Lue keskustelun säännöt.
Miten te olette päässeet sinuiksi sen tosiasian kanssa, että lapsuutenne oli ristiriitainen: samat ihmiset aiheuttivat pahaa sekä hyvää
28.09.2024 |
Toisaalta äiti ja isä loivat vakautta, mutta eivät koskaan puuttuneet siihen, että veljeni solvasi ja alisti minua koko lapsuuteni.
Toisaalta äiti ja isä antoivat minulle mahdollisuuksia, mutta samaan aikaan eivät olleet koskaan läsnä.
Miten tähän kaikkeen pitäisi suhtautua
Kommentit (83)
En vatvo aikuisena lapsuuden juttuja vaan elän sitä elämää, joka on tässä ja nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toimimalla itse toisin. Antamalla anteeksi ja jatkamalla omaa elämää. Keskittymällä tulevaan ja elämällä nykyhetkessä.
Vierailija kirjoitti:
En vatvo aikuisena lapsuuden juttuja vaan elän sitä elämää, joka on tässä ja nyt.
sanoo hän, joka ei taida tietää paljon ihmisen käyttäytymismekanismeista, psykologiasta. Ne trauamt vaikuttavat kaikessa, jos niitä ei käsittele. Toki voihan sitä elää työntäen koko ajan aktiivisesti sivuun asioita, jotka vaivaavat, mutta se on aika stressaavaa ja sanoisinko valheellista elämää. Silloin ihminen todennäköisesti on myös joku toinen, kuin itsensä, koska ei ole tullut nähdyksi ja kuulluksi kipujensa kanssa
Elämä on. Voit valita, keskitytkö vatvomaan niitä asioita, jotka eivät olleet hyvin vai muistelemaan niitä asioita jotkanolivat hyvin. Kirjoita tarina hyvien asioiden näkökulmasta ja toinen tarina pahasta näkökulmasta. Molemmat ovat totta, mutta kumpaa tarinaa haluat vahvistaa ja suosia?
Vierailija kirjoitti:
En vatvo aikuisena lapsuuden juttuja vaan elän sitä elämää, joka on tässä ja nyt.
Ainoa oikea vaihtoehto aplle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan kannattaa ymmärtää se, että ei pidä antaa ensimmäisen 18 vuoden elämästäsi varastaa seuraavaa 60-80+ vuotta elämästäsi, jos pitkään aiot elää. Suret sellaisen ihmisen murheita mitä ei ole edes olemassa enää tässä hetkessä. Et ole avuton lapsi, et kyvytön muuttamaan elämääsi.
Etäisyys auttaa, että on mahdollisimman vähän tekemisissä. Kannattaa myös ainakin kerran kertoa oma näkemys asioista, mikä kaikki meni pieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toimimalla itse toisin. Antamalla anteeksi ja jatkamalla omaa elämää. Keskittymällä tulevaan ja elämällä nykyhetkessä.
Näin!
Ihan sillä että, kukaan ei ole täydellinen. Enkä ole myöskään jäänyt surkuttelemaan menneillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärtämällä, että jokaisessa meistä on kaksi puolta, hyvä ja huono. Ihminen on näiden omiensa summa. Kukaan ei ole täysin hyvä tai täysin paha. Tämän sisäistäminen on aikuiseksi kasvamisen (ajattelultaan) yksi merkki. Lapsi ajattelee dikotomisesti, henkisesti aikuinen ei. Mutta siihen pääsy voi olla prosessi.
Vierailija kirjoitti:
En vatvo aikuisena lapsuuden juttuja vaan elän sitä elämää, joka on tässä ja nyt.
Siinä vaiheessa kun joutuu kymmenen vuotta toipumaan omasta lapsuudestaan niin niitä on vähän pakko vatvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vatvo aikuisena lapsuuden juttuja vaan elän sitä elämää, joka on tässä ja nyt.
sanoo hän, joka ei taida tietää paljon ihmisen käyttäytymismekanismeista, psykologiasta. Ne trauamt vaikuttavat kaikessa, jos niitä ei käsittele. Toki voihan sitä elää työntäen koko ajan aktiivisesti sivuun asioita, jotka vaivaavat, mutta se on aika stressaavaa ja sanoisinko valheellista elämää. Silloin ihminen todennäköisesti on myös joku toinen, kuin itsensä, koska ei ole tullut nähdyksi ja kuulluksi kipujensa kanssa
Nykyajan traumapsykologiassa eteenee sellainen ajatus, että loputon vellominen menneissä ja niiden käsittely ei ole edes tervettä. Kun ne on kertaalleen käynyt läpi niin päästä irti.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtämällä, että jokaisessa meistä on kaksi puolta, hyvä ja huono. Ihminen on näiden omiensa summa. Kukaan ei ole täysin hyvä tai täysin paha. Tämän sisäistäminen on aikuiseksi kasvamisen (ajattelultaan) yksi merkki. Lapsi ajattelee dikotomisesti, henkisesti aikuinen ei. Mutta siihen pääsy voi olla prosessi.
