Lue keskustelun säännöt.
Äitini on ihan pimeä
26.09.2024 |
Hän kuvittelee ties mitä vaivoja ja oireita itselleen ja ramppaa monta kertaa viikossa lääkärissä. Sairauslomalla on lähes aina. Lisäksi uskoo energiahoitoihin ja ties mihin pilipali henkiolentoihin ja yhteyksiin.
Jos joku lääkäri laittaa oireet psyykkeen piikkiin, hän on p*ska ja ammattitaidoton. Oireet kuitenkin myös minun mielestäni ovat ainakin suurelta osin psykosomaattisia, heikkoutta, ahdistusta, painetta jne. Mieluisia asioita jaksaa tehdä, mutta toimistotyö on fyysisesti liian raskasta.
Alan itse olemaan ihan loppu tilanteeseen. Saan useita kertoja päivässä raporttia siitä millainen äitini vointi on. Tiedoilla en tee yhtään mitään, eikä ne vaikuta omaan elämääni mitenkään. Mikään ei muutu, päivästä ja kuukaudesta toiseen valittaa ihan samoista vaivoista. Jos tavataan ja heti alkuun kerron omia/perheeni kuulumisia, niin ei kovin montaa minuuttia jaksa kuunnella kun keskeyttää ja alkaa jo päivittelemään omia terveysasioitaan minun asioideni päälle. Äitini koko elämä pyörii vain hänen vointinsa ympärillä, ja ihan maanisesti monta kertaa päivässä mittailee kotona kaikkea mitä vain pystyy (verenpaine, lämpö yms) ja sitten raportoi niitä viesteillä. Hän myös pommittaa terveydenhuoltoa kaikilla mahdollisilla viestikanavilla, sen lisäksi että fyysisesti ramppaa siellä lääkärissä.
Minua suoraan sanottuna hävettää. En kehtaa ystäville tai muillekkaan kertoa tilanteesta, koska onhan tuo nyt ihan sekopäistä toimintaa äidiltäni. En myöskään haluaisi terveydenhuoltoon olla asiasta yhteydessä, koska tiedän että ei tule pääsemään minkään psyk. hoidon piiriin, eikä kyllä suostuisikaan, koska itseään äiti pitää täysin selväjärkisenä.
En nyt ihan tiedä mitä tällä haen. Vertaistukea? Ihan vain paikkaa purkaa tätä kuormittavaa elämää?
Kommentit (96)
Vaikuttaa siltä, että hän somatisoi.
Jotain huolta on varmastikin. Ehkä töiden tai ihmissuhteiden takia? Lisäksi vaihdevuosioireet ovat oma maailmansa, ja voivat aiheuttaa todella paljon aivan kaikenlaista oikeaa kipua ja haittaa. Ihan kaikkea nivelsäryistä aivosumuun, pari mainitakseni...
Minä suosittelisin äidille aikaa yksityiselle puolelle jollekulle pelisilmää omaavalle vanhemmalle naistentautien lääkärille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa aika saletilta Munchhausen -tapaukselta.
Onko ilmiö tuttu?
Vierailija kirjoitti:
1/ olen kertonu etten jaksa, ei auta. On facebookin vertaistukiryhmissä, mutta ottaa sieltä vaan enemmän kierroksia ja vahvistaa ajatustaan siitä että joku on vialla, koska muillakin on ollut samoja oireita. Tässä on vuosien aikana useampi diagnoosi tullut, jotka lopulta sitten ei ehkä ollutkaan oikeasti olemassa, kun hoidot niihin ei autakkaan.
2/ vastasinkin jo. Turha syytellä minua, en tue ongelmaa.
3/ en tosiaan siis vastaa äidilleni, ja en ole hälytysvalmiudessa. Hän ihan omatoimisesti hoitaa lääkärissä käynnit yms, mutta infoaa vain jokaisen tuntemuksensa ja käyntinsä kellonaikoineen minulle.
4/ niin tätä minäkin epäilen. Mutta mitä sille voin? Kestää tätä jatkuvaa valitusta loppu elämän?
5/ kiitos asiallisesta kommentista! Uskon että viihtyy, ei koskaan ainakaan ole sanonut että ei viihtyisi, ja on ollut jo vuosikymmenet samal
Kohta 60 ? Eihän tuo ole ikä eikä mitään. Taitaa olla mulkun puutetta, kuten ennen sanottiin turhasta ruikuttamisesta
Vierailija kirjoitti:
Ehdota veraistukiryhmiä hänelle ja kerro ettet jaksa enempää kuulla terveysasioista, erikseen sitten vaikka sydäninfarkti tms että ilmoittaa sinulle jos on oikeasti tilanne päällä.
