Alkoholi ja vanhemman kuolema

Alkoholisteja ei pidä ymmärtää, eikä varsinkaan hyysätä. Itsekkäitä paskasäkkejä kaikki tyyni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ymmärtämätön pitää alkoholisteja kakkosluokan kansalaisina, ihan kuin joku huvikseen olisi sairas ja riippuvainen.

Alkoholismi on aina seurausta jostain traumasta. Apua on vaikea saada, syyllistämistä saa senkin edestä.

Naurettava väite. Alkoholi tuo hyvän fyysisen Jan henkisen olon, ei siihen mitään traumoja tarvittaisi. Kaikilla ihmisillä on traumoja 

Et tiedä siis asiasta mitään. Kukaan ei nauti siitä että on riippuvainen. Kaikilla ihmisillä ei ole traumoja ja ne keillä on, eivät kaikki sairastu niistä johtuen.

Vierailija kirjoitti:

Alkoholisteja ei pidä ymmärtää, eikä varsinkaan hyysätä. Itsekkäitä paskasäkkejä kaikki tyyni.

Jokainen jonka tiedän, on päinvastoin ollut se epäitsekäs tyyppi joka on oman hyvinvointinsa kustannuksella venynyt mahdottomuuksiin muiden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ymmärtämätön pitää alkoholisteja kakkosluokan kansalaisina, ihan kuin joku huvikseen olisi sairas ja riippuvainen.

Alkoholismi on aina seurausta jostain traumasta. Apua on vaikea saada, syyllistämistä saa senkin edestä.

Naurettava väite. Alkoholi tuo hyvän fyysisen Jan henkisen olon, ei siihen mitään traumoja tarvittaisi. Kaikilla ihmisillä on traumoja 

Et tiedä siis asiasta mitään. Kukaan ei nauti siitä että on riippuvainen. Kaikilla ihmisillä ei ole traumoja ja ne keillä on, eivät kaikki sairastu niistä johtuen.

Nimenomaan yksi keskeinen syy alkoholismista parantumattomuuteen" on haluttomuus eroon riippuvuudesta, sen tuoman nautinnon johdosta.

Alkoholistit ovat leimallisesti itsekkäitä ihmisiä, jotka rakastavat omaa nautintoaan enemmän kuin läheisiään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoholisteja ei pidä ymmärtää, eikä varsinkaan hyysätä. Itsekkäitä paskasäkkejä kaikki tyyni.

Jokainen jonka tiedän, on päinvastoin ollut se epäitsekäs tyyppi joka on oman hyvinvointinsa kustannuksella venynyt mahdottomuuksiin muiden vuoksi.

???

Uhrautun juomaan viinaa että muut pelastautuisivat?

Toit esiin sen toisen keskeisen luonteenpiirteet, mikä myös itsekkyyttä en liittyy, uhriutumisen.

Alkoholistit ovat yleisesti myös erittäin manipuloivia so. heillä on narsistisia taipumuksia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoholisteja ei pidä ymmärtää, eikä varsinkaan hyysätä. Itsekkäitä paskasäkkejä kaikki tyyni.

Jokainen jonka tiedän, on päinvastoin ollut se epäitsekäs tyyppi joka on oman hyvinvointinsa kustannuksella venynyt mahdottomuuksiin muiden vuoksi.

Mun isäni on narsistinen hyvin sairas ja väkivaltainen ihminen ja rapa juoppo. Herkkyydestä kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ymmärtämätön pitää alkoholisteja kakkosluokan kansalaisina, ihan kuin joku huvikseen olisi sairas ja riippuvainen.

Alkoholismi on aina seurausta jostain traumasta. Apua on vaikea saada, syyllistämistä saa senkin edestä.

Naurettava väite. Alkoholi tuo hyvän fyysisen Jan henkisen olon, ei siihen mitään traumoja tarvittaisi. Kaikilla ihmisillä on traumoja 

Et tiedä siis asiasta mitään. Kukaan ei nauti siitä että on riippuvainen. Kaikilla ihmisillä ei ole traumoja ja ne keillä on, eivät kaikki sairastu niistä johtuen.

Nimenomaan yksi keskeinen syy alkoholismista parantumattomuuteen" on haluttomuus eroon riippuvuudesta, sen tuoman nautinnon johdosta.

