Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (12282)
Ruotsi antoi takuueläkkeensä katkaisussa kohderyhmälle 7 vuotta aikaa varautua toimeentuloonsa esim. ostamalla itselleen vapaaehtoisella vakuutuksella EU:ssa maksettavaa eläketurvaa. Suomi ei jättänyt uhreilleen mitään mahdollisuuksia korvaavaan toimeentuloon ilman minkäänlaista siirtymäaikaa vaan kehotti ryhtymään sosiaalipummiksi asuinmaissaan, vaikka saman aikaisesti on perustellut tavoitteensa olevan estää sosiaaliturva shoppailua EU:ssa tällä katkaisulaillaan.
Iltalehti uutisoi juuri, että Vapaavuori pyysi valtiovarainministeriön virkamiehiltä 4.2.2025 vähintään 30 miljoonaa. Siis 3 päivää sen jälkeen kun 24.000 kansaneläkeläisen eläkkeet katkaistiin 1.2.2025 alkaen 35 miljoonan säästämiseksi. Sittenhän kokoomus itse myönsi koristaan se761 35 miljoonaa Helsinki Garden Areena hankkeelle lohdutukseksi, kun virkamiehet eivät suostuneet.
Siis myönsi koristaan 35 miljoonaa. Tuli vähän ylimääräisiä numeroita viestiin.
Ei se Purra nyt niin vaan voi pestä käsiään Garden Helsinki Areena hallista sanomalla julkisuuteen, että kieltäytyi tapaamasta Vapaavuorta. Valtiovarainministeriö sai jo helmikuussa 2024 muistion, jossa haluttiin rahaa 30 miljoonaa. Purra on velvoittanut virkamiehensä etsimään säästöjä keinolla millä hyvänsä huhtikuun 2024 kehysriihen ja löytyihän sitä 35 miljoonaa suoraan EU:ssa asuvilta kansaneläkeläisiltä. Kas, siinähän se.
Vierailija kirjoitti:

Ps. Aikataulu ilmenee Iltasanomien artikkelista 6.7.2026.
Onko niin, että aiemmin rahoituskohteet on otettu valtion yhteisestä kassasta, mutta nyt kun se on tyhjä niin hallituspuolueet ovat keränneet säästöillä rahaa omiin koreihinsa: kokoomus kansaneläkkeistä, perussuomalaiset kotoutuksesta ja muusta siirtolaisiin liittyvästä, rkp koulutuksesta ja kristilliset urhrilusta. Ne sitten yleisen hyvinvoinnin sijaan saavat käyttää omien koriensa rahat (liikkumavasta puhuttiin) omiin tarkoituksiinsa. Mihin muiden puolueiden koreista on mennyt niiden omimat liikkumavaramiljoonat.
Muualla EU:ssa ihminen pystyy henkilötodistuksella osoittamaan olevansa ikänsä johdosta eläkeläinen saadakseen esim. eläkeläisalennuksen vaikka museoon. Ainoastaan suomalainen kykenee eläkeiässä nuortumaan sosiaalipummiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se Purra nyt niin vaan voi pestä käsiään Garden Helsinki Areena hallista sanomalla julkisuuteen, että kieltäytyi tapaamasta Vapaavuorta. Valtiovarainministeriö sai jo helmikuussa 2024 muistion, jossa haluttiin rahaa 30 miljoonaa. Purra on velvoittanut virkamiehensä etsimään säästöjä keinolla millä hyvänsä huhtikuun 2024 kehysriihen ja löytyihän sitä 35 miljoonaa suoraan EU:ssa asuvilta kansaneläkeläisiltä. Kas, siinähän se.
Ps. Aikataulu ilmenee Iltasanomien artikkelista 6.7.2026.
Pyysi 30 miljoonaa, sai 35 miljoonaa.

Siihen on leivottu kiva 5 miljoonan kickback.

Monessa euroopan maassa et saa mitään eläkettä jos et ole sitä itse karruttanut.