Silloin kannattaa kylläkin ottaa nimenomaan yhteys terveydenhuoltoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et varmaan voi tehdä mitään, jos ei kerran ole tähänkään asti mikään muuttunut. Estot päälle välillä puhelimeen. Vaatii tiettyä jämäkkää ajattelua tosin, eikä onnistu, jos pelkäät jotain tapahtuvan. Jotenkin kuulostaa, että äitisi on saanut sinut hyvin tähän kuvioon mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika saletilta Munchhausen -tapaukselta.
Onko ilmiö tuttu?
Et tunnu tietävän mitä se tarkoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika saletilta Munchhausen -tapaukselta.
Onko ilmiö tuttu?
Googlailin niin ei tähän kyllä mene. Äiti nimenomaan sepittää jokaisen pienenkin sykkeen muutoksen yms vuosien ajalta, pitää kirjaa oireista ja muistaa kyllä kaiken mahdollisen kertoa jokaiselle lääkärille perusteellisesti.
Vaihdevuosia olen itsekin vähän miettinyt, mutta en ole perehtynyt miten paljon ja laajasti voi vaikuttaa.
Viestit äidiltä on kyllä mykistettynä ettei kännykkä rinkuta jatkuvasti, ollaan sovittu että soittaa jos on oikea hätä ja pitää saada kiinni, ja tästä on kyllä kaikki vuodet tunnollisesti huolehtinut hyvin. Silti jossain vaiheessa päivää tulee luettua ne viestit, en voi vain poistaa keskusteluja lukematta jos välissä onkin jotain oikeaa asiaa.
-ap
Ja tosiaan en mitenkään ole lähtenyt mukaan näihin äidin juttuihin, enkä ota kantaa hänen terveyteen liittyviin asioihin. Ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää, mutta hän oikeasti on jo useamman vuoden päivittäin pitänyt yksinpuhelua niillä viesteillänsä. Joskus sanoi, että raportoi jotta tiedän mitä on tapahtunut jos tuleekin sairaskohtaus tms. Ihan kuin lääkäriä kiinnostaisi onko syke ollut aamulla 63 vai 62 ja ottiko aamulääkkeet klo 8 vai 8.05.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko hän jotenkin yksinäinen tai jotakin? Yleensä jos ihmisellä on kauheasti aikaa tunnostella kaikenlaisia tuntemuksia kehossaan, niin hänellä on liikaa aikaa. Tuntemukset kuuluvat normaaliin elämään; joskus voi olla päänsärkyä, ihottumaa, mahakipua tjsp ilman erityistä (vakavampaa) syytä. Ehkä hänen pitäisi hankkia jokin mieleinen harrastus tai jotakin. Ehkä tuo sairauksista ja oireista kertominen on hänen tapansa hakea huomiota, mikäli on tosiaan yksinäinen. Hän kaipaa huomiota, sympatiaa ja huolenpitoa.
Neuvoni on, että vaihdat puhelinnumeroa JA muutat sen salaiseksi, etkä anna sitä kenellekään, kelle et halua. Mulla on ollu salainen numero jo n. 6-7- v. Ja silti vaan tulee soittoja puhelinmyyjiltä ! Nykyään pidän sen AINA äänettömällä, jos pitää soittaa jonnekin, laitan äänen päälle. Näin mikään meteli ei häiritse ketään muuta missään esim bussissa. Mua ainakin sellainen meteli häiritsee, ku joku pelaa jotakin pelii, mist kuuluu kauhee meteli. Samoiten mun tablettiin on äänettömällä. Voin katsoa ohjelmia, niihin saa tekstin ainakin useimpiin ohjelmiin. Näin sekään meteli ei häiritse ketään muuta ! Töis o yks muija, joka soittaessaan tai sille soitettaessa kaikki kuulee kauas, mitä he keskustelevat. Ihan, kuin se meitä ketään kiinnostaisi. Ei sen puhelimen tarvitse olla niin kovalla, että muutkin kuulee puhelut ! Siks on olemassa kuulokojeet, jos oma kuulo on huono. Ok, tsemppiä kaikille !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla taustalla oikeasti jokin sairaus tai vaiva, jota ei tunnisteta. On sitten eskaloitunut tuollaiseksi eri paikoista pakonomaisesti avun hakemiseksi, oman voinnin tarkkailuksi ja ahdistuskierteeksi yms. (Voi olla aika raskasta, jos on jatkuvaa fyysistä oireilua, eikä siihen saa selitystä tai apua.)
Moni "psykosomaattinen" oireilu voi paljastua pitkänkin ajan päästä alkuperältään somaattiseksi tutkimuksissa. Kuitenkin esim. monen esimerkiksi ns. "toiminnallisen häiriön" oireilun lähtösyitä tai fysiologiaa ei lääketieteessä kunnolla edes tunneta, paljon on vaivoja, joiden tarkkaa tieteellistä syytä ei ole selvitetty. Ja jos oireilu olisikin psykosomaattista, niin voi ne siitä johtuvat oikeat fyysiset oireet olla vaikeitakin, ja niihinkin voi tarvita apua ja lääkehoitokin voi joskus auttaa.
