4v ei millään jäisi kerhoon...

Selvisi lapsen kanssa puhuttaessa, että häntä jännittää vapaa leikkitilanne. Mietittiin yhdessä miten siitä voisi selvitä ja puhuttiin myös kerhon vetäjän kanssa. Nyt on löytynyt yksi leikki, johon lapsi on innostunut menemään mukaan. Lisäksi ollaan puhuttu, että voi ottaa myös oman leikin. Joskus ohjaaja auttaa lastani pelin alkuun toisen lapsen kanssa tai ohjaaja pelaa itse parina. Ohjaaja on myös vaivihkaa lyhentänyt leikkihetkeä tai ottanut mukaan seuraavan hetken valmisteluun, jos lapseni on ollut surkeana. Näillä eväillä on alkanut sujua paremmin. Ohjatusta toiminnasta lapseni tykkäsi koko ajan, mutta vapaa tilanne meinasi tulla esteeksi koko kerhoon menolle.

Meillä tehosi palkitseminen. Poikamme on myös 4 vuotta ja 7kk päälle. Hän on ollut kotihoidossa muutoin paitsi vikan vuoden päivähoidossa. Eri hoitopaikkoja ja hoitajia oli kuitenkin tuona aikana liikaa ( ei johtunut meistä) joten ainoa pysyvä henkilö oli isoveli samassa hoitopaikassa jota ilman ei sitten voinut mennä mihinkään. Olen itse taas kotona ja isoveli on eskarissa. Jo pelkästään kerhopaikkaan tutustuminen tuntui ylivoimaselta kun isoveli ei ollut mukana. Ovella laittoi jarrut päälle.



Lahjoin hänet. Meillä käytetään paljon ns. rastitehtäviä eli olemme esim. piirtäneet polun joka muodostuu kivistä. Kiven on voinut värittää tai rastittaa kun on onnistunut jossain sovitussa asiassa . Polun päässä on palkinto esim. meno hampurilaiselle, uimaan tai eväsretkelle tai joku mieluinen lelu tms.



Nelivuotiaalle useampi viikko voi olla liian pitkä aika odottaa palkintoa joten tein kahden kiven polun. Eka rasti tuli tutustumisesta ja toinen kerhoon jäämisestä ( oli samalla viikolla). Ekan kerhon jälkeen toivelahja Venom ( spidermanin vihollinen :) ) oli jo autossa odottamassa.



Isoveljillä on tehonnut nämä " kerran viikossa rasti" -jututkin kyllä.



Jokatapauksessa poika jää kerhoon. Kyllä se vähän näyttää mieltään kerhossa mutta eiköhän se mene ohi.

Itselläni tänään kolme vuota täyttävä tyttö ja 3kk ikäinen vauva.(tyttö hänkin) Meillä esikoinen aloittanut kerhon myös syksyllä. Aluksi oli lähellämme seurakunnan kerhossa ja itse kuskasin. Ei viihtynyt siellä,usein sanoi aamulla että "soita kerhotädille ja sano etten tule enää ikinä". Kerho kerran jälkeen oli innoissaan,mutta meneminen TODELLA vaikeaa.Kerhossa oli yksi ennestään tuttu poika,jonka kanssa ohjaajan mukaan tyttöni paljon leikki. Yhtenä aamuna esikoiseni sanoi ettei TODELLAKAAN halua mennä kerhoon ja itki ja huusi,päätin ettei kai sinne pakko ole mennä kun kerran itse kotona olen.



Äitini on perhepäivähoitajana samassa kaupungissa,ja hänen hoitolapsistansa 3 kpl käy kerhossa. Samanikäisiä kuin esikoiseni. Ilmoitin esikoiseni tähän kerhoon,välillä vien häntä itse,välillä äitini vie samalla kun vie hoitolapsiaan. Minun kanssani kerhoon lähtiessä tyttö kiukuttelee ja itkee ettei halua mennä,äitini kanssa menee hyvin. JOS äitini hakee tytön meiltä,itkee lähtiessä,mutta kiukuttelu loppuu kun ovi menee kiinni. Jos tyttöni äidilläni yötä,aamulla lähtö sujuu mutkattomasti.



