Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (7962)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseasiassa jos tämä menee läpi pitää vapaan liikkuvuuden periaatteiden inspiroimana joka kuukausi viedä kansaneläke lähikuntaan Ruotsiin lähelle (ihankuin en olisi ennen vienyt rahaa Ruotsiin tietämättä mikä kamala lurjus olen). Ihan ideologisista syistä. Työeläke on siunattu käytettäväksi missä vain sentään. Siitä ei kukaan napise, sen voin valita käyttää Suomessa 😂 Suosittelen muita alkamaan tekemään saman.
#vapaaliikkuvuus
#sairaaeläkeläisenjäljelläolevatoikeudet
Olet siis valmis käyttämään suunnattoman määrän vaivaa kikkailemiseen mutta työ ei kelpaa. Tyypillinen roisto.
A
Aika vapaasti saa käydä kaupassa. Miten luulet että tuo eroaa esim nettikaupoista tilailusta. Sekin on eu lainsäädännössä ihan sallittua tilailla eu alueelta :)
Sua vituttaa jo tuo että sairaalla saa olla mitään valinnanmahdollisuuksia elämässään toimimiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseasiassa jos tämä menee läpi pitää vapaan liikkuvuuden periaatteiden inspiroimana joka kuukausi viedä kansaneläke lähikuntaan Ruotsiin lähelle (ihankuin en olisi ennen vienyt rahaa Ruotsiin tietämättä mikä kamala lurjus olen). Ihan ideologisista syistä. Työeläke on siunattu käytettäväksi missä vain sentään. Siitä ei kukaan napise, sen voin valita käyttää Suomessa 😂 Suosittelen muita alkamaan tekemään saman.
#vapaaliikkuvuus
#sairaaeläkeläisenjäljelläolevatoikeudet
Olet siis valmis käyttämään suunnattoman määrän vaivaa kikkailemiseen mutta työ ei kelpaa. Tyypillinen roisto.
Kerrot itsestäsi ja motiiveistasi ihan tarpeeksi kun sanot sairaseläkeläiselle mene töihin. Et tiedä sairauksistani ja vammoistani mitään
Terveet matkustelee, sairaat sairastakoot kotona.
Ei vastailla enempää tuolle yhelle alapeukku provolle. Ei anneta sille enempää huomiota. Keskitytään asian eteenpäin viemiseen yhteistuumin..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää olla oikeus asua aurinkorannikolla veronmaksajien kustannuksella NIIN KERTA! Olen ansainnut sen olemalla erityinen!!!
No ensinnäkin a) minulla on suurimmaksi osaksi työeläkettä joten kyse ei ole veronmaksajien kustannuksella elämisestä kuin kansaneläkkeen verran. Saan siis synnittä käyttää tämän rahan ihan mitrn haluan b) tätä on myönnetty lukuisille ihmisille ennen tätä eli en ole sen erityisempi kuin hekään c) on absurdia että voin eu alueella viedä helposti kansaneläkkeeni ruotsin puolelle mutta en saa oleskella kuin työeläkeläinen jossain koska olen sairastunut kesken työelämän, en edes kumppanini kanssa ollessa joka esim käy töissä. D) veronmaksajat maksaa OSAN elämisestäni ja kalliimmat kulut kun olen Suomessa
Eli tarkennetaanpa vähän väitteitäsi. 😡 Ja toisin kuin sulla on obsessio palmuihin niin palmuja kohti en edes ole menossa. Se on
odottakaa tulee aika jolloin pääsette eläkkeelle, ei muuta kuin fukeen.
EU PÄÄTÖS, JOKA KOSKEE RUOTSIN TAKUU ELÄKKEEN MAASTA VIENTIÄ.
TAKUUELÄKE ON SOSIAALIETUUDEN KALTAINEN. EI KANSANELÄKE.
EU- TUOMIOISTUIMEN PÄÄTÖS, RUOTSI TAKUUELÄKE
https://curia.europa.eu/juris/document/document.jsf?text=&docid=190284&…
TÄSSÄ LAINAUS EU TUOMIOISTUIMEN PÄÄTÖKSESTÄ. KO TAKUUELÄKE JONKA MAKSUSTA ULKOMAILLE VOI RUOTSI PIDÄTTÄYTYÄ.