Alkoholistit ovat leimallisesti itsekkäitä ihmisiä, jotk

Kukaan ei nauti siitä että on riippuvainen. Riippuvuus haittaa elämää monella tavalla ja kuka tahansa valitsisi mieluummin elämän ilman riippuvuutta. Myös he jotka eivät sitä pysty myöntämään. Itse tuot itsekkyytesi paljon selvemmin esiin kommentillasi. Et ehkä ole riippuvainen, mutta olet itsekäs ja tuomitseva. Sinäkin voisit olla vähemmän itsekäs.

Lasten ei pidä kantaa syyllisyyttä. Syyllinen tilanteeseen on alkoholisti itse. 

Kuulostaa siltä, että sinulla ja isälläsi oli hyvät välit hänen juomisestaan huolimatta. Isäsi selvästi rakasti ja välitti sinusta ja sinä hänestä.

Hänen juomisessa ei ole sinun syysi. Se, että alkoholismin hoito ei onnistunut ei ole sinun syysi. Et olisi voinut tehdä hänen eteensä enempää.

Voimia suruun. Muistele isääsi hyvällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ymmärtämätön pitää alkoholisteja kakkosluokan kansalaisina, ihan kuin joku huvikseen olisi sairas ja riippuvainen.

Alkoholismi on aina seurausta jostain traumasta. Apua on vaikea saada, syyllistämistä saa senkin edestä.

Naurettava väite. Alkoholi tuo hyvän fyysisen Jan henkisen olon, ei siihen mitään traumoja tarvittaisi. Kaikilla ihmisillä on traumoja 

Et tiedä siis asiasta mitään. Kukaan ei nauti siitä että on riippuvainen. Kaikilla ihmisillä ei ole traumoja ja ne keillä on, eivät kaikki sairastu niistä johtuen.

Nimenomaan yksi keskeinen syy alkoholismista parantumattomuuteen" on haluttomuus eroon riippuvuudesta, sen tuoman nautinnon johdosta.

AlkoholEN

Narsismin ja alkoholistin mielivallan alle alistuminen ei ole itsekkyyttä. On aivan sama väittää että perheväkivalta johtuu riippuvuudesta, ja on itsekästä olla hyväksymättä sitä että puoliso lyö "kun sillä on niin vaikeaa"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ymmärtämätön pitää alkoholisteja kakkosluokan kansalaisina, ihan kuin joku huvikseen olisi sairas ja riippuvainen.

Alkoholismi on aina seurausta jostain traumasta. Apua on vaikea saada, syyllistämistä saa senkin edestä.

Naurettava väite. Alkoholi tuo hyvän fyysisen Jan henkisen olon, ei siihen mitään traumoja tarvittaisi. Kaikilla ihmisillä on traumoja 

Et tiedä siis asiasta mitään. Kukaan ei nauti siitä että on riippuvainen. Kaikilla ihmisillä ei ole traumoja ja ne keillä on, eivät kaikki sairastu niistä johtuen.

Nykyisin tiedetään että gerniperimällä on iso osa alkoholiongelmissa. Riippuvaisuus tulee toisille helpommin. Ei tosiaan aina tarvitse olla traumataustaa. 

Mun ex-miehellä alkoholiongelma oli jatkumoa opiskeluajan juhlimiselle. Ei sillä mitään traumataustaa ole, alkoholi vaan toi liian hyvän olon. Sukunsa miehet on kaikki alkoholisteja, paitsi hänen oma isä, joka jo nuorena päätti ettei juo koskaan tippaakaan nähtyään mitä se isälle, sedälle jne. teki. 

Ap, koeta päästä syyllisyydestäsi eroon! Et olisi voinut isääsi auttaa. Hae keskusteluapua muilta saman kokeneilta tai ammattilaisilta.

Jäin miettimään, että mistä olet saanut tuollaiset mielikuvat, ett muissa perheissä olisi ollut kaksi, läsnäolevaa ja hyvää, vanhempaa? Toki varmaan joissain perheissä, mutta aika usein perhe näyttää ulospäin erilaiselta kuin mitä se oikeasti on. Esimerkiksi itse toivoin vanhempien eroa, koska isä ei käytännössä ollut mikään isä vaan pelottava, itsekäs ja arvaamaton. Alkoholia ei käyttänyt juurikaan, millä oikein ylpeili ja yritti oikeuttaa omat tekonsa, mutta oli itse lääketiippuvainen lääkkeiden väärinkäyttäjä.

