskaan, kyttää ja arvostelee d) toinen nihkeilee, venkoilee tai laiskottelee e) toinen osallistuu passiivis-aggressiivisella marttyyriasenteella. On todella ikävää, kun nyt onkin mistä valita, sen sijaan että olisi valmiiksi määritelty se yksi ainoa oikea tapa elää ja toimia. Voi, olisipa elämäni yhtä ahdistavaa kuin ennen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei kannata? Ja miksi joutuisi elämään yksinäisyydessä? Rahan takia nyt ainakaan ei kannata yhdessä olla, ja ainakin itselläni meni eron jälkeen taloudellisesti paremmin. Vaikka olin pienipalkkaisempi, niin liitossa oli korkeammat asumiskustannukset, korkeammat ruokakustannukset ym. Nykyään minulle jää enemmän rahaa käteen. Yksinäisyyttäkään en ole enää eron jälkeen kokenut, huonossa suhteessa se taas oli jokapäiväinen tunnetila.

Kai tuo "rahan takia" riippuu täysin tilanteesta. Suurimalla osalla yhteiset asumiskustannukset nousevat, koska pitää ylläpitää kahta asuntoa. Ehkä joutuu hankkimaan myös toisen auton jne. Tietysti riippuu toisen kulutustottumuksista, miten eroaminen vaikuttaa muihin kuluihin. Keskimäärin molempien rahatilanne huononee erossa, se on selvä, mutta poikkeuksiakin on.

Vierailija kirjoitti:

Suuri osa naisista on iloisia päästessään äijänketaleesta eroon ja uutta ei oteta. Miehillä tuntuu olevan enemmänkin pelkona yksin jääminen.

Mietin että onko moni nainen pohjimmiltaan yksineläjä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei kannata? Ja miksi joutuisi elämään yksinäisyydessä? Rahan takia nyt ainakaan ei kannata yhdessä olla, ja ainakin itselläni meni eron jälkeen taloudellisesti paremmin. Vaikka olin pienipalkkaisempi, niin liitossa oli korkeammat asumiskustannukset, korkeammat ruokakustannukset ym. Nykyään minulle jää enemmän rahaa käteen. Yksinäisyyttäkään en ole enää eron jälkeen kokenut, huonossa suhteessa se taas oli jokapäiväinen tunnetila.

Kai tuo "rahan takia" riippuu täysin tilanteesta. Suurimalla osalla yhteiset asumiskustannukset nousevat, koska pitää ylläpitää kahta asuntoa. Ehkä joutuu hankkimaan myös toisen auton jne. Tietysti riippuu toisen kulutustottumuksista, miten eroaminen vaikuttaa muihin kuluihin. Keskimäärin molempien rahatilanne huononee erossa, se on selvä, mutta poikkeuksiakin on.

Näin se toki on, ja jos vielä on yhteisiä lapsia, pitää molempien asunnoissa olla tilaa lapsillekin. Me oltiin siitä hyvässä tilanteessa, ettei ollut lapsia. Asuimme melko leveästi miehen toiveesta. Maksoimme puoliksi, eli minä rahoitin hänen haluamaansa elämäntyyliä vaikka itse olisin voinut asua vaikka pikku mökissä tai vaikka kerrostaloyksiössä. En ole koskaan ollut rahan tai leveän elämän perään, mutta mieheni oli joten minunkin piti siihen sitten osallistua rahallisestikin. Myös ruokakulut jaettiin puoliksi, ja minulle oli eron jälkeen oikeasti tyrmistys, miten vähän yksinäni menee rahaa ruokaan.

Oon viikonloppu isä minä vaan....

Miksi sulla on AP noin heikko itsetunto? Vai oletko mies, joka teeskentelee naista? Tottakai huonosta liitosta kannattaa lähteä. Yksinkin parempi kuin paskassa suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Joo kaduttaa kyllä hirveästi kun jätin taakseni ex-puolisoni. Kaipaan hirveästi sitä negatiivisuutta, valitusta, arvostelua, kiukuttelua, nihkeilyä, itsekeskeisyyttä, tekopyhyyttä, ilkeyttä ja junttiutta. Kumpa vain saisin nuo asiat takaisin elämääni. Harmittaa kun nyt joudun tekemään asiat omalla tavallani, ilman että a) tarvitsee maanitella toista mukaan, b) toinen ruikuttaa/murjottaa vieressä c) toinen hönkii niskaan, kyttää ja arvostelee d) toinen nihkeilee, venkoilee tai laiskottelee e) toinen osallistuu passiivis-aggressiivisella marttyyriasenteella. On todella ikävää, kun nyt onkin mistä valita, sen sijaan että olisi valmiiksi määritelty se yksi ainoa oikea tapa elää ja toimia. Voi, olisipa elämäni yhtä ahdistavaa kuin ennen.

Osuva kuvaus mieheltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuri osa naisista on iloisia päästessään äijänketaleesta eroon ja uutta ei oteta. Miehillä tuntuu olevan enemmänkin pelkona yksin jääminen.

Mietin että onko moni nainen pohjimmiltaan yksineläjä? 

Jotkut varmasti. Itse olisin mieluummin hyvässä parisuhteessa, mutta en vain näe mitenkään mahdollisena että saisin hyvän miehen. Yksinolo on siis tavallaan itsestäänselvä kohtalo mulle, joten turha siitä on ulista.

On niitä pahempiakin kohtaloita monilla maapallon naisilla kuin elää rauhassa yksin.