Tyttärelläni kovasti uhmaa,liittyy osin ikään,osin varmasti vauvan syntymään. Itse pohdin ja mietin asiaa monelta kantilta,ja ajattelin jo,että olkoon kotona,kun ei kerhossa viihdy. Mutta sitten tajusin että tyttö ilmeisesti tuossa(kin) asiassa kokeilee rajojansa,ja todella viihtyy kerhossa,kun siellä käy.



On oikeasti helpottavaa kuulla että on muitakin jotka painivat saman asian kanssa,luulin jo että meidän neiti ei vain sopeudu vieraan hoitoon. (ollut kotihoidossa ja viime syksyn ja tämän kevään kun olin töissä ennen vauvan syntymää,oli äidilläni perhepäivähoidossa) Kotiäidille tämmöinen vertaistuki kullanarvoisen tärkeää :) Ilmeisesti tämä uhmakausi kokeilee rajoja joka asiassa, lohduttavaa kuulla että muillakin :)

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille :)

...kun meni srk:n kerhoon. Oli ollut kotihoidossa ja on (edelleen) hirmu arka poika. Aluksi istuin käytävällä odottamassa, (ohjaajat olivat sitä mieltä, että itkevää lasta ei voi kerhoon jättää). Sitten sovin lapsen kanssa, että odotan ulkona ja olen varmasti oven takana ennen kuin kerho loppuu. Parin viikon päästä ilmoitin, että käyn kerhokaverin äidin kanssa kirpparilla kerhon aikana (ja usein vaatetta / leluja / muuta tarpeellista tarttuikin mukaan). Omalla lapsella ainakin oli kova pelko yksinjäämisestä (ja taatusti ei ole koskaan "hyljätty!) ja on vieläkin arka, vaikka tuon, lopulta hienosti menneen, kerhovuoden jälkeen on jo toista vuotta pk:ssa. Olisiko apua repussa olevasta omasta pehmosta / äidin kuvasta? Tätä ehdotettiin päiväkodissa. Nyt isompana (5,5v) liikuntakerhoon jääminen onnistui jo, kun pari kertaa odottelin pukkarissa ja sitten vain ilmoitin, että nyt äiti rupeaa odotellessa käymään lenkillä. Mutta meillä oleellinen juttu tuntuu olevan se, että IHAN VARMASTI olen paikalla ennen kuin pääsevät pukkariin. Ujojen ja arkojen kanssa tarvitaan tuota lempeää tuuppimista, ainakin oma lapseni menee pelkällä "jättämisellä" lukkoon. Oletteko kokeilleet, toimisiko se, että isovanhempi veisi lapsen kerhoon?

Ethän jäämiselläsi viestitä lapselle, että kerhossa on jotain pelättävää? Minusta paras tapa on puhua kerhosta aina ja ehdottomasi positiiviseen sävyyn! Siellä on kivaa; kavereita ja tekemistä. Isojen poikien etuoikeus. Sinne mennään ja reippaasti heihei ja äiti ulos. Viestität tällä lapselle, että sosiaaliset jutut on kivoja ja kuuluu asiaan. Poikasi lämpenee varmasti nopeastikin, kun tottuu asiaan. Kaikki uusi on aina pelottavaa. Ehdotan, että alat heti tuollaisen käytännön ja unohdat jäämiset ja luvan pyytelemiset. Itkun kautta ei välttämättä ehkä mennäkään, poika voi olla yllättävänkin reipas, kun äiti reippaasti ja systemaattisesti poistuu paikalta ripeästi. Ja viestittää OMALLA reippaudellaan, että ei ole pelättävää. Kotihoidolla ei lapsia pilata, ihanaa, jos on pitkään kotona! Kyllä ne sosiaaliset taidot karttuvat muutenkin. Tsemppiä ÄIDILLE!

Siis meillä aivan sama tilanne. Meidän lapsi 3v9kk ja juuri myös aloitti kerhon kolme viikkoa sitten.

Ja nyt en minäkään tiedä, mitä pitäisi tehdä, kun hän jo jäi sinne kerran mielellään yksin ja oli tosi iloinen kerhon jälkeen ja kertoi kuinka kivaa siellä oli, mutta sitten seuraavana kerhopäivänä... ei sitten millään halunnut lähteä.

Ja me olemme tehneet juuri nuo edeltävän kirjoittajan antamat neuvot ja olemme kehuneet kerhoa ja kaikkea sitä kivaa mitä siellä tehdään, mutta ei niin ei.

