Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (7915)
Tämä tuntuu uppoavalta laivalta. Suomessa on melko paljon ulkomaalaisia. Osa normaalisti töissä, osa pakolaisia. Matalapalkka aloilla. Osalle kertynyt kansaneläke/työeläke yhdistelmä. Nämä haluaisivat joskus palata kotimaihinsa. Ei onnistu.
Onko tätä oikeasti mietitty ihan loppuun. Suomi joutuu maksamaan heille asumistukea, toimeentulo tukea ym. Eiköhän kohta tulis halvemmaksi Suomelle, kun antaisi ihmisten muuttaa pois.
Vierailija kirjoitti:

Miettikää nyt. Suomeen tulee ja tulee pakolaisia tai maahanmuuttajia. Joka vuosi enemmän ja enemmän. Pullon suu on kiinni, osa porukkaa ei saa lähteä toisesta päästä ulos, vaan Suomi pitää ne 'pullossa' . Ei hittolainen. Tätä nyt ei ainakaan Suomen talous kestä. Tämä idea kaatuu omaan mahdottomuuteensa.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko motiivi olla siinä, että tänne halutaan vuosittain kymmeniä tuhansia ulkomaisia työntekijöitä, joille ei sallittaisi normaaleja liikkumis- ja ihmisoikeuksia.
Mietin että tämä on se ongelma. Kun nämä eivät pääse pois Suomesta. Ei se ainakaan säästöä tuo, että ihminen ei voi palata kotimaahan sukunsa luo. Tästä syystä se eläke varmaan muutetaankin vähimmäisetuudeksi, jota ei voi viedä maasta. Tämä on vain verhoiltu kansaneläke vanhuus-sairaus-eläke pummeiksi. Ehkä se vihanlietsonta oli just hämäys, kun todellisuydessa haluttiin estää ulkomaalaisia ottamasta rahoja mukaansa.
Emme ikinä unohda sitä lokaa mitä kansaneläkeläisten niskaan on syydetty.

Aika monet maahanmuuttajat eivät ole EU:sta eli ei heillä muutenkaan olisi ollut menoa kotimaahan kansaneläkettä nostamaan koska sitä maksettiin lähinnä EU:hun ja harvoihin sosiaaliturvasopimusmaihin. Lisäksi on myös takuueläkeläisiä joukossa. Työeläkettä saavat nostaa minne vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko motiivi olla siinä, että tänne halutaan vuosittain kymmeniä tuhansia ulkomaisia työntekijöitä, joille ei sallittaisi normaaleja liikkumis- ja ihmisoikeuksia.
Mietin että tämä on se ongelma. Kun nämä eivät pääse pois Suomesta. Ei se ainakaan säästöä tuo, että ihminen ei voi palata kotimaahan sukunsa luo. Tästä syystä se eläke varmaan muutetaankin vähimmäisetuudeksi, jota ei voi viedä maasta. Tämä on vain verhoiltu kansaneläke vanhuus-sairaus-eläke pummeiksi. Ehkä se vihanlietsonta oli just hämäys, kun todellisuydessa haluttiin estää ulkomaalaisia ottamasta rahoja mukaansa.
Emme ikinä unohda sitä lokaa mitä kansaneläkeläisten niskaan on syydetty.
Voi palata kotimaahansa eläkettä saamaan, jos saa työeläkettä ja on asunut Suomessa riittävän pitkään. Työeläkeosa kansaneläkeosaa maksamatta ilmeisesti maksetaan ulkomaillekin jos palaa kotimaahan vanhana tai sairaana (?). Moni tosin on jo niin integroitunut Suomeen siinä vaiheessa että eivät palaa jos ovat koko elämänsä Suomessa viettäneet vanhuuteen asti.
Vierailija kirjoitti:
Tämä tuntuu uppoavalta laivalta. Suomessa on melko paljon ulkomaalaisia. Osa normaalisti töissä, osa pakolaisia. Matalapalkka aloilla. Osalle kertynyt kansaneläke/työeläke yhdistelmä. Nämä haluaisivat joskus palata kotimaihinsa. Ei onnistu.
