kehtaatteko puuttua toisten kasvatukseen?
Olin äskettäin ratikassa, jossa vieras noin 3-4-vuotias tyttö lällätti, otti tavaran kädestä, kurkotteli meidän 2-vuotiasta kohti ärsyttääkseen tätä jne. - ja äiti katsoo vieressä ja hymyilee. Jotenkin lamaannuin ihan kokonaan enkä osannut kieltää tyttöä, koska se olisi ollyt äidin tehtävä. Jos äiti ei olisi ollut paikalla tai ei olisi huomannut, olisin varmasti puuttunutkin. No, potut pottuina - en sitten sanonut myöskään mitään, kun meidän poika huitoi tyttöä pois tämän tullessa liian lähelle.
Jälkikäteen oli ikävä fiilis oman käyttäytymiseni takia. Olisi toisaalta pitänyt suojella omaa lasta (joka kyllä osasi pitää puolensa), toisaalta opettaa oikeaa ja väärää toisen äidin reaktiosta välittämättä. Toisaalta mietin, että ehkä äidillä oli jokin syy, tyyliin välttää kammottavia raivareita julkisissa kulkuneuvoissa.
Kommentit (11)
Itselläni on ollut tapana opettaa myös muita lapsia, jos siihen on aihetta. Tuossa tilanteessa olisin luultavasti täysin luontevasti sanonut tuosta tavaran kädestä ottamisesta tuolle tytölle. Ei ole mielestäni syytä mennä opettamaan ketään äitiä (vaikka varmasti raivostutti, jos hän ei huomioinut tilannetta ollenkaan...), vaan suoraan avoimesti ottaa katsekontakti lapseen ja sanoa tyyliin: " Ei saa ottaa keneltäkään kädestä." Lällättämiseen ja kurkotteluun en osaa oikein mitään sanoa, sillä en tiedä kuinka räikeästä toiminnasta oli kyse. Mielestäni lapset ovat lapsia ja juuri tuollaisen 3-4 -vuotiaan perustoimintaan kuuluvat mielestäni tuollainen käytös (oma poikani on nyt 3v3kk). Meillä juuri poika lähti tänään puistossa hakemaan jollekin 1,5-vuotiaalle lapiota ja hän meni melkein naamaan kiinni tätä pikkupoikaa ja sanoi: " Odota siinä vaan, minä haen sinulle vihreän lapion nopeasti" . Poika-raukka seison silmät pyöreinä ja ehkä hiukan pelästyi, vaikka sinänsä mitään pahaa ei tapahtunut. Eli tuollainen lähikontaktin ottaminen on hyvin tyypillistä tuonikäiselle, enkä siitä ihan helpolla toruisi tyyliin: " Älä mene niin lähelle." .
Nämä kasvatusasiat ovat tosi kinkkisiä. Itse muistan, kun tämä esikoispoikani oli 2-vuotias ja hyvän ystäväni poika hiukan yli 3-vuotias. Kaverin poika höykytti meidän kullannuppua aika kovasti, vaikka hänen äitinsä kyllä puuttui pääsääntöisesti " kovakouraiseen" toimintaan. Itse annoin poikien touhuta enkä lähtenyt kovasti suojelemaan poikaani. Tottakai katsoin, että mitään tönimistä tai lyömistä ei tapahdu, mutta muuten annoin omankin poikani selvitä tilanteista itsekseen. Tuttavapiirissä kun on niitäkin äitejä, jotka ovat hurjan ylisuojelevaisia lastansa (usein esikoinen) kohtaan ja mielestäni siinä tekevät karhunpalveluksen lapselle. Juuri tuossa muutama viikko sitten poikani leikki 2-vuotiaan kanssa lumikasassa puistossa. Molemmat viskoivat lunta enemmän tai vähemmän, mutta kun poikani heitti isomman kourallisen pikkupojan päälle, menin heti väliin ojentamaan poikaani. Huvitti hiukan, kun pikkupojan äiti tuli vielä viereen säestämään, kuinka hänen poikaansa ei saa heitellä. Ihan kuin oma toimintani ei olisi tilanteessa riittänyt. Lisäsi vielä pojalleni: " Jos vielä heität, minä suutun tosissani!" .
Meillä on nyt kotona myös pikkusisko (1v3kk) ja lapset ottavat välillä kontaktia tosissaan. Tottakai katson, että kumpikaan ei telo toista (pikkusiskokin osaa jo pitää puolensa), mutta lähtökohta on, että lapset saavat itse harjoitella yhteiseloa ja pikkuhiljaa ruveta sopimaan omia riitojaankin niin pitkälle kuin se nyt tuonikäisillä on mahdollista ;-).
Meillä oli kylässä yksi pikkulapsi joka otti ja tempoi uudestaan ja uudestaan meidän tavaroita. Äiti ei juuri puuttunut. Minä sanoin mielestäni aivan ystävällisesti lopulta, että älä ota tai anna olla. Äiti suuttui julmetusti. Että tämmöisiä naarastiikereitä me äidit voidaan olla.
