Te, jotka olette ONNELLISESSA parisuhteessa

Vierailija kirjoitti:

Pulleat rintalihakset, karvainen rinta, leveät hartiat, hoikka, pitkät paksut vaaleat latvoista luonnonkiharat hiukset, litteähkö masu, lihaksikkaat käsivarret, lihakset näkyvät ihon alta. Naisten päät kääntyvät kun liikun kaupungilla kireässä paidassa. Joo ihan tyytyväinen ulkonäkööni olen.

 

Mutta työtä se on vaatinut ihan älyttömästi, kymmeniä tunteja liikuntaa viikossa. Enkä ole ulkonäön vuoksi liikkunut vaan terveyden, kaunis kroppa tulee sivutuotteena.

Vaimokin tykkää!

Onnellinen parisuhde on sinulle sinun ulkonäkösi? Ok. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaista vastausta odotat kun pidät niitä onnellisuuden perusasioita itsestäänselvyyksinä? Ne eivät sitä ole. Kunnioitus ja välittäminen luovat onnellisen parisuhteen vain jos ne ovat läsnä suhteessa ihan joka päivä-

Mun mielestä ne ovat itsestäänselvyyksiä hyvässä parisuhteessa. Jos ei kunnioita eikä välitä kumppanistaan niin voiko suhdetta silloin kuvailla hyväksi?

Kun jostain asiasta tulee itsestäänselvyys, sitä ei enää osaa arvostaa eikä ylläpitää. Siksi mitään asiaa ei saa pitää itsestäänselvyytenä, vaan pitää aktiivisesti toimia niin, että halutut asiat pysyvät yllä ja ei-toivotut asiat vähenevät tai lakkaavat olemasta.

t.eri

Mun mielestä se on itsestäänselvää että muita ihmisiä ja varsi

Siinä on eroa on asia itsestäänselvää vai itsestäänselvyys. Itsestäänselvyys on asia, johon ei enää kiinnitä huomioita, koska kuvittelee sen pysyvän yllä itsestään. Itsestäänselvä taasen on asia, jota pitää normaalina, mutta jonka olemessaolon ymmärtää olevan omien tekojen seurausta. 

Onnellinen on vahva sana. En voi väittää olleeni parisuhteessani aina onnellinen. Meillä on ollut paljon vastoinkäymisiä ja olisi ollut irvokasta sanoa esim. lapsen syöpähoitojen keskellä, että olen onnellinen. Silti puolisoni on minulle peruskallio, johon pystyn tukeutumaan kävi mitä kävi. Toivon, että hän kokee minusta samoin. 

Onnellinen on tyhmien etsimä sana, tunne jota ei edes ole kuin silloin tällöin. Tyytyväisyys onnen ohella, siihen kannattaa pyrkiä.

Faktaa.

Vierailija kirjoitti:

Millaista vastausta odotat kun pidät niitä onnellisuuden perusasioita itsestäänselvyyksinä? Ne eivät sitä ole. Kunnioitus ja välittäminen luovat onnellisen parisuhteen vain jos ne ovat läsnä suhteessa ihan joka päivä-

Kunnioittaminen ja välittäminen auttavat erityisesti niinä päivinä, kun parisuhteessa eletään syystä tai toisesta vaikeita aikoja. Kun suhteessa on kaikki hyvin, silloin toisen läheisyys ja keskinäinen leikkimielisyys tulee itsestään. Onnelliset ja pitkät parisuhteet ovat usein siksi sellaisia, koska toista ei pidetä itsestäänselvyytenä. Välillä kysytään toiselta, että mikä mieltä painaa ja kuunnella eikä automaattisesti lähdetä tunteeseen mukaan ja puolustauduta, koska se ei ole tarpeen. Parisuhteet ovat usein myös paikkoja, missä voit olla toiselle aidosti avoin ja rehellinen, koska se puoliso arvostaa sinua, vaikkei ole luonnollisesti aina samaa mieltä.

Mites se yks vanha pari sanoi, että joskus on toisen halunnut tap pAa, mutta ei koskaan erota

Vain avoin ja vapaa suhde jossa ei ole sovittu rajoista on nykyaikaa. Nih!

Ollaan riittävän samankaltaisia ja yhteensopivia. Näin on helppo ymmärtää toista, huumori kukkii, seksi toimii, jotenkin vaan asiat lutviutuu. Kun 95% ajasta on helppo olla yhdessä, se hankalampi 5% jaksetaan aina keskustella läpi niin, että molemmilla on kuultu olo. Molemmat haluaa toiselle hyvää, ja  molemmat luottaa sen toisen haluavan pelkkää hyvää.

