Nyt tuli mitta täyteen! Muutamme pois Helsingistä.
Uusi koti, työt ja ennenkaikkea lasten koulut löytyivät Päijät-Hämeen ja Pirkanmaan rajalta.
Onneksi olemme asuneet vuokralla Hgissä ja säästäneet rahaa asuntoon paremmalla alueella kuin nykyinen. Niillä rahoilla saatiin nyt velaton 6h keittiö sauna 2x autotalli puolen ha:n tontilla!
Ja 1000 kertaa kivempi ympäristö kuin pilattu Hesa!
Kommentit (567)
Vierailija kirjoitti:
Eli et Varissuolla käynytkään mutta sinulla oli ennakkoluuloja jo silloin ja pelkkä kyltti puistatti?
Mistä hemmetistä sinä tuon luit? Ihme tulkintoja. Mulla oli opiskelukavereita Varissuolla, joten olen todellakin käynyt ihan itse toteamassa. Mutta kuten sanoit, nyt kun siellä on runsaasti somaleja, se on muuttunut perheystävälliseksi pieneksi kyläksi. Hyvä niin.
Ohis mutta kirjoitit että kyltti puistatti, asunnot olivat halpoja ja tie Varissuolle näytti karsealta. Miksi et sitten kertonut mitä pahaa siellä oli vaan omista tunnetiloista asian ympärillä?
Päihdeporukkaa, automurtoja, tageja, jokaisella pölli hampaissa. Masentavia 60-luvun betonikerrostaloja. Joku epäsiisti "kauppakeskus" jossa muistaakseni Siwa ja joku räkälä. Kaverin taloyhtiön parkkipaikalla poltettiin mm useampi auto, en tiedä syytä enkä haluakaan tietää.
Ihmiset harrastaa erilaisia asioita. Jos pitää niistä näyttelyistä ja brunsseista ja on pinkka kunnossa, niin Helsinki epäilemättä parhaita paikkoja Suomessa. Itse harrastan hiihtoa, seikkailu-urheilua, patikointia, metsästystä ja metsästyskoiria sekä mökkeilyä. Ei juuri syytä muuttaa pois täältä luonnon läheltä siis.
Olen tottunut myös tilaan, puhtaaseen ilmaan ja luonnon läheisyyteen. Stressaannun ihmispaljouden keskellä. Jään murehtimaan surkeita ihmiskohtaloita, on vaikeaa vaan sivuuttaa nuori ihmisraunio jolla silmät pyörii kuin hedelmäpeli. En osaa suhtautua täysin välinpitämättömästi tylyihin kommentteihin tai tönimiseen. Hermostun kotonakin sotkusta tai metelistä ja kokemukseni mukaan Helsingin seudulla on runsaasti molempia. Ainoa suurkaupunki jossa olen tuntenut oloni kotoiseksi on Singapore. Ihmispaljous kyllä, mutta kaikki suhtautuvat kunnioittavasti toistensa tilaan, eikä kurjuutta nähtävissä.
"Teillä ei siis työmatkan vuoksi se Laru ole vaihtoehto. Jos töihin olisi yhtä pitkä matka sekä Mellunmäestä että Larusta niin veikkaanpa että kyllä tekin sen Larun valitsisitte. Ja tietysti jos rahakaan ei sulkisi Larua pois. "
Ei sun kannata veikata. Säästyy nekin rahat. Jos työpaikoille olisi yhtä pitkä matka Mellunkylästä ja Lauttasaaresta, niin valinta ei olisi Lauttasaari, on ihan turha jatkaa vääntämistä, kaikki eivät vaan halua Lauttasaareen tai esimerkiksi kantakaupunkiin, vaikka olisi varaa. En henkilökohtaisesti muuttaisi kumpaankaan, vaikka maksettaisiin.
Ylhäisestä metropolista landepaukku kylään.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset harrastaa erilaisia asioita. Jos pitää niistä näyttelyistä ja brunsseista ja on pinkka kunnossa, niin Helsinki epäilemättä parhaita paikkoja Suomessa. Itse harrastan hiihtoa, seikkailu-urheilua, patikointia, metsästystä ja metsästyskoiria sekä mökkeilyä. Ei juuri syytä muuttaa pois täältä luonnon läheltä siis.
