Jos kerran yh-äidit on niin epäsuosittuja parisuhdekumppaneita
Niin miksi mun tuttavapiirissä myös entiset suurperheen äidit löytävät erottuaan uudet kumppanit? Todella harva nainen on sinkku, oli yh tai ei.
Kommentit (136)
Toki uusperheen muodostamisessa on omat haasteensa, kun niillä lapsillakin on omat parpeensa, mutta toisaalta parisuhteessa on aina sovitettava yhteen jossain määrin ristiriitaisia intressejä. Sitähän elämä on. Uskoisin, että ne, jotka eniten tuosta yksinhuoltajuudesta vouhottavat, eivät edes ole vakavassa mielessä parisuhdetta muodostamassa.
Tästä pohdinnasta tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi. Hänen lapsuudenkotinsa lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.
Se liitto oli luultavasti alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä saanutkaan, kun oli vasta lapsi.
Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.
Vierailija kirjoitti:
On monia syitä, miksi äidistä voi tulla yksinhuoltaja.
Yh-mamma on jonkun miehen jättämä, hylkäämä. Ensin oltiin niin läpeensä rakkauden pauloissa että pullautettiin lapsi, ja sitten pian lapsen syntymän jälkeen erotaan. Ongelma, mikä lie, oli siis niin suuri. Tai, nainen järjesti "vahinkolapsen", ja miehen mielestä se oli katalasti tehty.
Kumpoani just totesi ettei voisi vähempää kiinnostaa jonkun toisen äijän lapset!
Naurettavia juttuja. Laadukkaampi -sanan käyttö ihmisestä on kyllä totaalinen turn-off varmaan jokaiselle normaalilla empatiakyvyllä varustetulle ihmiselle...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yh-mammalla ei ole enää mitään kriteerejä, hän hyväksyy ensimmäisen miehen joka vähänkään osittaa kiinnostusta.
Voi miten ihanan väärässä olet. Kun on kerran lempannut pihalle paskan miehen, ei ota tilalle toista paskaa tai edes siedettävää. Ilman miestä eläminen on ihanaa. Saa tulla ja mennä miten itse haluaa, on vapaa-aikaa, rauhaa, kukaan ei viskele likaisia boksereitaan maahan, piereskele sohvalla olutta kitaten. jos YH kelpuuttaa uuden miehen saman katon alle, mies on luultavasti valioyksilö. :)
Joopatijoo. Joillakin noita valioyksilöitä on löytynyt koko kokoelma kun jokaisella lapsukaisella on eri isi. Aina on tainnut löytyäå edellistä parempi.
Olen yh ja ymmärrän oikein hyvin, jos mies haluaa mieluummin lapsettoman puolison. On ainutkertaista kokea oman lapsen saaminen ensimmäistä kertaa yhdessä oman puolison kanssa. Jos kuviossa on toisen isompia lapsia, tilanne ei ole täysin tasavertainen. Mitään muita syitä pitää yh-äitejä huonompina kumppaneina en oikein tajua. Sitäkään en tajua, miksi jotkut miehet suorastaan provosoituvat yh-äitien olemassaolosta ja haukkuvat heitä. Se on kyllä naisvihaa parhaimmillaan. Jos ei kelpaa niin olkaa hiljaa ja etsikää joku lapseton!
Yh-kumppanin hyviä puolia:
-Oman elämän hallinta yleensä aika kovalla tasolla, kun kaikesta pitänyt selvitä yksin
-Ei todella hätkähdä pienestä vastoinkäymisestä
-Taloudenhallinta kunnossa eikä oleta, että mies makselee kaikki laskut
-Oikeasti arvostaa vapaa-aikaa ja parisuhdeaikaa
-Seksi maittaa kun sitä ei joka päivä saa ja pääsee oikeasti irtoamaan arjesta seksin avulla
On se helppoo joillakin kun oikein jonoa on miehistä odottamassa ovella . Moni mies taas joutuu etsimään kokopäiväivä työnä itselleen naista eikä edes töissä ehdi käymään . Kaikille maailman naisille pitää viestiä laittaa niin siinä hommaa riittää.