Missä?
Kansaneläkkeiden katkaisusta on aiheutunut peruuttamatonta vahinkoa vanhoille ja vammaisille ihmisille. Osa on jo joutunut jättämään kotinsa ja vakiintuneet elämänolosuhteensa muuttaessaan Suomeen saadakseen terveydenhoitoa ja toimeentuloa. Osa ei pysty rahan ja heikkouden vuoksi tekemään sitäkään ja ovat ennenaikaisen kuoleman vaarassa päivä päivältä hallituksen aiheuttanan tilanteen johdosta. Tästä syystä ja näillä tai muilla katkaisulaista aiheutuneilla peruuttamattomilla vahingoilla ja vaarantamisella komissio voi pyytää EU:n tuomioistuimelta välitöntä katkaisulain keskeytystä ja kansaneläkkeiden maksamista kunnes tuomioistuin on ehtinyt käsitellä valitukset. Korjaamaton vahinko on esim. silloin, kun uhri ehtii kuolla ennen ratkaisua vaikka perikunta saakin rahat. Kohderyhmä huomioiden Suomen harjoittama viivytystaistelu voi päättyä piankin väliaikaisella määräyksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se Purra nyt niin vaan voi pestä käsiään Garden Helsinki Areena hallista sanomalla julkisuuteen, että kieltäytyi tapaamasta Vapaavuorta. Valtiovarainministeriö sai jo helmikuussa 2024 muistion, jossa haluttiin rahaa 30 miljoonaa. Purra on velvoittanut virkamiehensä etsimään säästöjä keinolla millä hyvänsä huhtikuun 2024 kehysriihen ja löytyihän sitä 35 miljoonaa suoraan EU:ssa asuvilta kansaneläkeläisiltä. Kas, siinähän se.
Ps. Aikataulu ilmenee Iltasanomien artikkelista 6.7.2026.
Pyysi 30 miljoonaa, sai 35 miljoonaa.
Siihen on leivottu kiva 5 miljoonan kickback.
Tapa ja kiire, jolla 24.000 vanhuus ja työkyvyyttömyyseläkkeen kansaneläke katkaistiin osoiitaa, että jollain on ollut todella hätä saada 35 miljoonaa euroa kokoomuksen koriin. Siitä kuviosta sai osansa kristilliset lahtaamalla 100 sutta ja nalleja odittaqäa pikapuoliin sama kohtalo. Kyseiset kansaneläkeläiset on se sukupolvi, jolle Kyllitäti piirsi satua metsän eläimistä ja lapsena satumetsä jäniksineen, kettuineen nalleineen ja kauriineen oli ystäviä täynnä. Nykylapselle se on vaarallinen paikka, jossa sadat sudet ja karhut lasta vaanii jo kotiportilla ja syö hänen lemmikkikoiransa. Tästäkin upouudesta narratiivista saamme kiittää hallitustamme. Kaatolupa saatiin kuin saatiinkin Euroopasta, mutta kun siellä aletaan katsoa kokonaisuutta, niin näyttää, että noi on tulleet hulluiksi kaikki. Matkan päästä näkee. Kokoomusnaiset eivät olisi suostuneet saati rkp, mutta hätä ei lue lakia.
Nyt normikansalainen kuvittelee, että Garden Helsinki Areenan valtionavustus 35 miljoonaa (30 miljoonaa + 5 miljoonaa) perutaan kohun takia. Ei välttämättä peruta heti. Ei kansaneläkkeen 35 miljoonan katkaisuakaan peruttu, vaikka kohu on kiirinyt Brysseliin asti kuten Areena Helsinkikin, koska siitä on pyydetty lupa vedoten työllisyysvaikutuksiin. Työministeri on hipihiljaa, vaikka työllisyysvaikutuksista on kyse rahoituspäätöksen läpimenossa EU-tasolla.. Mitä työllisyyslukuja on ilmoitettu komissiolle hankkeesta. Se miksi valtiontuen lupauksen peruminen on hankalaa kohusta huolimatta piilee siinä, että lupauksen perusteella jotkut ovat jo saattaneet kiirehtiä rahoittamaan hallia. Tätähän luottamuksen lisäämistä valtion sitomisella hätäratkaisuna on kerrottu tavoitellun. Se on varmaankin jo osittain toiminut Heiltä, vaikutusvaltaisilta rahamiehiltä ja rahanaisilta ei niin vaan vedetä mattoa alta marginaalisen kansaneläkeläisjoukolta nyhdetyn 35 miljoonan euron takia. Kuolkoon sinne.

Eettinen sijoittaja ei investoi Garden Helsinki Areena hankkeeseen, koska sen luotettavuus on revitty EU:n alueella asuvien vanhusten ja vammaisten selkänahasta.
Petteri Orpo kertoo kirjallisessa vastauksessaan Vapaavuoren maininneen ohimennen olevansa Garden hankkeessa. Miksi Orpo on kehottanut tätä olemaan yhteydessä Purraan, jos tää ohimennen ei mitään ole pyytänyt. Rahasta on kyse ja ne oli Purran takana. Orpo lähti itse sitä tarjoomaan Purran kassasta.
Jos Purra ei ottanut Vapaavuorta vastaan niin keitä poliittisia päättäjiä Vapaavuori lähestyi. Ehkä Sanni Grahn-Laasosta, jolla oli monipuolisimmat rahoitusmahdollisuudet sosiaaliturvarahoista mistä valita. Tietenkin Matias Marttinen tulee kyseeseen kun työllisyysvaikutuksilla ratsastettiin. Rahat löytyi joka tapauksessa, mutta kenen poliittisen päättäjän myötävaikutuksella juuri kokoomuksen koriin.
Puhuivat 35 miljoonasta, joka oli olemassa, kansanekkeen katkaisulailla. Ei siis mikään huuhaa raha, niinkuin yleensä tämän kaltaisissa kuvioissa aluksi.
Toinen pyytää 30 miljoonaa ja riihessä päätetäänkin antaa 35 miljoonaa eikä kellään valtionvarainministeriössä loiskinut.. Mitä noviiseja ne kaikki oikein on siellä. Tuohan on ihan klassinen temppu.
Protektionismin puolesta puhuu se, että kansaneläkettä kuitenkin edelleen maksetaan Suomessa asuville 600.000 vanhukselle ja vammaiselle. Esim. Lahdessa asuvat henkilöt elävät EU:ssa siinä missä Hampurissa asuvatkin. Tämä on oleellinen rikkomus Suomelta kun meillä on kaiken aikaa ollut takuueläke vähimmäisetuutena, jonka EU on aikoinaan hyväksynyt liitteisiin.