Miten uskovainen ihminen ja ei-uskovainen ihminen voivat olla ystäviä? Mihin ystävyys silloin perustuu?

Vierailija kirjoitti:

Omalta kohdalta sanon, että elämänarvoihin ja erityisesti huumoriin. Minä en ole uskossa, ystäväni on. Tiedän että hän rukoilee puolestani, mutta mitään muuta uskontuputusta ei tapahdu. Eikä noista rukouksistakaan puhuta. Kerran vaan asia tuli ilmi kun oli ikävämpi vaihe elämässä.

Sama, tai hyvä työkaverini on uskossa, kai lestatausta sitten en kysynyt tarkemmin. Tuli vaan kerran ilmi kun kysyin että kattoiko itsenäisyyspäivän vastaanottoa, no hänellä ei siis ole telkkaria ja näin edespäin 🙂 Ei ole mulle ikinä tuputtanut mitään ja on hyvä tyyppi. Ei "oikeassa elämässä" ihmiset kärjistä ja riitele asioista kuin vauvapalstalla.

Minä ja pikkusiskoni.

Olemme läheisiä, vaikka olen uskovainen ja hän ei. Tuemme ja kunnioitamme toisiamme. Ajattelemme toisistamme hyvää. Olemme molemmat hoitotyössä, joten sekin yhdistää.

Hänen kanssaan on helppo olla oma itsensä.

Rakkauteen tietenkin.

Uskova rakastaa ihmistä herran luomuksena kokonaisvaltaisesti, kun taas ateistin elämänkatsomusta värittävät  enemmänkin lihalliset näkökulmat.

Ystävyys perustuu toisen kunnioittamiseen ja siihen, että se toinen tuntuu tosi kivalta tyypiltä. Minun kaikki ystäväni eivät suinkaan ole uskossa, mutta ollaan tolkun ihmisiä eli osataan käyttäytyä. Ja on paljon muitakin syvällisiä asioita mistä puhua, toki myös näistä asioista voi puhua kun luottamus kunnossa.

uskis

Mielestäni ihminen, joka eroaa kirkosta uskonnollisista syistä, eikä rahallista syistä, ei ole kunnon ateisti. Kunnon ateisti ei ole edes kiinnostunut uskollista kysymyksistä tyyliin onko Jumalaa olemassa. 

Minulla on uskovaiset juuret, mutta itse en usko mihinkään. Elinpiirissäni on siis paljon uskovaisia ihmisiä. Toisten kanssa on helpompaa ja toisten kanssa en halua olla tekemisissä. Minun puolestani jokainen saa uskoa tavallaan, mutta vastaavasti vaadin jokaiselta rauhaa olla uskomatta. On tavattoman turhauttavaa ja epäkunnioittavaa joiltakin uskovaisilta yrittää käännyttää tai edellyttää toisia elämään heidän tavallaan. Se on puhdasta typeryyttä ja epäkunnioitusta, vaikka muuta yrittävät väittää. Kun ihminen ei usko, on aivan samanarvoista tulla sanomaan, että Lucky Luke vaatii sinua elämään näin tai jos Jumala vaatii. En voi käsittää, kuinka tyhmiä osa ihmisistä voi olla, ettei tuo vaan millään mahdu heidän tajuntaansa. Miksi ihmeessä minä jättäisin rentouttavan saunaoluen juomatta sen vuoksi, että jonkin kirjan hahmo ei sellaisesta pidä? Pitää uskovan ymmärtää, mitä tarkoittaa olla uskomatta. Tampiot kuvittelevat, että minäkin uskoisin heidän Jumalansa olemassa oloon, mutta muista syistä olisin päättänyt olla hänen tahtoaan noudattamasta.

Sen sijaan muutama hyvä uskovainen kaverini suhtautuu siten, että he itse uskovat, mutta minun ei tarvitse uskoa ja voimme täysin vapaasti vaihtaa näkemyksiä ja kuulumisia ja harrastaa yhdessä. He eivät yritä minua käännyttää, enkä minä kerro heille, miksi minusta on uskomattoman typerää uskoa. Näin se homma toimii, kunnioitetaan toistemme valintoja.