Psykosomaattinenhan tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että esim. maha menee ripulille jännityksestä tai kädet tärisee. Se ripuli ja käsien tärinä on oikea fyysinen oire fysiologisella mekanismilla, vaikka lähtösyy on jännitys. Myöshän esim. paniikkikohtauksella on psyykkinen lähtökohta, vaikka siinä tulee voimakkaita (näkyviä ja mitattavia) fyysisiä oireita.
Sun kannalta ongelmahan on tuo jatkuvan hälytysvalmiuden odottaminen sinulta ja usea soitto päivässä. Ja kaiken pyöriminen äitisi vaivojen ympärillä. Opettelehan vetämään jämäkästi mutta ystävällisesti omia rajoja. Ota jokin tietty aika, kun oikeasti kunnolla kuuntelet äitiäsi, sitten pidät taukoa asiassa. Puhu hänen kanssaan rauhallisesti koko asiasta. Häntä voi rauhoittaa kun kerrot, että ymmärrät hänellä olevan vaikeaa. Sun pitää nyt opetella pitämää huolta omasta jaksamisestasi. Ei nuo useat puheinsoitot päivässä auta ketään, päinvastoin.
Häpeä tilanteesta ja äidistäsi on turhaa, eikä auta ollenkaan asiaa. Sekopäiseksi ja pimeäksi haukkuminen ja ajatteleminen ei myöskään edistä asiaa millään tavalla, vaan energia kannattaa käyttää mieluummin nyt tilanteen helpottamiseen ja rationaaliseen ongelmanratkaisuun.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla taustalla oikeasti jokin sairaus tai vaiva, jota ei tunnisteta. On sitten eskaloitunut tuollaiseksi eri paikoista pakonomaisesti avun hakemiseksi, oman voinnin tarkkailuksi ja ahdistuskierteeksi yms. (Voi olla aika raskasta, jos on jatkuvaa fyysistä oireilua, eikä siihen saa selitystä tai apua.)
Moni "psykosomaattinen" oireilu voi paljastua pitkänkin ajan päästä alkuperältään somaattiseksi tutkimuksissa. Kuitenkin esim. monen esimerkiksi ns. "toiminnallisen häiriön" oireilun lähtösyitä tai fysiologiaa ei lääketieteessä kunnolla edes tunneta, paljon on vaivoja, joiden tarkkaa tieteellistä syytä ei ole selvitetty. Ja jos oireilu olisikin psykosomaattista, niin voi ne siitä johtuvat oikeat fyysiset oireet olla vaikeitakin, ja niihinkin voi tarvita apua ja lääkehoitokin voi joskus auttaa.
Psykosomaattinenhan tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että esim. maha menee ripulille jännityksestä tai kädet tärisee. Se ripuli ja käsien tärinä on oikea fyysinen oire fysiologisella mekanismilla, vaikka lähtösyy on jännitys. Myöshän esim. paniikkikohtauksella on psyykkinen lähtökohta, vaikka siinä tulee voimakkaita (näkyviä ja mitattavia) fyysisiä oireita.
Sun kannalta ongelmahan on tuo jatkuvan hälytysvalmiuden odottaminen sinulta ja usea soitto päivässä. Ja kaiken pyöriminen äitisi vaivojen ympärillä. Opettelehan vetämään jämäkästi mutta ystävällisesti omia rajoja. Ota jokin tietty aika, kun oikeasti kunnolla kuuntelet äitiäsi, sitten pidät taukoa asiassa. Puhu hänen kanssaan rauhallisesti koko asiasta. Häntä voi rauhoittaa kun kerrot, että ymmärrät hänellä olevan vaikeaa. Sun pitää nyt opetella pitämää huolta omasta jaksamisestasi. Ei nuo useat puheinsoitot päivässä auta ketään, päinvastoin.
Häpeä tilanteesta ja äidistäsi on turhaa, eikä auta ollenkaan asiaa. Sekopäiseksi ja pimeäksi haukkuminen ja ajatteleminen ei myöskään edistä asiaa millään tavalla, vaan energia kannattaa käyttää mieluummin nyt tilanteen helpottamiseen ja rationaaliseen ongelmanratkaisuun.
