Olen toivoton. Taidan luovuttaa.

Jo ennen syntymääni elämäni oli pilalla. Vanhempani olivat hulluja ja heillä oli ongelmia päihteiden käytön kanssa. Toisen menetin alaikäisenä ja toisen 18 vuotiaana. Kukaan ei ole auttanut minua itsenäistymään tai juhlinut elämääni kanssani. Kiusattu olen ollut aina, koulussa ja töissä. Minä yritin tosissani saada paremman elämän, mutta en onnistunut. Nyt olen paskaduunissa ja pelkään, että jonain päivänä naapurini vielä tappavat minut. Haluaisin kovasti yliopistoon, mutta en tiedä mitä opiskelisin. En halua mitään sellaista työtä, jossa joutuu hirveästi olemaan ihmisten kanssa tekemisissä. Varsinkaan mitään asiakaspalvelijan hommia, kun ihmiset ovat hirveitä. Mutta jos jonain päivänä vielä pääsisin yliopistoon niin olisin jo liian vanha muutenkin. Kukaan mies ei enää halua minua. Lapsia en voi enää hankkia. Enkä voi koskaan unohtaa lähtökohtiani, millainen köyhä luuseri olen. En osaisi esittää parempaa kuin olen eliitin seurassa. Jäisin heti kiinni mitättömyydestäni.