Lue keskustelun säännöt.
Miksi joku ihan vapaa-ehtoisesti haluaa olla esimies/ johtaja?
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Palkka ei kovin montaa sataa isompi ole. Itse pidän vapaudesta ja vastuusta. Jos mietin puhtaasti palkkaa, pääsisin helpommalla rivityöntekijänä. Kunnianhimo on yksi asia. Voi vaikuttaa enemmän työhön ja ennen kaikkea voin pyrkiä olemaan hyvä esihenkilö tiimiläisille. Se on ikään kuin sydämen asia.
Itse arvostan asiallista ja ammattitaitoista työnantajaa. Sellaista, joka ei käytä hämäriä ja epäilyttäviä keinoja työntekijän palkkaamiseen kuten lahjonta, savustus, mustamaalaus, nettitrollit, vai noaminen jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Status, raha, ammatilliset haasteet. Kaikki eivät yritä päästä mahdollisimman helpolla. Se on toki omituiselta tuntuva ajattelutapa sellaiselle, joka menee aina siitä yli, missä aita on matalin.
Höpö höpö, itse olen aina mennyt helpoimman kautta, mutta ymmärrän tuon ajattelutavan täysin. En ole vain johtaja-ainesta, enkä kestäisi alaisten arvostelua.
Mä en ikinä esimehenä ole kokenut, että alaiset arvostelis mua. Toki joskus selvitellään asioita, mutta ei ne silloin MUA arvostele.
No eihän ne nyt tietenkään päin naamaa arvostele. Tuntuu, että joka työpaikalla moni tykkää puhua pomosta seläntakana ikävään sävyyn vaikka kuinka mukava ja hyvä pomo olisikin. Mutta hyväuskoisuus onkin hyvän johtajan piirre
Vierailija kirjoitti:
Status, raha, ammatilliset haasteet. Kaikki eivät yritä päästä mahdollisimman helpolla. Se on toki omituiselta tuntuva ajattelutapa sellaiselle, joka menee aina siitä yli, missä aita on matalin.
Omien rahkeiden tunteminen on viisautta, se oman aidan korkeus on erilainen yksilöstä riippuen. Liikaa on niitä, jotka kuvittelevat kykenevänsä esihenkilön töihin, ja tuloksena on pahoinvoiva työyhteisö.
Vierailija kirjoitti:
Palkka ei kovin montaa sataa isompi ole. Itse pidän vapaudesta ja vastuusta. Jos mietin puhtaasti palkkaa, pääsisin helpommalla rivityöntekijänä. Kunnianhimo on yksi asia. Voi vaikuttaa enemmän työhön ja ennen kaikkea voin pyrkiä olemaan hyvä esihenkilö tiimiläisille. Se on ikään kuin sydämen asia.
Ihailen sitä että joku jaksaa olla vahva. Itsellä ei vain riitä kunnianhimo. Ehkä olen tullut elämän aikana sen verran syrjäytytetyksi, ettei muiden ihmisten arvostus enää kiinnosta minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Status, raha, ammatilliset haasteet. Kaikki eivät yritä päästä mahdollisimman helpolla. Se on toki omituiselta tuntuva ajattelutapa sellaiselle, joka menee aina siitä yli, missä aita on matalin.
Höpö höpö, itse olen aina mennyt helpoimman kautta, mutta ymmärrän tuon ajattelutavan täysin. En ole vain johtaja-ainesta, enkä kestäisi alaisten arvostelua.
Mä en ikinä esimehenä ole kokenut, että alaiset arvostelis mua. Toki joskus selvitellään asioita, mutta ei ne silloin MUA arvostele.