Kirjoitin tuon edellisen kommentin vain aloituksen perusteella, mutta kommenteissa tulikin ilmi, että pidätkin rajasi aika tiukasti. Mitä jos antaisit äidillesi edes joskus vähän ymmärrystä ja empatiaakin hänen ongelmiinsa kuitenkin? Onko välttämätöntä suhtautua ihan noin kylmästi ja ymmärtämättömäti (täysin torjuvasti) hänelle vaikeisiin asioihin? Viestitulvan voisi ottaa puheeksi rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko äitilläsi ystäviä tai muita sosiaalisia suhteita? Tuo kuulostaa melkeinpä mökkihöperöitymiselstä. On liikaa yksin omien ajatustensa kanssa ja se alkaa sitten purkautua epäterveella tavalla, kun ajatukset alkavat pyöriä saman asian ympärillä ja irtaantua reaalimaailmasta. Toisaalta, jos kyse onkin tästä, niin ulkopuolisena asiaan on paha vaikuttaa. Harrastukset ja sosiaaliset suhteet eivät tule itsekseen, vaan niitä pitää tietoisesti haluta hakea.
Vierailija kirjoitti:
Ja tosiaan en mitenkään ole lähtenyt mukaan näihin äidin juttuihin, enkä ota kantaa hänen terveyteen liittyviin asioihin. Ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää, mutta hän oikeasti on jo useamman vuoden päivittäin pitänyt yksinpuhelua niillä viesteillänsä. Joskus sanoi, että raportoi jotta tiedän mitä on tapahtunut jos tuleekin sairaskohtaus tms. Ihan kuin lääkäriä kiinnostaisi onko syke ollut aamulla 63 vai 62 ja ottiko aamulääkkeet klo 8 vai 8.05.
Jos äitisi kokee siis tarvetta kirjta ylös terveystpahtumat sen varalta jos jotain tapahtuu, niin ehkä voitte sopia, että hän kirjaa ne ylös jonnekin muualle, kuin tektiviesteinä sinulle. Sellaiseen paikkaan, jonne sinulla on tarpeen tullen pääsy. (Kerro, että on turhan kuormittava saada monta tuollaista viestiä päivässä.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tosiaan en mitenkään ole lähtenyt mukaan näihin äidin juttuihin, enkä ota kantaa hänen terveyteen liittyviin asioihin. Ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää, mutta hän oikeasti on jo useamman vuoden päivittäin pitänyt yksinpuhelua niillä viesteillänsä. Joskus sanoi, että raportoi jotta tiedän mitä on tapahtunut jos tuleekin sairaskohtaus tms. Ihan kuin lääkäriä kiinnostaisi onko syke ollut aamulla 63 vai 62 ja ottiko aamulääkkeet klo 8 vai 8.05.
Jos äitisi kokee siis tarvetta kirjta ylös terveystpahtumat sen varalta jos jotain tapahtuu, niin ehkä voitte sopia, että hän kirjaa ne ylös jonnekin muualle, kuin tektiviesteinä sinulle. Sellaiseen paikkaan, jonne sinulla on tarpeen tullen pääsy. (Kerro, että on turhan kuormittava saada monta tuollaista viestiä päivässä.)
Voisit ottaa myös puheeksi, millaiset asiat ja kuinka usein kannattaa ylipäätään kirjata.
Vierailija kirjoitti:
Laita se johonkin laitokseen.
T.Sonja
Suomessa ei ole mitään laitoksia, joihin ihmisiä noin vain laitetaan, ei sairaita ja vielä vähemmän fyysisesti terveitä. Yhteiskunnan palvelujen ajat ovat ohi ja jokainen työntäkööln sairaat ja hankalat sukulaisensa vaikka järveen, yhteiskuntaa on turha huudella apuun.
Meillä anopin kanssa ihan sama juttu! Mieheni on välillä ihan loppu. On yritetty ymmärtää ja auttaa, ohjata psykiatrille, myös vetää rajoja. Tuntuu, ettei mikään muu auttaisi kun välien katkaisu, mutta siihen mieheni ei halua ryhtyä.
Jaksamista ap! Jos pystyt, yritä pitää rajoista kiinni ja ehkä pikkuhiljaa huomaamatta jopa kiristää niitä jos pystyt.
Usko pois, sinusta tulee vanhana ihan samanlainen kuin äidistäsi, sillä omena ei kauas puusta putoa.
Minusta taas kuulostaa vaikealta ahdistuneisuushäiriöltä / hypokondrialta, jotka ovat varsin todellisia mielen sairauksia ja vaativat nekin toimivaa hoitoa. Oirehdinta on tietysti kuormittavaa sivullisille, mutta ei tuollaisella mitätöivällä ja syyllistävällä suhtautumisella tilannetta ainakaan paranneta. Lääkärikäynneilläkin potilaat, jotka kokevat tulevansa kuulluiksi ja ymmärretyiksi pitävät hoitoaan parempana.
Ei kukaan huvikseen lääkärissä ramppaa. Kirjoittajan äidin hätä on hänen korviensa välissä varsin todellinen, ja todennäköisesti kaikkein raskain hänelle itselleen.