Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (12661)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin Kokoomus muutti tällä hallituskaudella kansaneläkkeet vähimmäisetuudeksi ja sitten sanoivat, että eläkkeisiin ei kosketa. Se on valehtelua. Onhan koskettu. Kansaneläke oli vielä 1.2.2025 saakka eläke ja kansaneläkeläiset eläkeläisiä. Nyt kansaneläkeläiset ovat kelan vähimmäisetuusasiakkaita ja kansaneläke on vähimmäisetuus. Kansaneläke nollattiin eläkkeenä samoin kuin sitä saaneet vanhukset ja vammaiset eläkeläisinä. Tämä näyttäytyy kaikkein selvimmin Petteri Orpon sanomisissa, että eläkkeisiin ei muka kosketa ja se on äärimmäisen sydämetön osoitus näiden vanhusten ja vammaisten kunnianarvon väheksymisestä ja halveeraamisesta. Täydellinen ignooraus ikäluokastaan ja kansakunnan historiallisesta voimavarasta.
Miksei Orpoa panna tilille tuollaisesta valheellisesta lausunnosta. Aikuinen mies eikä mikään lellivauva. Eivätkö kansaneläkeläiset olleet eläkeläisiä Orpo tämän hallituskauden alussa.
Ihan oikein totesi, ettei (työ)eläkkeisiin ole koskettu. Eihän oppositiokaan ole kyseenalaistanut Orpon lausuntoja joten ihan asiaa on tullut sanottua.
Hallitus on tehnyt arvovalinnan, ettei eläkeläisten asemaa heikennetä. Ensi vaalikaudesta ja demareista ei sen sijaan tiedetä.
Hän ei erotellut työeläkkeitä muista eläkkeistä.
Eläkkeellä voidaan yleisesti tarkoittaa joko pelkkää työeläkettä tai eläkkeen kaikkia muotoja ml. sosiaaliset eläkkeet. Riippuu kontekstista.
Orpo riisui kansaneläkeläisiltä eläkeläisen tunnusmerkit, Eläkeläisen eurooppalaisen sairasvakuutuskortin ja S1 todistuksen sekä kansaneläkkeen maastavietävyyden kansallisella laillaan 01.02.2025. Vasta tuolloin kansaneläkkeen yhteiskunnallinen, historiallinen ja kulttuurinen konteksti muuttui Suomessa. Sitä ennen Orpolla ei ole ollut mitään perusteita erottaa uhrejaan muista eläkeläisistä puheissaan, että eläkkeisiin ei ole koskettu. Puheiden ja todellisuuden välinen ristiriita on suuri loukkaus kansaneläkeläisiä kohtaan julkisuudessa ja se on aiheuttanut hänen uhreilleen valtavaa henkistä kärsimystä, joista tulee maksaa korvaus. Kukaan kokoomuslainen ei ole korjannut Orpon puheita totuudenmukaiseksi julkisuudessa eikä eduskunnan istunnoissakaan. Jos muka kansaneläkkeisiin ei ole koskettu, niin mitä on tapahtunut 1.2.2025.
Kansaneläke muutti täysin luonteensa 60-70-luvulla, jolloin työeläke korvasi sen työssäkäyvien kohdalla. Viimeistään 80-luvulla kaikilla on ollut meriittipohjaiset eläkkeet käytössä ja kansaneläke on ollut viimesijainen eläkeikäisen turva.
Se on nimenomaan pitänyt konklaavin uhrit leivässä kiinni ja Orpo on sanonut, että siihen ei ole koskettu. Miksi nielette valheita pääministeriltä kun kela hikoilee pää märkänä katkaisulain kanssa ja lakimiehet keksivät toinen toistaan erikoisempia selityksiä komissiolle.
Edelleen tämän päivän tiedotustilaisuudessa särähti korvaan kun Orpo sanoi, että vain aktiiviväestöltä on sosiaalitukia viety. Tarkoittaa siis sitä, että kansaneläke ei ole sosiaalituki, koska näiltä vietiin rahat, vai ovatko 24.000 uhria muka aktiiviväestöä.
Orpo yrittää peittää ja häivyttää koko allekirjoittamansa katkaisulain ignooraamalla kohderyhmänsä täysin.

