Lue keskustelun säännöt.
Umpikujassa, enkä tiedä yhtään mitä tehdä
22.09.2024 |
Tulee varmaan hyvin epäselvä teksti, mutta koitan kirjoittaa selkeästi. Olen siis 26-vuotias nuori-ihminen, joka on ajatusten ja tilanteen kanssa ihan solmussa. Olen käynyt muutama vuosi sitten ammattikoulun. Ala oli kuitekin aika turha nykyaikana, ja se oli muutenkin sellainen mihin porukka menee, kun mikään muu kiinnostanut. Koulun jälkeen kävin armeijassa, mutta siitä lähtien olen ollut käytänössä koko ajan työttömänä. Olen ollut kuntouttavassa työtoiminnassa useaan otteeseen ja kerran palkkatukityössä. Ihan oikeissa palkkatöissä olen ollut elämäni aikana vain muutaman kuukauden.
Olen asunut myös kotona koko tämän ajan. Kela, sukulaiset, vanhemmat alkavat kuitenkin luomaa painetta tilanteen parantamiseksi. Mitään suunnitelmaa ei ollut aikaisemmin, eikä oikeastaan nytkään. Hain kuitenkin kevättalvella opiskelmaan ja alat valikoitua "ei varmaan niin paljoa kiinnosta, mutta ei vaikuta vastenmielisiltä"- periaatteilla.
Pääsin korkeakouluun opiskelemaan ja muutin uuteen asuinpaikkaan.
Olen kuitenkin huomannut miten umpikujassa olen. Pääsin tähän kouluun hälläväliä asenteella, mutta ei minulla ole mitään mahdollisuuksia päästä tästä läpi. Etuliitteenä nimike insinööri, johon minusta ei ole. Kaksi ainoaa kaveria asuun kaukana, eikä täällä ole ketään. Yksin ei huvita lähteä oikein mihinkään, mutta yksiössä aika käy tylsäksi. Jos keskeytän opinnot, niin en tiedä yhtään mitä sitten. Jouduin ottamaan opintolainankin.
Ennen kaikkea tätä, niin mua ei ole kiinnostanut juuri mikään. Olen vain mennyt tälläiseksi vuosien aikana. Mikään ei ole kiinnostanut, enkä ole saanut ajatuksista selvää. Olen miettinyt itsaria useampaan kertaa viime aikoina, itseasissa joskus paljon aiemminkin. Nään siinä vain hyviä puolia, koska silloin ei tarvitsi väkipakolla koittaa jatkuvasti edistää omaa elämää. Ei tässä elämässä ole mitään järkeä.
Kiitos jos jaksoit kokonaan lukea.
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, että haet apua. Ei sitä itkemistä tarvitse pelätä ollenkaan, kaikki itkee joskus. Lääkäri on nähnyt vaikka kuinka monet itkut.
Asiat järjestyy kyllä, ja löydät paikkasi maailmassa. Vaikka nyt tuntuu pahalta, se ei jatku ikuisesti. Kaikkea hyvää sinulle, ajattelen sinua lämmöllä ja myötätunnolla.
No, kiitos :) En lupaa mitään, mutta katsotaan mitä tapahtuu, kun otan yhteyttä ihmisiin jotka voisivat auttaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vakavalta masennukselta. Sinulla on paljon toivoa!! Mutta tarvitset varmaan ammattiapua, joten toivottavasti sitä hakisit.
:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ehdotukseni kuitenkin kantaa eli älä lopeta opiskelujasi. Unelmoi välillä siitä kun valmistut. Pääset varmasti töihin. Panosta liikuntaan ja terveelliseen ruokaan. Älä tee pakosta mitään, toivottavasti opiskelu ei ole sitä. Matkustele, vaikka yksin. Ylitä rajojasi. Kehitä itsetuntoasi. Ihmiselle tulee andinkoaikoja, mutta ne ei kestä loputtomiin. Hanki vaikka kissa tai jokin muu lemmikki, josta voit pitää huolta. Tsemppiä sinulle!
Kuten mainitsin, niin tämä ala ei herätä mitään ajatuksia. Pääsin sisään nipinnapin varasijalta. En keksinyt "parempaakaan" opiskelupaikkaa, kun en tiedä kiinnostaako minua oikein mikään ylipäätään. Valmistuminen ei motivoi, kun täysin tyhjin mielin opiskellut. Realistisesti aivan liian vaikea koulu itselle, kun ottaa opiskelutausta huomioon. Motivaatiolla voisi pärjätäkkin, mutta ei taida olla sellaista..ainakaan nyt.
No ei sinne insinöörikoulutukseen pääse varasijaltakaan, jollei ole älyä. Kyllä niitä hakijoita on sen verran paljon. Sinuna hakisin tuohon masennukseen apua ja miettisin koulutuksen mahdollista vaihtoa myöhemmin. Kun on masentunut, aivot ja mieli ei toimi normaalisti eikä silloin kannata tehdä isoja päätöksiä. Kun sulla nyt kerta opiskelupaikka on, niin pidä siitä toistaiseksi kiinni. Tällä hetkellä et voi olla varma onko tuntemuksesi koulua kohtaan aito vai masennuksen vääristämä. Eli hae apua! Ja vaikka kaikki näyttää tällä hetkellä merkityksettömältä, niin se tosiaan on sitä masennuksen vääristämää tuntemusta eikä todellisuutta!
Hyvä, että haet apua. Ei sitä itkemistä tarvitse pelätä ollenkaan, kaikki itkee joskus. Lääkäri on nähnyt vaikka kuinka monet itkut.
Asiat järjestyy kyllä, ja löydät paikkasi maailmassa. Vaikka nyt tuntuu pahalta, se ei jatku ikuisesti. Kaikkea hyvää sinulle, ajattelen sinua lämmöllä ja myötätunnolla.