Riippuu minkä näköinen yli 45v nainen on. Onko lapsia vai lapseton jne. Itsestään huolta pitäminen, liikunta ja ruokavalio sekä tietysti muut elämäntavat kuten savuttomuus, päihteettömyys tai kohtuullinen alkoholin käyttö. Ja tyyli tietysti vaikuttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Riippuu minkä näköinen yli 45v nainen on. Onko lapsia vai lapseton jne. Itsestään huolta pitäminen, liikunta ja ruokavalio sekä tietysti muut elämäntavat kuten savuttomuus, päihteettömyys tai kohtuullinen alkoholin käyttö. Ja tyyli tietysti vaikuttaa. 

Vaikuttaa mihin? Yksinoloon? Se on aina parempi kuin huono suhde. Ei tarvitse kelvata kellekään. 

Otetaan nyt vaikka semmoinen perusasia kyin nukkuminen. En ole 40 v täytettyäni pystynyt nukkumaan samassa huoneessa kenenkään kanssa. Korvatulpat ei auta, jos sänkykaveri kuorsaa. Ja jos mies on kovin hellyydenkipeä, en nuku vaikka kainalossa muuten mukavaa onkin. Huonosti nukkuminen vaikuttaa aivotoimintaan pitkään. 

Vierailija kirjoitti:

Suuri osa naisista on iloisia päästessään äijänketaleesta eroon ja uutta ei oteta. Miehillä tuntuu olevan enemmänkin pelkona yksin jääminen.

Mitä itse huomannut niin se on nimenomaan naiset jotka ovat heti hyppäämässä uuteen suhteeseen. Ei mene montaa viikkoa eron jälkeen kun on jo uusi kierrossa. Varmaan katsovat jo valmiiksi jonkun ettei tarvitse yksin jäädä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuri osa naisista on iloisia päästessään äijänketaleesta eroon ja uutta ei oteta. Miehillä tuntuu olevan enemmänkin pelkona yksin jääminen.

Mietin että onko moni nainen pohjimmiltaan yksineläjä? 

Varmasti aika moni. Keräilijä-metsästäjä heimoissa naiset vietti paljon myös aikaa metsällä. Lapsia yleensä syntyi korkeintaan neljä naisen eliniän aikana ja siihen aikaan ei katsottu pahalla sitäkään että lapsen synnyttyä nainen päätti ettei sitä aio elättää ja hankkiutui siitä eroon.  Se siis kuoli. Naiset myös sääteli tehokkaasti syntyvyyttä. Joten kyllä se on ihan geeneissä haluta olla pääosin yksin.

"Yksin ollessa saa olla mitä on, eikä tarvitse jatkuvasti kokea olevansa vääränlainen. Liikaa tätä tai liian vähän tota. Miehen kanssa ei saa edes vanheta rauhassa."

:D

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuri osa naisista on iloisia päästessään äijänketaleesta eroon ja uutta ei oteta. Miehillä tuntuu olevan enemmänkin pelkona yksin jääminen.

Mitä itse huomannut niin se on nimenomaan naiset jotka ovat heti hyppäämässä uuteen suhteeseen. Ei mene montaa viikkoa eron jälkeen kun on jo uusi kierrossa. Varmaan katsovat jo valmiiksi jonkun ettei tarvitse yksin jäädä.

Nuo on laastarisuhteita. Harvemmin niistä tulee mitään vakavaa. Eron jälkeen moni pelkää yksin jäämistä, kun ei ole vielä tottunut siihen, eikä välttämättä koskaan elämässään asunut yksin. Niin se mullakin meni. Eron jälkeen olin todella masentunut, vaikka suhde oli huono ja itse halusin eroa.

Yli 45-v mies ei sen sijaan eroa kirveelläkään. Se roikkuu pystyyn kuolleessa liitossaan, koska ei yksinkertaisesti pärjäisi itsenäisesti. Mieluummin se vuosikausia vaikka makaa sohvalla naama nurinpäin, pettää, pitää kiinni kotona saatavasta palvelusta ja ukkomiehen sosiaalisesta statuksestaan, kuin lähtisi. Miehille kulissit ovat tärkeämpiä kuin naisille. Mitä työkaveritkin sanoisi. Saunailloissa haukkuvat juovuksissa vaimonsa, ja avautuvat onnettomasta elämästään, mutta siihen se sitten jääkin.

Vierailija kirjoitti:

"Yksin ollessa saa olla mitä on, eikä tarvitse jatkuvasti kokea olevansa vääränlainen. Liikaa tätä tai liian vähän tota. Miehen kanssa ei saa edes vanheta rauhassa."

:D

 

No näinhän se on. Ihan normaalitkin elämään kuuluvat asiat häiritsee miehiä. Sitähän AP:kin vihjailee, että tietyssä iässä naisen ei kannata enää edes odottaa hyvää kohtelua keneltäkään. Ei edes omalta mieheltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia on monimutkainen. Ne naiset, joilla on hyvä työ ja varallisuutta, selviävät erosta taloudellisesti hyvin. Ja ne, joilla on ystäviä, lapsia jne. ihmissuhteita, eivät jää yksin. Jos sekä talous että ihmissuhteet ovat kunnossa, ero ei tuottane suuria murheita, kun ero tapahtuu omasta tahdosta. 

Uuden hyvän parisuhteen löytäminen voi olla vaikeaa, muttei mahdotonta. 

Minulle ei ole ikinä ollut parisuhteen löytäminen niin helppoa kuin 45+. Ikäisiäni, eronneita miehiä oli tarjolla pilvin pimein. Minulla ei tosin ole lapsia, mikä ehkä helpotti asiaa. Tuossa iässä löysin nopeasti elämäni parhaan suhteen joka jatkuu edelleen.

Oot sit varmaan tosi HOT!