Yh:n treffailu voi olla vaarallistakin.Mistä tietää onko nainen seurustellut mustasukkaisen linnakundin kanssa tai eronneen kunnianpalautusta hakevan miehen kanssa.
Sen sanon vielä että kun jäin 33-vuotiaana yh:ksi niin en ole koskaan elämässäni kokenut sellaista tarjokkaiden tulvaa, mitä tulee miehiin. Parikymppisiä, kolmekymppisiä, nelikymppisiä, viisikymppisiä, kaikille olisi kelvannut. Osa halusi suhdetta, osa seksiä, osa lapsia, kuka mitäkin toiveitaan esitti. Ihan hämmentävä elämänkokemus. Löysin uuden kumppanin vuodessa ja monta ehdin torjua. En ole mielestäni mikään superlaatuyksilö, vaan ihan tavallinen ja kiva nainen.
Vierailija kirjoitti:
Kumpoani just totesi ettei voisi vähempää kiinnostaa jonkun toisen äijän lapset!
Miksi miehet kokevat nuo lapset toisen miehen lapsiksi? Onhan niillä lapsilla äiti. Miksi "toisen miehen" lapset ovat noille miehille niin vastenmielinen asia ja suuri uhka? Luulisi haluavan huolehtia toisen miehen lapsista, sellaista miestenvälistä solidaarisuutta, mitä näkee muuallakin elämässä, kaveria ja vähän tuntemattomampaakin miestä autetaan jne, suositellaan töihin yms.
Ovatko "toisen naisen" lapset samalla tavalla vastenmielinen uhka naisille ja miksi? Juuri siis liittyen ajatukseen, että ne ovat juuri toisen naisen.
Vierailija kirjoitti:
Kumpoani just totesi ettei voisi vähempää kiinnostaa jonkun toisen äijän lapset!
Onnittelut kultakimpaleesta. Toivottavasti hän tosiaan on sinulle sitä, sillä tuon toteamuksen perusteella ei kovin monelle ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On monia syitä, miksi äidistä voi tulla yksinhuoltaja.
Yh-mamma on jonkun miehen jättämä, hylkäämä. Ensin oltiin niin läpeensä rakkauden pauloissa että pullautettiin lapsi, ja sitten pian lapsen syntymän jälkeen erotaan. Ongelma, mikä lie, oli siis niin suuri. Tai, nainen järjesti "vahinkolapsen", ja miehen mielestä se oli katalasti tehty.
Jos mies pettää ja jättää, se ei ole naisen vika. Jos mies ei kykene vauva-arkeen ja nainen jättää miehen, se ei ole naisen vika. Jos miehestä tuli väkivaltainen lapsen syntymän jälkeen, se ei ole naisen vika. Jos mies luuli saavansa nussimalla ilman kortsua taulutelkkarin eikä vauvaa, sekään ei ole naisen vika.
Yli 50 % avioliitoista päättyy eroon. Lisäksi vielä on eroon päättyviä avoliittoja. Ja useimmiten näissä on syntynyt lapsia. Ja kyllä molemmat sukupuolet ovat sen verran realistisia että yli 30-kymppisiä sinkkuja joilla ei ole lapsia on harvassa. Ja usein näistä sinkuista löytyy ominaisuuksia jotka ovat hidastaneet/estäneet parisuhteen muodostamista. Yhtä lailla kuin on yh-äitejä on myös isiä jotka eivät ole parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
On se helppoo joillakin kun oikein jonoa on miehistä odottamassa ovella . Moni mies taas joutuu etsimään kokopäiväivä työnä itselleen naista eikä edes töissä ehdi käymään . Kaikille maailman naisille pitää viestiä laittaa niin siinä hommaa riittää.
Toimeentulotukeen pitäisi lisätä jokin harkinnanvarainen runkkarin tuki, joka kattaa deittisivustojen maksut.
Vierailija kirjoitti:
Itse erosin neljän lapsen äitinä. Voin sanoa, että miehiä olisi ollut jonoksi asti.