Ethän ole edes Suomen lainsäädännön alaisuudessa jos asut pysyvästi ulkomailla. Miksi siis politiikassa puhuttaisiin ulkomaalaisten asioista, Suomessa kiinnostaa Suomen asiat kuten terveydenhuolto.
Eläkeläiset ovat Suomen sosiaaliturvan alaisuudessa asuessaan EU:n alueella. Kansaneläkeläisetkin olivat 1.2.2025 asti. EU:n sosiaaliturva-asetuksen liitteiden kirjauksen mukaan ovat edelleen. Suomi joutuu rikkomusmenettelyyn, koska yhteispisteemme kela ei noudata asetusta. Orpo ei voi sivuuttaa totuutta.
Orpo on kaventanut Suomessa asuvien kansaneläkeläisten liikkumisvapautta viemällä heiltä kansaneläkkeen, jos he muuttavat toiseen jäsenmaahan tai lähialueelle, esim. Norjaan. Tämä on sosiaaliturvaan puuttumista. Jos henkilöllä ei ole muuta eläkettä kuin kansaneläke ja takuueläke, hänkin menettää terveydenhoidon muuttaessaan. Siten katkaisu koskee paljon suurempaa joukkoa kuin aiemmin mainittuja 24.000 vanhusta ja vammaista.
Aika hassua, että merentakaiset ulkomaat, mm. Chile ja Australia ovat sopimusmaita, mutta ETA-maat kuten lähinaapuri Norja ei ole sopimusmaa vaan sinne katkaistiin kansaneläke. Puhumattakaan, että olemme EU:ssa eikä siten toinen EU maa edes ole ulkomaa EU:n rajojen sisällä. Meillä on yhteinen lippu. Te täällä sanotte, että ulkomaille ei makseta kansaneläkettä. Nythän se menee ihan päinvastoin. Ulkomaille moniin maihin maksetaan.
Ajatella, että jos vaikka Chilessä tai USA:ssa asunut kansaneläkeläinen, joka on kokoajan saanut kansaneläkkeensä asuinmaahansa palaa Suomeen niin kansaneläke jatkuu sellaisenaan muitta mutkitta. Sensijaan, kun EU:sta palaava vanhus tai vammainen, jolta on katkaistu kansaneläke 1.2.2025 palaa Suomeen ensi helmikuun jälkeen, niin häneltä on lopetettu kansaneläke kokonaan ilman eri ilmoitusta. Suomalaiset paluumuuttajakansaneläkeläiset ovat keskenään eriarvoisessa asemassa. EU ei voi hyväksyä EU-kansalaisten syrjimistä kansaneläkeläisenä muihin Suomeen palaaviin kansaneläkeläisiin verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläiset ovat Suomen sosiaaliturvan alaisuudessa asuessaan EU:n alueella. Kansaneläkeläisetkin olivat 1.2.2025 asti. EU:n sosiaaliturva-asetuksen liitteiden kirjauksen mukaan ovat edelleen. Suomi joutuu rikkomusmenettelyyn, koska yhteispisteemme kela ei noudata asetusta. Orpo ei voi sivuuttaa totuutta.
Elävät asuinmaan lainsäädännön alaisuudessa, eikä sinne kuulu lähettää suomalaisten veronmaksajien rahoja.
Vierailija kirjoitti:
Aika hassua, että merentakaiset ulkomaat, mm. Chile ja Australia ovat sopimusmaita, mutta ETA-maat kuten lähinaapuri Norja ei ole sopimusmaa vaan sinne katkaistiin kansaneläke. Puhumattakaan, että olemme EU:ssa eikä siten toinen EU maa edes ole ulkomaa EU:n rajojen sisällä. Meillä on yhteinen lippu. Te täällä sanotte, että ulkomaille ei makseta kansaneläkettä. Nythän se menee ihan päinvastoin. Ulkomaille moniin maihin maksetaan.
Kaikki Suomen ulkopuoliset maat ovat ulkomaita Suomelle. Sekä kieliopillisesti että juridisesti. Ulkomaihin ei kuulu lähettää suomalaisten rahoja.