Olen tottunut myös tilaan, puhtaaseen ilmaan ja luonnon läheisyyteen. Stressaannun ihmispaljouden keskellä. Jään murehtimaan surkeita ihmiskohtaloita, on vaikeaa vaan sivuuttaa nuori ihmisraunio jolla silmät pyörii kuin hedelmäpeli. En osaa suhtautua täysin välinpitämättömästi tylyihin kommentteihin tai tönimiseen. Hermostun kotonakin sotkusta tai metelistä ja kokemukseni mukaan Helsingin seudulla on runsaasti molempia. Ainoa suurkaupunki jossa olen tuntenut oloni kotoiseksi on Singapore. Ihmispaljous kyllä, mutta kaikki suhtautuvat kunnioittavasti toistensa tilaan, eikä kurjuutta nähtävissä.
Minä harrastan useita samoja asioita kuin sinäkin: seikkailu-urheilua, patikointia, metsästystä, mökkeilyä. Sanoisin että näistä seikkailu-urheiluun ja patikointiin on Helsingistä käsin paremmat mahdollisuudet kuin muualla Suomessa.
Mökkeilyynkin aivan yhtälaiset, jollei paremmat kun välttämättä siihenkään ei omaa autoa tarvi. Etelässä kun bussiyhteydet ovat paljon paremmat kuin esimerkiksi tätini mökille Rokualle.
Tuohon jälkimmäiseen osaan jutustasi:
"Olen tottunut myös tilaan, puhtaaseen ilmaan ja luonnon läheisyyteen. Stressaannun ihmispaljouden keskellä. Jään murehtimaan surkeita ihmiskohtaloita, on vaikeaa vaan sivuuttaa nuori ihmisraunio jolla silmät pyörii kuin hedelmäpeli. En osaa suhtautua täysin välinpitämättömästi tylyihin kommentteihin tai tönimiseen. Hermostun kotonakin sotkusta tai metelistä ja kokemukseni mukaan Helsingin seudulla on runsaasti molempia. Ainoa suurkaupunki jossa olen tuntenut oloni kotoiseksi on Singapore. Ihmispaljous kyllä, mutta kaikki suhtautuvat kunnioittavasti toistensa tilaan, eikä kurjuutta nähtävissä. "
Oletko harkinnut että voisit olla lievästi autismin kirjoilla? Minä olen, lievästi myös. Oireeni ovat hyvin samankaltaisia kuin sinulla mutta en koe niitä aivan yhtä voimakkaasti kuin sinä kuvailet. Kuulostat aika oppikirjaesimerkiltä. Tervetuloa joukkoon vaan. 😊
Kannattaa vähintäänkin itseksesi miettiä ja tutkia asiaa, kunhan tämän itsestään ymmärtää niin osaa myös sitten suhtautua sekä itseensä että muihin hieman ymmärtäväisemmin.
Autismi ei ole huono asia kunhan se pysyy sellaisissa rajoissa jotka eivät vaikuta ihmissuhteisiin. Sanoisin että se on jopa hyvä asia, ja meissä on joitain superimisen piirteitä. Toki sitten taas nuita kuvailemiasi juttuja myös, jotka aiheuttaa häiriötä meille ja vaikeuttaa elämää.
Singaporessa kävin myös aikoinaan ja koin sen aivan ihanaksi paikaksi yleisen järjestyksen vuoksi.
Sori pidempi kirjoitus! Vaikutat hengenheimolaiselta, ainoana erona se että toinen meistä on tottunut kaupunkiin ja toinen väljempään.
Vierailija kirjoitti:
eri. Mellunmäessä on kyllä, kuin Kontulassakin, omakotitaloalueitakin. Lauttasaari on ihan hauska, itse tykkään 50-luvun alueista, mutta sellaiseksi melko liikennöity tuo Lauttasaari, en tiedä mitä ne kaikki rullaavat siellä autoineen ees taas. Moni 50-lluvun alue kivasti kumpuilevaa vihreää kukkulaa, Lauttasaari melko tasainen ja pliisu tältä osin. Ei minulla muuta!
Muistan kun eräs länsimaahanmuuttaja asui Lauttasaaressa, mutta muutti Myyrmäkeen, koska se oli hänen mielestään paljon kivempi asuinpaikka. Hän ei tuntenut eri kaupunginosien mainetta juppien keskuudessa eikä välittänyt siitä. Se kauhistelu, se ihmettely oli mukavaa seurattavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi stadilaiset naiset muuttaa pois ja saadaan lisää ul ko maalaisia, nuorempia naisia.
AP ei ole stadilainen nainen, vaan hetkeksi pääkaupunkiin eksynyt aito turvenuija.
Vihje: Hesa-nimitystä käyttävät maalaiset
Ehkä nykyään, mutta isoisäni sanoi Hesa, kun puhuttiin koko kaupungista ja stadi, kun puhuttiin keskustasta.
Luulisi hänen tietävän, kun täällä asui sen 84-vuotta.