Ihan kuin kaikilla muilla olisi hyvät isät.

Aloittaja tässä pitkästä aikaa.

Syyllisyys on vaihtunut enemmän suruun ja ikävään. En minä ainakaan ajatellut että isäni on paha ihminen eikä ainakaan mikään kakkosluokan kansalainen, hänen elämänsä työtä ym myöden on aina ollut kunnossa. Mutta juoppo on ollut jo alle 30vuotiaana. Kun hän oli reilu 30v äitini pakeni hänen työpäivänsä aikana minun kanssani kun isäni oli hänet pahoinpidellyt, tämän äitini nyt vasta kertoi, ei koskaan halunnut isääni mustamaalata. Ja alkuun sopivat että olisivat minua vuorotellen pitäneet/olisin asunut molemmilla, mutta ei isäni sitten koskaan ottanut edes yöksi, nähtiin toki kyllä säännöllisesti. Kiitos äidilleni todennäköisesti siitä, että meillä oli aina hyvät välit, kun alkoholi ei koskaan ollut minun arjessani vaan joi itsekseen yksin. 

 

Täällä joku kovin katkeran kuuloisesti kirjoitti ja syyllisti uhriutunisesta ja siitä että jotenkin olisin vaan isääni syyllistänyt. Kun isäni työnantaja 10v sitten hänet ohjasi Minnesota-hoitoon, olin hänen ainoa tuki ja päivittäin juteltiin siellä puhutuista asioista ja olin onnellinen ja ylpeä kun sinne suostui menemään. Ja sanoin sen kyllä ja kannustin raittiuteen. Koskaan en syyllistänyt tai haukkunut, en kertaakaan. Vain kerroin huolestani ja pelkäsin. Mutta vuosien saatossa kun juomaan pian taas tuosta ratkesi, en jaksanut enää. Oltiin ns kuin en tietäisi juomisesta. Kun ei vastaillut viesteihin niin tiesin että putki on päällä. Annoin olla. Vastasi taas kun se oli ohi. En kysellyt tai puhunut asiasta sen enempää. En usko että se olisi auttanut. Olihan hänellä puoliso, joka kannusti lääkärii.än ja hoitoon mutta kun sanoi ettei halua. Ei edes lyhentää putkea. Ei varmaan vaan mikään elämässä riittävästi motivoinut? En tiedä. Surullistahan tämä vaan on, että ihan vaan meidän läheisten olemassa olo ei siihen riittänyt, mutta ihan rehellisesti en tässä elämäntilanteessa vaan jaksa kantaa yksin huolta kaikista ja yhteydenpidosta kaikkiin, jos toinen osapuoli ei siihen lainkaan omatoimisesti osallistu. Ja sitä tosiaan ei tapahtunut. 

 

Nyt kun asiaa on tässä mielessään käsitellyt, niin on oppinut itsestään paljon ja siitä miksi itse käyttäytyy miten käyttäytyy. Molemmat vanhempani ovat juoneet, aina. Äitikin siis joo lähes päivittäin, olin joka viikonloppu yön yksin kun äiti oli baarissa ja muuten sammui sohvalle. Kyllä äiti musta siis ihan hyvän huolen muuten piti ja aikaa vietettiin. Mutta alkoholi meni kaikkinensa aika usein mun ohi, en oikeestaan koskaan ollut ns ensimmäinen ja ykkönen kenellekkään. No nyt on hyvä raitis mies ja lapset, ehkä ensimmäistä kertaa olen ns kaikkein tärkein jollekin. Se on aika vaikea hyväksyä ja ymmärtää ja sitä myös pelkää ja odottaa koska se loppuu. Ei tämä ole uhrautumista, vaan näin vaan asiat ovat menneet. Ehkä tälläkin palstalla on joku alkoholisti, joka voisi ymmärtää että vaikka asiaa ei itse koe ongelmaksi, se voi todellisuudessa olla sitä jollekin toiselle ja aiheuttaa aika kauaskantoisiakin ongelmia?

