Jos sun kiinnostuksen kohde sanoo sulle ettei ole susta kiinnostunut, onko mitään mitä voi vielä tehdä että kiinnostus syttyisi?
Kysymys kaikille, sekä miehille että naisille.
Oma vastaukseni on: EI. Et voi tehdä mitään saadaksesi toista rakastumaan sinuun ja suhde edellyttää rakastumista. Tässä aloituksessa ei nyt puhuta mistään järkipäätössuhteista.
Kommentit (29)
En sanoisi tuollaista, jos en olisi ehdottoman varma ettei mitään suhdetta ole koskaan tulossa. Eli vastaukseni on: ei
Eli kysymys on tilanteesta jossa mies josta olen kiinnostunut antaa pakit minulle, ja sitten yrittää minua uudestaan? Kieltämättä fiilis vähän menee pakeista mutta voi olla että tiettyjen miesten kohdalla riittäisi ihan vaan se, että kertoo tehneensä virheen.
Jos aloituksella tarkoitettiin että itse annan jollekin pakit, mieleni muuttumisen mahdollisuus riippuu ihan siitä mistä syystä olen ne antanut. Mutta yleensä hän ei voi tehdä mitään saadakseen minua kiinnostumaan, sillä yleensä syyt ovat sellaisia, joihin hän ei voi mitenkään vaikuttaa - ellei sitten onnistu olemaan kokonaan eri ihminen. Jos juttu on edennyt tapailuun saakka ja sitten päättynyt aloitteestani, silloin on todennäköisempää, että voisin antaa uuden mahdollisuuden.
Ex poikkikseni ( kun olin n 20v) sanoi, että miksen voinut vain valehdella hänelle rakastavani häntä, kun kerroin haluavani erota. Kuka sanoo tollaista? Joku joka on itse valehdellut koko ajan vai?
Vierailija kirjoitti:
Eli kysymys on tilanteesta jossa mies josta olen kiinnostunut antaa pakit minulle, ja sitten yrittää minua uudestaan? Kieltämättä fiilis vähän menee pakeista mutta voi olla että tiettyjen miesten kohdalla riittäisi ihan vaan se, että kertoo tehneensä virheen.
Jos aloituksella tarkoitettiin että itse annan jollekin pakit, mieleni muuttumisen mahdollisuus riippuu ihan siitä mistä syystä olen ne antanut. Mutta yleensä hän ei voi tehdä mitään saadakseen minua kiinnostumaan, sillä yleensä syyt ovat sellaisia, joihin hän ei voi mitenkään vaikuttaa - ellei sitten onnistu olemaan kokonaan eri ihminen. Jos juttu on edennyt tapailuun saakka ja sitten päättynyt aloitteestani, silloin on todennäköisempää, että voisin antaa uuden mahdollisuuden.
Ei, vaan tässä oli kyse tilanteesta jossa mies josta sinä olet kiinnostunut, antaa sinulle pakit, ja sitten sinä yrittäisit sen jälkeen uudestaan häntä.
"Ei, vaan tässä oli kyse tilanteesta jossa mies josta sinä olet kiinnostunut, antaa sinulle pakit, ja sitten sinä yrittäisit sen jälkeen uudestaan häntä."
Eli ikään kuin tuo jälkimmäinen tapaus, mutta itse olisin se torjuttu. No, itse en ikipäivänä yrittäisi uudestaan sen jälkeen kun minut on torjuttu, löytyy sen verran itsekunnioitusta. Oletan että torjujalla on ollut hyvät syynsä torjua ja jos tulee toisiin ajatuksiin, osaa itse kertoa asiasta minulle. Ja sitten voin miettiä kiinnostaako minua enää.
Kannattaa jatkaa piirittämistä. Minun ukki oli hakeutunut mummon lähelle menemällä hänen isälleen töihin, vaikka mummo oli jo sanonut hänelle että viimeiseksi minä sinut pikku ukon ottaisin. Sitten jossain vaiheessa jatkuva läsnäolo olikin muuttunut hyväksynnäksi mummon puolelta.

Mummollasi ei ollut tinderiä, joten hänellä ei ollut jatkuvasti satoja kiinnostuneita miehiä "stand by" tilassa. Näin ollen sitten tyytyi ukkiisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta aika nopeasti voi sanoa ihmisestä haluaisiko hänen kanssaan panna tai ei. Ja jos ei nii ei se muutu. Tietty jossain työ tai opiskelupaikassa ihastus voi syttyä pikkuhiljaa mutta silloin tuota kysymystä ei ole ajatellutkaan. Siis ennen ihastusta.
Ja tuo on siis teoriassa ei tarkoita että käytännössä tekisi mitään jos voisikin.
Mulla sama. Tiedän kyllä ensimmäisten sekuntien aikana onko mies sellainen, jonka kanssa voisin harrastaa seksiä. Ja jos ei sitä tunnetta tule ensi hetkien aikana, ei sitä tule koskaan.
Ja minulla sama. Jos torjun miehen heti ensimmäisten treffien jälkeen tai jo ennen sitä, silloin se on miehen osalta game over eikä mitään ole tehtävissä. Jos taas päädyn tapailemaan miestä, silloin hän on lähtökohtaisesti minun tyyppiäni. Mikäli kuitenkin lopetan tapailun, kyse on kokonaisuuden sijaan enemmänkin siitä että jokin yksityiskohta ei miellytä.
"Okei. Jos susta joskus rupeaa tuntumaan, että voisit sittenkin olla kiinnostunut, niin sano vaan. Mutta muuten annetaan tän jutun sitten olla." Ja sitten et ota asiaa enää esille.
Tämä viestii kaksi asiaa: 1) et aio jäädä ruinaamaan toiselta kiinnostusta (mikä tekisi sinusta vastenmielisen hyvin nopeasti) sekä 2) jos toinen muuttaa mieltään tai alkaa pitää sinusta enemmän tutustuessanne paremmin, niin hänen ei tarvitse jäädä vatvomaan mielessään, että uskaltaakohan hän nyt kuitenkaan enää yrittää mitään ja mitä jos et nyt halua enää kuullakaan hänestä.
Todennäköisesti kiinnostuksen kohde ei muuta mieltään. Tämä pitää vain hyväksyä. Jos sitä ei pysty hyväksymään, pilaa ne vähäisetkin mahdollisuudet.
(Asia riippuu myös ihmisen luonteesta, johon et voi vaikuttaa. Kuten tässä ketjussakin on tullut ilmi, jotkut näkevät hyvin nopeasti kiinnostuvatko ikinä ja sitten on toisia, jotka lämpenevät hitaasti uusille ihmisille ja saattavat kiinnostua myöhemmin.)