Rolf Nordmo kertoi poliisille ampuneensa Janne Puhakan haulikolla sanoi syyksi parisuhteen päättymisen
Puhakan puoliso 66-vuotias norjalainen eläinlääkäri Rolf Nordmod on kertonut poliisille ampuneensa Puhakkaa haulikolla ja aiheuttaneensa uhrin kuoleman.
Tutkinnanjohtaja Matti Högman sanoo Ylelle, että Nordmod on siis myöntänyt teon.
Kommentit (7150)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä sitä: jos Janne ei olisi pettänyt Rolfia, niin olisi nyt elossa ja vaikka lenkkipolulla tai jossain matkalla. Olisi vaikka jättänyt Rolfin sanoen, että tarvitsee omaa aikaa tms. eikä hypännyt heti suhteeseen. Virhe oli tietysti myös kertoa Rolfille, että hänellä on toinen.
Selvää on, että pari oli sopinut erosta jo kauan ennen kuin Rolf suostui tilanteen edes itselleen, saati muille myöntämään. Turha siis puhua pettämisestä, sillä niin pitkään Rolf on erosta huolimatta kuvitellut heidän edelleen palaavan yhteen, kunnes Janne on vihdoin ilmoittanut aloittaneensa uuden suhteen. Rolfhan on itsekin kertonut, ettei asia tullut hänelle minkäänlaisessa yllätyksenä.
Syy ei ole Jannessa, vaan kontrolloivassa, mustasukkaisesta ja omistushaluisessa murhaajassa, eli Rolfissa. Yksinkertaisesti mikään, mitä Janne on tehnyt tai jättänyt tekemättä, ei oikeuta Rolfin
Ja höpö, vaikuttaa selvästi enemmän siltä, että Janne on jättänyt Rolfin kirurgin vuoksi ja sitten Jannen senjälkeisen muutenkin itsekään käytöksen vuoksi Rolfilla on klikannut. Mikään ei tietenkään oikeuta murhaa.
Vierailija kirjoitti:
Pissasiko Janne istuallaan?
Jos vähääkään oli fiksu niin kyllä. MIesten lorottelu kaaressa niin että roiskuu jokapuolelle on vähän last season juttuja. Tietysti jos äiti siivoaa vielä vessoja niin sitten on varmaan ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jos Janne olisi löytänyt jonkun nobodyn, nuoremman ja köyhemmän niin se ei olisi satuttanut Rolfia niin kovasti. Olisi voinut hymähdellä asialle. Nyt tuli kova isku kun kilpakosija olikin kaikilla tavoin häntä paremmassa asemassa, tunsi itsensä varmasti nolatuksi.
Niin tai vielä parempi jos Janne olisi heittäytynyt heteroksi ja olisi löytänyt naisen itselleen.
Edelleen vuonna 2025 ihmiset luulevat että homous on yksilön oma valinta.. Surullista.
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että tapaus menee hoviin?
Toisaalta tuomio on ilmeisen hyvin kirjoitettu. Että kannattaako edes lähteä eteenpäin.
En keksi mitään syytä miks Pohjoisäiti ei valittais hovioikeuteen. Sil ei oo mitään hävittävää ja on pieni oljenkorsi vielä et 14 vuotta vankilassa muuttuis 4 vuodeksi vankilassa.

No, ainaki on oma valinta, käyttäytyykö kuin ho mo. Naismaisesti, ,uten Strandberg vai onko miehekäs, ,uten Rolf.
Olisi Janne löytänyt kumppanikseen nuoren vaimon, voisi olla jo lapsiakin.
Olisi ollut jotain sisältöä elämällä.
Mikä ajoi sen nuoren pojan vanhan homon perspano kaveriksi.
No jokainen tietää, mikä oli sen suhteen hinta.

Yks psykologi usko et homoseksuaalisuus johtuu liian hemmotellusta kasvatuksesta lapsena. Mä en oo täysin uskomatta siihen teoriaan ku tunnen yhen homoseksuaalin joka on kyllä just semmonen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän noiden kahden suhteesta paistoi läpi hyvin selvästi se että J piti sitä toista enemmän isänään kuin kumppaninaan. Isä sitten käytti poikaa lomamatkoilla jne ja pojalla oli kivaa. Harmi vaan kun isästä paljastuikin sairaan mustasukkainen narsisti joka kykeni jopa mur*aamaan.