Onko tätä oikeasti mietitty ihan loppuun. Suomi joutuu maksamaan heille asumistukea, toimeentulo tukea ym. Eiköhän kohta tulis halvemmaksi Suomelle, kun antaisi ihmisten muuttaa pois.
Niin pienituloiset eläkeläiset ei saa enää koko eläkettään muualle minkä saisivat Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko motiivi olla siinä, että tänne halutaan vuosittain kymmeniä tuhansia ulkomaisia työntekijöitä, joille ei sallittaisi normaaleja liikkumis- ja ihmisoikeuksia.
Mietin että tämä on se ongelma. Kun nämä eivät pääse pois Suomesta. Ei se ainakaan säästöä tuo, että ihminen ei voi palata kotimaahan sukunsa luo. Tästä syystä se eläke varmaan muutetaankin vähimmäisetuudeksi, jota ei voi viedä maasta. Tämä on vain verhoiltu kansaneläke vanhuus-sairaus-eläke pummeiksi. Ehkä se vihanlietsonta oli just hämäys, kun todellisuydessa haluttiin estää ulkomaalaisia ottamasta rahoja mukaansa.
Emme ikinä unohda sitä lokaa mitä kansaneläkeläisten niskaan on syydetty.
Aika monet maahanmuuttajat eivät ole EU:sta eli ei heillä muutenkaan olisi ollut menoa kotimaahan ka
Niin, eihän sitä EU:n ulkopuolelle maksettu kuin muutamaan maahan. Mutta eikö sitten makseta esim pakolaisille, jos asuneet niinkauan Suomessa, että voivat hakea kansalaisutta. Sittenhän se maksetaan EU- alueelle, kun on kansalainen.
Jos kotimaa on EU: n ulkopuolella, niin ei taida Suomen kansalaisuus sitten auttaa, jos ei ole sosiaaliturva sopimusta tämän maan kans.
Vierailija kirjoitti:
"Ei kukaan ole vapaata liikkuvuutta rajoittamassa!"
Miten kuvailisitte tilannetta, jossa henkilö on vakiintuneesti asunut jossain ja sitten yhtäkkiä hänen elämisen edellytykset katkaistaan. Hän saa ne takaisin ainoastaan siirtymällä toiselle seudulle asumaan.
Entä miten kuvailisitte tilannetta, jossa henkilö tietää, että jos hän haluaisi muuttaa johonkin maahan, johon työeläkettä kerryttänyt naapurikin muuttaa, niin hän menettää elämisen edellytykset.
Vapaan liikkumisen rajoittamista selvästi.
Ei ole mitään vapaan liikkumisen rajoittamista, jos ihmisille ei luvata maksaa sosiaalitukia minne vaan. Kysy vaikka toimeentulotuen tai työmarkkinatuen saajilta, saavatko ne noin vain muuttaa ulkomaille ja tuet Suomesta juoksee?

Eihän se ole ollenkaan sama asia. Kansaneläkeläiset eivät ole noin vain muuttaneet minnekkään vaan kelasta saamiensa dokumenttien ja eläketulojensa perusteella. Edelleen kai Kansaneläkeläinen saa kelasta S1 todistuksen, vaikkei kansaneläkettä saisikaan, jos on hitusen työeläkettä. Vai onko tämäkin muuttumassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei kukaan ole vapaata liikkuvuutta rajoittamassa!"
Miten kuvailisitte tilannetta, jossa henkilö on vakiintuneesti asunut jossain ja sitten yhtäkkiä hänen elämisen edellytykset katkaistaan. Hän saa ne takaisin ainoastaan siirtymällä toiselle seudulle asumaan.
Entä miten kuvailisitte tilannetta, jossa henkilö tietää, että jos hän haluaisi muuttaa johonkin maahan, johon työeläkettä kerryttänyt naapurikin muuttaa, niin hän menettää elämisen edellytykset.
Vapaan liikkumisen rajoittamista selvästi.
Ei ole mitään vapaan liikkumisen rajoittamista, jos ihmisille ei luvata maksaa sosiaalitukia minne vaan. Kysy vaikka toimeentulotuen tai työmarkkinatuen saajilta, saavatko ne noin vain muuttaa ulkomaille ja tuet Suomesta juoksee?
