Onköhan maailmassa oikeastaan yhtäkään naista, jota on edes joskus kiinnostanut kuunnella mitä hänen miehensä ajattelee?

Kyllä mä tiedän mitä mun mies ajattelee. Koska se puristelee niitä jatkuvasti.

Narsisteja kiinnostaa, koska he saavat arvokasta tietoa, jota voi käyttää miehen manipuloimiseen ja henkiseen väkivaltaan.

No äiti saattaa kuunnella poikalapsensa ongelmia. Vaimojen työ on keskittyä lastenhoitoon ja silloin mies on provider-asemassa. Jos mies yrittää asettaa itsensä naisen lapsen asemaan, suhde luonnollisestikin hajoaa

Sinulla on ollut väärän tyyppisiä naisia, jos ainoa sallittu roolisi on olla hiljaa.

Jahas, että ap on sitten valinnut aina naisensa ulkonäön perusteella. Ja sitten on kiva parkua että aina ja kaikki naiset, yhyy..!

MINÄ! MUTTA EN ENÄÄ TIEDÄ MITÄ TEEN KUN MIEHET VAIKENEVAT KAIKESTA! OLEN MYKKÄKOULULAISTEN UHRI! Onko se henkistä väkivaltaa vai mikä näitä miehiä vaivaa? Varsinkin tunteisiin ja ihmissuhteisiin liittyvistä asioista ei mitään voi puhua.

Eräs jo edesmennyt mies kyllä puhui minulle muinoin. Nyt hän on tullut mieleeni yön myöhäisinä tunteina ja sanoo minulle, että ÄLÄ VÄLITÄ! Ennen miehet kirjoittivat pitkiä ihania kirjeitäkin naisilleen olivat he sitten tyttöystäviä, vaimoja tai tyttäriä.

Meillä se on mies joka tarvii paljon tukea ja kuuntelijaa työongelmiinsa. Kyllä minua ne jutut kiinnostaa, mutta vaikea siinä on suunvuoroa saada tai omia huolia kertoa, kun toisella sitä asiaa riittää. Ehkä sun naises on olleet samanlaisia? Enemmän se on ihmisestä kuin sukupuolesta kiinni.

Olis kyllä mielenkiintoista tietää hänen ajatuksiaan 😃 

Miehen saa parhaiten ulos, kun ehdottaa että jutellaan. Se on viisi minuuttia kun kantapäät vilkkuu. Keskustele siinä sitten. =D

Mitä naisten huolia pitäisi kuunnella? Minulla on niitä luultavasti vähemmän kuin miehellä.

 

Vierailija kirjoitti:

Jahas, että ap on sitten valinnut aina naisensa ulkonäön perusteella. Ja sitten on kiva parkua että aina ja kaikki naiset, yhyy..!

Läskin ulinaa. 

Jos nyt hieman karrikoin, niin aina ovat kuunnelleet mitä ajattelen. Tosin sen jälkeen ovat kyllä kertoneet auliisti mitä minun pitäisi ajatella sen sijaan.

Aika monta naisystävistäni, on halunnut sanoa viimeisen sanan. Ja he jotka eivät halunneet, mieluummin jättivät kuin sanoivat.

En siis yleistä koskemaan kaikkia naisia, vain niitä joiden kanssa olen ollut läheisemmissä väleissä.

Joo kyllä. Mutta yli 20 vuoden kokemuksella kysymyksiin "mitä kuuluu" tai "mitäs töissä" saa vastaukseksi "eipä mitään ihmeellistä" ja "sitä samaa".

Mitä haluaisit tehdä viikonloppuna/lomalla/synttärinä tms. -> en tiiä / kai sit jotain pitää tehdä.

Onko sulla kaikki ok? -> joo

Käytiin perheneuvolassa lasten asioissa ja meidän vuorovaikutus tuli myöskin siellä puheeksi. Terapeutti sai kaivettua ulos miehestä että hänelle välittäminen näkyy sanojen sijaan tekoina, esim. jos viikkaan hänen vaatteensa valmiiksi (yleensä meillä jokainen viikkaa omansa). Siitä lähtien olen aina viikannut ne, joka kerta. Lisäksi olen miettinyt mitkä muut teot voisivat toimia samoin, esim. keittänyt kahvin tai pakannut eväät.

