Miten tämä on mahdollista? "Mikko tallensi seksin älykellolla audio pelasti miehen"
Mistä lähtien laittomasti hankittuja todisteita on saanut käyttää oikeudessa todisteina? Ei varmasti ole ollut laillista tuo äänittäminen.
Kommentit (14)
"Mistä lähtien laittomasti hankittuja todisteita on saanut käyttää oikeudessa todisteina?"
Olet katsonut liikaa amerikkalaisia lakisarjoja. Siellä ollaan todella tiukkoja siitä miten todisteet saa hankkia.
Suomessa asia ei ole yhtä yksioikoinen.
"Mistä lähtien laittomasti hankittuja todisteita on saanut käyttää oikeudessa todisteina?"
Koko tapaus ei edes mennyt oikeuteen. Kyse oli syyteharkinnasta jossa todisteiden perusteella päädyttiin siihen että syytettä ei nostettu ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
"Poliisin mukaan suostumukseen liittyvissä tutkinnoissa on usein kyse siitä, että aikuiset ihmiset eivät ole puhuneet keskenään.
Jos ihmiset kertoisivat selkeästi, onko joku asia ok vai ei, aika moni tapaus ei olisi päätynyt esitutkintaan, sanoo Antikainen"
Mutta kun KESKUSTELLA EI VOI.
Eikö lainsäätäjä ymmärrä, että vaniljaheterot eivät keskustele keskenään mistään seksiin liittyvästä. On vaniljasääntö, että puhua ei voi. Joten on täysin sattumanvaraista, halusiko toinen osapuoli sitä vai ei, ja mitä haluttiin ja mitä ei haluttu, ja kuka rais kasi ja kuka ei.
Oppikaa te "normaalit" keskustelemaan ennen seksiä kuten me "poikkeavat", niin ei tule näitä rais kaus vääntöjä oikeudessa.
Mitä tässä tapauksessa on vaniljaseksi ja vaniljahetero? Entä normaali? Entä poikkeava?
Anteeksi nyt vain, mutta on aina yhtä huvittavaa nämä teidän joidenkin huutelut vaniljasta yms. vaikka ette edes tiedä minkälaista seksiä toisilla on. Itseänne pidätte aina niin ihanan erikoisina. :D
Koska Suomessa salaa äänitys on sallittua kunhan on itse osapuolinen keskustelussa eli kolmas osapuoli ei saa tallentaa muiden keskustelua, mutta itse saat jos otat osaa siihen.
Salakuvaaminen taas on rikos eli toisen kuvaaminen salaa kotona on laitonta vaikka kyseessä olisi oma koti ja itse asentanut kameran, kaikkien osapuolten on hyväksyttävä se.
No huonosti on homma hoidettu jos tulee syyte perään. Meillä päin on yleensä vielä aamulla varmistettu että naiseläjä lähtee tyytyväisenä kotiin.
" laittomasti hankittuja todisteita "
Nää amerikkalaisista TV-sarjoista oppinsa saaneet lakimiehet on aina yhtä verrattomia :D
Ap ei ymmärtänyt, että kyseinen tallenne todisti naisen tekaisseen raiskaussyytteen. Sillä ei näytä olevan painoarvoa ap:n arvomaailmassa, et se on ok
On laillista ja rikosasiassa ei muutenkaan ole prekluusiota. Katso vähemmän amerikkalaisia oikeussalidraamoja, tai ainakaan älä tee niistä hataria johtopäätöksiä Suomen oikeusjärjestelmästä.
Vierailija kirjoitti:
"Poliisin mukaan suostumukseen liittyvissä tutkinnoissa on usein kyse siitä, että aikuiset ihmiset eivät ole puhuneet keskenään.
Jos ihmiset kertoisivat selkeästi, onko joku asia ok vai ei, aika moni tapaus ei olisi päätynyt esitutkintaan, sanoo Antikainen"
Mutta kun KESKUSTELLA EI VOI.
Eikö lainsäätäjä ymmärrä, että vaniljaheterot eivät keskustele keskenään mistään seksiin liittyvästä. On vaniljasääntö, että puhua ei voi. Joten on täysin sattumanvaraista, halusiko toinen osapuoli sitä vai ei, ja mitä haluttiin ja mitä ei haluttu, ja kuka rais kasi ja kuka ei.
Oppikaa te "normaalit" keskustelemaan ennen seksiä kuten me "poikkeavat", niin ei tule näitä rais kaus vääntöjä oikeudessa.
Usein tulee yllätyksenä, kun toinen rupeaa kesken seksin väkivaltaiseksi. Väkivallasta ei luonnollisesti ole sovittu etukäteen, kun muuten ei olisi koskaan tapahtunut sitä seksiäkään. Ongelmallista on kun mies houkuttelee naisen seksiin valheellisin premissein. Silloin nainen on kyllä suostunut seksiin, mutta ei sellaiseen seksiin, joka toteutuu.
Kyllä tuossa keississä jotain outoa on. Ihan ilman syytäkö se nainen muka alkoi itkeä kesken aktin? Ja ihan sattumaltako mies oli keksinyt nauhoittaa aktin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äänittäminen on täysin laillista.
Ei tietenkään ole, onhan salakuvaaminenkin rikos.
Äänittäminen on sallittua, mutta kuvaaminen ei ole.
Linkistä ei löytynyt tukea väitteelle, että äänittäminen olisi sallittua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mistä lähtien laittomasti hankittuja todisteita on saanut käyttää oikeudessa todisteina?"
Koko tapaus ei edes mennyt oikeuteen. Kyse oli syyteharkinnasta jossa todisteiden perusteella päädyttiin siihen että syytettä ei nostettu ollenkaan.
Tyhmä nainen. Jos minä tekisin jostakusta rikosilmoituksen, en menisi kertomaan tälle ennen oikeudenkäyntiä. Ehtiihän siinä ajassa tekaista jos minkäläiset todisteet.
Kukakohan tässä kohtaa se tyhmä nainen on :D
Sinustako on fiksua kertoa sille kenestä teet riosilmoitusken että tämä ehtii tekaista todisteita?
Siis todellako luulet, että jos tekee jostakusta rikosilmoituksen, tämä ei saa tietää siitä ellei rikosilmoituksen tekijä itse kerro? Huh hhuh...
Mistä lähtien on ollut laillista tehdä aiheettomia rikosilmoituksia?
Ei tietenkään ole, onhan salakuvaaminenkin rikos.