Voiko kummiudesta kieltäytyä? Olen lapseton ja masentunut asian takia

No ei kai terapiakunnossa oleva henkilö voi kummi ollakaan.

Kyllä voi. Itse olen kieltäytyny 3 kertaa 

Kummius ei ole pakko. 

Ihan rauhassa.

Kannattaako koko kummiudesta kieltäytyä, jos juuri tällä hetkellä tuntuu pahalta? En usko, että loppuelämän lapsiperheiden välttely onnistuu kovinkaan hyvin. Kummilapset voivat muodostua hyvinkin rakkaiksi.

Olen eronnut kirkosta, niin on saanut olla rauhassa kummipyynnöiltä.

Voi kieltäytyä. Tosin kummius ei velvoita olemaan apuna tai tukena vauva-arjessa.

Minä sain seurakunnalta ohjeen kummin tehtäviin. Siinä luki mm. "Ole lapselle aikuinen, ole ihmiselle ihminen."

Itselleni ensimmäinen kummilapsi oli melkein kuin oma lapsi. Olin silloin lapseton sinkku, ja vauvakuumeinen, kun kummilapseni syntyi. Ystäväni antoi minun hoitaa vauvaansa aika paljon, mutta ei velvoittanut minua siihen.

Tietenkin kieltäydyt, jos et hommaan halua ruveta. Ei siihen edes tarvitse mitään selitystä.

Pyydä heitä juttelemaan irl ja kerro. Pääsette ehkä parempaan lopputulokseen.

Masennus on väliaikaista, muista se.

Ihan pakko on ryhtyä kummiksi. On pakko myös syödä hernekeittoa torstaisin.

Mites näin tyhmiä kyselet?

Kummius ei myöskään välttämättä tarkoita sitä, että sinun pitää olla läsnä vauva-arjessa. Voit olla etäisempi kummi kunnes saat oman surusi käsiteltyä.

Keskustele ystäväsi kanssa siitä, mitä hän odottaa lapsensa kummilta, ja mitkä ovat sinun resurssisi toimia kummina nyt, ja myöhemmin, lapsen kasvaessa. Jos hänelle riittää, että kummi on vain "nimi paperissa", jotta kasteen voi suorittaa, on tilanne ihan eri kuin silloin, jos ystäväsi odottaa kummilta aktiivista osallistumista lapsen elämään.

Vierailija kirjoitti:

Ihan pakko on ryhtyä kummiksi. On pakko myös syödä hernekeittoa torstaisin.

Mites näin tyhmiä kyselet?

Et vissiin oo törmännyt siihen ajatusmalliin että kummius on kunnia josta ei saa kieltäytyä. Sillälailla moni ajattelee. 

tietenkin voi kieltäytyä eikä tarvitse perustella

Aika etäinen tuttava taitaa olla muutenkin kyseessä jos et voi vaan yksinkertaisesti selittää asiaa hänelle. Miksi pitäisi ikinä ruveta jonkun hyvänpäiväntutun muksun kummiksi?

Olisin itse (jos olisi pakko) luultavasti joka tapauksessa vähän etäisempi kummi, mutta ystäväni ehdotti, että olisin myös mukana vauvan hoidossa ja heidän arjessa. Joten siksi laitoin siitä aloitukseen. Meillä oli kummiudesta jo puhetta ja vastasin myöntävästi, mutta koko ajatus on alkanut tuntumaan ahdistavalta lapsen synnyttyä.  

Ap

ItSe ilmoitin kummipojalleni, että en ole enää kummisi. Tämä henkilö oli jo aikuinen mies ja räksytti minulle kuin pahainen kakara.

Ei ole kotoaan saanut mitään käytöstapoja.

Toinen kummipoikani sen sijaan on äärimmäisen fiksu.

Etedes kelpaisi kummiksi joten asiassa ei pitäisi olla mitään miettimistä.

Outo ystävä kun ei ymmärrä sun tilannetta näköjään yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Keskustele ystäväsi kanssa siitä, mitä hän odottaa lapsensa kummilta, ja mitkä ovat sinun resurssisi toimia kummina nyt, ja myöhemmin, lapsen kasvaessa. Jos hänelle riittää, että kummi on vain "nimi paperissa", jotta kasteen voi suorittaa, on tilanne ihan eri kuin silloin, jos ystäväsi odottaa kummilta aktiivista osallistumista lapsen elämään.

Keskustelu ei hyödytä. Kaikki sanovat etteivät odota mitään, ja saat olla sellainen kummi kuin haluat.

Ahneus kasvaa pikkuhiljaa, kummiksi suostunut huomaa olevansa piian ja lahja-automaatin risteytys. Ihmisuhde kieroutuu epätasapainoiseksi hyötymissuhteeksi. Lopulta se on vain katkaistava.