Puhuminen ei kyllä ole lisääntynyt juurikaan, vaikka olisin valmis kuulemaan ja "ottamaan opikseni". Ja toki haluaisin tulla myös kuulluksi. Esim. kun lapsemme sairastui vakavasti ja yritin muutaman kerran jutella siitä miehen kanssa, mies laittoi minulle viestillä että haluaisi että elämä olisi muutakin kuin töitä ja huolissaan olemista, että häntä kuormittaa kun olen niin huolissani. No, sen jälkeen en ole miehelle puhunut. Mutta kuulin ja kuuntelin mitä hän sanoi. Ja olen aika yksin. 

Mun exä (mies) puhui niin paljon, nopeasti ja koko ajan, että usein ajattelin omiani samalla. Toki havahduin jos puhui jotain oikeasti tärkeää. Ihan hyvä mies se muuten oli, että ei sillä.

Kyllä mä poikiani ja veljiäni olen omasta mielestä kuunnellut. Kaikki jopa tulevat kysymään, että olisko aikaa jutella. Kyllä.

Miestä ei huvittanut jutella. Ei antanut itsestään mitään, niin viettäkööt elämää joka hänelle sopii. Tuppisuita en kaipaa.

Aloitus kertoo vain ap:n liiton tilan. 

On heitä. Olen tavannut elämäni aikana yhden, erittäin monipuolisiin ja molemminpuolisiin keskusteluihin mistä tahansa asiasta maailmassa kykenevän. Myös miesnäkökulmaa asioihin ymmärsi. Sielunkumppani sanoisin. Aikoinaan hän oli avoliitossa vuosikausia. Sittemmin on eronnut ja kyseli minun statustani. Ikävä kyllä, ehdin itse noiden vuosien varrella avioon. Enkä tarkemmin ajatellen ymmärrä miksi tuon päätöksen tein, kun puolison kanssa ei juurikaan mitään yhteistä keskusteltavaa ole. Näin tämä elämä joskus menee.

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt hieman karrikoin, niin aina ovat kuunnelleet mitä ajattelen. Tosin sen jälkeen ovat kyllä kertoneet auliisti mitä minun pitäisi ajatella sen sijaan.

Aika monta naisystävistäni, on halunnut sanoa viimeisen sanan. Ja he jotka eivät halunneet, mieluummin jättivät kuin sanoivat.

En siis yleistä koskemaan kaikkia naisia, vain niitä joiden kanssa olen ollut läheisemmissä väleissä.

Karrikoin itsekin, mutta se nimenomaan on keskustelua, että A kertoo ajatuksiaan ja B kertoo mitä ajatuksia se hänessä herättää. Joskus ollaan samaa mieltä ja joskus eri mieltä, ja siitäkin saa mielenkiintoisen tarinatuokion. Se on katsos mielipiteiden vaihtoa.

Miesten ajatuksia on todella mielenkiintoista kuunnella, jos mies oikeasti kykenee jonkinlaiseen itsetutkiskeluun. 

Yleensä miesten murheiden vuodatus on kuitenkin sitä, että mies haukkuu koko ympäröivän maailman ja naisen tulisi vain sääliä tätä viatonta uhria, joka on aina syytön kaikkeen. Koska paha maailma, tyhmät työkaverit yms. 

Naisen tehtävä on pitää miehen haurasta egoa koossa. Se on raskas tehtävä, koska kukaan ei ole täydellinen. 

Oi, kyllä kiinnostaisi kuulla mieheni ajatuksia. Vielä en ole onnistunut! Onneksi miehenikään ei kuule minun ajatuksiani!

Jutellaan kyllä ja mieheni kertoo mitä haluaa, tuskin kaikkia ajatuksiaan kuitenkaan minulle paljastaa.