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys voi perustua muihin asioihin, mutta ystävyydessä kunnioitetaan toisen vakaumusta. Aina ei voi olla ystävän seurassa, jos toinen esimerkiksi pilkkaa tahallaan Jumalaa. Mulla henkilökohtaisesti tuntuu niin pahalle jos toinen jatkuvasti käyttää Jumalan nimeä väärin, että en halua olla seurassa. Mulla on ystäviä jotka on hyvin syvällä pimeydessä ja okkultismissa, mutta eivät kuitenkaan käytä ilmauksia "jumalauta" "jessus" jne ja voin olla heidän seurassaan ihan hyvin. Sitten taas on joitain nimikristittyjä jotka kokoajan kiroilevat "jeesus" ja "jumalauta" kymmeniä ja kymmeniä kertoja ja nykyään välttelen heidän seuraa ihan siitä syystä että tuo kielenkäyttö sattuu sydämeeni.

Miten ihmeessä voit olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka ovat syvällä pimeydessä ja okkultismissa, ilman, että se vaikuttaa sinuun negatiivisesti?

Siihen, että hyväksytään toinen sellaisena kuin se on. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on uskovaiset juuret, mutta itse en usko mihinkään. Elinpiirissäni on siis paljon uskovaisia ihmisiä. Toisten kanssa on helpompaa ja toisten kanssa en halua olla tekemisissä. Minun puolestani jokainen saa uskoa tavallaan, mutta vastaavasti vaadin jokaiselta rauhaa olla uskomatta. On tavattoman turhauttavaa ja epäkunnioittavaa joiltakin uskovaisilta yrittää käännyttää tai edellyttää toisia elämään heidän tavallaan. Se on puhdasta typeryyttä ja epäkunnioitusta, vaikka muuta yrittävät väittää. Kun ihminen ei usko, on aivan samanarvoista tulla sanomaan, että Lucky Luke vaatii sinua elämään näin tai jos Jumala vaatii. En voi käsittää, kuinka tyhmiä osa ihmisistä voi olla, ettei tuo vaan millään mahdu heidän tajuntaansa. Miksi ihmeessä minä jättäisin rentouttavan saunaoluen juomatta sen vuoksi, että jonkin kirjan hahmo ei sellaisesta pidä? Pitää uskovan ymmärtää, mitä tarkoittaa olla uskomatta. Tampiot kuvittelevat, että minäkin

Vastaa heille, että Aku Ankka tahtoo heidän liikkuvan maassa madellen. Kun he vastaavat, että Aku Ankka on satuolento, eikä hänen tahdollaan ole merkitystä, voit kääntää siitä heille suoraan, että sinulle Jumala on samanlainen satuhahmo ja hänen tahtonsa siksi yhtä relevantti. Jos eivät siitä ymmärrä, kierrä kaukaa.

Minä en edes tiedä kaikista ystävistäni, ovatko uskovaisia vai eivät. En kysele sellaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys voi perustua muihin asioihin, mutta ystävyydessä kunnioitetaan toisen vakaumusta. Aina ei voi olla ystävän seurassa, jos toinen esimerkiksi pilkkaa tahallaan Jumalaa. Mulla henkilökohtaisesti tuntuu niin pahalle jos toinen jatkuvasti käyttää Jumalan nimeä väärin, että en halua olla seurassa. Mulla on ystäviä jotka on hyvin syvällä pimeydessä ja okkultismissa, mutta eivät kuitenkaan käytä ilmauksia "jumalauta" "jessus" jne ja voin olla heidän seurassaan ihan hyvin. Sitten taas on joitain nimikristittyjä jotka kokoajan kiroilevat "jeesus" ja "jumalauta" kymmeniä ja kymmeniä kertoja ja nykyään välttelen heidän seuraa ihan siitä syystä että tuo kielenkäyttö sattuu sydämeeni.

