En enää jaksa oman yli 70v äidin juttuja

Joo, tutulta kuulostaa. Mun äidilläni oli lyhyt sekoiluvaihe, jossa luuli mm nähneensä Robbie Williamsin Tampereen verotoimistolla. (Äiti on nyt 77, ihan täysivaltainen, kaikki omat asiansa hoitava ihminen). Vuosi vuodelta enemmän on tullut hajamielisiä politiikkapohdintoja ja uskonnollista papatusta, ohitan molemmat sujuvasti. Totta on, ettei tässä suhteessa varmaan enää kumpikaan ole kovin tiiviisti tunnetasolla kiinni, ja oikeastaan hyvä niin. Luopuminen kun ei ole helppoa.

Ei tuo ole vielä paha, odotapas kun dementoituu ja soittelee tunnin välein ja kertoo saman asian aina uudelleen ja uudelleen. Tuo on vielä hyvä vaihe.

Mee töihin!

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo ole vielä paha, odotapas kun dementoituu ja soittelee tunnin välein ja kertoo saman asian aina uudelleen ja uudelleen. Tuo on vielä hyvä vaihe.

Onko rasittavaa? Sulle muuten ihan oikein.

Äiti kertoo esim kuinka joku muutti jonnekinnja ei viihdy siellä yhtään. Minä ratkaisukeskeisenä ihmisenä yritän ehdottaa mitä voisi tehdä tajuten myöhemmin, että oma äitihän on vain vahingoniloinen ja jollain tavalla hyvillään että jollakin menee surkeasti ja päivittelee sitä minulle. 

Kyllä vanhojen elämä on aivan hirveää, elämä pienenee pienemistään eikä olla enää läsnä normielämässä. 

Ei vaan jaksa.

Ei, kyllä meillä riittää juttua äiteen kans 😃

Tutulta kuulostaa, selittää aina ne samat terveysasiat, kuinka särkee sieltä ja täältä ja kuinka apteekkiin meni taas paljon rahaa ja ensi viikolla on taas meno röntgeniin ja koskaan ei kysy kuulumisia, selittelee vaan omia asioita.

Sinun on parasta alkaa kirjoitella sille vanhalle itsellesi muistilapuille listaa asioista, joita muut ei jaksa kuunnella. 

Mun äiti oli koko ikänsä semmoinen, että puhui jatkuvasti meille jälkipolvelle tuntemattomien ihmisten asioista ja vanhemmiten sitten terveydentilastaan ja lääkkeistään. Opittiin hyviksi kuuntelijoiksi, ollaan oltu aika hiljaisiakin. 

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti oli koko ikänsä semmoinen, että puhui jatkuvasti meille jälkipolvelle tuntemattomien ihmisten asioista ja vanhemmiten sitten terveydentilastaan ja lääkkeistään. Opittiin hyviksi kuuntelijoiksi, ollaan oltu aika hiljaisiakin. 

Ja tutuilleen se puhuu lapsistaan.

Oletteko ajatelleet, että myös teidän omat juttunne voivat kuulostaa äidistä, sukulaisista ja työkavereista pitkästyttäviltä? Kun elämänpiirit erkanevat, ne toisten jutut alkavat kuulostaa pitkäpiimäisiltä. Esim jutut lapsista voivat olla lapsettomasta tylsiä tai ahdistavia, riippuen onko lapseton omasta tahdosta tai tahtomattaan. Tarinat siitä kuinka yrityksellä menee ja onko Janipetteri saanut piirimyyjän vakanssin voivat olla puuduttavaa kuunneltavaa. Loputtomat jutut naisystävien eksistä, uusista kumppaneista ja parisuhteen loputtomista haasteista ja iloista. Kun ollaan samalla aaltopituudella, kukin näistä aiheista voi antaa puhujalle ja kuulijalle lisäenergiaa. Kohteliasta on kuunnella, ajatella vaikka omiaan, jos aihe ei nappaa.

Ihan normaaliahan tuo on. Elämä supistuu pieniin piireihin vanhetessa. Kannattaa vain myönnellä ja kuunnella. Teidän osat on vaihtunut, sinä tuet nyt äitiäsi.  Kyllä ne välit on edelleen läheiset, mutta tarvitset jonkun muun kuuntelemaan omia juttujasi. Ja hyväksyt tämän muutoksen äidissäsi. Toivottavasti sinulla on joku muukin ystävä kuin äitisi. 

Sitten kun tällainen mummo höpöttää näitä omia ja tuttavien terveysasioita omalle kymmenvuotiaalle lapsenlapselle, ja ihmettelee sitten kun lapsi ei enää oikein haluaisi tulla käymään. Itse noita vielä jotenkin kohteliaisuuttaan kuuntelisi, mutta saisi lapset jättää moisen ulkopuolelle.