Kaikki vanhat helsinkiläiset puhuvat Hesasta. Nuo säälittävät stadi-talebanit ovat nuorisolaisia.
On totta että Helsingissä haisee, mutta siihen kyllä tottuu varsin nopeasti.
"Mikä se taika sitten on asua kaupungissa, jonka sitä tätä ja tuota aluetta haluaa lähinnä vältellä? Sori mutta en tajua. Itse en ole löytänyt lasten kanssa oikein mitään muuta puuhaa Helsingissä kuin Tripla tai joku kasvitieteellinen puutarha. Ovat ohi huvipuistoiän, eläintarha on nähty ja kaikkea muuta harrastusta ja nähtävää löytyy muualtakin, jopa Suomesta. Kai se idea olisi se suuremman kaupungin tunnelma ja palvelut, mutta kun keskusta on, kuten sanoit, paikka mihin ei ole mitään asiaa."
Mä en tarkoittanut, että Helsingissä tarvitsisi vältellä mitään aluetta, tarkoitin, ettei keskustaan ole välttämättä mitään asiaa, koska asiat saa hoidettua muutenkin. Esimerkiksi meiltä kun lähtee dösällä metrolle, niin ei tarvitse edes Metrolla mennä, kun on Columbus (Citymarket, S-Market+ muutama muu palvelu, mm. parturi, ruoka-/kahvipaikkoja, apteekki, vieressä terveysasema) ja siitä kun lähtee Metrolla keskustaan päin, osuu matkalle Puotila ja Itäkeskus, jossa Prisma, XXL, Easton (Citymarket ja muutama muu liike) ja tietysti Itis (josta löytyy ihan kaikkea), Herttoniemi, jossa Hertsi sekä Kalasatama, jossa Redi. Toki ei mitään sellaista, mitä ei löydy kohtuullisen kokoisen kaupungin keskustasta, mutta täällä ei tarvitse mennä keskustaan. Lasten harrastusmahdollisuuksia löytyy joka kaupunginosasta ja jos ei jotain tiettyä löydy, niin ainakin melkein viereisestä löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
eri. Mellunmäessä on kyllä, kuin Kontulassakin, omakotitaloalueitakin. Lauttasaari on ihan hauska, itse tykkään 50-luvun alueista, mutta sellaiseksi melko liikennöity tuo Lauttasaari, en tiedä mitä ne kaikki rullaavat siellä autoineen ees taas. Moni 50-lluvun alue kivasti kumpuilevaa vihreää kukkulaa, Lauttasaari melko tasainen ja pliisu tältä osin. Ei minulla muuta!
Muistan kun eräs länsimaahanmuuttaja asui Lauttasaaressa, mutta muutti Myyrmäkeen, koska se oli hänen mielestään paljon kivempi asuinpaikka. Hän ei tuntenut eri kaupunginosien mainetta juppien keskuudessa eikä välittänyt siitä. Se kauhistelu, se ihmettely oli mukavaa seurattavaa.
Kyllä se totuus kasvoja vasten iskee Myyrmäessä. Jos jonnekin "huonomaineiseen" tänä päivänä muuttaisin niin se varmaankin olisi Roihuvuori. Se on upean vihreä alue puutarhoineen. Kunnollista ja myös kaunista laadukasta kivitalorakentamista niiden vanhempien talojen osalta ainakin. Maineensa puolesta huono ja onhan siellä paljon kaupungin vuokra-asuntoja... Mutta pahimmat vanhan ajan juopot taitavat olla jo haudassa ja nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Mitta täyttyi "nyt" ja silti on jo uudet työt ja koulut katsottuna ja talot ostettuna. Joopa joo, moni vaihtaa maisemaa useaankin kertaan elämänsä aikana, mutta onhan se raflaava pas kun se noin muotoilee. Näillä peräihikiöillä kannattaa sitten varautua sen koulun lakkauttamiseen, asunnon arvon tasaiseen laskuun, palveluiden vähäisyyteen ja siihen että enemmistö paikallisista on juoppoja, väkivaltaisia persuja, haudan partaalla tai kaikkea näistä.
Helsinki on maahnamuuttajien, opiskelijoiden, työläisten ja alemman keskiluokan kaupunki. Maaseutumaisissa kunnissa asuu pääosin varakkaita eikä sosiaalietuuksien varassa eläviä. Asuntoja voi olla myös useampia ja lapsille on maailma avoinna.
