Miksi lapsille ja nuorille ei enää nykyään opeteta pyhäinpäivän perinteitä?
Kommentit (62)
Koska meillä on Halloween ja se on hauskempaa.
Koska lapseni ei ole vielä menettänyt ketään läheistä, minun sukulaiset on haudattu jonnekin helvetin kauas ja lapsi on muutenkin niin hiljainen, ettei tarvitse erityisesti hiljentyä vain hiljentymisen ilosta.
Koska se on kirkollinen perinne. Halloween on paljon kivempi. Mutta leikki sikseen, eivät monet vanhemmatkaan tiedä miksi pyhäinpäivää vietetään. Ja kuten eräässä toisessa ketjussa tänään kirjoitin, hautausmaiden työntekijät vihaavat pyhäinpäivän viettoa. Ihmiset tuovat haudoille kynttilöitä ja unohtavat ne sinne. Hietaniemen hautausmaalla on muualle haudattujen muistomerkki, portaikko jolle tuodaan pyhäinpäivänä ja jouluna tuhansia kynttilöitä. Sammuttuaan ne muuttuvat sekajätteeksi jonka lajitteluun tarvitaan ylimääräistä työvoimaa. Hietaniemessä niitä siivoavat kehitysvammaiset ja vangit.
Hautausmaat ovat auki joka päivä. Läheisen haudalla saa käydä koska tahansa, mutta kun sinne vie kynttilän, on haettava se pois sitten kun se on sammunut.
Missä kohtaa ketju on katkennut, ja koskeekohan se kaikkia? Itselleni surullisen tehokas opettaja oli toisen vanhemman kuolema, kun olin 6-vuotias. Mutta toki perheessä ja suvussa oli perinne, jota jatkaa ja siirtää vaikka minullekin.
Suomalaisessa kulttuurissa onkin niin vaikeaa järjestää aikaa hiljentymiselle 🙄 mitä vähemmän näitä ankeutusperinteitä, sitä parempi!
Vierailija kirjoitti:
Missä kohtaa ketju on katkennut, ja koskeekohan se kaikkia? Itselleni surullisen tehokas opettaja oli toisen vanhemman kuolema, kun olin 6-vuotias. Mutta toki perheessä ja suvussa oli perinne, jota jatkaa ja siirtää vaikka minullekin.
Millälailla se opetti? Olen itse ollut 7v toisen vanhempani kuollessa, enkä ole ikinä edes käynyt hänen haudallaan.
Kun Suomessa kaikki juhlapyhät on ankeita, ilottomia ja pahimmillaan täynnä virrenveisuuta. Muualla maailmassa vainajia muistetaan ilolla ja kiitollisuudella ja kokoonnutaan yhteen. Suomessa lasketaan seppeleitä ja pönötetään ankaran näköisinä.
Sama itsenäisyyspäivät, joulut yms. Eikä todellakaan ilo ole ikuista vappua, sitä muutakin. Paitsi täällä. Känni tai ankara pönötys. Ei ihme, että moni valitsee sen kännin.
Toisen vanhempani kotimaassa itsenäisyyspäivä on iloinen juhlapäivä, mutta täällä itsenäisyyspäivänä pönötetään asennossa tai kunniavartiossa ilme vakavana herkistyen, kun joku laskee kukat sankarivainajahautausmaalle tai johonkin muistomerkille. Lipunnosto kuuluu toki myös perinteisiin.
Ei puhettakaan iloisista juhlista.
Katajainen kansa jonka itsesäälin määrää ei mittaa järki, eikä Kärki määrää
Ankeuttajien ahdinko täällä paistaa
Vierailija kirjoitti:
Kun Suomessa kaikki juhlapyhät on ankeita, ilottomia ja pahimmillaan täynnä virrenveisuuta. Muualla maailmassa vainajia muistetaan ilolla ja kiitollisuudella ja kokoonnutaan yhteen. Suomessa lasketaan seppeleitä ja pönötetään ankaran näköisinä.
Sama itsenäisyyspäivät, joulut yms. Eikä todellakaan ilo ole ikuista vappua, sitä muutakin. Paitsi täällä. Känni tai ankara pönötys. Ei ihme, että moni valitsee sen kännin.