No eihän ne nyt tietenkään päin naamaa arvostele. Tuntuu, että joka työpaikalla moni tykkää puhua pomosta seläntakana ikävään sävyyn vaikka kuinka mukava ja hyvä pomo olisikin. Mutta hyväuskoisuus onkin hyvän joht
No se ei sitten taas kuulu mulle millään tavalla. He saavat aivan vapaasti purkaa turhaumiaan tai kiukkuaan vaikka minuun. Toki toivon, että jos on mitään, mitä voin omassa toiminnassani kehittää, tai jos joku voi huonosti, että se tulisi munkin tietoon. Melkein kaikkien kanssa on mielestäni hyvät ja avoimet välit ja uskaltavat purnata epäkohdista. Kaksi on pidättyväisempiä ja heillä on siihen oikeus, yritän huomioida parhaani mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko? Monessa paikassa esim. valtiolla esimies voi olla pelkkä hallinnollinen kumileimasin. Tiimi suoriutuu hyvin = esimies johtanut suoritusta hienosti. Tiimi suoriutuu huonosti = tiimi lusmuilee jne.
Vierailija kirjoitti:
Suurin ongelma on se että kaikki vihaavat, teit niin tai näin.
Ahneella on paskainen loppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palkka on hyvä motivaattori. Ja tuo stressaavuus riippuu täysin alaisista. Itse olin esimies aikoinaan ja kyllä siirryin takaisin asiantuntijaksi juurikin hankalien alaisten takia. Puolet tiimistä sain itse palkata, loistavia itseohjautuvia tyyppejä joita oli kiva sparrailla ja sitten ne "annetut alaiset": jatkuvia poissaoloja (paljon hr keskustelua - vei hitosti aikaa), ei tarpeeksi osaamista (vaikka perehdytykset pidettu ja kalliit kurssit käyty) ja oma-aloitteisuutta tekemisiin, meni siis aikaa kun kaikki piti moneen kertaan selittää kädestä pitäen.
Vierailija kirjoitti:
Onko? Monessa paikassa esim. valtiolla esimies voi olla pelkkä hallinnollinen kumileimasin. Tiimi suoriutuu hyvin = esimies johtanut suoritusta hienosti. Tiimi suoriutuu huonosti = tiimi lusmuilee jne.
Olen itse valtiolla töissä, ja kyllä se meidän esimies ihan oikeita töitä tekee ja kovan panoksen antaa. Ja meillä hän ei myöskään ota kunniaa muiden tekemästä työstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raha. Itse en ole mikään iso esimies mutta yksikin pykälä rividuunarista ylöspäin tuo lisää rahaa muttei vielä tolkutonta vastuuta. Esim ei tule mitään päivystysvelvoitetta 24/7 ja töitä kotiin, vaan jos teet ylimääräistä niin myös maksetaan ylimääräistä.
Itse en välttämättä haluaisi olla esimies, mutta toisaalta otan sen roolin joka tapauksessa, jos ei paikalla ole esimiestä tai hän ei ota vastuuta tai ole tehtäviensä tasalla.
En halua valtiolle ENÄÄ töihin. IKINÄ. Get over it!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt ei ole vuosi 2010 eikä 2011 eikä edes 2004. Nyt on vuosi 2024. Olet HIEMAN jäljessä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Silloin, kun itse toimin pienen tiimin esimiehenä, sain hirveästi onnistumisen tunteita, kun sain tuettua alaisiani heidän työssään. Minä pidin huolta, että heillä on kaikki mahdollisuudet onnistua, tehdä työnsä hyvin ja kehittyä osaajina. Se oli todella palkitsevaa.
Oli tietenkin stressaavat puolensa. Ahdisti, kun joku voi huonosti, vaikka se ei olisi johtunut töistäkään.
