Rakkaudesta sen verran ja yleisesti seurustelusta, mitä ihmiset eivät tunnu ymmärtävän

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan kokenut sellaista, että ihankuin olisi itsestä kuollut jotakin pois kun ei valinnutkaan aikoinaan sitä oikeaa rakkautta, joka kolahti niin, ettei ole koskaan unohtunut? 

Ei mutta tuo fiilis on kerran tullut kun toinen ei valinnutkaan minua vaan jatkoi etsimistä. Se tuska oli niin valtava että ajattelin oikeasti kuolevani, mutta onneksi se vähitellen helpotti niin että sen kanssa pystyy elämään. Toivottavasti hän löysi oman kolahduksensa kun minä en sitä ollut.

Kaunis ajatus, valitettavasti ihmiset eivät kauniita asioita arvosta.

Mitenköhän yleinen onglma lienee se, että ihmiset eivät uskalla mennä yhteen sen tosirakkautensa kanssa, vaan valitsevat jonkun muun ihmisen, joka ei kosketa niin syvästi?

Vierailija kirjoitti:

Mitenköhän yleinen onglma lienee se, että ihmiset eivät uskalla mennä yhteen sen tosirakkautensa kanssa, vaan valitsevat jonkun muun ihmisen, joka ei kosketa niin syvästi?

Juuri sen vuoksi. Etenkin jos on ennen joutunut luopumaan rakkaistaan. Vähemmän rakkaasta on helpompi luopua, eikä vähemmän rakkaan epätäydelliset sanat ja teot satuta niin paljoa. Itsesuojeluvaisto. Toisaalta mitä pitää tosirakkautena? Onko siinä kuitenkin jotain sellaista, jonka vuoksi sitä varoo? Tietää rakastavansa niin liikaa, että toinen voisi käyttää sitä hyväkseen. Pieni epäilys kertoo, että ehkä itse rakastaa enemmän kuin toinen, jolloin toisen on mahdollista käyttää hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenköhän yleinen onglma lienee se, että ihmiset eivät uskalla mennä yhteen sen tosirakkautensa kanssa, vaan valitsevat jonkun muun ihmisen, joka ei kosketa niin syvästi?

Juuri sen vuoksi. Etenkin jos on ennen joutunut luopumaan rakkaistaan. Vähemmän rakkaasta on helpompi luopua, eikä vähemmän rakkaan epätäydelliset sanat ja teot satuta niin paljoa. Itsesuojeluvaisto. Toisaalta mitä pitää tosirakkautena? Onko siinä kuitenkin jotain sellaista, jonka vuoksi sitä varoo? Tietää rakastavansa niin liikaa, että toinen voisi käyttää sitä hyväkseen. Pieni epäilys kertoo, että ehkä itse rakastaa enemmän kuin toinen, jolloin toisen on mahdollista käyttää hyväksi.

Ehkä jjotakin tuollaista. Kolahdus oli kyllä molemminpuolinen. En uskaltanut alkaa suhteeseen, koska pelkäsin, että jos se suhde joskus päättyykin. En halunnut menettää juuri häntä. Aistin, että meillä oli erilaiset odotukset ja asenne ihmissuhteisiin ja parisuhteeseen. Hänellä oli jo ollut suhteita ja oli minunkin jälkeen. Minä halusin löytää yhden koko elämä kestävän pysyvän suhteen ja löysinkin, eli siinä mielessä löysin sen oikean ihmisen.

Jonkun kanssa voi todella kolahtaa niin, ettei se ikinä unohdu, mutta sen ihmisen kanssa ei ehkä onnistu yhteinen arkielämä. Silti se kolahdusjuttu on voinut olla tärkeä ja täysin täyttää oman tehtävänsä omassa ja molempien elämässä.

Epäröin ja pelkäsin aluksi lähteä sellaisen miehen kanssa suhteeseen, jonka lähellä tuntui siltä kuin maailma räjähtää pillussa. Ihan sairasta vetovoimaa. Se kuitenkin kannatti. Viiden vuoden jälkeen ei vieläkään mitään ongelmia. Saa olla suuria tunteita, mutta ei se poissulje myöskään suurta harkintaa, joka on ihan suotavaa.

Muuten hyviä ohjeita, mutta viimeinen kappale on kyseenalainen. Aina ei kannata toimia, koska ihastukset tulevat ja menevät, vaikka niin merkityksellisiltä usein siinä hetkessä tuntuisivatkin. 

Vierailija kirjoitti:

Mitenköhän yleinen onglma lienee se, että ihmiset eivät uskalla mennä yhteen sen tosirakkautensa kanssa, vaan valitsevat jonkun muun ihmisen, joka ei kosketa niin syvästi?

Yhteen meneminen ei ole aina kovin helppoa, eikä tosirakkaus ole välttämättä tosirakkaus oikeassa elämässä vaan vaaleanpunaisissa unelmissa. Saavuttamaton rakkaus jää monesti jäytämään vain siksi, että sen ihanuus jää kuvitelmien tasolle, eikä koskaan pääse näkemään sen arkitodellisuutta ja toimimattomuutta.

Ehkä se ikimuistoinen kolahdus, jonka matkaan en lähtenyt, oli traumakemiaa, joka olisi tuottanut surua ja päättynytkin jossakin vaiheessa. Ehkä tein kuitenkin oikein kun en valinnut häntä. Tosin tein erittäin epäonnistuneen parisuhdevalinnan hänen jälkeen. Siinä kävi varmasti tuhat kertaa huonommin kuin hänen kanssaan olisi käynyt. Kärsimystä on riittänyt näihin päiviin asti. Eipähän tarvinnut kuitenkaan kokea eroa hänestä eli siitä ykkösestä. Että sellaisen "korvaavan kokemuksen" järjestin itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Mitenköhän yleinen onglma lienee se, että ihmiset eivät uskalla mennä yhteen sen tosirakkautensa kanssa, vaan valitsevat jonkun muun ihmisen, joka ei kosketa niin syvästi?

Johtuisikohan tämä myös siitä, että ihmiset ovat aika nuoria kokiessaan syvästi ravistelevan rakkauden. Nuoren iän ja kokemattomuuden takia ihminen ei ehkä ole vielä kypsä rakastamaan, sitoutumaan ja luopumaan haavemaailmoistaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tärkein: älä ota liian vanhaa. 2-3 vuotta ikäeroa molempiin suuntiin ok.

Tuo on myös yksi normi.

Painoin tykkää nappulaa, yleensä en sitä koskaan tee

Rakastumisessa ei ole mitään mystistä, se on pelkkä hormonimyrsky. Rakastaminen vaatii aikaa. Kolahdella voi milloin kenenkin kanssa.

En anna jos en saa rahaa ja sillä sipuli

Vierailija kirjoitti:

Rakastumisessa ei ole mitään mystistä, se on pelkkä hormonimyrsky. Rakastaminen vaatii aikaa. Kolahdella voi milloin kenenkin kanssa.

Mulla on kolahtanut vain yhden kerran koskaan. Se oli kaikki tai mitään -tilanne. Iso päätös.

Mikään ei tapa tunteita yhtä tehokkaasti, kuin parisuhde, joka ei toimi käytännössä.

Kuunneltu paljon jankutusta kuinka joku rakasti, olisi pitänyt rakastaa ja kunnioittaa myös itseään.

Hyvä Sinä👍