Meillä kyllä kerho-ohjaaja heti sanoi, ettei kannata lähteä siihen, että itkettämällä lapsen jättää sinne (kysyin että lähdenkö vaan vaikka jäisikin itkemään), vaan että antaa lapsen totutella uuteen. Sitten sovimme, että istun siinä kerhohuoneen oven takana kerran ja seuraavalla kerralla lähden kauppaan, että lapsi ymmärtäisi, että äiti saa hoidettua ruokaostokset sillä välin. No, ei sekään auttanut.

Mietin tässä nyt, että miten saan käännettyä kerhon positiiviseksi ajatukseksi lapselle? Kun kuitenkin yleisesti ottaen lapsi itsekin tykkää käydä siellä ja innoissaan askartelee ja tykkää leikkiä siellä. Se on vaan se kerhoon meno hankalaa.



Ja meilläkin lapsi ollut tässä kotihoidossa aina, pikkuveljellä nyt ikää 1v.

En minäkään ajattele, että kotihoidossa olevat lapset olosi arempia. On ihan lähipiirissä kaksi ääripää tapausta: kotihoidossa ollut tyttö meni kerhoon heti innoissaan yksin ja tykkää olla siellä, kun taas jo VUODEN tarhassa ollut tyttö itkee edelleenkin joka aamu sinne häntä vietäessä.

Joten ei sen suhteen kannata murehtia, kaikki ovat yksilöitä, meillä ei sitten niin kerho halukkaita =)

Kerro vinkki, jos keksit miten saadaan muksut innostumaan kerhosta

=)

Pitkästä aikaa surffailin sivuille ja tämä ketju olikin tässä ekana... Ajattelin kertoa kuinka me selvisimme kerhoon jäännin kanssa. Sovimme pojan ja kerhotädin kanssa että kerho alkaa ohjaajan sylistä ja hän vie pojan leikkimään kun minä lähden. Näin ei tullut yhtään itkua, vaikka kovin totinen poika aluksi oli. Nyt jo menee reippaasti itse leikkimään kavereiden kanssa, eikä kerhotädin syliinkään tarvitse alussa turvautua. Tsemppiä kaikille tämän ongelman kanssa painiville...

-happy ja nyt kolme pientä...

että samoja ongelmia muillakin. Minulla kolme lasta ja kaikki perusluonteeltaan todella ujoja, kuopus pahin kaikista. Tänään sitten piti olla ensimmäinen srk:n kerho, jossa isosiskonsakin käy. No joo, isänsä kanssa siellä tunnin istui ja lähtivät sitten pois. Ei suostunut millään jäämään, vaan raivarit heitti päälle.



Eli enpä tiedä tuleeko tästä mitään vai ei. Kerho kun ei ole mikään perinteinen hoitopaikka jonne on pakko lapsi jättää jos niin työ vaatii. Harmittaa vaan jos kylmiltään pitää eskariin laittaa.



Ei se mitään, muistan oman ensimmäisen päiväkotipäiväni 5-vuotiaana. Huutoa ja potkimista ja itkemistä se oli itselläkin, joten sukuvika kun suksi ei luista. Ja itse sentään olin ollut perhepäivähoidossa siinä vaiheessa jo useamman vuoden.

Meillä poika 4v 3kk aloitti kerhon kolmisen viikkoa sitten. Hän kävi siellä kolme kertaa, kunnes tuli totaalinen kieltäytyminen. Nuo kolme kertaakin piti houkutella ja maanitella, mutta yhtään ei kuitenkaan itkenyt. Poika sanoo, että ei piittaa kerhosta ja siellä on tylsää. Kerhotäti sanoi pojan olleen rauhallinen tarkkailija, joka ei ole ottanut osaa muiden leikkeihin. Meillä poika ollut aina kotihoidossa, pikkuveli 2v. On luonteeltaan arka ja hitaasti lämpiävä. Oman ikäiset kaverit eivät kiinnosta yhtään. Mieluiten puuhaa aikuisten juttuja isän ja äidin kanssa eli auttaa kotihommissa ennenmmin kuin leikkii. Toki pikkuveljenkin kanssa on yhteistä leikkiä. Kyllä äitinä jo huolettaa kouluun meno yms. kun ei haluaisi toisen jäävän porukan ulkopuolelle. En kuitenkaan ole pakottanut kerhoon, kun ei ole pakko. Ensi syksynä palaan hoitovapaalta töihin ja sitten ei vaihtoehtoja ole, hoitoon on mentävä. Nythän poika tietää minun ja pikkuveljen olevan kotona, joten sekin voi vaikuttaa kerhossa viihtymättömyyteen. Kaipa lapsista kasvaa reippaita ilman kerhojakin!

