Häädöt räjähtivät käsiin ja kodittomuus kääntyi vastaan - mikä Suomessa meni pieleen?
Kuluneen kahden vuoden aikana Suomessa on toistuvasti rikottu uusia ennätyksiä häätöjen määrissä ja samaan aikaan kodittomuuden lasku ensin pystähtynyt ja kääntyi sitten nousut kasvuun vaikka Suomi on tähän asti ollut kodittomuuden vähentämisessä kansainvälinen mallimaa ja tunnettu esimerkki. Nyt ihmetellään että mikä ja missä meni pieleen ja mikä muuttui.
https://www.ku.fi/artikkeli/5062197-mika-muuttui-suomi-oli-ennen-menest…
Kommentit (211)
Orpo jälleen yllättynyt kun työttömyyden lisäksi kodittomuuskin lisääntyy? Persuiltahan tuo köyhien kyykytys on heidä arvojen mukaista.
Viherpunikit ovat yhteiskunnan syöpä.
Vierailija kirjoitti:
Kelarotat ovat eläneet ylikalliissa asunnoissa veronmaksajien piikkiin, onneksi se loppui nyt.
Rottien juhlat jatkuu edelleen koska hallitus jopa nosti toimeentulotukea. Sen sijaan ahtaammalla on työtön joka saa vain asumistukea ja työmarkkinatukea/pientä ansiosidonnaista, pienipalkkainen duunari ja pientä eläkettä saava. Leikkaukset siis osuu työssäkäyviin. Ei pummeihin.
Vierailija kirjoitti:
Viherpunikit ovat yhteiskunnan syöpä.
Persut on Suomen syöpä
Yksikään ihminen ei ole saanut häätöä nykyhallituksen tekemien muutosten takia. EI YKSIKÄÄN. Syy on jossain muualla.
Kuntakohtaisista vuokranormeista pitäisi siirtyä adukasmäärä kohteisiin vuokranormeihin niin alkaisi vuokrat tippua ja siitä voitaisiin pikkuhiljaa alkaa siirtymään asteittain kokonaan pois asumistukien käytöstä ilman että tilalle tuodaan mitään korvaavaa. Esimerkiksi:
Yksin asuva korkeintaan 150 euroa kk
Yksinhuoltaja ja 1 lapsi 250 euroa kk
Yksinhuoltaja ja 2 lasta 350 euroa kk
Lapseton pariskunta 300 euroa kk
Pariskunta ja 1 lapsi 400 euroa kk
Pariskunta ja 2 lasta 500 euroa kk
Kimppakämppä/solu 100 euroa kk / asukas
Vierailija kirjoitti:
Orpo jälleen yllättynyt kun työttömyyden lisäksi kodittomuuskin lisääntyy? Persuiltahan tuo köyhien kyykytys on heidä arvojen mukaista.
Parempi sekin kuin jakaa rahaa holtittomasti joka suuntaan kuten edellinen hallitus teki.
Suomessa on minituella ja leikkurilla olevia. Kaikilla ei ole riittävää rahaa. Jos ihmisillä tuki riittää juuri ja juuri vain asumiseen ja osa laskuista - tuskin on riittävä tukiraha. Koska rahastus laskutuksessa on niin kova ja yhtäkkiä isoja laskuja. Laskuista saa vain osan esimerkiksi vedestä 20e luokkaa, toisessa voi olla hieman enemmän jos on tulostaa erittely. Lisäksi ihmisillä on muita maksuja ja hankintoja, jotka kaikki jäävät. Joillekin ei jää ruokaan ja käsikauppalääkkeisiin lähes mitään. Tilanne on myös todella hankala kun asuminen kallistunut ja se oli jo sitä ennen. Asunnot varattuja, ei ole vapaana "halpoja", ellei joku kerro missä ne ovat - kiristääkö samalla joku ihmisiä jos "auttaa". Ja asumistuki poistuu puoliomistusasujilta. Kylmä ulkona, aivan jäätävää, monen keho ei kestä kylmää - voi sairastua helposti, jopa kuolla. Ihmisten terveyellä ja hengellä ei pitäisi leikkiä näin, naureskella päälle. Moni on kiristetty kuin kartellissa ja ollut sen alla monta vuotta, osa kymmeniä vuosia. Aika herätä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset elävät yli varojensa. Ilmeisesti nuorten elämänhallinta ja rahankäyttötaidot ovat laskusuunnassa.
