En ole kertonut nettitutulle olevani todella lihava, tuntuu että huijaan
Olen jutellut jo pari vuotta erään miehen kanssa netissä ja hän myönsi nyt, että on ihastunut minuun ja haluaisi tavata. Minulla on erittäin photoshopattuja kasvokuvia joissa näytän vain vähän ylipainoiselta, ehkä jopa söpösti pyöreältä. Totuus on aivan toinen. Olen 160 cm/97 kg.
En ole mitenkään suunnitellut että haluan huijata ketään tai saada ketään ihastumaan valeminääni. Se vain tuntui niin hyvältä kun sain olla netissä parempi versio itsestäni.
Mies on oletettavasti omilla muokkaamattomilla kuvillaan profiilissaan, koska hänen kavereidensa profiileistakin löytyy hänen kuviaan ja näyttää kaikissa (ihan liian) hyvältä, ainakin minun tasooni nähden.
Laihdutan koko ajan ja olen saanut kahdeksan kiloa pudotettua, mutta matkaa on vielä valtavasti edes normaalipainoon. Miten voin ikinä kertoa tämän hänelle? Olen ehkä itsekin ihastunut, mutta... no, tämä paino. En voi uskoa että hän (tai kukaan) haluaisi minusta yhtään mitään enää sen jälkeen kun on nähnyt minut livenä.
Toisaalta haluaisin nähdä hänet, toisaalta pelkään kuollakseni. Mitä ihmettä tässä voi tehdä?
Kommentit (50)
Jos päädyt tapaamaan miehen, kannattaa paljastaa asia ennen tapaamista..
Itse arvostaisin enemmän ihmistä joka tiedostaa lihavuuden olevan ongelma, kuin ihmistä joka ei edes ymmärrä että se voi olla ongelma..
Jos todella haluat nähdä niin varoita miestä etukäteen. Laita rehellinen kuva. Älä mene tapaamaan ilman varoitusta! Voi mennä mönkään.
Sitten se selviää onko oikeasti ihastunut. Onnea!!
Vierailija kirjoitti:
Jos päädyt tapaamaan miehen, kannattaa paljastaa asia ennen tapaamista..
Itse arvostaisin enemmän ihmistä joka tiedostaa lihavuuden olevan ongelma, kuin ihmistä joka ei edes ymmärrä että se voi olla ongelma..
Juuri näin. Ehdottomasti kerro ennen tapaamista
Ennen kuin sovitte mitään tapaamista, sun täytyy lähettää miehelle rehellinen kuva itsestäsi, josta käy ilmi että olet jonkin verran ylipainoinen. Jos hän sen jälkeen vielä haluaa tavata, menet paikalle itsevarmana ja omana hurmaavana itsenäsi.
Vierailija kirjoitti:
Tapaat vaan omana itsenäsi. Jos et kelpaa miehelle, ei vika ole sinussa. Rohkea rokan syö 🙂
No on jos huijaa. Itse liukenisin kohteliaasti mahdollisimman nopeasti ja uutta tapaamista ei tulisi
Näytä hänelle tuoreita rehellisiä kuvia itsestäsi. Siinähän se selviää, haluaako nähdä livenä
Vierailija kirjoitti:
Ennen kuin sovitte mitään tapaamista, sun täytyy lähettää miehelle rehellinen kuva itsestäsi, josta käy ilmi että olet jonkin verran ylipainoinen. Jos hän sen jälkeen vielä haluaa tavata, menet paikalle itsevarmana ja omana hurmaavana itsenäsi.
Jonkin verran ylipainoinen???
Kuinka harhainen oikein olet. BMI 38 on sairaalloisen lihava ja terveydelle erittäin haitallista.
Jos toisella ei ole jotain feeder-fetissiä, niin tuskin hän haluaa tavata sotanorsua. Sairaalloisen lihava nainen kertoo jo kaiken itsestään. Ei ole tahtoa eikä itsekontrollia vaan kaikki pitää saada heti. Toisaalta minkään eteen ei olla valmis tekemään töitä. Miksi siis parisuhteenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Jos päädyt tapaamaan miehen, kannattaa paljastaa asia ennen tapaamista..
Itse arvostaisin enemmän ihmistä joka tiedostaa lihavuuden olevan ongelma, kuin ihmistä joka ei edes ymmärrä että se voi olla ongelma..
Joku voisi hyvinkin arvostaa viimeksi mainittua enemmän.
Rehellisyyshän tässä on se ongelma. Jos joku olisikin livenä paljon kauniimpi kuin miltä kuvissa näytti, niin ei toisia treffejä tulisi...
Mistä sitä tietää onko se mieskään rehellinen kaikesta. Kavereidenkin profiilit saattavat olla kaikki yhden huijarin tekemiä feikkiprofiileja.
Mä aloin kerran juttelemaan netissä mukavan naisen kanssa ja hän oli isompi kuin sinä. Ihastuttiin ja tavattiin ja seksi oli loistavaa. Ei mua hävettänyt yhtään kulkea hänen kanssa, olen voimakas mies, myös henkisesti. Välimatka ajoi meidät erilleen. Tsemppiä sulle, ole oma rohkea itsesi, se kyllä kantaa.
Ettekö ole jutelleet ulkonäöstä, elämäntavoista, painosta, erilaisista elämän haasteista? Jos ette, niin aika paljon taitaa olla vielä molemmin puolin tietämättä toisesta. Jos vielä vähän enemmän tutustuisitte, voisivat nekin asiat, jotka ovat johtaneet painonnousuusi tulla puhutuiksi jopa tärkeämpänä ja syvällisempänä seikkana kuin paino tai koko sinänsä.
Ei sinun suoraan tarvitse hänelle laittaa kuvaa, että tässä mä nyt oon. Vaihda vaikka profiilikuvaksi sellainen, jossa näkyy myös vartalo. Eiköhän se mies sen siitä bongaa ja lähiajat näyttävät, hiipuuko keskustelu vai onko hän entistäkin innokkaampi tapaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Tapaat vaan omana itsenäsi. Jos et kelpaa miehelle, ei vika ole sinussa. Rohkea rokan syö 🙂
Tarkoitat siis rohkea rotan syö. Ap joko kerrot etukäteen rehellisesti tai laihdutat. Mikään ei ole niin inhottavaa, kuin pettyä siihen, että toinen on epärehellinen.

Se sanonta on kyllä että rohkea rokan syö.
Herran jumala mikä vonkale.. 160cm/90kg. Olen itse mies 178cm/78kg ja olen treenannut 13v joten lihakset ovat suuret, mutta rasvaprosentti on pieni. En voi käsittää noita sun mittoja... Huijaat jo siinä vaiheessa kun muokkaat kuviasi, nyt kerrot rehellisesti tilanteen, mutta veikkaan että painosi on, sanotaanko "liikaa".
Kaksi vuotta on pitkä aika. Ongelma ei mielestäni ole paino. Ongelma on photoshopatut kasvokuvat sekä tarkoituksellinen asioiden salailu. Minulle rehellisyys ja luotettavuus on parisuhteen tärkeimpiä asioita.
Moni on varmaan nähnyt NBA -koripalloilijoita.. Ovat yleensä jotain Markkasta lukuun ottamatta aika lihaksikkaita. Ja sanomattakin selvää, että pitkiä miehiä. Heidän keskipaino on 90kg, niin tässä saa 160cm naisella olla melkonen pommi läskiä lihan ympärillä.
Tapaat vaan omana itsenäsi. Jos et kelpaa miehelle, ei vika ole sinussa. Rohkea rokan syö 🙂