Miten uskovainen ihminen ja ei-uskovainen ihminen voivat olla ystäviä? Mihin ystävyys silloin perustuu?

Miksei voisi olla ystäviä? En minä ihmisen kanssa "riitele", vaan uskon asiat "riitelee" keskenään. Jokainen voi olla sitä mieltä kuin on, eikä se haittaa välejä. Minusta se on aitoa suvaitsevaisuutta.

On kai ihmisen elämässä muutakin kuin uskonto?

Niin. Osaavatko ottaa toisen huomioon. Riitapukarit tuskin jatkavat yhdessä. Entä eri uskot keskenään.

Omalta kohdalta sanon, että elämänarvoihin ja erityisesti huumoriin. Minä en ole uskossa, ystäväni on. Tiedän että hän rukoilee puolestani, mutta mitään muuta uskontuputusta ei tapahdu. Eikä noista rukouksistakaan puhuta. Kerran vaan asia tuli ilmi kun oli ikävämpi vaihe elämässä.

Mulla on yksi lahkouskovainen kaveri. Niin kauan menee ihan hyvin kun annan hänen toistuvat käännytysyrityksensä mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, enkä yritä vastaavasti selittää hänelle mitenkään syvällisesti omia näkemyksiäni (en usko mihinkään henkimaailman juttuihin lainkaan).

Onhan sitä muutakin puhumista.

Ystävyys merkitsee ihmisille eri asioita. Itse en voisi olla ystävä sellaisen kanssa, jonka maailmankatsomus poikkeaa noin radikaalisti omastani. Kaveri voisin olla, ystävä en. Ystävyydeltä kaipaan samankaltaisuutta arvojen, maailmankatsomuksen ja huumorin osalta. Joillekin riittää vaikka vain se, että on "ihan mukavaa" yhdessä.

On enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä. Usonto on yksi osa ihmistä. Näen aika rajoittuneena ihmisen kuka ei voi olla ystävä eri tavoin uskovana kanssa. Kehittymätöntä ajattelua semmoinen.

Vierailija kirjoitti:

On enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä. Usonto on yksi osa ihmistä. Näen aika rajoittuneena ihmisen kuka ei voi olla ystävä eri tavoin uskovana kanssa. Kehittymätöntä ajattelua semmoinen.

Uskonto on hyvin perustavanlaatuinen ja kokonaisvaltainen osa ihmistä. Ei sitä voi vain irrottaa jotenkin epäoleelliseksi asiaksi. Kyseessähän on kokonainen maailmankatsomus!

Hyvin onnistuu, ystävyys ei edellytä samanlaista arvomaailmaa.

Mutta olen huomannut, että vaikken tuputa oikeastaan yhtään uskoani, niin liberaalit ei-uskovat (jotka tietävät että olen uskossa) eivät tykkää olla seurassani, vaikka mulle ei olisi ongelma olla heidän kaverinsa. Eli ne jotka kehuvat olevansa suvaitse-vimpia, eivät sitä ole.

Konservatiivimmat ei-uskovat ja tavikset kelpuuttavat kaveriksi.

No yhdistävä tekijä noilla kahdella on ruumis. Ehkä siis joku liikunnallinen harrastus siis

Vaikea kyllä kuvitella, että ihan hirveän moni harraste on palkitsevaa, jos siihen liittyvät narratiivit eroavat radikaalisti toisistaan

Minua ainakin häiritsisi tosi paljon, jos tietäisin että joku läheinen katselisi pornoa, r aiskaus- tai väkivaltasisältöä esim. netflixistä. Tavalliselle väestölle tämä on normaalia, mutta tuollainen mielen sisältö vaikuttaa väkisinkin arvomaailmaan ja siihen, mitä pitää normaalina tosielämässäkin. Selitellään, ettei näin muka ole, mutta miksi sitä saastaa on sitten pakko kuluttaa? Jos eroa ei kerran ole, niin eikö voi olla ilman? Plus kaiken hengellisen ja "yliluonnollisen" kieltäminen on mielestäni ihan vaan typeryyttä. Vaikea kuvitella, mitä saisin irti sellaisen ihmisen seurasta

En nyt kuvailisi itseäni termillä "uskovainen" mutta käyn lähes joka sunnuntai messussa ja minulla on sieltä tullessa parempi olo kuin sinne mennessä. Joten jotain turvaa, lohtua ja voimaa siitä saan. Ja uskon että on olemassa jotain muutakin kuin tämä maailma jonka näemme.

Mieheni on ollut ateisti 14-vuotiaasta asti (sai erota kirkosta vasta kun tuli täysi-ikäiseksi, koska äitinsä vastustii). Hän ei usko mihinkään kuolemanjälkeiseen elämään tai korkeampaan voimaan.

Olemme olleet onnellisesti yhdessä yli 20 vuotta. Tästä ei siis ote tullut mitään kynnyskysymystä. Voisin siis varmasti olla ystävä ei-uskovaisen kanssa, kun kerran voin naimisissakin olla. 

Meillä on kuitenkin mieheni kanssa varsin samanlaiset elämänarvot. Vaikka hän ei usko Jumalaan, hänellä on hyvin korkea moraali ja selkeä käsitys siitä mikä on oikein ja  väärin. 

