Rakkaudesta sen verran ja yleisesti seurustelusta, mitä ihmiset eivät tunnu ymmärtävän
Seuraa sun sydäntäsi asioissa. Jos joku asia oikeasti kolahtaa niin mene sen perässä, sille on syynsä miksi niin on tapahtunut.
Opettele olemaan yksin myös. Sun ei tarvi seurustella sen takia että se on "normaali" asia tehdä. Sen takia että sukulaiset tivaa "missäs sinun miehesi/naisesi on". Sä löydät itsesi kun sä olet yksin ensiksi, sen kautta sä löydät oikean kumppanin.
Älä mene "normien" mukana vaan kuuntele sitä helvetin sydäntäsi.
Älä etsi kumppania mikä sopii vanhemmillesi, ystävillesi tai sukulaisillesi, vaan kumppania mikä sopii sulle itsellesi. Mihin sun tunteet vie.
Opettele miten energiat toimii, lopeta pusaaminen. Sä työnnät kokoajan kauemmaks asioita kun sä pusaat väkisin.
"Normien" perässä juokseminen aiheuttaa vaan entistä enemmän vahinkoa ympäristöön. Ne suhteeet ei kestä jos ne on "normin" takia perustettu.
Ei tässä elämässä ole mitään kaavaa minkä perässä pitäisi juosta ja suorittaa. Opettele antautumaan elämälle ja lopeta jatkuva kontroloiminen.
Sano jos sulla on jotain sanottavaa. Sä tuut katumaan sitä myöhemmin jos sä jätit sanomatta jotain jollekkin kenelle se olisi pitänyt sanoa.
<3
Kommentit (39)
Höh.
Rakkautta ei ole olemassakaan.
Tylsä aihe.
Tärkein: älä ota liian vanhaa. 2-3 vuotta ikäeroa molempiin suuntiin ok.
Vierailija kirjoitti:
Höh.
Rakkautta ei ole olemassakaan.
Tylsä aihe.
Kyllä on..Ihanaa olla rakastunut ja rakastettu ...💋
Ootko ap ite tehny tuon ohjeesi mukaan? Mä nimittäin tein. Menin tunteideni mukana, annoin sydämeni viedä. Oon nyt rakastunut aika monta kertaa ja sydän on revitty rikki yhtä monta kertaa. Eikä vaan oma sydän vaan lapsi myös kärsinyt tästä.
Uusperheet ei ole iloinen ihana elämää rikastuttava asia. Lapsi ei nauti bonusmummoista.
Itse olen monesti ns seurannut sydäntäni kun on "kolahtanut". Vika tikki ollut joka kerta ja sydän hajonnut. Enää en jaksa miesten perässä juosta ja en luota mihinkään kolahduksiin.
Se kolahdus voi olla vaan himoa ja tosi rakkaus on ihan eri asia. Kannattaa järjellä ajatella eikä sydämellä ja alapäällä.
Mitä ihmettä on pusaaminen? Pussaamisen tiedän
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä on pusaaminen? Pussaamisen tiedän
Samaa ihmettelin.
Kuuntelin sydäntäni, enkä kyllä sitä virhettä enää toista. Ajattelin itsekin noin, että sille on aina syynsä jos toinen herättää vahvoja tunteita, mutta olin näemmä väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelin sydäntäni, enkä kyllä sitä virhettä enää toista. Ajattelin itsekin noin, että sille on aina syynsä jos toinen herättää vahvoja tunteita, mutta olin näemmä väärässä.
Saman kokenut. Tyhmyyksissäni kuvittelin että se on positiivinen merkki mutta kyse on traumakemiasta ja johtaa kärsimykseen.
Näillä opeilla haksahdin narsistiin. Eroon pääseminen olikin vaikeempaa
Päinvastoin, älä juokse impulssiesi perässä kuin eläin. Ole tunteidesi mestari, tai ne hallitsevat sinua. Aina järki mukana, analyyttinen pohja on hyödyksi kaikessa. Tunteita tulee ja menee ja on hyvä opetella tunnistamaan mistä ne ovat peräisin ja kannattaako niihin takertua. tunteissa leijuvia ihmisiä on helppo manipuloida ja siksi sellaiset joutuvat helpoti erilaisten petjen uhreiksi.
Vierailija kirjoitti:
Ootko ap ite tehny tuon ohjeesi mukaan? Mä nimittäin tein. Menin tunteideni mukana, annoin sydämeni viedä. Oon nyt rakastunut aika monta kertaa ja sydän on revitty rikki yhtä monta kertaa. Eikä vaan oma sydän vaan lapsi myös kärsinyt tästä.
Uusperheet ei ole iloinen ihana elämää rikastuttava asia. Lapsi ei nauti bonusmummoista.
Tiedän mistä puhut. Minun piti myös käydä se tie että opin, etten tarvitse ketään ollakseni onnellinen. Uusperheet ovat raskaita elää, lapsia ei pitäisi raahata kuviosta ja asuinpaikasta toiseen.
Lapset kasvavat, sitten kun ovat aikuisia voi vielä miettiä haluaako kokeilla parisuhdetta. No, minä en halunnut.
Mulla on kolahtanut vain kerran, vuosikymmeniä sitten. En lähtenyt mukaan siihen juttuun ja sain kärsiä sitten siitä eli sitä seuraavasta järkivalinnastani. Joskus voi käydä näinkin päin. Tarkkaan harkitenkin voi välillä tehdä valtavia virheitä.
Onko kukaan kokenut sellaista, että ihankuin olisi itsestä kuollut jotakin pois kun ei valinnutkaan aikoinaan sitä oikeaa rakkautta, joka kolahti niin, ettei ole koskaan unohtunut?
Jos se yksi kolahduspari ei mene yhteen, niin molemmat menevät yhteen jonkun kakkosvaihtoehdon kanssa ja ehkä ne kakkosvaihtoehdotkin ovat päätyneet luopumaan omista tosirakkauksistaan ja niin edelleen. Niinkö se elämä menee? Vaikka mitäpä väliä sillä on, sitten mennään vaan sitä arkea tehtyjen valintojen mukaan. Arkea se olisi ollut sen kolahduksenkin kanssa.
Jos jokin ratkaisu pelottaa ja herättää levottomuutta, sitä ei kannata tehdä.
jep