Ja paskat ...Meidät häädetään kun ei ole millä vuokraa maksaa mies jä kesäkuussa työttömäksi kun rakennusfirma meni konkkaan..Omat työni on puolitettu ..3 lasta vielä kotona...päälle tuli 3 Purran leikkausta ..Ei ole eletty yli varojen .. Paikkakunnalta ei löydy halvempaa asuntoa ..Päivällä kävin katsomassa yksiöö...En tiedä minne mennä .Sossussa levitellään käsiään...Kyllä ne leikkaukset olisi pitänyt tarkemmin katsoa kehen kohdistetaan ...Olen pettynyt.
Vierailija kirjoitti:
Yksikään ihminen ei ole saanut häätöä nykyhallituksen tekemien muutosten takia. EI YKSIKÄÄN. Syy on jossain muualla.
Kyllä on.. turhaan poika päätäsi auot.
Naureskeln asialle. Saman taloyhtiön mummokin valitti kun vastikkeet nousee. Naama oli mutrulla että sellasta vihersiirtymää se nyt on. Että jos äänesti sdp viher vassareita niin paree maksaa mitä halus.
Vierailija kirjoitti:
Ilmiö ei liity millään tavoin hallituksen leikkauksiin, luki lehdessä. Ihmisiä häädetään eniten huonojen elintapojen vuoksi. Häätöjä oli paljon jo edellisen hallituksenkin aikana. vaaditaan omnta varoitusta ja usean asukkaan ilmiantoa, ennen kuin häiritsijääkään häädetään,
Häätöjä tulee paljon vuokra-asuntoihin, koska savuttomissa taloissa tupakoidaan paljon.
Asoihin ja omistusasuntoihin tulee häätöjä korruption, poliittisen juonittelun ja kateuden vuoksi.
Tuli mieleen eilinen tai tänä aamuöinen keskustelu paikallisessa ravintolassa, vanhoja koulukavereita. Me kaksi puhuimme sijoitusasunnoista ja mahdollisesta AirBnB:stä kun siihen tuli kolmas tuttu.
Hänellä oli tullut ero, mies oli ottanut velkaa ja olivat myyneet asunnon, mies vaihtoi maisemaa kun tuttumme oli asunnon rahoilla maksanut velat. Nyt hän haki kaupungilta "vuokrakämppää". Näin se elämä itse kutakin kuljettaa...
Jos ihminen on päästäny asuntonsa tai taloutensa siihen kuntoon että saa sen takia häädön niin siinä vaiheessa tämä on kyllä ansaitsee asua kadulla säälin sijaan. Oma on ollut vikansa.
Aikaisempi hallitus ajoi Suomen velkoihin ja nyt niitetään sitä, mitä ollana kylvetty.
Vierailija kirjoitti:
Ilmiö ei liity millään tavoin hallituksen leikkauksiin, luki lehdessä. Ihmisiä häädetään eniten huonojen elintapojen vuoksi. Häätöjä oli paljon jo edellisen hallituksenkin aikana. vaaditaan omnta varoitusta ja usean asukkaan ilmiantoa, ennen kuin häiritsijääkään häädetään,
Jouduin hiljattain häätämään nuoret vuokralaiseni. Ensin pidettiin meluisia juhlia joista naapurit valittivat. Kerran jopa poliisi kutsuttiin paikalle. Onneksi jättivät vuokran maksamatta joten häätö oli helppo.