Monella muulla maalla on erilainen, rauhallisempi historia, tai sodista ehtinyt kulua kauemman aikaa.
Suomessa viimeisimmän sodan loppumisesta vasta 80 vuotta, todella lyhyt aika. Sodan jälkeen alkoi maan jälleenrakennus, sotakorvauksien maksu ja raataminen, isättömät perheet yms. Ei noin lyhyessä ajassa kovin iloisia perinteitä kehitellä.
Totta että Suomessa juhlaperinteet tylsää pönötystä ja hiljaista ankeutta, mutta yleissivistystä kuitenkin on tietää ja ymmärtää miksi niitä vietetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun Suomessa kaikki juhlapyhät on ankeita, ilottomia ja pahimmillaan täynnä virrenveisuuta. Muualla maailmassa vainajia muistetaan ilolla ja kiitollisuudella ja kokoonnutaan yhteen. Suomessa lasketaan seppeleitä ja pönötetään ankaran näköisinä.
Sama itsenäisyyspäivät, joulut yms. Eikä todellakaan ilo ole ikuista vappua, sitä muutakin. Paitsi täällä. Känni tai ankara pönötys. Ei ihme, että moni valitsee sen kännin.
Monella muulla maalla on erilainen, rauhallisempi historia, tai sodista ehtinyt kulua kauemman aikaa.
Suomessa viimeisimmän sodan loppumisesta vasta 80 vuotta, todella lyhyt aika. Sodan jälkeen alkoi maan jälleenrakennus, sotakorvauksien maksu ja raataminen, isättömät perheet yms. Ei noin lyhyessä ajassa kovin iloisia perinteitä kehitellä.
Se Suomen sota oli osa toista maailmansotaa, joka kosketti kyllä aika isoa osaa koko maailmasta. Eli ei kyllä ole hyvä syy siihen, että meidän itsenäisyyspäivän pitää olla niin ankea.
toivoisin tätä. muistellaan menneitä sukulaisa, ollaan hissukseen, katseltiin kuvia, kynttilöitä, hautoja laitettiin jo talvikuntoon jne. ei mikään rillumarei keppostelu. ei mitään sinällään uskonnolista tarvii olla. samoin pitkänäperjantaina oli sama fiilis. no minä 10v menin yksin kirkkoon,jota mummot ihasteli.omasta tahdosta. pidin sellaisesta.
rauhoittuminen tekisi hyvää niin lapselle kuin aikuiselle.
Ei muutakaan opeteta enää, ei osata edes arkipäiväistä käyttäytymistä enää kun lasten vanhemmatkaan eivät osaa niin milläs opetat.
Siksi koska Isäntämaamme yhdisti kelttien sadonkorjuujuhlan ja oman mantereensa Dia de Los Muertos-juhlallisuuden ja alkoi aivopesemään Euroopan lapsia muovikrääsällään ja hyötymällä siitä kaupallisessti. Tämän takia nykylapset eivät edes tiedä mitään kotimaisesta Pyhäinmiestenpäivän perinteistä - vanhempiensa suosiollisella avustuksella.
Seuraavaksi aletaan juhlia 4th Of Julyta - muutkin kuin Mika Aaltola.
Opeta sinä omillesi. Minä opetan omilleni muita asioita. Vainajia voi muistaa muutenkin kuin käymällä kerran vuodessa haudalla eikä hiljentymiseen tarvita pyhäinpäivää.
Vierailija kirjoitti:
Siksi koska Isäntämaamme yhdisti kelttien sadonkorjuujuhlan ja oman mantereensa Dia de Los Muertos-juhlallisuuden ja alkoi aivopesemään Euroopan lapsia muovikrääsällään ja hyötymällä siitä kaupallisessti. Tämän takia nykylapset eivät edes tiedä mitään kotimaisesta Pyhäinmiestenpäivän perinteistä - vanhempiensa suosiollisella avustuksella.
Seuraavaksi aletaan juhlia 4th Of Julyta - muutkin kuin Mika Aaltola.
Mitä siitä pyhäinpäivästä niin erityisesti pitäisi tietää?

Niin - mitäs väliä kotimaisilla perinteillä? Aletaan viettämään samantien Kiitospäivää.
Halloween on syrjäyttänyt sen