Hetkinen, kansaneläkkeen katkaisulakiesityksessä oli tarkat exelniilojen luettelot kohderyhmästä yksilötasolla ikä , summa, sukupuoli ja jäsenmaa mukaan lukien. Heitä oli 24.000. Tarkka luku löytyy taulukoista, jotka olivat lakiesityksen pohjana. Nyt puhutaan jopa 25.000 henkilöstä, ehkä jopa 26.000 nousevasta määrästä. Mistä ilmestyi yli 10.000 tilastoimaton ryhmä, joihin valtiomme kohdistaa toimia tietämättä keitä he ovat ja joita ei ole otettu huomioon tarkkoina esitetyssä lakiesityksen tilastoissa. Lisäksi pelkkää kansaneläkettä saaneita, jorka yhtäkkiä menetrivät S1 todistuksen sanotaan olevan 1.000...2.000. Miten tätäkään ei pystytä sanomaan eikä tiedetä keneltä tekoäly katkaisi elämisen edellytykset kokonaan. Ihmisvoimin kai olisi tiedossa. Kysykää nyt hyvänen aika siltä teidän ohjelmalta jo. Yli vuoden se on pyörittänyt ohjelmaanne katkaisumaihin eikä tunnuta tiedettävän tarkasti, mitä se tekee ja keille kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläiset ovat Suomen sosiaaliturvan alaisuudessa asuessaan EU:n alueella. Kansaneläkeläisetkin olivat 1.2.2025 asti. EU:n sosiaaliturva-asetuksen liitteiden kirjauksen mukaan ovat edelleen. Suomi joutuu rikkomusmenettelyyn, koska yhteispisteemme kela ei noudata asetusta. Orpo ei voi sivuuttaa totuutta.
Elävät asuinmaan lainsäädännön alaisuudessa, eikä sinne kuulu lähettää suomalaisten veronmaksajien rahoja.
Eihän se ole yhdenvertaista että Chilestä .Suomeen palaavan katkeamaton kansaneläke jatkuu sellaisenaan automaattisesti ja EU:sta palaavan kansaneläke joka katkaistiin jo asuinmaassa on lakkautettu lopullisesti, vaikka hän palaa Suomeen. Toisin kuin Chilestä palannut, EU:sta palannut joutuu anomaan kansaneläkettä kelasta. Mikä peruste tällä on, että 2 vuoden poissaolon jälkeen EU:sta palaava kansaneläkeläinen on eriarvoisessa asemassa sopimusmaista palaavien kanssa Suomen sisällä Suomen kansallisen lainsäådännön mukaan. Tässä on rikkomus, aivan selvästi. EU-maana eikä muutenkaan Suomi ei saa syrjiä toisesta jäsenmaasta palaavia kolmansista maista palaaviin kansaneläkeläisiin verrattuna maassamme.

Eli tuo 10.000 piti olla 1000. Sama luku, 1000...2000,.joilta katkaistiin terveydenhoito, vaikka lakiesityksessä puhutaan muutamasta sadasta. Yksikin on liikaa. Komissio kyllä vaatii tarkat luvut tällaisesta haavoittuvimmasta ihmisryhmästä. Siellä ei mennä mututuntumalla.
Ilmeisesti Kokoomus ja Orpo häivyttää puheissaan kansaneläkeläisiin kohdustuvat likaiset toimensa varautumalla siihen, että kansaneläkkeet on pakko maksaa katkaisumaihin. Siten pyritään ilman meteliä palaamaan entiseen ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tämä taktiikka on näkynyt mediassa alusta asti, koska hallitus tiesi ottavansa suuren riskin katkaistessaan kansaneläkkeet suomalaisilta EU-kansalaisilta. Se olikin yllätys, että kun matopurkki avataan niin herää kysymys miksi 600.000 ikäihmistä on vähimmäisetuuden tarpeessa.
Jos Orpon asiat oikeuskanslerin virastossa etenevät puheenjohtajan vaihtoon niin Kokoomuksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Partanen on meidän uusi pääministerimme. Toivottavasti tämä sitten hoidetaan EU asetuksen mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläiset ovat Suomen sosiaaliturvan alaisuudessa asuessaan EU:n alueella. Kansaneläkeläisetkin olivat 1.2.2025 asti. EU:n sosiaaliturva-asetuksen liitteiden kirjauksen mukaan ovat edelleen. Suomi joutuu rikkomusmenettelyyn, koska yhteispisteemme kela ei noudata asetusta. Orpo ei voi sivuuttaa totuutta.