Onneksi maltoin olla rauhassa pitkään, ja löytyi viimein se helmi, joka itsekin eronnut isä. Nyt jo vuosia oltu yhdessä isona, onnellisena perheenä.
Iso onnellinen uusperhe on aikamoinen fiktio. Lapset odottaa sitä hetkeä kun pääsee omilleen eroon koko porukasta.
Oleellinen kysymys on: Miksi nykyisin on niin valtava määrä yh-mammoja? Onko niin, että naisen kannattaa nykyään mennä (ilman aivoehtoa) naimisiin, tai vaihtoehtoisesti asua yli kaksi vuotta varakkaan miehen kanssa samassa osoitteessa, ja pullauttaa vaikka lapsi jotta tuota 2 vuoden määräaika täyttyy, ja sitten erota. Silloin nainen saa 50% miehen omaisuudesta ja varallisuudesta ja vielä lapsilisät siihen päälle. Onko tämä muodostunut nyt bisnekseksi, lain voimalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpoani just totesi ettei voisi vähempää kiinnostaa jonkun toisen äijän lapset!
Miksi miehet kokevat nuo lapset toisen miehen lapsiksi? Onhan niillä lapsilla äiti. Miksi "toisen miehen" lapset ovat noille miehille niin vastenmielinen asia ja suuri uhka? Luulisi haluavan huolehtia toisen miehen lapsista, sellaista miestenvälistä solidaarisuutta, mitä näkee muuallakin elämässä, kaveria ja vähän tuntemattomampaakin miestä autetaan jne, suositellaan töihin yms.
Ovatko "toisen naisen" lapset samalla tavalla vastenmielinen uhka naisille ja miksi? Juuri siis liittyen ajatukseen, että ne ovat juuri toisen naisen.
Naisena vastaan, että kyllä toisen naisen lapset ovat vastenmielinen uhka minulle. Haluan kokea kaiken ensimmäistä kertaa yhdessä kumppanin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yh-mammalla ei ole enää mitään kriteerejä, hän hyväksyy ensimmäisen miehen joka vähänkään osittaa kiinnostusta.
Voi miten ihanan väärässä olet. Kun on kerran lempannut pihalle paskan miehen, ei ota tilalle toista paskaa tai edes siedettävää. Ilman miestä eläminen on ihanaa. Saa tulla ja mennä miten itse haluaa, on vapaa-aikaa, rauhaa, kukaan ei viskele likaisia boksereitaan maahan, piereskele sohvalla olutta kitaten. jos YH kelpuuttaa uuden miehen saman katon alle, mies on luultavasti valioyksilö. :)
Tuon perusteella voi päätellä, että sinä vedät puoleesi kaljaa kittailevia piereskelijöitä, jostain syystä.
Vierailija kirjoitti:
Oleellinen kysymys on: Miksi nykyisin on niin valtava määrä yh-mammoja? Onko niin, että naisen kannattaa nykyään mennä (ilman aivoehtoa) naimisiin, tai vaihtoehtoisesti asua yli kaksi vuotta varakkaan miehen kanssa samassa osoitteessa, ja pullauttaa vaikka lapsi jotta tuota 2 vuoden määräaika täyttyy, ja sitten erota. Silloin nainen saa 50% miehen omaisuudesta ja varallisuudesta ja vielä lapsilisät siihen päälle. Onko tämä muodostunut nyt bisnekseksi, lain voimalla?
Vastaus on: iso osa miehistä on kykenemättömiä perhe-elämään, eivät hoida lapsiaan eivätkä tee kotitöitä 50/50. Päälle vielä osan miehistä väkivaltaisuus ja tunnekylmyys sekä pettäminen. Ovat siis täysin sietämättömiä kumppaneita. Nuo ominaisuudet tulevat esille yleensä vasta juurikin lapsen syntyessä.
Ennen naisilla ei ollut mahdollisuuksia erota, nyt on ja siksi huonoista suhteista lähdetäänkin.
Unohdit muuten itselliset äidit. Äidit, jotka eivät koskaan halunneet lasta parisuhteessa miehen kanssa. Sekin on yleistynyt. Syitä on tuossa edellä esimerkiksi.