Joo, sama täällä. Nautin tiimini onnistumisista. Ainoa oli se että töitä alkoi olla liikaa ja kaikki olivat uupuneita. Huomasin tämän ja aloin luonnollisesti ottamaan kaiken "ylivuodon" itselleni. No, siinähän kävi niin, että väsähdin itsekin. Lopputulos: sanoin itseni irti. Analyysi: olisi pitänyt tajuta, että tuossa vaiheessa oikea ratkaisu olisi ollut vielä tiukemmin vaatia lisäresursseja tai pohtia töiden uudelleen arvioimista ja järjestelyä. Lopputuloksen päätelmä: epäonnistuin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin, kun itse toimin pienen tiimin esimiehenä, sain hirveästi onnistumisen tunteita, kun sain tuettua alaisiani heidän työssään. Minä pidin huolta, että heillä on kaikki mahdollisuudet onnistua, tehdä työnsä hyvin ja kehittyä osaajina. Se oli todella palkitsevaa.
Oli tietenkin stressaavat puolensa. Ahdisti, kun joku voi huonosti, vaikka se ei olisi johtunut töistäkään.
Joo, sama täällä. Nautin tiimini onnistumisista. Ainoa oli se että töitä alkoi olla liikaa ja kaikki olivat uupuneita. Huomasin tämän ja aloin luonnollisesti ottamaan kaiken "ylivuodon" itselleni. No, siinähän kävi niin, että väsähdin itsekin. Lopputulos: sanoin itseni irti. Analyysi: olisi pitänyt tajuta, että tuossa vaiheessa oikea ratkaisu olisi ollut vielä tiukemmin vaatia lisäresursseja tai pohtia töiden uudelleen arvioimista ja järjestelyä. Lopputuloksen päätel
Aika sama kokemus.
Kokeilin esimiehen hommaa ja ei enää ikinä henkilöstöesimiehen hommia isommassa firmass.
Siellä oli käytännössä keskijohdon rakastama perseennuolija tai keskijohdon vihaama ongelmatapaus. Esimiehen roolissa moni kiva tai aiemmin siedettävä työkaveri muuttui suorastaan vihamieliseksi. Kaikki olisi pitänyt laittaa kuntoon, mutta itse eivät olisi ratkaisseet mitään ongelmia.
Palkankorotouksia ei saanut antaa ja ylemmän johdon paskaa piti vuodattaa alaisten niskaan jatkuvalla syötöllä. Omassa yrityksessä on eri asia kun voi päättää aivan kaikesta ja irtisanominenkin onnistuu pikkufirmassa helposti eli ne vaikeat tyypit voi laittaa kilometritehtaalle.
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen miettinyt. Kuusi vuotta hommaa tehnyt ja on kyllä sellainen koiranvirka. Rahallinen "korvaus" ei todellakaan vastaa sitä painetta ja paskaa jota saat ja ainakin sote-alalla työntekijät kiilaavat vuorotyölisillä ohi. Eli rahan takia ei ainakaan kannata.
No kyllä minä saan tuplapalkkaa alaisiini verrattuna, että kutsuisin ihan korvaukseksi ilman mitään lainausmerkkejä.
Toiset on ihan puhtaasti tittelinkipeitä.
Minähän sain esimiehenä 20% vähemmän palkkaa kuin alaiseni, se oli yksi syy miksi nostin kytkintä. Itseasiassa kaikilla oli korkeampi palkka kuin minulla. Olisi pitänyt saada +20% enemmän kuin alaiset, koska minulla oli vastuu budjetista, koko tiimistä ja tuleviden töiden suunnittelusta.
Ei kuulemma voinut nostaa. No ei sitten, vaihdoin firmaa ja johan nousi palkka. Nyt ovat edelliseen firmaan pyytäneet uudelleen ja tarjonneet nykyistä +700€ korkeampaa palkkaa helpommassa työtehtävässä, mutta en mene sinne enää ikinä. Mitäs eivät maksaneet silloin kun korotusta pyysin.
Ai että on olemassa vain kaksi ääripäätä? Kaikki muut kuin esimehet yrittävät mennä sieltä mistä aita on matalin? Niinkö? Entä jos joku antaa ihan kaikkensa ja tietää ettei pystyisi parempaan, joten ei halua siksi olla esimies. Tai haluaa panostaa enemmän vapaa-aikaan kuin työelämään?