14v pojalla ei ole yhtään kaveria uudessa kaupungissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei lähtenyt sinne vanhalle paikkakunnalle moikkaamaan niitä kavereitaan? Nyt asap joku harrastus, jossa tapaa muitakin, mukaan vaikka seurakunnan toimintaan, eikö ensi kesänä oo rippileirikin?

Siellä on vasta ensi viikolla loma. Kaverit ois koulussa niin ei koettu järkeväksi. Ehkä joululomalla sitten. 

Joo ens kesänä on ripari. Pelasi vanhassa kaupungissa futista mutta en saanut häntä jatkamaan sitä täällä... Tää muutto oli muutenkin niin vaikea. Musta tuntuu että meidän välitkin on paljon huonommat nyt. 

No en ihmettele, että välit on hunommat kun toisella on paha mieli. Futiskausi alkaa olla katkolla eli nyt try outteihin vaan niihin joukkueisiin, missä luokkakaverit pelaavat. Ihan jo lapsen oman jaksamisen (fyysisen ja henkisen

Et harkitse, vaan perjantai-aamuna hyppäät pojan kanssa autoon ja ajat vaikka koko Suomen halki vanhaan kotipaikkaan. Ostatte matkalle jotain hyvää evästä ja karkkia ja kuuntelette pojan mieleen olevaa musiikkia. Käytte välillä syömässä hyvin. Lapsesi tulee rakastamaan tuota reissua ja arvostaa suakin enemmän tuon jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kävi mielessä, että jotenkin et ole osannut sanoa äitillesi ei. Tai esim ehdottanut,että hän muuttaisi vaikka sinne edelliseen paikkakunnalle? Menikö tässä nyt äitisi tarpeet lapsesi edelle?

En ehkä itsekään olisi halunnut muuttaa,mutta äitisi kenties painostanut ja sanonut ettei pärjää jne. Asutteko siis äitisi luona?

 

Ei tämä mun äidin syytä ollut vaan ihan itse loppupeleissä tein päätöksen muutosta. Toki se isän kuolema ja äidin jaksaminen oli yksi syy miksi me muutettiin. Ja kyllä, muutettiin mun äidin luokse. Etenkin kuopus on tykännyt paljon, kun mummi on kotona vaikka mä oisin töissä. 

Miten perustelit muuton itsellesi? Kirjoitat, että itse teit päätöksen (ilman äitisi vaatimuksia) eli lopullinen syy muuttoon oli kuopuksen kiusaaminen vanhassa koulussa? En nyt kyllä saa kiinni, oliko muutto lopulta pakollinen toimenpide vai vain sinun päätös, jota tehdessä et puntaroinut, miten kunkin teidän elämä muuttuu ja onko päätös oikea ja oikeutettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei lähtenyt sinne vanhalle paikkakunnalle moikkaamaan niitä kavereitaan? Nyt asap joku harrastus, jossa tapaa muitakin, mukaan vaikka seurakunnan toimintaan, eikö ensi kesänä oo rippileirikin?

Törkeää ehdottaa seurakuntaa pelastusrenkaaksi. Mistä tiedät ettei ap:n lapsi ole ateisti?

Saa myös ateistin lapset osallistua srk:n kerhoihin ja muuhun toimintaan, höpsö. 

 

SIIS MITÄ???? Nyt lähti heti soittoa seurakunnalle. Meijän lapset ei syntisten kanssa hengaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kävi mielessä, että jotenkin et ole osannut sanoa äitillesi ei. Tai esim ehdottanut,että hän muuttaisi vaikka sinne edelliseen paikkakunnalle? Menikö tässä nyt äitisi tarpeet lapsesi edelle?

En ehkä itsekään olisi halunnut muuttaa,mutta äitisi kenties painostanut ja sanonut ettei pärjää jne. Asutteko siis äitisi luona?

 

Ei tämä mun äidin syytä ollut vaan ihan itse loppupeleissä tein päätöksen muutosta. Toki se isän kuolema ja äidin jaksaminen oli yksi syy miksi me muutettiin. Ja kyllä, muutettiin mun äidin luokse. Etenkin kuopus on tykännyt paljon, kun mummi on kotona vaikka mä oisin töissä. 

Miten perustelit muuton itsellesi? Kirjoitat, että itse teit päätöksen (ilman äitisi vaatimuksia) eli lopullinen syy muuttoon oli kuopuksen kiusaaminen vanhassa koulus

Niin? Ei mun äiti pakottanut meitä muuttamaan. Mutta äiti ei voinut hyvin ja ei hän olisi jaksanut pitää huolta isohkosta omakotitalosta pihoineen. Se oli yksi iso syy miksi muutettiin. Mutta ei mun pojan yksinäisyys ole mun äidin syytä. 

Se ei ole myöskään kuopuksen syytä. Kuopusta kiusattiin niin pahasti, että en olisi enää voinut jäädä sinne katsomaan sitä touhua. Sitä ei saanut kuriin ei ope, reksi tai sivistystoimenjohtaja. Siinä vaiheessa kun mä olen yrittänyt kaksi tuntia suostutella 11v tyttöä aamupalalle eräänäkin kouluaamuna ja tyttö sai siinä ajassa kaksi kovaa paniikkikohtausta niin mä päätin että tämä ei enää jatku. Olin suunnitellut jo kotikouluun ottamista, mutta sitten tuli se isän kuolema ja musta tuntui hyvältä muuttaa äidin luokse. Mäkin tarvitsin apua lasten kanssa ja äiti talon kanssa. 

Tiesin, että poika kokee tämän asian raskaimmin, mutta ihan tätä en odottanut.