En ole kertonut nettitutulle olevani todella lihava, tuntuu että huijaan
Olen jutellut jo pari vuotta erään miehen kanssa netissä ja hän myönsi nyt, että on ihastunut minuun ja haluaisi tavata. Minulla on erittäin photoshopattuja kasvokuvia joissa näytän vain vähän ylipainoiselta, ehkä jopa söpösti pyöreältä. Totuus on aivan toinen. Olen 160 cm/97 kg.
En ole mitenkään suunnitellut että haluan huijata ketään tai saada ketään ihastumaan valeminääni. Se vain tuntui niin hyvältä kun sain olla netissä parempi versio itsestäni.
Mies on oletettavasti omilla muokkaamattomilla kuvillaan profiilissaan, koska hänen kavereidensa profiileistakin löytyy hänen kuviaan ja näyttää kaikissa (ihan liian) hyvältä, ainakin minun tasooni nähden.
Laihdutan koko ajan ja olen saanut kahdeksan kiloa pudotettua, mutta matkaa on vielä valtavasti edes normaalipainoon. Miten voin ikinä kertoa tämän hänelle? Olen ehkä itsekin ihastunut, mutta... no, tämä paino. En voi uskoa että hän (tai kukaan) haluaisi minusta yhtään mitään enää sen jälkeen kun on nähnyt minut livenä.
Toisaalta haluaisin nähdä hänet, toisaalta pelkään kuollakseni. Mitä ihmettä tässä voi tehdä?
Kommentit (50)
Onhan se mieskin voinut huijata. Eihän noista kuvista näe hänen pituuttaan? Mitäs jos hän onkin joku 150cm?
Miehenä voin sanoa, että ylipaino on helpompaa hyväksyä kuin se, että siitä valehdellaan ja näytetään livenä ihan erilaiselta kuin kuvissa.
Rehellisyydellä siis eteenpäin ja toivottavasti käy hyvin. Hatunnosto siitä, että olet tehnyt jo hienosti töitä painosi kanssa. Se kannattaa joka tapauksessa.
Miehellä on toisaalta täysi oikeus olla pitämättä ylipainosta ja tykätä siitä mistä tykkää niin kuin kenellä tahansa ja jos ei toisen ulkonäkö miellytä, niin se on sitten voi voi ja elämä on.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se mieskin voinut huijata. Eihän noista kuvista näe hänen pituuttaan? Mitäs jos hän onkin joku 150cm?
Mistä "noista kuvista"? Missä olet nähnyt tämän miehen kuvia, ja mistä tiedät nähneesi samat kuvat kuin aloittaja? Aivan älyvapaa kommentti.
"Mistä "noista kuvista"? Missä olet nähnyt tämän miehen kuvia, ja mistä tiedät nähneesi samat kuvat kuin aloittaja? Aivan älyvapaa kommentti."
Ymmärrys hukassa?
Alkuperäinen kirjoittaja kertoi nähneensä miehen kavereiden sivuilla kuvia miehestä, jonka perusteella päätteli, että mies on saman näköinen kuin mitä ap:lle ilmoittanut.
Mutta jollei ole kokovartalokuvia, jossa mies seisoo kavereitten rinnalla, on vaikea päätellä miehen pituutta.
Jos naiset usein valehtelevat painonsa, ihan samalla tavalla miehet valehtelevat pituutensa.
Vierailija kirjoitti:
Jos päädyt tapaamaan miehen, kannattaa paljastaa asia ennen tapaamista..
Itse arvostaisin enemmän ihmistä joka tiedostaa lihavuuden olevan ongelma, kuin ihmistä joka ei edes ymmärrä että se voi olla ongelma..
Tarviiko langanlaihan/kierosilmäisen/huonohampaisen/ tms myös kertoa etukäteen?
Vierailija kirjoitti:
"Mistä "noista kuvista"? Missä olet nähnyt tämän miehen kuvia, ja mistä tiedät nähneesi samat kuvat kuin aloittaja? Aivan älyvapaa kommentti."
Ymmärrys hukassa?
Alkuperäinen kirjoittaja kertoi nähneensä miehen kavereiden sivuilla kuvia miehestä, jonka perusteella päätteli, että mies on saman näköinen kuin mitä ap:lle ilmoittanut.
Mutta jollei ole kokovartalokuvia, jossa mies seisoo kavereitten rinnalla, on vaikea päätellä miehen pituutta.
Jos naiset usein valehtelevat painonsa, ihan samalla tavalla miehet valehtelevat pituutensa.
Siis kuvitteletko, että kavereiden sivuilla olisi jotain kasvopotretteja tästä miehestä? Eivätköhän ne nimen omaan ole jotain tilannekuvia, joissa näkyy koko porukka, myös vartalot. Siis kertakaikkiaan mikään aloittajan tekstissä ei anna syytä olettaa, että tästä mysteerimiehestä ei olisi ihan normaaleita vartalokuvia näkyvillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapaat vaan omana itsenäsi. Jos et kelpaa miehelle, ei vika ole sinussa. Rohkea rokan syö 🙂
Tarkoitat siis rohkea rotan syö. Ap joko kerrot etukäteen rehellisesti tai laihdutat. Mikään ei ole niin inhottavaa, kuin pettyä siihen, että toinen on epärehellinen.
Se sanonta on kyllä että rohkea rokan syö.
Tiedän. Mutta tässä tapauksessa rotta sopii paremmin.
Ei kannata tavata ennen kuin olet laihduttanut normaalipainoiseksi.
Itse suosittelisin ensiksi ihan juttelemaan netissä ylipainostasi. Menkää sitten vaikka video puheluun jossa naatte toisenne. Älä mene tapaamaan ennen kuin tiedät hänen suhtautumisesi painosi.
Ps. Poista nuo photoshopatut kuvat itsestäsi. Löydät silloin paremmin ihmisiä jotka hyväksyy sut just sellaisena kuin olet
Kiva provo!😂
ikoko ketju meni lankaan.
omasta mielestäni kompelö yritys saada aikaan keskustelua