Kertoo aika paljon ihmisestä, jos näkee asunnon arvon laskun, koulun lakkauttamisen tai vanhukset uhkana. Tällöin on todennäköisesti alempaa keskiluokkaa, jonka koko elämän taloudellinen kulissi on kiinni asuntolainan lyhennyksestä, koulushoppailu on ainoa toive sille, että lapset pääsevät mahdollisesti elämässä eteenpäin ja naapurit ja muut ihmiset ovat uhka eivätkä lähimmäisiä niin kuin maalla. Ymmärtäähän sen, kun naapuria ei tunne, eikä haluakkaan tuntea kaupungissa, kun pelkää saavansa puukosta tai huumejengin uhkailemaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
eri. Mellunmäessä on kyllä, kuin Kontulassakin, omakotitaloalueitakin. Lauttasaari on ihan hauska, itse tykkään 50-luvun alueista, mutta sellaiseksi melko liikennöity tuo Lauttasaari, en tiedä mitä ne kaikki rullaavat siellä autoineen ees taas. Moni 50-lluvun alue kivasti kumpuilevaa vihreää kukkulaa, Lauttasaari melko tasainen ja pliisu tältä osin. Ei minulla muuta!
Muistan kun eräs länsimaahanmuuttaja asui Lauttasaaressa, mutta muutti Myyrmäkeen, koska se oli hänen mielestään paljon kivempi asuinpaikka. Hän ei tuntenut eri kaupunginosien mainetta juppien keskuudessa eikä välittänyt siitä. Se kauhistelu, se ihmettely oli mukavaa seurattavaa.
Uskoo ken haluaa. Näiden kaupunginosien ero ei ole siellä juppien päissä vaan aivan puhtaasti kauneudessa ja viihtyisyydessä, palveluiden läheisyydessä ja maisemissa.
Ja se kaikkein suurin ero todennäköisesti on rakentamisen, arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun laadussa.
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä on hyvä asua ja olla kun on omistusasunto kivalla alueella ja mökki lähikunnassa. Saa 2 kärpästä yhdellä iskulla, stadin ja landen.
Täällä on kaikki mitä tarvitsemme, lapsille koulut, yliopistot, työpaikat, virastot, teatterit, ravintolat. Lyhyet välimatkat joka paikkaan ja hyvät julkiset. En haikaile muuttoa maalle, sen verran olen vieraillut "maalla" asuvien kaverien luona, kesällä kivaa mutta talvella pimeää, mitään sanomatonta tyhjyyttä, auraamattomia teitä, ei puhettakaan että voisi kipaista lähikauppaan kävellen. Ei, ei meille.
Helsingissä voit vain unelmoida suurperheestä, yli kolmesta lapsesta. Ei onnistu muilta kuin suurituloisilta ja sossuloisilta, kun alueella ja naapureilla ei ole väliä. Suosittelen kaikille perheestä kiinnostuneille, erityisesti nuorille naisille, muuttoa muualle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
eri. Mellunmäessä on kyllä, kuin Kontulassakin, omakotitaloalueitakin. Lauttasaari on ihan hauska, itse tykkään 50-luvun alueista, mutta sellaiseksi melko liikennöity tuo Lauttasaari, en tiedä mitä ne kaikki rullaavat siellä autoineen ees taas. Moni 50-lluvun alue kivasti kumpuilevaa vihreää kukkulaa, Lauttasaari melko tasainen ja pliisu tältä osin. Ei minulla muuta!
Muistan kun eräs länsimaahanmuuttaja asui Lauttasaaressa, mutta muutti Myyrmäkeen, koska se oli hänen mielestään paljon kivempi asuinpaikka. Hän ei tuntenut eri kaupunginosien mainetta juppien keskuudessa eikä välittänyt siitä. Se kauhistelu, se ihmettely oli mukavaa seurattavaa.
Hyvä esimerkki siitä, että mikä on joidenkin mielestä hyvä alue, voi olla toisen mielestä kamala. Lauttasaarta ja Myyrmäkeä on vaikea verrata keskenään, mutta monella saattaa myös olla tilanne, että Myyrmäki on liikkumisen kannalta helpompi paikka kuin Laru. Toki Larussa nykyisin on metro, mutta jos johonkin kauemmas pitää lähteä, Myyrmäestä on lyhyt matka lähijunalla niin kentälle kuin Tikkurilaan, jossa taas pysähtyy kaukojunat (pl rantarata).
Vierailija kirjoitti:
Helsinki on maahnamuuttajien, opiskelijoiden, työläisten ja alemman keskiluokan kaupunki. Maaseutumaisissa kunnissa asuu pääosin varakkaita eikä sosiaalietuuksien varassa eläviä. Asuntoja voi olla myös useampia ja lapsille on maailma avoinna.