Erimielisyydet ei luisu liian pitkälle, kun on syvä luottamus ettei tahallaan satuteta. Ja sitä ei myöskään koskaan tehdä, edes suutuspäissään. Tämä on varsinkin itseltäni temperamenttisena ihmisenä vaatinut ponnisteluja niin, etten möläyttele mitä sattuu, vaan ensin jäähdyn ja sitten puhun harkitusti jos on yhä tarve. Turvallisuus on niin ehdottoman tärkeä asia, että sitä vaalitaan joka päivä. 

Vierailija kirjoitti:

Molemmat haluamme toiselle hyvää. Joskus se ei ole itselle mieleistä, mutta toiselle tärkeää. Enkä puhu mistään velvollisuusseksistä, vaan esim. siitä että miehelle kalastus on tärkeää niin minä sitten olen soutelemassa kun laskee verkkoja ja luen kirjoja koskilla. Mies taas osallistuu mun koiravaljakkojuttuihin. Haluamme tuottaa iloa toiselle. 

Juuri tuo toisen hyvinvoinnin ajatteleminen ilman että se tuottaa itselle konkreettista hyötyä on minunkin mielestä sitä aitoa välittämistä. Siis se että ei toivota vain että puoliso on tyytyväinen ja hyvinvoiva minun seurassa vaan myös muualla, vain hänen omaksi edukseen.

Tässä ne "ei täydellisen onnellisuuden tekijät"

- ulkonäkökeskeinen ihminen ei ole lähes ikinä täysin tyytyväinen kumppaninsa ulkonäköön

- lapset ovat melko harvoin täysin yhteinen valinta, erityisesti jos mies on alle 40v

- jompi kumpi haluaisi enemmän rahaa/luxusta, eikä ole täysin tyytyväinen, vaikka olisi ok tulotkin

- asuinpaikka tai muoto on erittäin usein kompromissi vähintään toiselle

Vierailija kirjoitti:

Tässä ne "ei täydellisen onnellisuuden tekijät"

- ulkonäkökeskeinen ihminen ei ole lähes ikinä täysin tyytyväinen kumppaninsa ulkonäköön

- lapset ovat melko harvoin täysin yhteinen valinta, erityisesti jos mies on alle 40v

- jompi kumpi haluaisi enemmän rahaa/luxusta, eikä ole täysin tyytyväinen, vaikka olisi ok tulotkin

- asuinpaikka tai muoto on erittäin usein kompromissi vähintään toiselle

Parisuhde on aina erilaisia kompromisseja. Sinulla ei taida olla kokoemusta aiheesta. 

Se että kelpaa omana itsenä. Eikä toinen osapuoli ole aina poissaoleva. 

Mies on nähnyt mun huonot puolet ja sanoi, että handlaa ne. Minä tykkään niistä asioista miehessä, joista mies ei tykkää itsessään. Kommunikointi on helppoa ja siihen on molemmilla halu. Kumpikaan ei suutu negatiivisesta palautteesta. Pidän itse huolta omasta tilan tarpeestani ja hän ei kyseenalaista, jos tarvitsen omaa aikaa ja tilaa. Vikamme "sopivat" jokseenkin yhteen eli meillä on vähän erityyppiset omat ongelmat, jotka ei sitten ärsytä sitä toista jatkuvasti.

On hirveästi yhteisiä ajatuksia, arvoja yms, joten niistä ei tarvitse vääntää. Ollaan tosi kohteliaita toisiamme kohtaan, pyydetään anteeksi, ei haukuta tai nimitellä, toisen asettamista rajoista otetaan opiksi. Ehkä tärkeimpänä on sellainen halu olla toisen seurassa ja lähellä. Fyysinen kosketus on helppoa. En jaksaisi viestitellä tai soitella tuon kanssa, vaan aina olisi kiva puhua kasvotusten asiat.

Tuntuu aavistuksen erikoiselta, ettei itse tietäisi, onko omassa suhteessaan onnellinen. 

