Vanhojen, vaikutusvaltaisten ja varakkaiden miesten kiireet
Olen aina ihmetellyt miten paljon joidenkin pitää säätää ja touhuta bisnieksiä vielä kun ollaan jo reilusti yli eläkeiän. Itsekin olen vanhempi mies, tosin en vaikutusvaltainen ja varakkuuskin on aika puolitangossa. Mutta itselleni olisi aika vaikea motivoitua touhuamaan politiikassa tai bisneksessä 7-kymppisenä pyöreitä päiviä jos ja kun raha-asiat ovat ns. kunnossa. Että hiihtolenkille joo, mutta kabinetteihin ja yölennoille neuvotteluihin ei. En tiedä miten muilla(?)
1990-luvun lamavuosien hallituksen (199195) pääministeri Esko Aho (kesk) kertoo saaneensa sydänkohtauksen hiihtolenkillä Espoossa 10. joulukuuta viime vuonna.
Sunnuntaina joulukuun 10. päivänä kaikki suunnitelmani olivat mennä uusiksi. Takana oli työntäyteinen syksy. Olin tehnyt kolme pitkää matkaa Kiinaan, yhden Yhdysvaltoihin ja koko joukon lyhyempiä eri puolille Eurooppaa, Aho kirjoittaa tuoreen kirjansa johdannossa.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en noin kirjoittavalta ihmiseltä kuin sinä ap, ottaisi mitään neuvoja vastaan. Hiihtolenkille joo, työt ei?!
Ei sinun tarvitsekaan, mutta miten itse toimisit vastaavassa tilanteessa kuin aloituksessa mainittu herra? Kerroin vain oman mielipiteeni.
ap.
Typerää miettiä Ahon tekemisiä jos ei ole hän. Kukinnelää omaa elämäänsä.
No, jokainen elää niin kuin tykkää, enkä itse ainakaan kenenkään elämäntapaa ala arvostelemaan jos vanhanakin haluaa tehdä työtä. Oma isänikin haluaa. Kun lähti eläkkeelle, perusti kahden kaverin kanssa oman insinööritoimiston, jonka palveluja myy konsultointina yrityksille. Nyt on 72 ja intoa tuntuu olevan edelleen paljon niihin hommiin. Ihailtavaahan tuo tavallaan on. Itse kuitenkin todennäköisesti lähinnä muutan jonnekin Aurinkorannikolle, kunhan eläkkeelle pääsen, ja vietän rentoa elämää. Yksi burnout jo töissä takana ja inhoan muutenkin koko työtäni ja ammattiani.
Kyl muakin ihmetyttää 90-vuotiaan isäni hinku lapiohommiin mutta kuuluuko se minulle?
Aina yhtä outoa huomata, minkä määrän aikaa ja energiaa jotkut haaskaavat muiden ihmisten stalkkaamiseen. Ilmeisesti omasta elämästä puuttuu mielekäs sisältö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero sinun ja Esko Ahon välillä on se, että sinä olet vain elossa,
Mistä sinä tiedät kenenkään elämiset jonkun anonyymin kommentin perusteella?
Jos ap:lla olisi elämä, hän ei kauhistelisi sitä, että muilla on itselleen tärkeää tekemistä vielä 70v iässä.
Mene lähiökuppilaan, siellä viimeiset 30 vuotta ilman töitä olleet entiset "vientitykit" ihmettelevät, miksi ikätoverit tekevät merkityksellisiä asioita, heitä inspiroi vain aamukalja.
Haluavat kuolla "nuorina" stressin aiheuttamaan sydäninfarktiin.
Omat vanhempani ovat myös hyvin aktiivisia eläkeläisiä, ikää yli 80v. Hoitavat kaikki asiansa itse, luottamustoimet piti lopettaa muutama vuosi sitten, kun liikkumiseen tuli vaikeuksia. Keho pettää, mutta mieli toimii edelleen. Toivottavasti olen itse yhtä onnekas.
Terveelliset elämäntavat heillä. Alkoholia ei juuri lainkaan, eivät ole tupakoineet, paitsi isä poltti joskus juhlissa sikareita nuorempana. Ovat juuri tuota porukkaa, joilla on hyvä työ ja paljon menoja, Esko Ahon ikäisinä siis. Eihän Aho vielä kovin vanha ole.
Vierailija kirjoitti:
Haluavat kuolla "nuorina" stressin aiheuttamaan sydäninfarktiin.
Stressi ei aiheuta sydäninfarktia, uskokaa nyt :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tämä vastaus kysymykseesi, ap?.