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin häiritsisi tosi paljon, jos tietäisin että joku läheinen katselisi pornoa, r aiskaus- tai väkivaltasisältöä esim. netflixistä. Tavalliselle väestölle tämä on normaalia, mutta tuollainen mielen sisältö vaikuttaa väkisinkin arvomaailmaan ja siihen, mitä pitää normaalina tosielämässäkin. Selitellään, ettei näin muka ole, mutta miksi sitä saastaa on sitten pakko kuluttaa? Jos eroa ei kerran ole, niin eikö voi olla ilman? Plus kaiken hengellisen ja "yliluonnollisen" kieltäminen on mielestäni ihan vaan typeryyttä. Vaikea kuvitella, mitä saisin irti sellaisen ihmisen seurasta

 

     Onpa ihme käsitys !😕

   En ole uskovainen, en usko tuollaisiin henkiolentoihin, mutta en myöskään katso pornoa ja väkivältaa

   Useimmat ihmiset ovat siinä mielessäm kaltaisiani

Ystävyys voi perustua muihin asioihin, mutta ystävyydessä kunnioitetaan toisen vakaumusta. Aina ei voi olla ystävän seurassa, jos toinen esimerkiksi pilkkaa tahallaan Jumalaa. Mulla henkilökohtaisesti tuntuu niin pahalle jos toinen jatkuvasti käyttää Jumalan nimeä väärin, että en halua olla seurassa. Mulla on ystäviä jotka on hyvin syvällä pimeydessä ja okkultismissa, mutta eivät kuitenkaan käytä ilmauksia "jumalauta" "jessus" jne ja voin olla heidän seurassaan ihan hyvin. Sitten taas on joitain nimikristittyjä jotka kokoajan kiroilevat "jeesus" ja "jumalauta" kymmeniä ja kymmeniä kertoja ja nykyään välttelen heidän seuraa ihan siitä syystä että tuo kielenkäyttö sattuu sydämeeni.

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin häiritsisi tosi paljon, jos tietäisin että joku läheinen katselisi pornoa, r aiskaus- tai väkivaltasisältöä esim. netflixistä. Tavalliselle väestölle tämä on normaalia, mutta tuollainen mielen sisältö vaikuttaa väkisinkin arvomaailmaan ja siihen, mitä pitää normaalina tosielämässäkin. Selitellään, ettei näin muka ole, mutta miksi sitä saastaa on sitten pakko kuluttaa? Jos eroa ei kerran ole, niin eikö voi olla ilman? Plus kaiken hengellisen ja "yliluonnollisen" kieltäminen on mielestäni ihan vaan typeryyttä. Vaikea kuvitella, mitä saisin irti sellaisen ihmisen seurasta

Tämä vertauskuva kyllä menee nyt minulta yli kovaa ja korkealta. Siis meinaat ihan oikeasti että vin ei-uskovaiset katselevat pornoa? 

Uskovainen ihminen kykenee vallan hyvin kaikenlaiseen pervouteen. Sinulle on tainnut mennä täysin yli jo vuosikymmeniä kestänyt katolisen kirkon lapsien hyväksikäyttöskandaali? Takuulla nekin papit pitävät itseään uskovaisina. 

Meitä voi yhdistää moni muu asia kuin uskonto, kuten työ, harrastukset ja elämäntilanne. Eri näkemykset elämästä on hyväksytty puolin ja toisin alusta asti, eikä kummallakaan ole tarvetta pyrkiä muuttamaan toisen näkemyksiä. Uskonto ei ole mikään tabu keskusteluaiheissa mutta harvoin siihen aiheeseen eksytään kun on niin paljon muutakin puhuttavaa. Toki on paljon aihepiirejä, joista meillä ei ole juuri keskusteltavaa kun toisella meistä ei ole juuri kosketuspintaa niihin aiheisiin, mutta sekään ei ole haitannut. 

Rikkaus on erilaiset ihmiset elämässä. 

"Yliluonnollisen  kieltäminen ", sepä juuri.

Miksi uskoa johonkin yliluonnolliseen ?

"Mutta olen huomannut, että vaikken tuputa oikeastaan yhtään uskoani, niin liberaalit ei-uskovat (jotka tietävät että olen uskossa) eivät tykkää olla seurassani, vaikka mulle ei olisi ongelma olla heidän kaverinsa. Eli ne jotka kehuvat olevansa suvaitse-vimpia, eivät sitä ole."

Ei sinun tarvitse tuputtaa. Valtaosa väestöstä ajattelee uskovaisten olevan jollakin tavalla mielenvikaisia. Onhan se aika keskiaikaista ajattelua uskoa näinä tieteen aikoina.

Ei ole tullut puheeksi uskonasiat koskaan, lienee samantyyppiset kuin omani.

Vierailija kirjoitti:

Miksei voisi olla ystäviä? En minä ihmisen kanssa "riitele", vaan uskon asiat "riitelee" keskenään. Jokainen voi olla sitä mieltä kuin on, eikä se haittaa välejä. Minusta se on aitoa suvaitsevaisuutta.

Mitäs riideltävää asioilla on keskenään? Ihmisiähän se vaatii