Lue keskustelun säännöt.
Koska kaikki kouhkaavat sodasta niin Nobelin rauhanpalkinto meni utopistiseuralle
11.10.2024 |
Kenellekään ei voi antaa rauhanpalkintoa koska politiikot Euroopassa ja jenkeissä kouhkaavat sodan jatkamisen puolesta ja rauhasta on tullut kirosana.
Valtiojohtomme paskantaa Ahtisaaren arvokkaan perinnön päälle. Hän brändäsi Suomen rauhan suurmaana, nyt politiikot huutavat naama punaisena pommittamaan Moskovaa.
Tästä syystä palkinto meni tällä kertaa utopistiseuralle, joka haluaa poistaa ydinaseet maailmasta.
Kovat valtiot kuten Kiina on toista mieltä ja aikoo tuplata pötkylöidensä määrän vuosikymmenen loppuun mennessä:D Ydinaseiden vähentäminen on enää harhaista toiveunta.
Kommentit (4)
Ahtisaari hääräsi Afrikan maissa ja heti kun sai palkinnon niin siellä tapahtui kansanmu r ha.
Sama kun putler sai saman palkinnon niin sen jälkeen hyökkä Ukrainaan.
Mitähän nyt tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paavi Franciscuksen nimi on jo useana vuonna vilahdellut spekulaatioissa rauhan-Nobelistista.
Mainittakoon, että vuonna 2003 ehdokkaana oli Bono. Ehdokkuus ei hänen kohdallaan konkretisoitunut, vaan itse palkinnon pokkasi iranilainen naisaktivisti Shirin Ebadi.
Muistetaan kenen takia tuo seura perustettiin, USA tappoi atomipommeilla valtavan määrän siviilejä - naisia, lapsia ja selvisi ilman mitään sanktioita
Kiinalaista romantiikkaa. Diktaattori uhkaa ihmisiä vainolla ja rangaisyötuksilla, elleivät he äänestä oikein tai jos he ilmaisevat kiellettyjä mielipiteitä. Ihmiset puolustavat sanomalla, että he toimivat vain pakotettuina tai olosuhteiden pakosta. He sanovat toimineensa huonossa uskossa, joka tarkoittaa sopeutumista tilanteeseen ilman tilanteen perusteltua hyväksymistä. He uskottelevat itselleen halunneensa toimia järjestelmän hyväksi vailla omaa vapaata halua tehdä niin. Samalla he toteavat ja tietävät, ettei järjestelmä ole mieluinen ja tykkäämisen arvoinen. Toisin sanoen, kun diktatuurinen järjestelmä on pystyssä, sen piirissä toimitaan omien halujen mukaan tilanteen vaatimalla tavalla. Kun järjestelmä sortuu, sen palvelijat sanovat, etteivät koskaan halunneet tehdä mitä tekivät. Autoritaariset, diktatoriset ja perinteiset yhteiskunnat pakottavat jäseniään haluamaan tietyllä tavalla, haluavat he sitä tai ei. Mikään pakko ei kuitenkaan riistä ihmisen vapautta kieltäytyä, jos niin päättää. Tässä on kyse retoriikasta, siitä kuinka haluista puhutaan ja miten puheessa vältellään vastuuta.