Jos työnteko käy harrastuksesta ja sillä vielä tienaa, niin miksi ei? Toinen asia on sitten tappaa itsensä työntekoon eläkeikäisenä jos varallisuutta on jo monelle sukupolvelle, sitä en itse ymmärrä. Mutta voihan sekin olla jollakin tavoitteena, mielipideasia.
ap
Suurin osa suomalaisista kuolee eläkeikäisenä vaikka ei tekisi eläkkeellä ollessaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero sinun ja Esko Ahon välillä on se, että sinä olet vain elossa,
Mistä sinä tiedät kenenkään elämiset jonkun anonyymin kommentin perusteella?
Jos ap:lla olisi elämä, hän ei kauhistelisi sitä, että muilla on itselleen tärkeää tekemistä vielä 70v iässä.
Mene lähiökuppilaan, siellä viimeiset 30 vuotta ilman töitä olleet entiset "vientitykit" ihmettelevät, miksi ikätoverit tekevät merkityksellisiä asioita, heitä inspiroi vain aamukalja.
Heh, aivan. Ainoat tuntemani ihmiset, jotka kehuskelevat töillään ovat kaksi eläkeläistä, jotka jäivät alle 50v. eläkkeelle ja joiden puheista puolet on silkkaa palturia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tämä vastaus kysymykseesi, ap?.
Jos työnteko käy harrastuksesta ja sillä vielä tienaa, niin miksi ei? Toinen asia on sitten tappaa itsensä työntekoon eläkeikäisenä jos varallisuutta on jo monelle sukupolvelle, sitä en itse ymmärrä. Mutta voihan sekin olla jollakin tavoitteena, mielipideasia.
ap
Suurin osa suomalaisista kuolee eläkeikäisenä vaikka ei tekisi eläkkeellä ollessaan mitään.
Heh, aivan. Huomautin jo ap:lle, että ei työntekoa voi sentään vaarallisena pitää. Koko eläkeasia on ihmiskunnan historiassa uutta ja Suomessa myös, jos katsotaan pitkällä aikajänteellä.
Kun pääsin eläkkeelle ei olisi tullut mielenkään jatkaa työasioiden tai edes alan seuraamista mitenkään. En ole myöskään tavannut työkavereita sen jälkeen tai käynyt roikkumassa työpaikalla kuten jotkut jopa tekevät.
Ihmiset jotka ovat olleet esillä ovat riippuvaisia pätemisestä ja luulevat olevansa parempia kuin muut
Eikö Aholle tehty pallolaajennusta tms? Paraniko hän kohtauksesta jotenkin ihmeenomaisesti? Entä jatkolääkitys?
Vierailija kirjoitti:
En missään tapauksessa ostaisi enkä lukisi Eskon kirjaa, jos sissimarkkinointi nyt oli aloituksen pointti.
Kirjaa ei tarvitse ostaa, sen voi lainata kirjastosta ilmaiseksi.
Kannattaa muistaa, että Esko Aho oli pääministerinä aikana, jolloin eli sysimustaa yötä ja ahdinkoa.
Monta kertaa kurjempaa aikaa kuin nyt. Oli syvässä lamassa. Devaövaatio, Yrityksiä ja pankkeja kaatui kuin heinää.
Itsemurhatilastot olivat synkät.
Ei ollenkaan kummallista, että noihin 1990-luvun lama-aikoihin palataan yhä uudelleen ja uudelleen.
Kommentoija ei ollut edes syntynyt vielä silloin.
Vierailija kirjoitti:
Jos ap:lla olisi elämä, hän ei kauhistelisi sitä, että muilla on itselleen tärkeää tekemistä vielä 70v iässä.
Mene lähiökuppilaan, siellä viimeiset 30 vuotta ilman töitä olleet entiset "vientitykit" ihmettelevät, miksi ikätoverit tekevät merkityksellisiä asioita, heitä inspiroi vain aamukalja.
Ei kannata aina vetää äärimmäisyyksiin oletuksia. Ehkä joku voi tehdä töitä myös suunnilleen normaaliin eläkeikään asti ja nautti vielä eläkepäivistä ilman työmurheita? Näin siis jos terveys ja raha-asiat ovat kunnossa, jolloin voi eläkkeellä tehdä muutakin kuin nysvätä kotona.
30 vuotta lähiökuppilassa vs. 70-vuotiaana kiertämässä maapalloa seminaareissa, kyllä välimuotojakin löytyy jos hiukan miettii. Ilman että elämä tuntuu tyhjältä tai on heti luuseri.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät tajua, että eläkkeelle siirtyminen vapauttaa niistä asemista, jotka olet työuran aikana hankkinut; siirryt tuen saajaksi muiden tuensaajien joukkoon. Et erotu mitenkään tai kiinnosta ketään. Olet vain osanen sitä valtavaa, harmaata massaa.
Nimenomaan. Poliitikot ovat pääosin narsisteja ja heidän elämänsisältönsä on olla esillä. He eivät kestä sitä, että eivät enää olisi "tärkeitä" ja näkyvissä ja ratkaisemassa maailman ongelmat.