sanotaan ettei päiväkotiin totutellessakaan äidin pitäisi olla siellä liian pitkään mukana ettei lapsi totu siihen ja pidä sitä normaalina. Olis pitänyt aikaisemmin lyhentää aikaa ja lopettaa kokonaan. Mutta kyllä se varmaan vieläkin onnistuu. Sano vaikka pojalle että lähdet kun kellon viisarit ovat jossain tietyssa asennossa (vaikka aluksi sen tunnin päästä) ja sitten seuraavaksi jo komen vartin tai puolen tunnin ja niin lyhennät aikaa. ja lähtöajan "päättää" kello ei lapsi eikä sinä. ja siitö ei jousteta. Tätä helpottaa tietty se että lasta kello homma kiinnostaa.( Munakello olis myös hyvä monessa jutussa kun lapsen kanssa ajoista sovitaan, mutta saattais häritä kerhotouhuja.

Kyllä minusta kerhoilu jo tuossa iässä tekee hyvää kaikille lapsille ...

yllättävää ja helpottavaakin kuulla että tämänlainen tilanne on näin "yleistä". meidän 4-vuotias poika kokeili viime syksynä kerhoa muutaman viikon ajan. lokakuussa syntyi pikkusisarus ja ajattelin kerhon olevan jotain mukavaa isoman viikkoihin. kavereita ja leikkejä. kovasti innoissaan sitä odotti, mutta ensimmäisen onnistuneen kerran jälkeen ei menemisestä meinannut tulla mitän. itki lähtiessä, roikkui jalassa kerhon eteisessä ja ikävöi minua kerhon aikana.

meillä myös tuotti ongelmia vapaan leikin aikana kavereihin kontaktin ottaminen ja leikkeihin osallistuminen. poika sanoi itsekin, että ei uskalla pyytää ketään leikkikaveriksi. toki ohjaajat tämän huomasivat ja auttoivat leikin alkuun.

ohjatuissa tilanteissa poika osallistui oikein reippaasti. poika aloitti hoitouransa jo 1vuotiaana, joten odotin kerhon menevän samalla painolla. päiväkodissakin oli kyllä hoitajien kanssa puhetta, että poika on hitaasti lämpenevä uusille kavereille ja isossa ryhmässä varovainen tarkkailija. ajan kanssa päiväkodissakin tutustui ja sai paljon kavereita.

minulla oli tuosta kerhoon itkusilmässä viemisestä itsellä niin paha mieli, että jätettiin koko homma kesken. myöhemmin, pikkusiskon synnyttyä, poika alkoi haikailla eniseen päiväkotiin. on siellä nyt 2aamupäivää viikossa ja menee mielellään. toisinaan on sielläkin hiljainen ja leikkii itsekseen, mutta se on hänen luonteensa. on kuitenkin löytänyt muutaman kaverin, joiden kanssa leikki luistaa.

jostain systä kerhon ryhmä, ohjaajat tai ilmapiiri siellä teki kerhopäivistä hankalia ja päiväkotiin meno oli meillä parempi ratkaisu.

Kerhoon jääminen ja siellä oleminen ovat aikuisen päätettävissä olevia asioita. Lapsi on ilmoitettu kerhoon ja hän on sen aloittanut, joten enää ei tarvitsisi kysellä lapselta, milloin hän kerhoon jää. Viet lapsen kerhoon, annat normaalit halit ja heipat ja lähdet pois. Vaikka lapsi jäisikin itkemään. Totta on, ettei kerho ole pakollinen, mutta tavallaan se on koska hänet on sinne ilmoitettu ja hän on kerhon aloittanut.



Lapselle on liian iso vastuu päättää siitä, milloin hän olisi itse valmis jäämään kerhoon ilman äitiään. Miten hän voi sellaista tietää, sillä jääminen häntä ehkä pelottaa ja jännittää?



t: kerholaisen äiti ja kerhon vetäjä itsekin