Itse olen ihan tyytyväinen, jos muut ovat kieltäneet meidän tenavia. Tuntuu, että välittävät.
lapseni reviirille loppui ja jos tämä häirikkölapsi olisi alkanut minua läpsimään niin olisin huomauttanut, että ratikassa pitää istua ettei vain käy hullusti kun äkkiä voi tulla pysäytys. Tämä puuttuminen on tosiaan riittänyt eikä asiasta sen enempää ole tullut sanomista.
Kyllä välillä täytyy muidenkin lapsia näköjään kasvattaa, kun rajat joillakin ovat aika löysät. Tälläkin hetkellä yritetään kasvattaa kahden naapurin lapsia ottamaan toiset ihmiset huomioon, kun pulkat (4 kpl) jäävät poikkeuksetta meidän pihalle ja toissapäivänä ulkoportaiden viereen oli pissattu, kun mäenlaskussa oli ilmeisesti pissahätä yllättänyt....vähän niinkuin eläimiä kasvattaisi :-)) Lapset silti mukavia, mutta rajoja ei heillä juurikaan ole. Ensimmäiseksi kun meille tulivat leikkimään eilen, niin varmistivat että " teillähän ei saanut kiroilla?" vastasin siihen että " ei niin, meillä ei saa kiroilla" :-) lapset iältään 6-4 vuotiaita.
Mielestäni aikuisten tehtävä on kasvattaa lapsia tunnistamaan oikean ja väärän ero.
...pikkuisen kärjistin tuossa alkuperäisessä viestissä, eli tuohon kädestä ottamiseen lapsen äiti puuttui. Lapseni oli ratikassa leikkinyt niillä tangossa olevilla koukuilla, ja vieras tyttö veti ne kaikki omalle puolelleen. Äiti aika kauan jatkoi, että " viitsisitkö nyt antaa, pojalle tulee paha mieli, etkö viitsisi, antaisit nyt vaan" ja sitten tyttö lopulta antoi niistä yhden. Äiti maanitteli vielä, ja lopulta tyttö antoi toisenkin, pitäen kuitenkin suurimman osan itsellään. Sitten äiti sanoi, että " nythän teillä on molemmilla niitä koukkuja melkein yhtä paljon" , mikä ei ihan vastannut omaa käsitystäni oikeudenmukaisuudeta.
Tuosta lällättämisestä, kurkottelusta ym. - totta kai se on luonnollista tuon ikäiselle, mutta mielestäni äiti olisi siihen voinut kuitenkin jotain sanoa - kyse oli kuitenkin sen ikäisestä lapsesta, joka jo jotain ymmärtää ja nimenomaan tahallisesta ärsyttämisestä, joka kohdistui pienempään lapseen. Nyt asenne tuntui olevan, että " onpas meidän kullannuppu vekkuli" .
Meillä tuntuu kaveripiirissä olevan kahta linjaa: se, että lapset eivät osaa luonnostaan toisten ihmisten kanssa olemista ja heidät tulee siihen opettaa, ja toisaalta se, että lapset oppivat keskenään vuorovaikutuksessa yhdessä toimimista eikä vanhempien tarvitse sekaantua siihen kuin ihan erityisissä ongelmatapauksissa. Itse kuulun kai jonnekin sinne välille...
Eilen muuten kaverin mies komensi minun lastani, joka töni hänen tytärtään, ja ensimmäinen ajatukseni oli, että " mitä sinä tähän puutut, kun minäkin jo olin tekemässä jotain asialle" . :)
Eli jos jonkun lapsi tekee väärin omaa lastani kohtaan eikä hänen paikalla oleva huoltajansa puutu asiaan niin sanon sitten itse. Toki ystävällisesti suoraan lapselle.
Tai jos jonkun toisen lasta " kiusataan" eikä huoltaja puutu asiaan niin menen väliin. Näin esim. meidän kerhossa jossa joku äiti saattaa olla käymässä vessassa eikä itse voi puolustaa lastaan.
Muuten en puutu kenenkään kasvatustapaan ellei erikseen kysytä neuvoa.
Jotain pitää salliakin, kaikkeen ei kannata puuttua vaan antaa lasten itse selvitä. Tapauskohtaista..
Ihmeen kielteisiä kirjoituksia täällä! Tosi ikävään sävyyn puhutaan " vieraista" lapsista niin kuin nämä olisivat joitain ilkiöitä tms. ja " kasvatuksesta" pelkkänä nuhteluna, ojentamisena jne.
Kysehän oli tosi viattomasta tilanteesta ratikassa! Etkö olisi voinut kauniisti vain ottaa paria koukkua itsellesi, eiväthän ne koukut olleet sen enempää teidän kuin toistenkaan omaisuutta? Ja puhuen suoraan pikku tytölle? Ja kauniisti?
