Voiko kummiudesta kieltäytyä? Olen lapseton ja masentunut asian takia

Kummius on suvussani korkeintaan sellainen asia, että tavan vuoksi pyydetään ihmisiä kummeiksi. Varmaan siksikin ettei kukaan ihmettele, l. kyseessä on lähinnä hyvä tapa.

Joululahjoja ostellaan silloin kun kummilapsi on pieni. Siinä kaikki.

Itselläni on epämääräinen käsitys, että kummin pitää antaa kummilapselle kristillinen kasvatus.

Joten ostin rippilahjaksi Psalmit.

Kiitos kaikille asiallisista kommenteista!

Ap

Totta kai. Mitenkäs kaverisi on ollut sinun tukenasi?

Ystävälläni on vastaava tilanne kuin sinulla, ja pyysin häntä silti kummiksi. Hän suostui, mutten odottanut häneltä mitään. Näen itsekin, ettei hän halua puhua vauvajutuista, ja se on ok. Ehkä hänelle ja kummilapselle syntyy suhde joskus myöhemmin, mutta jos ei, niin sille ei mahda mitään.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai. Mitenkäs kaverisi on ollut sinun tukenasi?

Tuimme toisiamme silloin kun kumpikaan meistä ei vielä ollut raskaana, mutta nyt tuki on kadonnut. Ymmärrän kyllä, että hän on kiireinen vauvan kanssa. 

Ap

Ymmärrän, että asia on nyt kipeä, mutta uskotko olevan mahdollista, että myöhemmin olisit läheisessä suhteesta kummilapseen ja että se silloin tuntuisi hyvältä ratkaisulta? Itse olen lapseton, ja äärimmäisen onnellinen kummilapsistani. Tilanteeni on toki täysin eri kuin sinulla. 

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako koko kummiudesta kieltäytyä, jos juuri tällä hetkellä tuntuu pahalta? En usko, että loppuelämän lapsiperheiden välttely onnistuu kovinkaan hyvin. Kummilapset voivat muodostua hyvinkin rakkaiksi.

Itselläni kummini eivät olleet missään tekemisissä kanssani muutamaa kyläilyä lukuunottamatta, niin siltä pohjalta ajattelisin, että parempi kieltäytyä jos kummius ei tunnu hyvältä ajatukselta.  

Eroa kirkosta, niin asia on ratkaistu.

Tai kerro kaverille, ettet koe nyt kummiutta itsellesi sopivaksi