Miten ihmeessä voit olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka ovat syvällä pimeydessä ja okkultismissa, ilman, että se vaikuttaa sinuun negatiivisesti?

Nämä ihmiset on minulle rakkaita. Rukoilen heidän puolesta jatkuvasti, en ole kertonut sitä heille. Haluaisin että minulla olisi taivaassa joitakin tuttujakin, vaikka siellä saa uusia. Minulla ei ole paljoa uskovia kavereita, sillä olin pitkään maailman teillä.

Me emme puhu uskonnosta kuin yleisellä tasolla, jos joskus puhumme. Kumpikaan meistä ei halua oikeuttaa omaa mielipidettään oikeana tai koeta myydä omaa näkemystään toiselle. Joskus on ollut kuitenkin hyviä keskusteluja ja sellaista aiheen sparrailua, että miten jokin asia koetaan elämässä ja mistä se tulee. Meillähän vaikuttaa yleisesti luterilaisuus kulttuurissa, joten sellaisia yleisiä ajatusmalleja ja toimintatapoja hauska heitellä vertaillen.

Mutta pääosin keskustemme ihan muista asioista, kuten Olympialaisista, parvekekukista, omenapiirakan ohjeesta, lasten harrastuksista, arjesta yleisesti..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalta kohdalta sanon, että elämänarvoihin ja erityisesti huumoriin. Minä en ole uskossa, ystäväni on. Tiedän että hän rukoilee puolestani, mutta mitään muuta uskontuputusta ei tapahdu. Eikä noista rukouksistakaan puhuta. Kerran vaan asia tuli ilmi kun oli ikävämpi vaihe elämässä.

Sama, tai hyvä työkaverini on uskossa, kai lestatausta sitten en kysynyt tarkemmin. Tuli vaan kerran ilmi kun kysyin että kattoiko itsenäisyyspäivän vastaanottoa, no hänellä ei siis ole telkkaria ja näin edespäin 🙂 Ei ole mulle ikinä tuputtanut mitään ja on hyvä tyyppi. Ei "oikeassa elämässä" ihmiset kärjistä ja riitele asioista kuin vauvapalstalla.

 

Ei ole televisiota mutta voivat katsoa puhelimen tai tietokoneen ruudulta ohjelmat hyvällä omallatunnolla. Aika ja tekniikan kehitys on ajanut ohi näistä opeista. Tuskin televisiokiellolla on enää muuta kuin symbolista merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä. Usonto on yksi osa ihmistä. Näen aika rajoittuneena ihmisen kuka ei voi olla ystävä eri tavoin uskovana kanssa. Kehittymätöntä ajattelua semmoinen.

 

Uskonto on hyvin perustavanlaatuinen ja kokonaisvaltainen osa ihmistä. Ei sitä voi vain irrottaa jotenkin epäoleelliseksi asiaksi. Kyseessähän on kokonainen maailmankatsomus!

Minun parhaalla ystävälläni on täysin eri poliittinen suuntaus. Minä olen ateisti, hän perinteinen kristitty. Meidän ystävyytemme perustuu toisen kunnioitukseen/toisen erilaisten näkemysten hyväksymiseen. Me siis hyväksymme toisemme. Erilaisuus on myös rikkaus.

Uskovaisten kanssa ei minulla ole mitään ongelmaa, kunhan ei tarvitse keskustella uskonnoista. Siihen he eivät kykene neutraalisti, jonka vuoksi se on turhaa. 

On minun hieman vaikea ottaa aivan tosissaan sellaista, joka uskoo Raamatun Jumalaan sellaisenaan, koska kyseinen hahmo on aivan selkeästi ja kiistämättömästi ihmisen luomus.