Kertoo aika paljon ihmisestä, jos näkee asunnon arvon laskun, koulun lakkauttamisen tai vanhukset uhkana. Tällöin on todennäköisesti alempaa keskiluokkaa, jonka koko elämän taloudellinen kulissi on kiinni asuntolainan lyhennyksestä, koulushoppailu on ainoa toive sille, että lapset pääsevät mahdollisesti elämässä eteenpäin ja naapurit ja muut ihmiset ovat uhka eivätkä lähimmäisiä niin kuin maalla. Ymmärtäähän sen, kun naapuria ei tunne, eikä haluakkaan tuntea kaupungissa, kun pelkää saavansa puukosta tai huumejengin uhkailemaksi.
Kyllähän tilastot jo sen kertoo että Helsingissä ja Espoon Helsingin puoleisessa nurkassa asuvat Suomen rikkaimmat.
Tämä on yleistietoa enkä ymmärrä miksi joku koettaisi jotain muita fantasioita täällä syöttää kenellekään. Kukaan ei niitä usko kun kaikki tietävät paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
eri. Mellunmäessä on kyllä, kuin Kontulassakin, omakotitaloalueitakin. Lauttasaari on ihan hauska, itse tykkään 50-luvun alueista, mutta sellaiseksi melko liikennöity tuo Lauttasaari, en tiedä mitä ne kaikki rullaavat siellä autoineen ees taas. Moni 50-lluvun alue kivasti kumpuilevaa vihreää kukkulaa, Lauttasaari melko tasainen ja pliisu tältä osin. Ei minulla muuta!
Muistan kun eräs länsimaahanmuuttaja asui Lauttasaaressa, mutta muutti Myyrmäkeen, koska se oli hänen mielestään paljon kivempi asuinpaikka. Hän ei tuntenut eri kaupunginosien mainetta juppien keskuudessa eikä välittänyt siitä. Se kauhistelu, se ihmettely oli mukavaa seurattavaa.
Kyllä se totuus kasvoja vasten iskee Myyrmäessä. Jos jonnekin "huonomaineiseen" tänä päivänä muuttaisin niin se varmaankin olisi Roihuvuori. Se on upean vihreä
Roihuvuori on oikeasti yksi mainettaan parempi alue nykyisin, kuten myös esimerkiksi Vanha Vuosaari tai Vanha Herttoniemi. Mutta Roihuvuoressa ero maineeseen on mielestäni kuin yö ja päivä.
Alue on sitä arvokkaampi mitä vähemmän siellä on vuokra-asuntoja. Jos Helsinki haluaisi hyviä veronmaksajia, se perustaisi uuden omakotitaloalueen. Mutta ei halua, kun vihreät päättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
eri. Mellunmäessä on kyllä, kuin Kontulassakin, omakotitaloalueitakin. Lauttasaari on ihan hauska, itse tykkään 50-luvun alueista, mutta sellaiseksi melko liikennöity tuo Lauttasaari, en tiedä mitä ne kaikki rullaavat siellä autoineen ees taas. Moni 50-lluvun alue kivasti kumpuilevaa vihreää kukkulaa, Lauttasaari melko tasainen ja pliisu tältä osin. Ei minulla muuta!
Muistan kun eräs länsimaahanmuuttaja asui Lauttasaaressa, mutta muutti Myyrmäkeen, koska se oli hänen mielestään paljon kivempi asuinpaikka. Hän ei tuntenut eri kaupunginosien mainetta juppien keskuudessa eikä välittänyt siitä. Se kauhistelu, se ihmettely oli mukavaa seurattavaa.
Uskoo ken haluaa. Näiden kaupunginosien ero ei ole siellä juppien päissä vaan aivan puhtaasti kauneudessa ja viihtyisyydessä, palveluiden läheisyydessä ja maisem
Mikä sellainen palvelu löytyy Lauttasaaresta, mitä ei ole Myyrmäessä? Molemmat ovat pääasiassa kerrostalovaltaista aluetta sekä vanhaa että uutta rakentamista ja toinen on Helsinkiä toinen Vantaata.
Vierailija kirjoitti:
Minusta Helsinki on ihana kaupunki! Asun Lauttasaaressa. On vihreää, kaunista, palvelut vieressä, rauhallista ja mukavia ihmisiä.
Muutin tänne Tampereelta muutama vuosi sitten ja ei ole ikävä takaisin!
Tampereen kohdalla sen voi jopa ymmärtää, kun ottaa huomioon siellä viime vuosina tapahtuneen muutoksen.
Muutettiin 10 vuotta sitten Pohjanmaalle eikä ikinä takaisin Helsinkiin.