Tämä on ehdottomasti totta. Olen tuossa prosessissa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vatvo aikuisena lapsuuden juttuja vaan elän sitä elämää, joka on tässä ja nyt.
sanoo hän, joka ei taida tietää paljon ihmisen käyttäytymismekanismeista, psykologiasta. Ne trauamt vaikuttavat kaikessa, jos niitä ei käsittele. Toki voihan sitä elää työntäen koko ajan aktiivisesti sivuun asioita, jotka vaivaavat, mutta se on aika stressaavaa ja sanoisinko valheellista elämää. Silloin ihminen todennäköisesti on myös joku toinen, kuin itsensä, koska ei ole tullut nähdyksi ja kuulluksi kipujensa kanssa
Ihmisellä on vapaa tahto. Järki ja omatunto on voittamaton yhdistelmä
Samaa täällä. Itselläkin vanhempi sisko oli todella häijy. Ei mitään rajaa ilkeydellä. Tähän ei puututtu mitenkään.
Tosin vanhemmat myös ulalla muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vatvo aikuisena lapsuuden juttuja vaan elän sitä elämää, joka on tässä ja nyt.
sanoo hän, joka ei taida tietää paljon ihmisen käyttäytymismekanismeista, psykologiasta. Ne trauamt vaikuttavat kaikessa, jos niitä ei käsittele. Toki voihan sitä elää työntäen koko ajan aktiivisesti sivuun asioita, jotka vaivaavat, mutta se on aika stressaavaa ja sanoisinko valheellista elämää. Silloin ihminen todennäköisesti on myös joku toinen, kuin itsensä, koska ei ole tullut nähdyksi ja kuulluksi kipujensa kanssa
Nykyajan traumapsykologiassa eteenee sellainen ajatus, että loputon vellominen menneissä ja niiden käsittely ei ole edes tervettä. Kun ne on kertaalleen käynyt läpi niin päästä irti.
Niin, jos ne on kertaalleen käynyt läpi. Mistä ihmeestä sinä tiedät kuka on käynyt asiansa läpi ja kuka ei? Tottakai noin, niin kuin sanot, se on itsestäänselvyys. Mutta miten tässäkin nyt voit nähdä toisen pään sisälle ja tietää että hän on vellonut useaan otteeseen näissä aisoissa? Nykyään on vaikea päästä edes terapiaan. Yksin toki ihmiset vellovat surussa, mutta se ei auta, koska niiden surujen kanssa pitää tulla näkyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on. Voit valita, keskitytkö vatvomaan niitä asioita, jotka eivät olleet hyvin vai muistelemaan niitä asioita jotkanolivat hyvin. Kirjoita tarina hyvien asioiden näkökulmasta ja toinen tarina pahasta näkökulmasta. Molemmat ovat totta, mutta kumpaa tarinaa haluat vahvistaa ja suosia?
Tuo neuvo ei ole terapiaa. Vaan kevyttä mindfulnesia. Vasta kun asia on käsitelty terapiassa voi nämä asiat ottaa käyttöön ko asiaan liittyen.
Jos ongelmaa ei käsittele se puskee kumminkin läpi jossain elämän vaiheessa. Halusit tai et.
En ole päässyt, luovuin aiheesta.
Kaikki olemme vajaavaisia ihmisiä. Heikkoja jossain ja parempia jossain muussa asiassa.
Ajattele siis aina niin, että vanhempasi tekivät aikanaan parhaansa vanhempina. Heidän kapasiteettinsa ei riittänyt parempaan, koska he olivat vajaavaisia kuten me kaikki.
Anna heille sydämestäsi anteeksi, ehkä heillä ei ollut aikaa/voimia/näkökykyä tajuta tilannettasi lapsena, siksi eivät voineet auttaa.
Anna siis anteeksi, et ole itsekään ollut täydellinen, miksi vaatisi sitä muilta?
Käsittele asia ja jatka eteenpäin elämääsi.
tuo onkin vaikeaa