*LAINAUS EU PÄÄTÖKSESTÄ ALKAA..
B Ruotsin lainsäädäntö
10. Ruotsin eläkejärjestelmä koostuu erilaisista osista. Käsiteltävässä asiassa on kyse yleisestä vanhuuseläkkeestä, johon kuuluu ansioeläke, lisäeläke ja takuueläke.
11. Ansioeläke ja lisäeläke ovat ansioperusteisia eläkkeitä. Ne ovat pääasiallisesti maksuihin perustuvia ja työperusteisia etuuksia.
12. Takuueläke on asumisperusteinen etuus, ja se rahoitetaan verovaroista. Sen tarkoituksena on saada aikaan uusi perusturva, joka on tarkoitettu niille, joilla on ollut pienet tulot tai joilla ei ole ollut lainkaan tuloja. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tämä eläke, joka vahvistetaan ottaen huomioon muut eläketulot, on sosiaalietuuden luonteinen. Tämän vuoksi sitä pienennetään asteittain siten, että otetaan huomioon ansioeläke, lisäeläke ja eräitä muita etuuksia. Henkilö, jonka eläketulot ja edellä mainitut etuudet ylittävät tietyn kynnyssumman, eivät saa lainkaan takuueläkettä.
(TAKUUELÄKE ON SOSIAALIETUUDEN LUONTEINEN)
Kohta 14
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa seuraavaa: [Takuueläkkeen tavoitteena on] uuden perusturvan aikaansaaminen, joka suunnataan niille, joilla on ollut pienet tulot tai joilla ei ole ollut lainkaan tuloja. Takuueläke on näin olleen sosiaalietuuden luonteinen.
17. Tämän vuoksi sitä ei rahoiteta samoista varoista, joista työeläke ja lisäeläke rahoitetaan. Ks. a contrario tuomio 20.1.2005, Noteboom (C101/04, EU:C:2005:51, 27 kohta).
19 Tästä seuraa, että takuueläkkeen saajat eivät välttämättä ole samoja kuin työeläkkeen ja lisäeläkkeen saajat. Ks. a contrario tuomio 20.1.2005, Noteboom (C101/04, EU:C:2005:51, 27 kohta). Takuueläkettä voidaan näet maksaa henkilöille, joilla ei ole lainkaan tuloja, eikä erityisesti minkäänlaista eläkettä. Ks. vastaavasti tämän ratkaisuehdotuksen 12 kohta.
20 Ks. tuomio 29.4.2004, Skalka (C160/02, EU:C:2004:269, 25 ja 26 kohta). Asetuksen N:o 1408/71 10 a artiklan mukaan henkilöille, joihin tätä asetusta sovelletaan, myönnetään 4 artiklan 2 a kohdassa tarkoitettuja maksuihin perustumattomia rahallisia erityisetuuksia yksinomaan sen jäsenvaltion alueella, jonka alueella he asuvat. Tämän vuoksi näitä etuuksia ei ole mahdollista viedä maasta.
____
Huomioikaa päätöksen sanamuoto:
Takuueläke on sosiaalietuuden luonteinen. Ratkaisussa puhutaan takuueläkkeestä, ei kansaneläkkeestä. Väite, jossa kansaneläkettä pidetään sosiaalietuutena on valhetta ja väärää tietoa.
____
EU PÄÄTÖS KOSKEE RUOTSIN TAKUU ELÄKKEEN MAASTA VIENTIÄ.
TAKUUELÄKE ON SOSIAALIETUUDEN KALTAINEN. EI KANSANELÄKE.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseasiassa jos tämä menee läpi pitää vapaan liikkuvuuden periaatteiden inspiroimana joka kuukausi viedä kansaneläke lähikuntaan Ruotsiin lähelle (ihankuin en olisi ennen vienyt rahaa Ruotsiin tietämättä mikä kamala lurjus olen). Ihan ideologisista syistä. Työeläke on siunattu käytettäväksi missä vain sentään. Siitä ei kukaan napise, sen voin valita käyttää Suomessa 😂 Suosittelen muita alkamaan tekemään saman.