Elävät asuinmaan lainsäädännön alaisuudessa, eikä sinne kuulu lähettää suomalaisten veronmaksajien rahoja.
Eihän se ole yhdenvertaista että Chilestä .Suomeen palaavan katkeamaton kansaneläke jatkuu sellaisenaan automaattisesti ja EU:sta palaavan kansaneläke joka katkaistiin jo asuinmaassa on lakkautettu lopullisesti, vaikka hän palaa Suomeen. Toisin kuin Chilestä palannut, EU:sta palannut joutuu anomaan kansaneläkettä kelasta. Mikä peruste tällä on, että 2 vuoden poissaolon jälkeen EU:sta palaava kansaneläkeläinen on eriarvoisessa asemassa sopimusmaista palaavien kanssa Suomen sisällä Suomen kansallisen lainsäådännön mukaan. Tässä on rikkomus, aivan selvästi. EU-maana eikä muutenkaan Suomi ei saa syrjiä toisesta jäsenmaasta palaavia kolmansista maista palaaviin kansaneläkeläisiin verrattuna maassamme.
Suomella on historiallisista syistä sopimus sinne.
Outoa puhua yhdenvertaisuudesta kun aikaisempi porsaanreikä koski vain kansaneläkeläisiä, eikä esim. takuueläkeläisiä, työmarkkinatuella tai toimeentulotuella eläviä. Nyt on yhteneväinen käytäntö, jopa EU-maiden tasolla.

Nuo kaikki muut ryhmät ovat Suomessa yhdenvertaisia keskenään. Ainoastaan Suomeen palaavat kansaneläkeläiset ovat eriarvoisessa asemassa Syomen rajojen sisällä riippuen siitä mistä ovat tulossa. EU- alueelta tukevia syrjitään. He eivät saa kansaneläkettään palattuaan siten kuin Australiasta, Chilesta ka muista maista tulevat. Paha juttu.
Hallitus tiesi itsekin, että katkaisulaki kaatuu. Kun ollaan kummasteltu, miksi 2 vuoden aikaraja saapua takaisin Suomeen säilyttääkseen kansaneläkkeen, niin siten on pelästytetty vanhuksia palaamaan Suomeen ennen kuin hallitus vaihtuu. Sitten voidaan sanoa, että niin paljon on säästetty kun ei olla maksettu ulkomaille veronmaksajien rahoja välittämättä siitä, että ne rahat maksetaan kuitenkin Suomeen. Hallitus on alusta asti tiennyr, että laki kumotaan. Siksi pisti 2 vuoden määräajan, jotta mahdollisimman moni tulee takaisin. EU:ssa yleensä asioiden käsittely kestää pari vuotta. Siksi he eivät tehneet katkaisuoperaatiotaan hallituskauden alussa, koska aikaa olisi ollut 4 vuotta. Alhaista ja täysin läpinäkyvää toimintaa.
Äitiyslomalainen Sanni Grahn-Laasonen keräilee irtopisteitä ilmoittaen ajavansa vastasyntyneille 300 euron sijoitussalkkua. Eikö hän tajua edes sitä, että on Kokoomuksen sosiaaliministerinä ollut laatimassa sääntöjä, joiden mukaan vähävaraisen perheen on ensin käytettävä kaikki varallisuutensa, ennen kuin on oikeutettu toimeentulotukeen. Tuo 300 euron sijoitussalkku ei kauan vauvan tilillä vanhene, höppänä.

Miksi muiden pitäisi tehdä enemmän töitä ja maksaa omista rahoista, jotta toinen voisi nostaa toimeentulotukea ilman, että käyttää omia rahoja? Tietenkin maksat itse kunnes rahat loppuu ja täytyy muilta anoa tukea.
Todennäköisesti vaalien lähestyessä useammat puolueet tulevat mainitsemaan kansan- ja takuueläkkeen yhdistämistä helppona ja näppäränä säästötoimenpiteenä. Kun ehdotus ylittää blokkirajat, todennäköisesti se saadaan toteutettua tulevassa punasinihallituksessa.