Tämähän oli ihan vuokralaisten oma moka.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on minituella ja leikkurilla olevia. Kaikilla ei ole riittävää rahaa. Jos ihmisillä tuki riittää juuri ja juuri vain asumiseen ja osa laskuista - tuskin on riittävä tukiraha. Koska rahastus laskutuksessa on niin kova ja yhtäkkiä isoja laskuja. Laskuista saa vain osan esimerkiksi vedestä 20e luokkaa, toisessa voi olla hieman enemmän jos on tulostaa erittely. Lisäksi ihmisillä on muita maksuja ja hankintoja, jotka kaikki jäävät. Joillekin ei jää ruokaan ja käsikauppalääkkeisiin lähes mitään. Tilanne on myös todella hankala kun asuminen kallistunut ja se oli jo sitä ennen. Asunnot varattuja, ei ole vapaana "halpoja", ellei joku kerro missä ne ovat - kiristääkö samalla joku ihmisiä jos "auttaa". Ja asumistuki poistuu puoliomistusasujilta. Kylmä ulkona, aivan jäätävää, monen keho ei kestä kylmää - voi sairastua helposti, jopa kuolla. Ihmisten terveyellä ja hengellä ei pitäisi leikkiä näin, naureskella päälle. Moni on kiristetty kui
Asumisen kallistuminen ja vuokrien korptukset ovat johtuneet asumistuista. Nyt kun tukia leikattiin ja indeksikorotukset jäädytettiin niin asumiskulujen pitäisi kohta alkaa laskemaan kuten luvattu.
Ai, että 500 e on jonkun mielestä ylikallis vuokra. Mene nyt pölvästi katsomaan esim Tampereelta minkälaisen kämpän, yksiön, saat alle 500 euron, jos sellaista ihmettä edes löytyy. Kuinka todellisuudesta erkaantuneita täällä käy määkimässä asioista joista ei näköjään ole mitään tietoa saati vähäisintäkään ymmärrystä. Huom. siihen vuokraan tulee vielä vesimaksu päälle varsin usein. vaikea muuttaa halvempaan kun ei niitä ole. Ympäryskunnatkin alkaa olla samaa hintaluokkaa kun kaikki vähääkään edullisemmat kämpät on viety.
Jouduin itse asunnottomaksi viime vuonna, se ei johtunut raha-asioista. Huomasin kun hain apua kuinka yksin minut jätettiin, ilman turvaverkkoa ja apua mitä sain läheisiltä olisin ollut kadulla.
Käytännössä ei saanut mistään sellaisia ihmisiä langan päähän jotka konkreettisesti olisivat pystyneet neuvomaan mitä tehdä monimutkaisissa asioissa, kuinka koko vyyhtiä lähdetään purkamaan. Taloudellinen tuki mistään oli käytännössä 0 euroa, yleisin tyyli oli vedota byrokratiaan ja lakipykäliin, nostamalla vain kädet ilmaan.
Jos ihminen ei ole samanlaisessa kunnossa kuin minä, eikä hän pysty itsenäisesti hoitamaan omia asioita, johtuen mt, päihde, terveysongelmista, on hän yksin ja kadulla. Minä olin joskus siinä uskossa, että Suomi on maa jossa saa apua, jos joutuu pulaan, opin kantapään kautta, että ei saa, ei taloudellista tai muutakaan apua.
Toivon, että kukaan ei joudu Suomen viranomaisten armoille, heitä ei ongelmasi kiinnosta tuon taivaallista, jos joskus joudutte saatte huomata sen itse. Ketään ei kiinnosta tässä maassa vaikka ihminen tappaisi itsensä, saati jos joutuu asunnottomaksi, olet vain ikävä kuluerä, ihmisarvoa ei Suomessa enää ole muilla kuin menestyjillä ja hyväosaisilla.