#vapaaliikkuvuus
#sairaaeläkeläisenjäljelläolevatoikeudet
Olet siis valmis käyttämään suunnattoman määrän vaivaa kikkailemiseen mutta työ ei kelpaa. Tyypillinen roisto.
Kerrot itsestäsi ja motiiveistasi ihan tarpeeksi kun sanot sairaseläkeläiselle mene töihin. Et tiedä
Ei taida lääkärit olla sinun kannallasi. :) ei yhtään. He näkee että toiminnallisuus ja kotoa ulospäin suuntautuminen on hyväksi. Sepä se onkin kun moni sairas on lukittu kotiinsa, tämän myötä yhä enemmän. Se koti usein on tukikohta joka on jatkossa aina vain samassa paikkaa toisin kuin ennen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseasiassa jos tämä menee läpi pitää vapaan liikkuvuuden periaatteiden inspiroimana joka kuukausi viedä kansaneläke lähikuntaan Ruotsiin lähelle (ihankuin en olisi ennen vienyt rahaa Ruotsiin tietämättä mikä kamala lurjus olen). Ihan ideologisista syistä. Työeläke on siunattu käytettäväksi missä vain sentään. Siitä ei kukaan napise, sen voin valita käyttää Suomessa 😂 Suosittelen muita alkamaan tekemään saman.
#vapaaliikkuvuus
#sairaaeläkeläisenjäljelläolevatoikeudet
Olet siis valmis käyttämään suunnattoman määrän vaivaa kikkailemiseen mutta työ ei kelpaa. Tyypillinen roisto.
A
Joo hiton tulli aina pysäyttämässä kun moni käy vaikka kaverin luona, töissä tai osa käy hakemassa nuuskaa säännöllisesti tai vaikka ikeassa. Aina tullataan kaikki. Not!
Voin aika helposti toteuttaa "katalan" 300 e suunnitelmani ja elää parasta elämääni vapaana eläkeläisenä 😂
VAPAA LIIKKUVUUS
https://www.europarl.europa.eu/factsheets/fi/sheet/147/henkiloiden-vapa…
Henkilöiden oikeus liikkua ja oleskella vapaasti Euroopan unionissa on Maastrichtin sopimuksella vuonna 1992 käyttöön otetun EU:n kansalaisuuden keskeinen periaate. Sisärajat poistettiin vaiheittain Schengenin sopimusten mukaisesti, minkä jälkeen hyväksyttiin direktiivi 2004/38/EY Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella. Vaikka kyseessä on tärkeä oikeus, direktiivin täytäntöönpanossa on edelleen huomattavia ongelmia.
Maastrichtin sopimuksella luotiin Euroopan unionin kansalaisuus, joka kuuluu automaattisesti kaikille jonkin jäsenvaltion kansalaisille. Unionin kansalaisuus muodostaa perustan henkilöiden oikeudelle liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella. Tämä oikeus vahvistettiin Lissabonin sopimuksessa, ja se sisältyy myös yleisiin määräyksiin vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueesta.
Direktiivin 2004/38/EY täytäntöönpano
Todisteet vakavista puutteista direktiivin täytäntöönpanossa ja vapaan liikkuvuuden jatkuvista esteistä ovat synnyttäneet ongelmia ja polemiikkia. Tästä ovat osoituksena komission kertomukset ja parlamentin tutkimukset direktiivin täytäntöönpanosta, jäsenvaltioita vastaan direktiivin virheellisen tai puutteellisen täytäntöönpanon johdosta aloitetut rikkomusmenettelyt, parlamentille esitettyjen asiaa koskevien vetoomusten suuri määrä sekä se, että Euroopan unionin tuomioistuimessa on käsiteltävänä monia oikeustapauksia.
Vapaa liikkuvuus ei koske sosiaalipummeja.
Vierailija kirjoitti:
Vapaa liikkuvuus ei koske sosiaalipummeja.
Eikä siis vammaisia eikä sairaita.
T:Orpo ja Purra
Vierailija kirjoitti:
Vapaa liikkuvuus ei koske sosiaalipummeja.
