Mietittekö te lapsettomat koskaan, että melkein aikuinen lapsi on helppo?

Kyllä, mutta 20 vuotta on kuitenkin pitkä aika tehdä jotain, mitä ei halua tehdä ja kuluttaa elämänsä siihen. On hyvä, että tiedostaa, ettei pidä hankkia lasta, jos ei halua. Kuka haluaisi olla sellaisen lapsi??

Olenm miettinyt. ongelma on se että emme ole keksinyt miten selviämme taloudellisesti kaikesta, pitäis kai muuttaa pk-seudulta pois ensin, asunnostamme saamme kivan jackpotin mutta pitäisi löytää molempien uusi työ uudelta paikkakunnalta ensin. täällä helsingissä emme halua lapsia kasvattaa, eikä ole varaa täällä siihen.

Tiedän usean 50 - 60 v pariskunnan olevan sydän syrjällään kolmikymppisen penskansa tempauksia seuratessa. Varmaan yhtä monella kasvatustyö on onnistunut. 

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan miettinyt. En osaa ajatella, että tänne lampsisi jokin nuori aikuinen jääkaapille sunnuntaisin. En tiedä mitä iloa siitä olisi.

Jaa, meidän aikuiset lapset asuvat kaikki omillaan, eivätkä ole tulleet sunnuntaisin syömään kuin kutsusta, ja sitäkin tapahtuu lievästi sanottuna aika laiskaan tahtiin. Välillä ovat jopa sunnuntaisin töissä. Katos se on siitä kiinni, että kuinka kasvatus on onnistunut, en minäkään lampsi lasteni kotiin ja siellä suoraan jääkaapille kysymättä lupaa, että saako sen syödä tyhjäksi. 

Kyllähän sitä on miettinyt kaikenlaista. Parisuhdetta en ole kuitenkaan koskaan saanut ja yksin on hyvin vaikeaa/mahdotonta hankkia lasta. Mietitkö sinä sitä koskaan, että aika moni tässä maassa on tahtomattaan lapseton? 

Kyllä niistä oli pieninä erityisen paljon iloa. Voi sitä suloisuuden määrää. Ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan miettinyt. En osaa ajatella, että tänne lampsisi jokin nuori aikuinen jääkaapille sunnuntaisin. En tiedä mitä iloa siitä olisi.

Jaa, meidän aikuiset lapset asuvat kaikki omillaan, eivätkä ole tulleet sunnuntaisin syömään kuin kutsusta, ja sitäkin tapahtuu lievästi sanottuna aika laiskaan tahtiin. Välillä ovat jopa sunnuntaisin töissä. Katos se on siitä kiinni, että kuinka kasvatus on onnistunut, en minäkään lampsi lasteni kotiin ja siellä suoraan jääkaapille kysymättä lupaa, että saako sen syödä tyhjäksi. 

Silti aikanaan meni 20 vuotta lapsista aktiivisesti huolehtimiseen, kasvattamiseen, tukemiseen jne. Joillekin olisi suuri uhraus esim. 25-45-vuotiaana kuluttaa elämänsä siihen. Joillekin taas suuri ilo. Itse kuulun jälkimmäisiin. Silti ymmärrän myös niitä, jotka ovat valinneet tietoisesti toisen tien. 

En mieti, koska en todellakaan halua lapsia!

Huoli ei lopu siihen.

Onhan se helppo kun ei ota mitään yhteyttä ja aina niin kiireinen ettei ehdi edes jouluna käymään.

Vanhin lapsi täyttää kohta 25 jaen vielä ole löytänyt yhtäkään hetkeä vanhemmuudesta mistä pitäisin. Kyllästyin jo puuhaan kun kannoin esikoisen osastolta kotiin. Loput lapset on hankittu samaan konkurssiin jotta niillä olisi edes toisensa elämässä.

Olen elänyt 16 vuotta ekaa vuotta perheessä, jossa oli neljä lasta. Tiedän kyllä mitä se on ja oli pakko lähteä heti kun se oli mahdollista. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ne ole helppoja. Ongelmista tulee vain isompia.

Lapsistaan kantaa huolta vaikka he olisivat aikuisia, sen jälkeen kantaa huolta lapsenlapsista jne.

En mieti. Onko muuta kysyttävää? 

Mua ei kiinnosta todellakaan mikään lasten hankkiminen ei ison eikä pienen. Mutta AP jos haluat päästä helpolla pienen lapsen kanssa niin hommaa lastenhoitaja. 

Kun näitä perhekirjoituksia lukee, huomaa, että eletään ihan erilaisissa perhekulttuureissa. Toisissa lapset, niin pienet kuin isotkin, ovat lähtökohtaisesti ilon lähde. Toisissa kirjoituksissa lapset taas ovat rasittavia, vaikeita ja aiheuttavat vaivaa vielä aikuisenakin. Sanoisin, että osittain kyseessä on itseään toteuttava profetia: lapsi kasvaa sellaiseksi, jona häntä pidetään ja kohdellaan. 

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt 16 vuotta ekaa vuotta perheessä, jossa oli neljä lasta. Tiedän kyllä mitä se on ja oli pakko lähteä heti kun se oli mahdollista. 

Joo, mun isä lähti kun oli 2 kuukautta ja olin 4v, kun mut otettiin ekaa kertaa huostaan. Sitten raahattiinkin kodin, laitosten ja sijaisperheiden välillä se lapsuus. 

Miksi mun pitäisi jotenkin erityisesti ajatella sitä? Uskon kyllä että lapsiperhe-elämä on muutenkin helpompaa kuin marttyyriäidit uskottelevat, mutta asia ei silti koske itseä. 

En ymmärrä. Mitä mun on tarkoitus tehdä sillä tiedolla että aikuinen lapsi on helppo? En silti tule sellaista saamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kun näitä perhekirjoituksia lukee, huomaa, että eletään ihan erilaisissa perhekulttuureissa. Toisissa lapset, niin pienet kuin isotkin, ovat lähtökohtaisesti ilon lähde. Toisissa kirjoituksissa lapset taas ovat rasittavia, vaikeita ja aiheuttavat vaivaa vielä aikuisenakin. Sanoisin, että osittain kyseessä on itseään toteuttava profetia: lapsi kasvaa sellaiseksi, jona häntä pidetään ja kohdellaan. 

Käyttäytymisestä perimä selittää noin puolet, toisen puolen selittää, millaisissa olosuhteissa joutuu kasvamaan. Jopa saman perheen lapsilla on eroa kuin yöllä ja päivällä.