Kansaneläke ei ole sosiaslietuus siinä mielessä kuin toimeentulotuki on. Se on eläke. Sitä myönnettäessä ei tarvitse esittää tiliotteita. Minulta Kela sai mapillisen lääkärinlausuntoja, kun tekivät eläkepäätöksen. Ei kyselty tiliotteita. Joten Kansaneläke ei ole vähimmäisetuus tai sosiaalituki. Minulle on myonnetty eläke. Se ei ole toimeentulotukea, en toimita joka kuukausi tiliotteita Kelaan. Eläkeoikeuteni on pysyvä, se on myönnetty pinollisella lääkärintodistuksia. Sitä oikeutta ei katkaista budjettiriihessä ilman seuraamuksia.

Se ero on sosiaalituen ja työmarkkinatuen saajissa on että heitä ei ole lääkäri ja työeläkeyhtiöiden asiantuntijalääkäri virallisesti todennut pysyvästi työkyvyttömäksi kesken työelämän eli heillä on mahdollisuuksia parantaa tilannettaan. (Tiedostan että kummallakin tuella on ihmisiä joiden kuuluisi olla tk eläkkeellä mutta käytäntöjen vuoksi näin ei ole). Lisäksi kansaneläke on määritelty eläke-etuutena.
Tästä johtuen hallituksen päätös käytännössä pakottaa vammaisen pysyvään oleiluun Suomessa mitä hänen ei tosiaankaan olisi tarvinnut tehdä ilman vammaa. Ellei sitten halua kärsiä epäeettisen pienillä tuloilla olosta jossa käytännössä sairastumisen vuoksi eläke on jäänyt pienemmäksi ja sitä katetaan kansaneläkkeellä. Mikä ei välttämättä sitten EU-tasolla välttämättä mene ihan syrjinnän ynnä muun kannalta oikein.
Toki voidaan ottaa tällainen kanta että on kahden tason eläkeläisiä joista työ ja perhe-eläkkeet mahdollistaa liikkumisen ja maksun ulkomaille, sairaseläkkeet tai pienituloisempien eläkkeet lyö pallon jalkaan Suomeen (sitä se käytännössä ok siis suurelle osalle) . Jo nykyiselläänkin niitä epäkohtia on, esim takuueläkettä ei ole maksettu ulkomaille jota maksetaan jos työhistoriaa ei ole laisinkaan. Siinä suhteessa työhistoriaa edes jonkin verran omaavat ovat olleet etuoikeutetumpia valtion silmissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei kukaan ole vapaata liikkuvuutta rajoittamassa!"
Miten kuvailisitte tilannetta, jossa henkilö on vakiintuneesti asunut jossain ja sitten yhtäkkiä hänen elämisen edellytykset katkaistaan. Hän saa ne takaisin ainoastaan siirtymällä toiselle seudulle asumaan.
Entä miten kuvailisitte tilannetta, jossa henkilö tietää, että jos hän haluaisi muuttaa johonkin maahan, johon työeläkettä kerryttänyt naapurikin muuttaa, niin hän menettää elämisen edellytykset.
Vapaan liikkumisen rajoittamista selvästi.
Ei ole mitään vapaan liikkumisen rajoittamista, jos ihmisille ei luvata maksaa sosiaalitukia minne vaan. Kysy vaikka toimeentulotuen tai työmarkkinatuen saajilta, saavatko ne noin vain muuttaa ulkomaille ja tuet Suomesta juoksee?
Kansaneläke ei ole sosiaslietuus siinä
Kyllä, kansaneläke myönnetään vanhuuseläkkeen päälle tai jatkuvana sairaseläkkeenä johon vaaditaan melkoinen kasa todisteita työkyvyttömyydestä.
