Alavatsakivut, lääkärin vähättely, syövän pelko
Hei! Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa 2022 alkoi alavatsakivut. Soitin itkien lääkäriin monta kertaa, voimakas kipukohtaus oli ja kesti 6kk että pääsin gynekologille joka teki vain sisätutkimuksen ja vaihdettiin kierukka. Heinäkuussa 2023 eka käynti naistentautipolilla, jossa ultrattiin 3cm dermoidikysta. Kivut rauhottu hieman hormonikierukan laiton jälkeen.
2024 helmikuussa seurantakäynti, kysta 3cm edelleen.
Huhtikuussa alkaa taas kovat kivut. Kävin päivystyksessa pahan kipukohtauksen takia, kotiin ja buranaa. Kesäkuussa ultrattiin, kasvain 6cm ja kolmelokeroinen. Laitettiin leikkausjonoon. Mahdollisesti leikkaus voi olla vuoden päästä.
Heinäkuussa oli virtsatientulehdus, mahdollisesti kun aika uusi kumppani minulla. Testattiin seksitaudit ym ja puhtaat oli.
Koko kesän pahat alavatsakivut. Ehkä 2-3pv kuukaudessa kivutonta. Herään öisin kipuihin jne. On yhdyntäkipua, tärinäkipua, voimakkaita kipukohtauksia, yhdynnän jälkeistä verenvuotoa, vetistä runsasta valkovuotoa aika-ajoin, alaselkäkipuja, alaraajojen ja vatsan turvotusta, virtsaamisvaikeuksia.
Nyt kävin syyskuussa seurannassa. Lääkäri ultras ja kasvain edelleen 6cm. Yritin kertoa huolestani ja pahentuneista oireista. Tiedän itse, että näille kaikille oireille on monta erilaista selitystä olemassa, mutta silti muiden ihmisten syöpätarinpiden pohjalta kamala pelko munasarja- tai kohdunkaulan syövästä.
Lääkäri ei edes kuunnellut, puhui vaan päälle. Yritin kertoa pahoista kivuista, mutta otti esiin virtsatien tulehduksen. Kerroin verenvuodosta, johtuu kuulemma kierukasta jne. Ei kuunnellut, ei uskonut. En saanut kerrottua oireista juurikaan. Olin varma että tällä kertaa saan kerrottua lääkärille huolistani ja jos pelkoon ei ole aihetta, selkeän vastauksen siihen. Tämä vähättely ja ohittaminen vaan niin raivostutti.
Omakannasta luin nyt, että lääkäri kirjottanut: "Jostakin syystä tullut kontrollii", "Mirena-kierukka paikallaan, sen kanssa pientä tiputteluvuotoa, ei kuukautisia". Kuukautiset on, niukat ja kuukautiskipuja ei ole. Tiputteluvuoto on yhdynnän jälkeen jne. Eli ei ole kuunnellut ollenkaan.
Miten selviän syövän peöon kanssa jos leikkaus on vasta vuoden päästä?
T. N28
Kommentit (90)
Miksei jo heinäkuussa 2023 kierukan laiton yhteydessä ei tehty tarkempaa tutkimusta/otettu koepaloja vai otettiinko? Outoa jos tuollaisten oireiden vuoksi jätetty asia vaan siihen. Ei muuta kuin uutta lääkärikäyntiä ja nyrkkiä pöytään ja vaadit jatkotutkimuksia. Sinuna vaatisin myös lähetteen gastroenterologin vastaanotolle ja tarvittaessa suolen tähystykseen ja ainakin labroihin mittauttamaan suoliston tulehdusarvot.
Mikään ei estä käymästä yksityisellä puolella joskus tarkastuksessa tai joku muu koe, jos tarvitsee. Jos on pitkä aika leikkaukseen. Ehkä sukulaiset tukevat sua siinä. Tosin tuskin turhia toimenpiteitä kannattaa ottaa, jos koskee vielä enemmän ja gynen pitäisi olla tosi pätevä - ettei arvuuttele. Ultralla näkee aika paljon että onko kiire leikkaukseen, vai ehtiikö odotella ja papakoe on erikseen. Varmaankin kohdusta on otettu jo muu näyte, jos on pelätty syöpää tms. Vai miten on. Ehkä ei ole mitään pahalaatuista siellä, jonka lääkäri voisi todeta. Onko vuotohäiriö muuten olemassa, esimerkiksi kerrostuuko kohdun seinämä, jos ei ole tiettyä hormonia - senkin voi kysyä. Jos on ollut siis kipuja. Mitä hyötyä ja haittaa kierukasta ollut, lukeeko ohjeessa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut välillä toiminnallisia kystia munasarjoissa. Kivuliaita ovat. Tarkempia tutkimuksia ei tehdä, koska kuuluu kuulemma hedelmällisessä iässä olevan naisen elämään nämä kärsimykset.