Asun Keski-Euroopassa, ja täytyy sanoa, että päivittäin lasten kanssa liikkuessani (olen kolmen lapsen äiti) hämmästyn sitä, miten luontevasti ja kauniisti täällä otetaan lapsiin kontaktia busseissa, ratikoissa, kaupoissa jne. Lapsellekin kerrotaan jo varhain, miks jotain tehdään, ja perustellaan. Täällä taas, kun tätä palstaa lukee, on ihmeen kielteistä " pystymetsäsakkia" tyyliin " rajat pitää jonkun asettaa kun äiti ei itse osaa" .
Tuo raitiovaunutilanne ei tosiaan kuulostanut kovin vakavalta. Kuulostaa - jos nyt ITSE voin puolestani kärjistää - lähinnä siltä, että pystymetsäsuomalaiset, jotka eivät näköjään tosiaankaan lapsinakaan opi käytöstapoja, tekevät ratikan koukuilla leikkimisestä ison ongelman! Eiköhän koukkuja riitä kaikille! Mukavaa jatkoa!
anemone1:
Eiköhän koukkuja riitä kaikille! Mukavaa jatkoa!
Ongelmahan oli juuri se, että koukkuja ei riittänyt kaikille...
Vaikka tuossa oli vähän provosoivasti kirjoitettu suomalaisesta vs. keskieurooppalaisesta tavasta suhtautua lapsiin, niin on siinä totuuden siemen. suomessa ollaan hirveän arkoja ottamaan minkäänlaista kontaktia vieraisiin lapsiin. Ihan turhaan odotamme, että lasten vanhemmat joko lukevat ajatuksemme tai sitten puhumme lasten ohi heidän vanhemmilleen, kun kyse on lapsesta. Julkisilla matkustaminen on paljon mukavampaa, kun jutustelee siihen lastenvaunupaikalle viereen tulleille lapsille. ja silloin on myös helppo luontevasti sanoa, jos tulee tuollaisia lasten välisiä pikku kiistoja.
Moi,
kyse ei nyt ollut niistä koukuista vaan siitä, että lapsi pyrki koko ajan kiusaamaan omaa lastani eikä tämän äiti puuttunut asiaan. Jos lapsen äiti ei olisi ollut paikalla, olisin varmasti puuttunutkin, mutta nyt en jotenkin uskaltanut hyppiä äidin varpaille. Siis tuon lapsen käytös oli mielestäni ihan normaalia, enemmän ärsytti tuon toisen äidin passiivisuus (toisten ihmisten huono huomiointi) sekä toisaalta oma reaktioni, kun en osannut siinä tilanteessa oikein toimia.
Eihän tämä vakava juttu ollutkaan, ja viime päivät eivät ole menneet asiaa miettiessä... :) Ja palstalla on ehkä valitusta myös sen takia, että erilaisiin ongelmiin kaivataan ratkaisuja, kun taas hyvin meneviin juttuihin ollaan vaan tyytyväisiä ihan itsekseen.
ei sitä sitten uskalla/viitsi. Niitäkin tilanteita on tullut eteen, joissa lapsi kiusaa toista lasta ja kun sanoo nätisti ettei noin saa tehdä, jostain hyökkää joku " noita-akka" rääkymään että mikä sinä olet minun lastani kieltämään. Ja näin siis tilanteessa jossa toinen lapsi on suoranaista hätää kärsimässä...
että jos vastaavaan tilanteeseen joutuisin kuin sinä, voisin sanoa kauniisti tytölle että tuollaisesta tulee toisille paha mieli ja että kädestä ei saa ottaa tavaraa ja vaikka hymyillä " äidillisen lämpimästi" samalla. Vaikea selittää mitä ajattelen, kirjoitettuna tämä kuulostaa lällyltä:)
Eräs äiti huomautti omalle pojalleni että on varovaisempi hänen pienemmän lapsensa kanssa ja minä otin sen täysin positiivisesti vastaan. Kommentista kuitenkin huokui välittäminen yleisesti lapsia kohtaan ja ystävällinen sävy.
Jos joku äiti loukkaantuu siitä, että hänen lapsensa käyttäytymisestä _oikeutetusti_ huomautetaan, on äidin pään sisällä varmaan aikamoinen sekamelska. Normaali äiti ymmärtänee, kun huomautukseen on oikeasti aihetta ja se kannattaakin tehdä ystävällisesti mutta napakasti, ei nalkuttaen. Jokainen äiti kuitenkin varmaan on se naarastiikeri joka viimeiseen asti puolustaa omiaan eli jos kovin hyökkäävästi lapselle annetaan huomautus, saattaa se luonnollisesti ärsyttää lapsen äitiä.
Itse asiassa eräs vastaava tilanne kerran tapahtui kun pieni poika läpsäsi avokämmenellä suoraan silloin noin 1,5-vuotiasta poikaani kasvoihin ja poikani alkoi itkeä, lähinnä hämmästyksestä. Minä vain vein lapseni pois mutta olisi olllut hyvä sanoa nätisti tai äidillisesti toiselle lapselle ettei niin saa tehdä.
K rv 28-29 ja poika -05