Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (7888)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai sen nyt joku vasikoi kumminkin.
Totta, mutta valtion tehtävä on ilmoittaa sosiaaliturva-asetuksen muutoksista EU-komissiolle EU-käytänteiden mukaisesti. EU-käytänteisiinhän hallitus vetoaa kansaneläkkeen katkaisemisessakin. Salassa tekeminen vaarantaa uhrien oikeusturvan kokonaan.
Entäs se kun liian kalliissa asunnossa asuvilta katkaistaan toimeentulotuki ja heidät jätetään ilman EU:n mukaan riittämätöntä toimeentulotukea?
Siksi Perussuomalaiset haluavat erota EU:sta ja heikentää EU:n kehitystä, kun se häiritsee mokomilla ihmisoikeuksillaan ja oikeusvaltioperiaatteillaan. Sosiaaliministeri Sanni Grahn-Laasonen vastaa nyt näistä tavoitteista hallituksessa. Kokoomuksen linja näyttää muuttuneen EU:lakien vastaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Kansaneläkettä ulkomaille ei voida katkaista, koska se ei ole vähimmäisetuus eikä se sellaiseksi muutu pelkällä ilmoituksella. Täysi kansaneläke 775 euroa yksinasuvalle pitäisi olla monta sataa suurempi, jos kansaneläkkeen pitäisi turvata vähimmäistoimeentulo. Koska se nyt nostetaan.
Lakiesityksessä ei käytännössä muuteta yhtään mitään paitsi siihen lisätään sana vähimmäisetuus. Kauheet sepustukset, mutta mitään ei lailla muuteta Suomessa. Lakiestyksessä jopa korostetaan, ettei kansaneläke käytännössä muutu miksikään.
Samalla periaatteella voidaan katkaista vaikka mitä. Kehitysapukin on sosiaalitukea ulkomaille. Tehdään laki, että se on tarkoitettu sosiaalitueksi, jota verovaroista emme maksa ulkomaille. Ei tarvita edes EU:n hyväksyntää kun se.maksetaan EU:n ulkopuolelle. Kätevää.

Tuo on aivan yhtä hullu ajatus kuin kansaneläkkeenkatkaisukin.