Tai kai sitä voi joskus sekoittaa muut asiat ja ongelmat elämässä, ja vaikka ongelmat itsensäkin kanssa siihen parisuhteeseen, ettei osaa niin erottaa, mistä mikäkin tunne johtuu. Se kuitenkin takoittaa vähän sitä, että oma itsetuntemus on pikkaisen ehkä hakusessa. Kannattaa siis alkaa kuulostelemaan takemmalla kovalla omaa itseä. MIkä tuntuu itsestä oikeasti miltäkin, mitä elämässä haluaa ja mistä asioista on siinä onnellinen ja mistä ei niinkään. Mistä taas hyvä olo, mistä tulee kurja olo jne. Mitkä asiat liittyy parisuhteeseen ja mitkä ei. MIten voi muuttaa nitä ei niin hyvältä tuntuvia asioista paremmiksi, vatiiko se aisuhteeseen jotain muutoksia, vai muihin asioihin.

Vastaukset löytyy varmastikin sieltä omasta itsestä, kun tutkiskelee itseään, tunteitaan ja ajatuksiaan rehellisesti ja ajatuksella rauhassa.

Yksi vaihtoehto sekaville tai risiistiiitaisille ajatuksille, tunteille ja kummaiselle ololle voi olla manipulointi parisuhteessa.

Rakkaus on myös aika olennainen osa paisuhdetta. Rakastatko puolisoasi? Milloin rakastuit häneen? Onko tunne vaihtunut johonkin muuhun?  

Olen onnellisessa suhteessa, ja avain siihen että suhde on nykyään onnellinen, on ollut se että kumpikin on todella panostanut siihen että molemmilla olisi hyvä olla suhteessa ja kumpikin saisi suhteesta niitä asioita mitä kaipaa. Alkuun meillä oli vaikeuksia ja raastaviakin riitoja, mutta se mikä on erottanut tämän suhteen aiemmista, on ollut se että asioista on puhuttu ja haluttu opetella ymmärtämään toista. Tämä on vaatinut avoimuutta, mitä en ainakaan itse ole aikaisemmissa suhteissa osannut. Muistan miten arvostetuksi tunsin itseni ja miten hämmästyttävältä tuntui se, kun mieheni muutti käytöstään kerrottuani mikä minua satuttaa tai loukkaa. En ollut koskaan kokenut tällaista ennen. Ja tietysti toimin niin itsekin, enkä tee asioita joista nykyään tiedän mieheni loukkaantuvan. Olemme opetelleet puhumaan rakentavasti ja paljon. Uskon että meidän kohdalla onnellinen suhde on muodostunut pitkälti tämän opettelun pohjalta. Riidellään yhä joskus eikä olla läheskään aina samaa mieltä, mutta nykyään riitelykin on turvallisella pohjalla ja asiat selvitetään.

Toinen asia on se, että molemmat ovat halunneet ylläpitää läheisyyttä, hellyyttä ja intohimoa.

Molemmilla omat kämpät. Ihan ehdottoman tärkeää saada olla välillä rauhassa. Itseni tuntien tiedän, että jos jonkun kanssa asun, niin ihan kaikki toisen pienetkin arkiset tavat alkavat lopulta ärsyttää aivan liikaa.

Yhdessä vietetty aika ja yhdessä tekeminen on tärkeintä. Läheisyys ja seksikin tärkeää ja samoin lupausten pitäminen.

Oma aika kaikkein tärkeintä. Nykyäänhän se tulee automaattisesti, kun molemmat tyhmyrit tuijottavat kännyään.

Luuletteko te tyhmät itsekkäät löytävänne jonkun onnen parisuhteesta muiden itsekkäiden kanssa? Kannattaa katsoa maailmaa vähän.

Vierailija kirjoitti:

Mites se yks vanha pari sanoi, että joskus on toisen halunnut tap pAa, mutta ei koskaan erota

Tuo on yleistä ainakin väkivaltaisessa, kontolloivassa ja musutasukkaisessa omistushaluaisessa parisuhteessa. Joskus sitten se tappaminen toteutuukin. Varsinkin silloin on vaarallinen hetki, jos toinen haluaa erota.

Ei ole normaalia haluta tappaa toinen. Ei varsinkaan pääosin onnellisessa suhteessa. Ei edes silloin kun on vihainen. Oletteko samaa vai ei mieltä? Vai onko tuossa käytetty nyt epäonnistunutta liioittelevaa termiä kuvaamaan, että voi olla joskus vihainenkin parisuhteessa ja silti pääasiassa suhde on kuitenkin hyvä...?

Parisuhdeväkivalta on kuitekin aika yleistä, niin että todella huono sanavalinta nyt vähintäänkin.