Mene yksityiselle.
Mitä ajattelit sen yksityisen lääkärin tekevän aloittajan tapauksessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan ymmärrä miten yhdynnän jälkeinen verenvuoto voisi johtua kierukasta?
Yksityiselle gynelle.
Kovat langat raapivat kohdunkaulaa yhdynnässä ja uusi kierukka aiheuttaa usein muutenkin puolen vuoden tiputteluvuodon.
Tsiisus. Tuli mieleen kun miesten e-pilleristähän tuli "liian vaikeita sivuvaikutuksia" kuten haluttomuutta ja homma pistettiin heti jäihin. 😄
Kipuihin joku reseptilääke tai yhdistelmä, jos iskee? Vaiko ei tehoa. Kannattaa silti miettiä haitat ja hyödyt, ettei vedä mitään "myrkkyä". Ellei ole joku hormonivalmiste joka vie vuotoja vähemmälle, mutta niissäkin haitat. Litalginia ei ole enää, vaikka sen kramppia vähentävä ainesosa olisi ollut ehkä laillinen, mutta kipulääke osuus ei. Ellei joku keksi toisen yhdistelmän siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet leikkausjonossa. Mitä lääkäreiden pitäisi mielestäsi tehdä?
Siellä leikkausjonossakin voi edetä, jos oireet pahenee. Toisaalta onko ap:lla tutkittu olenkaan mistä yhdynnän jälkeinen tiputteluvuoto johtuu.
-ohis
Potilaan oma syövän pelko ei ole mikään syy edetä leikkausjonossa, jossa oikeasti syöpää sairastavat odottavat elintärkeitä leikkauksia.
Vierailija kirjoitti:
Kipuihin joku reseptilääke tai yhdistelmä, jos iskee? Vaiko ei tehoa. Kannattaa silti miettiä haitat ja hyödyt, ettei vedä mitään "myrkkyä". Ellei ole joku hormonivalmiste joka vie vuotoja vähemmälle, mutta niissäkin haitat. Litalginia ei ole enää, vaikka sen kramppia vähentävä ainesosa olisi ollut ehkä laillinen, mutta kipulääke osuus ei. Ellei joku keksi toisen yhdistelmän siitä.
Mitä myrkkyjä? Miksi lääkäri määräisi myrkkyjä? -sivusta
Kai sinulta papa on otettu. Jos oli puhdas, niin ei ole ainakaan kohdunkaulasyöpäepäily.
Oletko käynyt yksityisellä? Sinne pääsee heti. Itse menisin tuommoisessa tilanteessa. Käyn vuosittain yksityisellä gynekologilla ja samalla otetaan papa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan ymmärrä miten yhdynnän jälkeinen verenvuoto voisi johtua kierukasta?
Yksityiselle gynelle.
Kovat langat raapivat kohdunkaulaa yhdynnässä ja uusi kierukka aiheuttaa usein muutenkin puolen vuoden tiputteluvuodon.
Tsiisus. Tuli mieleen kun miesten e-pilleristähän tuli "liian vaikeita sivuvaikutuksia" kuten haluttomuutta ja homma pistettiin heti jäihin. 😄
🤣

Ne sivuvaikutuksethan oli samoja mistä naiset kärsii e-pillereistä, tosin ei yhtä laajoja mutta silti "ei pysty". :')
Miesflunssa. Silloin on tosi kyseessä.