Kyllä nää puuhamiehet tulee olemaan tosi lirissä, jotka tämän alkuun panivat, kovat sanktiot tulossa ja kuulustelut kansainvälisessä rikostuomioistuimessa. Koskee myös ministerisnaisiamme, jotka vastuuministereinä ovat toimineet asiassa ja koskee virkavastuulla toimineista virkamiehiä. EU:n arvojen vastainen suunnitelmallinen toiminta mitä tässä sählätään on näinä sotaisina aikoina epäiltävissä terrorismin harjoittamiseksi ja sabotaasiksi. Ihmiset, monet yli 80 vuotiaat Suomea rakentaneet demokraattisia vapauksia ikänsä puolustaneet vanhukset on asetettu hengenvaaraan pitkin Eurooppaa tahallaan. Joku tai jotkut joutuu aivan varmasti vastuuseen hengenmenetyksistä, kun tiedossa on etukäteen että näin käy. Rangaistusta on vaadittava, ettei joku outolintu muualla Euroopassa saa samanlaisia päättömiä ajatuksia päähänsä. EU ei ota riskiä tällaisen haitallisen toiminnan leviämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei kukaan ole vapaata liikkuvuutta rajoittamassa!"
Miten kuvailisitte tilannetta, jossa henkilö on vakiintuneesti asunut jossain ja sitten yhtäkkiä hänen elämisen edellytykset katkaistaan. Hän saa ne takaisin ainoastaan siirtymällä toiselle seudulle asumaan.
Entä miten kuvailisitte tilannetta, jossa henkilö tietää, että jos hän haluaisi muuttaa johonkin maahan, johon työeläkettä kerryttänyt naapurikin muuttaa, niin hän menettää elämisen edellytykset.
Vapaan liikkumisen rajoittamista selvästi.
Ei ole mitään vapaan liikkumisen rajoittamista, jos ihmisille ei luvata maksaa sosiaalitukia minne vaan. Kysy vaikka toimeentulotuen tai työmarkkinatuen saajilta, saavatko ne noin vain muuttaa ulkomaille ja tuet Suomesta juoksee?
Kansaneläke ei ole sosiaslietuus siinä
Oikeisto haluaa kansaneläkeläiset pummin asemaan oikeuksilta koska tuota myönnetään verovaroista. Työeläkkeet maksetaan eri reittejä. Siinä mielessä he haluavat hahmottaa tämän sosiaalitukena. He haluavat vielä lisää kajota siihen muuttaen sen yleistueksi saatuaan sen ensin oikeudellisesti vähimmäistueksi. Että pääsevät kajoamaan siihen lisää.
Hehän yrittää somessakin kampanjoida kuinka kansaneläkkeet on pelkkää sosiaalitukea.
Toivon että mahdollisimman moni pienituloinen kansaneläkeläiseksi ajautuva ei noita hoida missään vanhana. Jos kerran ollaan niin toista kastia ettei edes liikkumisoikeus heitä kosketa, ei edes vaikka perhettä olisi eu-alueella. Toivottavasti ovat myös yksin vanhana eikä raha saa läheisiä ihmisiä ympärille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei kukaan ole vapaata liikkuvuutta rajoittamassa!"
Miten kuvailisitte tilannetta, jossa henkilö on vakiintuneesti asunut jossain ja sitten yhtäkkiä hänen elämisen edellytykset katkaistaan. Hän saa ne takaisin ainoastaan siirtymällä toiselle seudulle asumaan.
Entä miten kuvailisitte tilannetta, jossa henkilö tietää, että jos hän haluaisi muuttaa johonkin maahan, johon työeläkettä kerryttänyt naapurikin muuttaa, niin hän menettää elämisen edellytykset.
Vapaan liikkumisen rajoittamista selvästi.
Ei ole mitään vapaan liikkumisen rajoittamista, jos ihmisille ei luvata maksaa sosiaalitukia minne vaan. Kysy vaikka toimeentulotuen tai työmarkkinatuen saajilta, saavatko ne noin vain muuttaa ulkomaille ja tuet Suomesta juoksee?
onko se raja, alle 1500 euroa saavat eläkeläiset esim jos saa työeläkettä 1000 euroa niin saa vaikka 200 kansaneläkettä, 1400 ja saa ehkä 90 euroa jne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei kukaan ole vapaata liikkuvuutta rajoittamassa!"
Miten kuvailisitte tilannetta, jossa henkilö on vakiintuneesti asunut jossain ja sitten yhtäkkiä hänen elämisen edellytykset katkaistaan. Hän saa ne takaisin ainoastaan siirtymällä toiselle seudulle asumaan.