Ystävyys perustuu sitten varmaan yhteiselle sävelelle jollakin tuhansista muista ihmiselämän alueista kuin maailmankatsomuksessa. Ja normaaliin sivistyneeseen suvaitsevaisuuteen molemmin päin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys voi perustua muihin asioihin, mutta ystävyydessä kunnioitetaan toisen vakaumusta. Aina ei voi olla ystävän seurassa, jos toinen esimerkiksi pilkkaa tahallaan Jumalaa. Mulla henkilökohtaisesti tuntuu niin pahalle jos toinen jatkuvasti käyttää Jumalan nimeä väärin, että en halua olla seurassa. Mulla on ystäviä jotka on hyvin syvällä pimeydessä ja okkultismissa, mutta eivät kuitenkaan käytä ilmauksia "jumalauta" "jessus" jne ja voin olla heidän seurassaan ihan hyvin. Sitten taas on joitain nimikristittyjä jotka kokoajan kiroilevat "jeesus" ja "jumalauta" kymmeniä ja kymmeniä kertoja ja nykyään välttelen heidän seuraa ihan siitä syystä että tuo kielenkäyttö sattuu sydämeeni.

Miten ihmeessä voit olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka ovat syvällä pimeydessä ja okkultismissa, ilman, että se vaikuttaa sinuun nega

Ja kuten jo sanoin, minulla ainakin se on siitä kiinni, miten ihminen käyttäytyy kanssani. Vaikka olisi kirkossa käyvä nimikristitty, mutta viljelee kirotessaan Jumalan nimeä, minun on siinä paha olla. Mutta sitten on nämä, jotka sanoo minulle että olen heille rakas ja tärkeä, ovat ystävällisiä, huomaavaisia, mutta tiedän että ovat pimeydessä ja Saatanan omia. Nytkin tulee kyyneleet kun toivon niin paljon että Jumala tekisi ihmeen. Miten ihana olisikaan riemuita heidän kanssaan taivaassa!

Joskus toivon että voisi tapahtua, kuten Lootille, että enkelit ottavat käsipuolesta ja riuhtaisevat pois synnin pesästä. (1.Moos:19) "Kun hän vieläkin vitkasteli, miehet ottivat kädestä häntä, hänen vaimoaan ja molempia tyttäriään, veivät heidät ulos ja päästivät irti vasta kaupungin ulkopuolella Herra oli näet päättänyt säästää heidät."

Ihmisessä on paljon muutakin kuin uskonto. Minua ja erittäin läheistä ystävääni (joka on tässä se uskova osapuoli) yhdistävät jaetut elämänkokemukset, samankaltaiset kiinnostuksenkohteet, hyvä keskusteluyhteys ja halu viettää aikaa toisen seurassa, koska se on kummallekin mielekästä. Monista asioista toki ollaan myös eri mieltä, isoimpana tämä uskonto tai sen puute. Se ei silti missään vaiheessa ole estänyt olemasta ystäviä. Olemme uskonnostakin voineet puhua pitkään ja jakaneet omaa näkemystämme. Tuollaiset henkevät keskustelut ovat mielestäni vain lähentäneet meitä ajan myötä.

Koen itseni syvästi uskovaiseksi, mutta ei minua ole ikinä häirinnyt olla kenen tahansa ystävä, olipa mihin muuhun uskova tahansa tai ettei usko mihinkään. Jos on jotain muuta joka yhdistää, kuten harrastuksia, kiinnostuksen kohteita tai vaikka sama työ, niin että riittää puhuttavaa ja on kiva tehdä jotain yhdessä, ei se uskonto vaikuta asiaan mihinkään. En käy hengellisiä keskusteluja ystävien kanssa, joten se on neutraali aihe taustalla eikä sellaisista tarvitse kiistellä. Jokainen uskoo tavallaan tai on uskomatta, mutta ihmisten kanssa ollaan normaalisti tekemisissä.

Moni läheisimmistä ystävistäni ei usko mihinkään tai on ihan eri uskontoa. Kokisin ongelmallisimmaksi olla sellaisessa ystävyyssuhteessa, jossa toinen on ylettömän uskonnollinen eikä pysty olemaan tuputtamatta näkemystään muille.

Ihmisyyteen.