Ap, kuulostaa adenomyoosilta. Se on yleensä vaikea todeta ultrassa, monesti diagnoosi varmistuu vasta, kun kohtu on patologin tutkittavana. Oireesi täsmäävät, aiheesta löytyy hyvää tietoa mm. Terveyskirjaston sivuilta. Itselläni epäillään juuri nyt adenomyoosia. Se on ikävä sairaus, jossa helpotuksen joskus tuo vasta kohdunpoisto. Hyvänlaatuinen se siis on, mutta joskus tosi harvoin voi muuntua syöväksi. Lääkäreiden vähättely on todella törkeää, olen kokenut sitä myös.
""Lääkäri ei edes kuunnellut, puhui vaan päälle. Yritin kertoa pahoista kivuista, mutta otti esiin virtsatien tulehduksen. Kerroin verenvuodosta, johtuu kuulemma kierukasta jne. Ei kuunnellut, ei uskonut. En saanut kerrottua oireista juurikaan."" 😭
Lonkkani leikattiin juuri.
Untamo 99
Endometrioosia saattaapi olla. N. 10% naisista sairastaa sitä, ja usemmalla sitä ei edes diagnosoida koska oireita ei oteta tosissaan.n
Mun endolöydös tehtiin sattumalta vatsan tähystysleikkauksessa, ja on ihan kiva tietää että nää kivut eivät kuulu pelkästään siihen että olen nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan ymmärrä miten yhdynnän jälkeinen verenvuoto voisi johtua kierukasta?
Yksityiselle gynelle.
Kovat langat raapivat kohdunkaulaa yhdynnässä ja uusi kierukka aiheuttaa usein muutenkin puolen vuoden tiputteluvuodon.
Tsiisus. Tuli mieleen kun miesten e-pilleristähän tuli "liian vaikeita sivuvaikutuksia" kuten haluttomuutta ja homma pistettiin heti jäihin. 😄
Ne sivuvaikutuksethan oli samoja mistä naiset kärsii e-pillereistä, tosin ei yhtä laajoja mutta silti "ei pysty". :')
"Kyse ei ole mistään pikkufinneistä hermostumisesta, vaan miehellä voi mennä hartiat aivan rikki. Osa hormonista muuttuu estrogeeniksi, mistä voi seurata rintojen arkuutta ja turvotusta. Toiseen suuntaan pelattaessa voi tulla seksuaali- ja libidon häiriöitä. Keltarauhashormoni voi puolestaan aiheuttaa psyyken puolen häiriöitä, kuten alakuloisuutta ja masennusta." https://www.apu.fi/artikkelit/miesten-e-pilleri-otti-harppauksen-eteenp…
Heh. Gynekologille kun kerrot tällaisesta saat osaksesi halveksivaa tuhahtelua ja oireet kuitataan lausahduksella "Niin kyllähän kaikessa on aina sivuvaikutuksensa. Määrään sinulle tätä toista merkkiä."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan ymmärrä miten yhdynnän jälkeinen verenvuoto voisi johtua kierukasta?
Yksityiselle gynelle.
Kovat langat raapivat kohdunkaulaa yhdynnässä ja uusi kierukka aiheuttaa usein muutenkin puolen vuoden tiputteluvuodon.
Tsiisus. Tuli mieleen kun miesten e-pilleristähän tuli "liian vaikeita sivuvaikutuksia" kuten haluttomuutta ja homma pistettiin heti jäihin. 😄
Heh ja moni lääkäri on vielä tänäkin päivänä sitä mieltä (...) että kohdunkaula on tunnoton.
Koska olet leikkausjonossa, niin mitä ilmeisemmin olet käynyt sairaalassa tutkimuksissa. Ehkä kannattaisi soittaa sinne sairaalan polille ja sanoa kopujen pahentuneen ja niiden häiritsevän normaalia elämää ja kysyä mitä pitää tehdä. Siellä puhelimessa kanssasi juttelee joko sh tai kätilö ja hän sitten konsultoi lääkäriä.
Ainakin minulle sairaalassa (olin siellä kipujen ja vuotojen vuoksi) koko ajan sanottiin, että jos tulee muutoksia voinnissa huonompaan suuntaan, niin soitat tänne polille. Pari kertaa on pitänyt soittaa, toisella kertaa gynekologi halusi minut käymään siellä, toisella kertaa hän kirjoitti reseptin.
Ja sitten vielä kehtaavat ihmetellä kun syntyvyys laskee. Naisten vaivat ja kivut eivät saisi kuulua normaali elämään!!