Syyllisyys tuskin katoaa koskaan. Koska ikävä on niin kova. Voi kun nyt voisi soittaa sen typerän videopuhelun ja jutella, mutta eipä voi enää. 

Isäni alkoholisoitui eläkkeelle jäämisen myötä. Lapsuuteni aikani käytti myös, oli väkivaltainenkin, mutta aina niihin väkivallan tekoihin ei tarvittu alkoholia. Eläkeläisenä homma lähti käsistä. Nähdään harvoin ja silloinkin käy piilopullolla - kyllä minä sen niin monta kertaa haistin ja käytöksestä huomasin. Puhelut soitti harvoin selvin päin. Hän muuttuu humalassa ihmiseksi, josta en todellakaan pidä yhtään, hän kadottaa kaikki hyvät puolensa silloin. Otin alkoholin käytön asiallisesti puheeksi, mutta hän suuttui raivokkaasti ja käski olla puuttumatta hänen elämäänsä. Vähän kaduttaa, että otin puheeksi, koska en arvannut hänen suuttuvan siitä niin silmittömästi. Sen jälkeen ei olla soiteltu tai nähty. Hänelle alkoholi on ykkönen ja yritän muistuttaa itseäni siitä, että minä en ole vastuussa hänen riippuvuudesta. 

M45

Jotenkin sitä on tosi vaikea vaan ymmärtää tuollaista riippuvuutta. Kyllä minäkin nautin punaviinistä ja humaltumisesta, mutta koskaan en voisi tehdä sitä niin että siitä joku muu kärsisi tai asiat jäisi tekemättä. Tai että se jatkuisi sitä yhtä iltaa pidempään. Ja geenit kyllä olisi kohdallaan, kun molemmat vanhemmat ovat alkoholisteja olleet. Mutta omat lapset ovat olleet mulle aina kaikkein tärkein ja sen kyllä teen heille päivittäin selväksi. Ja jos oma alkoholinkäyttö joskus lähtisi käsistä, tuo ajaisi minut siihen että hakisin apua siihen. Eli en vaan ymmärrä millaista tuollaisen riippuvuuden kanssa on elää, että kerta toisensa jälkeen pystyy läheisensä jättämään (ja niinkuin isäni avopuoliso nyt totesi isän kuoleman jälkeen, että se ei halunnut enää täällä meidän kanssa olla). Isänihän oli hänen mukaansa selvästi luovuttanut, halusi kuolla ja kertoi olevansa siihen valmis. Ulospäin näytti muuta ja tämän siis kuulin jälkikäteen (en todellakaan olisi muuten antanut olla, mutta ehkä isäni pelkäsinkin että puutun asiaan eikä sitä halunnut..?). Kai se alkoholismi väsyttää, kun ei pysty muuta miettimään ja muista asioista iloitsemaan? Tästä varmaan pitäisi jutella jonkun alkoholistin kanssa, jotta tätä maailmaa voisi ymmärtää. 

Sun isälle oli varmaan tosi arvokasta se, että hyväksyit hänet alkoholismista huolimatta ja hän sai viettää aikaa kanssasi ilman sellaista tunnetta, että hän ei olisi sen arvoinen alkoholismin vuoksi. Olen myös sitä mieltä, että hän on itse valinnut alkoholin ja tuon elämän. Toki alkoholismi on sairaus, mutta hänelle on tuotu monia kertoja keinot päästä siitä eroon. 

Vierailija kirjoitti:

Jatkuu

Sain pari lasta tässä vuosien aikana myös. Vauvana isäni oli kiinnostunut heidän kuulumisistaan mutta vuosiin ei enää niistä kysellyt mitään. Kävi meillä kerran viimeisen 4v aikana niin että itse ehdotti, kutsuin itse aina meille synttäreille ja jouluksi ja aina tulikin. Hänen ja uuden puolison kotona kävimme muutaman kerran, jotenkin asia ei tullut oikein koskaan itselle mieleen vapaana hetkenä että muistaisin käydä, vaikka käynnit olivat kivoja j

Aina kun kutsuit, hän tuli käymään. 

Unohditte vierailla hänen luonaan, kun ei kutsuttu. 

Isälläsi oli sairaus, riippuvuussairaus alkoholiin. Sitä et ole käsittänyt.