Itse olen sen luonteinen, etten mistään rahasta alkaisi tuollaiseen työhön. En väitä, että se on sen normaalimpaa, mutta en todellakaan kadehdi ympäri maailmaa toisia politikkoja ja muita "tärkeitä" tapaavia tyhjänjauhajia. Kai se on hyvä, että sellaisiakin on.

Jos sinä moitit tuossa äsken kirjoittajaa mustavalkoisuudesta, niin tässähän on sitä samaa. Poliitikkoja on kovin monenlaisia, ei vain narsisteja ja tyhjäntoimittajia. Aika lapsellinen ajatus, että politiikka on tyhjänjauhamista mielestäni. Vaikka politiikan ja politiikkojen toiminta ei ole ihan niin vaikutusvaltaista kuin toisaalta monien kommenteista välittyy (kun poliitikkoja syytetään kaikesta maan ja taivaan välillä), niin on politiikalla myös paljon valtaa (bisnesmaailman suhdanteiden ohella). Politiikka luo sotia, politiikalla ratkaistaan resurssien jakautumista jne. Ja sinusta se on narsistien tyhjänjauhamista?
Mietipä mitä olisi tapahtunut, jos Ahosta olisi tullut presidentti ja hänen "tyhjänjauhamisensa" venäläisten bisnesmiesten (=Putinin kätyrit) kanssa olisikin ollut äkkiä Suomen ulkopoliittinen linja?
Vierailija kirjoitti:
Jos sinä moitit tuossa äsken kirjoittajaa mustavalkoisuudesta, niin tässähän
Toki hyvää tarkoittavia poliitikkojakin on, valitettavan monet ovat kuitenkin turmeltuneet ja korruptoituneet matkan varrella.
Sen lisäksi että joukossa on myös ilmeinen yliedustus sosiopaatteja. Itsensä korostaminen näkyy mm. siinä miten isoihin ja näkyviin hankkeisiin riittää lähes aina enemmän rahaa kuin pieniin mutta veronmaksajille tärkeisiin asioihin (terveys, turvallisuus, koulutus) Tunnin junat, pisararadat ja kalliit taidemuseot ovat aina lähempänä hanketta junttaavan poliitikon kuin veronmaksajan sydäntä. Usein myös oma lompakko on mukana kun päätöksiä harkitaan mm. juuri avauksessa mainitun Esko Ahon taloudelliseet Venäjä-kytkökset.

Minä en jakaisi ihmisiä hyvää tarkoittaviin ja pahaa tarkoittaviin liioin. Mustavalkoinen ajattelu on vähän turhan simppeliä, kun puhutaan oikeasti vaikeista asioista kuten politiikka, kansaiväliset suhteet jne. Itse toivon, että poliitikko on ennen kaikkea fiksu ja ajaa asioita, jotka koen tärkeiksi. Ei hänen tarvitse olla sen parempi ihminen kuin muutkaan enkä myöskään leimaa erilaisia tavoitteita ajavia poliitikkoja narsisteiksi.
Minusta on oikeasti haitallista, että ihmisiä leimataan tuolla tavalla vain siksi, että ovat erilaisia kuin oma viiteryhmä. Vähän samaa on ap:n aloituksessakin, vaikka sinänsä aihe on ihan hyvä pohdittavaksi. Mutta kuitenkin mukana on sitä henkeä, että julkisuuden henkilöihin projisoidaan kielteisiä näkemyksiä, niitä omia pahoja tai kiellettyjä puolia, mikä on kateudenkin taustalla. On tarve nähdä itse muita parempana, vaikka siitä syytetään muita. (no, meni jo tämä ohi sinun kommenttisi, en tarkoita sinua, yleistä pohdintaa vain.)
En ole kyseistä uutista lukenut, mutta rytmihäiriöt voivat johtua stressistä, mutta sydänkohtaus (jos Aholla oli se) syntyy sepelvaltimotaudin seurauksena eikä stressi vaikuta sen syntymiseen, vaan se mitä on elämänsä aikana syönyt.
Mutta tietysti mikä tahansa voi mennä överiksi. Useinhan ihmiset itse tulkitsevat sairauksia siltä pohjalta, että ovat eläneet jotenkin väärin. Aina selitykset eivät vain osu yksiin sen kanssa mitä sairauksien synnystä tiedetään. Sairaudet saavat kyllä sen kirkastumaan mitä elämässä oikeasti on tärkeää. Ehkäpä Ahonkin kohdalla näin ja itselläni sama homma. Siksi olen nyt kotirouvana. Läheisen ystävän kuolema vaikutti myös asiaan, hän ei ehtinyt eläkepäivistään nauttia.