Entä miten kuvailisitte tilannetta, jossa henkilö tietää, että jos hän haluaisi muuttaa johonkin maahan, johon työeläkettä kerryttänyt naapurikin muuttaa, niin hän menettää elämisen edellytykset.
Vapaan liikkumisen rajoittamista selvästi.
Ei ole mitään vapaan liikkumisen rajoittamista, jos ihmisille ei luvata maksaa sosiaalitukia minne vaan. Kysy vaikka toimeentulotuen tai työmarkkinatuen saajilta, saavatko ne noin vain muuttaa ulkomaille ja tuet Suomesta juoksee?
Kansaneläke ei ole sosiaslietuus siinä mielessä kuin toimeentulotuki on. Se on eläke. Sitä myönnettäessä ei tarvitse esittää tiliotteita. Minulta Kela sai mapillisen lääkärinlausuntoja, kun tekivät eläkepäätöksen. Ei kyselty tiliotteita. Joten Kansaneläke ei ole vähimmäisetuus tai sosiaalituki. Minulle on myonnetty eläke. Se ei ole toimeentulotukea, en toimita joka kuukausi tiliotteita Kelaan. Eläkeoikeuteni on pysyvä, se on myönnetty pinollisella lääkärintodistuksia. Sitä oikeutta ei katkaista budjettiriihessä ilman seuraamuksia.
Ei kukaan ole sinun kansaneläkettä tässä viemässä. Siihen tulee vain rajoitus, ettei sitä makseta enää ulkomaille! Joten turhaan olet huolissasi!
Pummit yrittää pitää kiinni eläke-statuksestaan jolla liikkua ulkomailla, vaikka on hallituksen silmissä pelkkiä pummeja joilla ei ole oikeutta mihinkään maksuihin ulkomaille kuten työeläkeläisellä ja tukien maksu pitää sitoa Suomeen. Näinhän he haluaa asian ajatella. Kyse on 600 000 ihmisestä jolla on erilaisia elämäntilanteita, voi olla sukua ulkomailla, voi olla kumppani joka on vapaasti liikkuva työn tai eläkkeen vuoksi. Kotiäideistä, yrittäjistä, pienituloisista, sairaista, vammaisista jne. 2 prosenttia heistä on viettänyt aikaa ulkomailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei kukaan ole vapaata liikkuvuutta rajoittamassa!"
Miten kuvailisitte tilannetta, jossa henkilö on vakiintuneesti asunut jossain ja sitten yhtäkkiä hänen elämisen edellytykset katkaistaan. Hän saa ne takaisin ainoastaan siirtymällä toiselle seudulle asumaan.
Entä miten kuvailisitte tilannetta, jossa henkilö tietää, että jos hän haluaisi muuttaa johonkin maahan, johon työeläkettä kerryttänyt naapurikin muuttaa, niin hän menettää elämisen edellytykset.
Vapaan liikkumisen rajoittamista selvästi.
Ei ole mitään vapaan liikkumisen rajoittamista, jos ihmisille ei luvata maksaa sosiaalitukia minne vaan. Kysy vaikka toimeentulotuen tai työmarkkinatuen saajilta, saavatko ne noin vain muuttaa ulkomaille ja tuet Suomesta juoksee?
Eihän se ole ollenkaan sama asia. Kansaneläkeläiset eiv
Se teidän logiikka on ollut tässä ketjussa, että kansaneläkkeen maksamisen lopettaminen ulkomaille olisi jotenkin vapaan liikkumisen rajoittamista, mutta ei Kela maksa muillekaan tukia ulkomaille! Joten Kela olisi sen teidän vapaaliikkuvuusperustelun perusteella pitänyt maksaa toimeentulotuet ja työmarkkinatuetkin ulkomailla asuville ihmisille koko ajan.
Kansaneläkettä voi saada Suomessa asuva henkilö, jos hän on 16 vuotta täytettyään asunut Suomessa vähintään kolmen vuoden ajan. Myös muussa maassa karttuneet vakuutuskaudet otetaan tarvittaessa huomioon, kun sovelletaan EU:n sosiaaliturva-asetusta.