Ei isän kanssa näytellä lappuja, jossa poika ilmoittaa homoudestaan. Isä ei ole koskaan pojastaan mustasukkainen, ei ainakaan rakkauteen liittyvässä asiassa.
Vanha mies halusi melkein lapsen tyydyttämään himojaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän noiden kahden suhteesta paistoi läpi hyvin selvästi se että J piti sitä toista enemmän isänään kuin kumppaninaan. Isä sitten käytti poikaa lomamatkoilla jne ja pojalla oli kivaa. Harmi vaan kun isästä paljastuikin sairaan mustasukkainen narsisti joka kykeni jopa mur*aamaan.
Ikäeroparit eivät ole epätavallisia gay piireissä.
Roffelle on ollut staatusta nuori poikakaveri noissa piireissä. Lisäksi oli eliittiurheilija aikoinaan.
Tietty Roffe on ollut Jannelle leikkisästi Daddy.
On ihan oma genree gay pornossa.
Hymni rakkaudelle Anneli Sarin esittämä laulu YouTubessa sopii tämän juttuun. Kun kuuntelee sanoja.Surullinen tapaus kaiken puolin.
Vierailija kirjoitti:
Tosi surullista. Miten voi tuollainenkin mies seota noin täysin. Tilanne on voinut olla Puhakalle jo kauan ahdistava ja nyt sitten uskalsi ryhtyä kertomaan halustaan erota. Tämä vain täyttä arvailua.
Taitaa vaan olla toisinpäin, että Puhakka on ollut ahdistava hänen jatkuvan pettämistaipumuksensa takia. Tällaisessa helvetissä hajoaa usein pää.
Kuinkahan monta miestä puhakalla on ollutkaan kun Rolf on ollut sokea rakkautensa takia.. ?
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että tapaus menee hoviin?
Toisaalta tuomio on ilmeisen hyvin kirjoitettu. Että kannattaako edes lähteä eteenpäin.
Onko koskaan ollut murhatuomiota, joka ei olisi mennyt hoviin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi Janne löytänyt kumppanikseen nuoren vaimon, voisi olla jo lapsiakin.
Olisi ollut jotain sisältöä elämällä.
Mikä ajoi sen nuoren pojan vanhan homon perspano kaveriksi.
No jokainen tietää, mikä oli sen suhteen hinta.
Yks psykologi usko et homoseksuaalisuus johtuu liian hemmotellusta kasvatuksesta lapsena. Mä en oo täysin uskomatta siihen teoriaan ku tunnen yhen homoseksuaalin joka on kyllä just semmonen.
Jätetään uskonasiat nyt kirkon hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että tapaus menee hoviin?
Toisaalta tuomio on ilmeisen hyvin kirjoitettu. Että kannattaako edes lähteä eteenpäin.
En keksi mitään syytä miks Pohjoisäiti ei valittais hovioikeuteen. Sil ei oo mitään hävittävää ja on pieni oljenkorsi vielä et 14 vuotta vankilassa muuttuis 4 vuodeksi vankilassa.
No mutta. Ei niillä ole kättä pidempää tarpeeksi (haulikonkin hakkasi poikki) jotta voisivat saada tuomiota alemmas. Ei ole ei.
Suunnitelmallisuuden voivat hovissa lisätä tuomioon. ETPK.ta lukiessa sille on varsin hyvät perusteet. Käräjäoikeudessa olivat fiksuja kun eivät sitä kirjanneet tuomioon. 👍 Siitä olisi ollut liian helppo alkaa hoviin natisemaan murhaajan puolustuksen.
Sinne vuan norjaan breivikin kaveriksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että tapaus menee hoviin?
Toisaalta tuomio on ilmeisen hyvin kirjoitettu. Että kannattaako edes lähteä eteenpäin.
Onko koskaan ollut murhatuomiota, joka ei olisi mennyt hoviin?
On. Steen Christensenin poliisimurhat tai vaikka Koskelan teinimurha.
Voi hyvinkin muuttua hovissa, mutta vain, jos Rolf vaihtaa juristia.
En löydä instasta sitä appelsiinit jääkaappiin videota. Oliko se Rolffin vai Jannen instassa ?
Olen kommentoinut itse aiheeseenkin, joten älkää kivittäkö koska nyt menee ohi aiheen, mutta kyllä osaa olla rumia nuo nyky asunnot, kuten tämä heidänkin myyntiin tullut! Ei mitään kodikkuutta, lämpöä taikka persoonallisuutta.
Meinaatko tämä öyhötys hiipua, nyt vähän munaa kehiin.