Maksamme vain Suomeen. Joku ruamdalainen kylä voi halutessaan muuttaa porukkansa tänne, sitten maksamme. Ihan oikein se näin menee, uskokaa nyt vaan.
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka asuvat Espanjassa , Turkissa jne jo useita vuosikymmeniä, leskinä tai yksineläjinä. Heiltä viedään nyt mahdollisuus jatkaa elämistä siellä missä heillä (monilla velaton koti) lapset ja lastenapset. Suomessa heillä ei välttämättä ole mitään tai ketään. Joten, jos sitten on pakko palata tänne, suomen sosiaaliturva joutuu ottamaan kopin, järjestämään jonkin asunno, vuokran, vuokratakuut ja kotiuttamisrahan ja perus tavarat jne..terveydenhuollon jne jne
Sitä surua kun joutuu noin 70-80v yksin aloittamaan kuin tyhjästä, ei kuitenkaan voi millään pyyhkiä pois.
Säästö on hyvin näennäinen.
Vosi paremminkin verottaa heitä joilla on useita omistusasuntoja ulkomailla jne.
Kukaan ei järjestä asuntoa eikä takuita kohtimaan kamaralla. Riikka ja virkamiehet luottavat, että eläkeläismummelit jäävät sinne jonnekin. Joku maksaa, kohdemaan sosiaaliturva, puoliso tai suku. Siinä mielessä täysin viiripäinen esitys hallitukselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka asuvat Espanjassa , Turkissa jne jo useita vuosikymmeniä, leskinä tai yksineläjinä. Heiltä viedään nyt mahdollisuus jatkaa elämistä siellä missä heillä (monilla velaton koti) lapset ja lastenapset. Suomessa heillä ei välttämättä ole mitään tai ketään. Joten, jos sitten on pakko palata tänne, suomen sosiaaliturva joutuu ottamaan kopin, järjestämään jonkin asunno, vuokran, vuokratakuut ja kotiuttamisrahan ja perus tavarat jne..terveydenhuollon jne jne
Sitä surua kun joutuu noin 70-80v yksin aloittamaan kuin tyhjästä, ei kuitenkaan voi millään pyyhkiä pois.
Säästö on hyvin näennäinen.
Vosi paremminkin verottaa heitä joilla on useita omistusasuntoja ulkomailla jne.
Kukaan ei järjestä asuntoa eikä takuita kohtimaan kamaralla. Riikka ja virkamiehet luottavat, että eläkeläismummelit jäävät sinne jonnekin. Joku maksaa, kohde
Kirjat pitää laittaa poste restanteen. Sitten on sosiaalituen piirissä kodittomana ja jossain spugujen patjamajoituksessa. Kodittomalle etsitään asuntoa ja kun se löytyy maksetaan muuttoavustusta sosiaalitukiasiakkaalle. Näin sen on oltava halusi hallitussäästäjät tai eivät.
Ja Suomeen palataan konsulikyydillä, kuinkas muuten vähimmäistuen saaja matkustaisi.
Saattaa olla, että joku vanha tarvitsee saattajan Suomenmatkaan. Mistäs sellainen taiotaan. Voi olla pyörätuoli tai rollaattori mukana ja silläkö sitten pitää hangessa yksin pärjätä.
Osoite Suomessa niin ratkaisee tuonkin Purran ininän
Helpompi tappaa itsensä kuin tulla suomeen byrokratian rattaisiin narskumaan hiekkana ,olen jo suunnitellut kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Osoite Suomessa niin ratkaisee tuonkin Purran ininän
Ei ratkaise. Terveydenhoito ja lääkekulut siirtyvät Suomeen eikä kansaneläkkeellä niitä pysty maksamaan kuten ei pakkomuuton seurauksena saatuja muitakaan sairastumisia. Tätä ei ratkaise mikään muu kuin EU:n kielto ja silloin katkaisun arkkitehdit joutuvat vastuuseen kuolonuhteista.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalietuuksia ei kuulu maksaa ulkomaille.
Jos muutat sosiaaliturvasopimusmaahan (Tietoa Kelasta -osio), sopimukseen kuuluvien Kelan eläkkeiden maksaminen jatkuu tietyin edellytyksin.
https://www.kela.fi/elake-suomesta-ulkomaille#muutto-sosiaaliturvasopim…
Yhdysvaltojen sosiaaliturvasopimus koskee kansaneläkettä ja perhe-eläkettä sekä lähetettyjen työntekijöiden kohdalla myös sairaus- ja vanhempainpäivärahoja ja lapsilisää.
Kanadan sosiaaliturvasopimus koskee vanhuuseläkettä ja perhe-eläkkeitä.
Australian sosiaaliturvasopimus koskee vanhuuseläkettä.
Chilen sosiaaliturvasopimus koskee vanhuuseläkettä ja perhe-eläkkeitä sekä eläkeläisten sairaanhoitoa.
Israelin sosiaaliturvasopimus koskee vanhuuseläkettä ja perhe-eläkkeitä, lapsilisiä ja äitiysavustusta. Lähetettyjen työntekijöiden kohdalla sopimus koskee myös sairausvakuutusta ja vanhempainetuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Helpompi tappaa itsensä kuin tulla suomeen byrokratian rattaisiin narskumaan hiekkana ,olen jo suunnitellut kaiken.
Hallituksen esitys on henkistä kidutusta keskeneräisenä ja kokeilumielessä ihan. Toivottavasti uhrit jaksavat tämän ennen omakohtaisia ratkaisuja, koska se voi vielä muuttua EU:ssa. Jaksamista sinulle ja kaikille heikossa asemassa oleville puolustuskyvöttömille suomalaisille!
Ulkomailla asuvien kohdalla kansaneläkkeen katkaisulaki on taannehtiva lainsäädäntö ja siten oikeusvaltion periaatteiden vastainen. Tämän lain jälkeen Suomi voikin lakata toitottamasta iänikuista mantraansa oikeusvaltiosta.

"Jos muutat sosiaaliturvasopimusmaahan (Tietoa Kelasta -osio), sopimukseen kuuluvien Kelan eläkkeiden maksaminen jatkuu tietyin edellytyksin."
Ja EU kansalaisia syrjivä, koska se jatkuu moneen EU:n ulkopuoliseen maahan, mutta ei Euroopan unioniin kuuluviin maihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osoite Suomessa niin ratkaisee tuonkin Purran ininän
Ei ratkaise. Terveydenhoito ja lääkekulut siirtyvät Suomeen eikä kansaneläkkeellä niitä pysty maksamaan kuten ei pakkomuuton seurauksena saatuja muitakaan sairastumisia. Tätä ei ratkaise mikään muu kuin EU:n kielto ja silloin katkaisun arkkitehdit joutuvat vastuuseen kuolonuhteista.
Monet kansaneläkeläiset ovat muuttaneet halvempiin EU-maihin juuri siksi, ettei tarvitsisi Suomessa kerjätä asumis- ja toimeentulotukia sun muita. Nyt heidän pitää palata anomaan verovaroja jo ennestään pitkän jonon jatkoksi. Kansaneläke ei riitä vähimmäistueksi.

Se onkin yllätyskulu säästölaskijoille.
Tämänkaltaiset EU:n asetuksista vetäytymiset ovat huono singnaali kun yritetään saada kansainvälisiä investointeja Suomeen. Suomalaisillekin potentiaalisille yrittäjille olisi tarpeen vahvistaa luottamusta siihen, että 1990-luvun oikeudenloukkaukset eivät kuulu nykykulttuurimme. Kansaneläkeläisten aikuistunut jälkikasvu tuskin perustaa mitään yritystä Suomeen enää tämän vanhempiinsa kohdistuvan kaltoinkohtelun opettamana. Kyseessä on kuitenkin kansainvälisyyteen kykenevä kansanosa, minkä osaamisen Suomi menettää luottamuspulan takia.
Entäs se kun liian kalliissa asunnossa asuvilta katkaistaan toimeentulotuki ja heidät jätetään ilman EU:n mukaan riittämätöntä toimeentulotukea?