Saa kai sosiaalipummikin liikkua vapaasti. Pitää vaan kustantaa itse se liikkuminen.
Olipa kerran kaunis päivä ulkomailla, oli lämmintä. Sari eläkeläinen iloitsi päivästä suuresti. Hänen luitaan kolotti mutta aurinko helli hänen jäseniään.
Sarilla oli ystäviä ja vihdoin vuosien jälkeen parempi olla. Sen pituinen se. Sari-pummi kotiin nyt, eläkkeesi on nyt vähimmäisetuus. NYT. Juokse jo. T. Orpo ja Purra.
😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapaa liikkuvuus ei koske sosiaalipummeja.
Saa kai sosiaalipummikin liikkua vapaasti. Pitää vaan kustantaa itse se liikkuminen.
Sosiaalipummeilla entisillä työeläkeläisillä plus eläke-etuuslaisilla katsos tulot on sellaiset että ne ei siihen pysty kun heidän minimieläke leikataan ulkomailla. Tiedät jo sen höpö. Sä voit mennä sinne ulkomaille eläkkeellä kun et vaan vammaudu tai sairastu. Pidä kypärää ja varo askeltasi.
Tässä tulee tunne, että kysymys onkin jostain muusta, kun kansaneläkkeiden maksusta ulkomaille. Kulisseissa voikin tapahtua jotain vielä merkityksellisempää.
Tulee mieleen ilon ja valon juhlat ku peiteltiin EU- yhteislainaa.
Vierailija kirjoitti:
suomea kurjistavat päättäjät pitää poistaa muonavahvuudesta heti. kansa ansaitsee parempaa, ja jos johtajat eivät kykene toimimaan, tulee ne ensitilassa vaihtaa. sanoi kekkonen aikoinaan. kekkonen oli viimeinen valtiomies, joka ajoi kansalaiset ja isänmaa edellä asioita. nämä nykyiset "globalistipässit" ajattelee vain omaa napaansa. hyi mitä maanpettureita kaikki poliitikot nykyään ovatkaan.
Kekkonen ajoi vain omaa etuaan ja nuoli ison naapurimaan johtajien ahtereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapaa liikkuvuus ei koske sosiaalipummeja.
Saa kai sosiaalipummikin liikkua vapaasti. Pitää vaan kustantaa itse se liikkuminen.
Sosiaalipummeilla entisillä työeläkeläisillä plus eläke-etuuslaisilla katsos tulot on sellaiset että ne ei siihen pysty kun heidän minimieläke leikataan ulkomailla. Tiedät jo sen höpö. Sä voit mennä sinne ulkomaille eläkkeellä kun et vaan vammaudu tai sairastu. Pidä kypärää ja varo askeltasi.
Varo myös vaaranpaikkoja kuten kotiäitiyttä tai omaishoitajuutta. Ei eläkekertymää siltä ajalta
SAAVUTETTUJEN OIKEUKSIEN SUOJA
EU- lainkohta:
6.4.5 Oikeusvarmuuden periaate
(Periaatteeseen kuuluu muun muassa saavutettujen oikeuksien suoja ja taannehtivien oikeusvaikutusten kielto)
LINKKI LAKIIN
https://lainkirjoittaja.finlex.fi/6-euroopan-unionin-oikeus-osana-suome…
Vierailija kirjoitti:
Tässä tulee tunne, että kysymys onkin jostain muusta, kun kansaneläkkeiden maksusta ulkomaille. Kulisseissa voikin tapahtua jotain vielä merkityksellisempää.
Tulee mieleen ilon ja valon juhlat ku peiteltiin EU- yhteislainaa.
Joo persut tekee Suomesta Impivaaralaisen avovankilan jossa edelleen haaveilee eu erosta, kieltää ulkomaalaisilta Suomeen tulon ja pitää palloa jalassa jos haluaa mennä Suomesta pois vieden 600 000 eläke etuuslaisesta sosiaalipummiksi oikeudelliselta statukselta.
Kerrot itsestäsi ja motiiveistasi ihan tarpeeksi kun sanot sairaseläkeläiselle mene töihin. Et tiedä sairauksistani ja vammoistani mitään