Miksi jotkut väittävät, että ihmisten ostovoima on romahtanut?
Yritin syyslomalle katsoa kylpylälomaa perheelle, mutta tupaten täyttä oli kaikkialla. Samoin näyttävät baarit ja ravintolat vetävän väkeä.
Kommentit (61)
Kenellä on, kenellä ei.
Ei minulla ainakaan ole ostovoima romahtanut. Töissä käyn kuten aikaisemminkin ja vaikka joku ruokatavaran hinta on muutamalla sentillä noussut niin eipä tuo ole omaan elämään käytännössä millään tavalla vaikuttanut.
Sama juttu tämä ainaine itkuvirsi sähkön hinnasta. Aivan naurettavaa tyhjästä valittamista. En edes huomaa eroa siinä maksanko 55 vai 65 euron sähkölaskun. Sillä ei vaan yksinkertaisesti ole normaalissa elämässä merkitystä.
Keskimääräisesti se onkin. Ja hyvin näytti löytyvän majoitusta syyslomaviikoille ainakin noissa lähimmissä isoissa kylpylöissä. Ravintoloita menee konkurssiin kuin sieniä sateella ja baareissakaan ei enää käydä joten sama homma niissäkin. Ehkä tämä ei ole niin suuresti isompien kaupunkien ongelma.
Osalla on, osalla ei. Ei se koko kansaan ole vaikuttanut, tai ainakaan siten että olisi merkitystä. Itse olen siinä luokassa että joko lopetan säästämisen tai ravintoloissa ym. käynnit. Eli voin halutessani elää kuten ennenkin tai voin helposti karsia kuluja ja jatkaa säästämistä. Molempiin ei riitä samalla tavoin kuin ennen.
Tavallinen keskiluokkainen perhe jättää yhden etelänmatkan silloin tällöin tekemättä niin rahat riittää ihan entiseen tapaan.
Vierailija kirjoitti:
Kenellä on, kenellä ei.
Ei minulla ainakaan ole ostovoima romahtanut. Töissä käyn kuten aikaisemminkin ja vaikka joku ruokatavaran hinta on muutamalla sentillä noussut niin eipä tuo ole omaan elämään käytännössä millään tavalla vaikuttanut.
Sama juttu tämä ainaine itkuvirsi sähkön hinnasta. Aivan naurettavaa tyhjästä valittamista. En edes huomaa eroa siinä maksanko 55 vai 65 euron sähkölaskun. Sillä ei vaan yksinkertaisesti ole normaalissa elämässä merkitystä.
No kerrankin yksi joka sanoo suoraan että työssäkäyviltä on varaa leikata ainakin 10€/kk. Siitä vaan hallitukselle vinkkiä.
Köyhempi joutuu syömään pelkkää kaurapuuroa jos joku maksu nousee 10€/kk. Vaikka kyllähän rikkaat haluaa sen kaurapuuronkin leikata köyhältä.
Siksi koska tämän palstan käyttäjistä suuri osa elää valtion almujen varassa.
Vuorokauden tai kahden kylpyläloma edes osittain omilla eväillä on paljon halvempi kuin viikon loma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellä on, kenellä ei.
Ei minulla ainakaan ole ostovoima romahtanut. Töissä käyn kuten aikaisemminkin ja vaikka joku ruokatavaran hinta on muutamalla sentillä noussut niin eipä tuo ole omaan elämään käytännössä millään tavalla vaikuttanut.
Sama juttu tämä ainaine itkuvirsi sähkön hinnasta. Aivan naurettavaa tyhjästä valittamista. En edes huomaa eroa siinä maksanko 55 vai 65 euron sähkölaskun. Sillä ei vaan yksinkertaisesti ole normaalissa elämässä merkitystä.
No kerrankin yksi joka sanoo suoraan että työssäkäyviltä on varaa leikata ainakin 10€/kk. Siitä vaan hallitukselle vinkkiä.
Köyhempi joutuu syömään pelkkää kaurapuuroa jos joku maksu nousee 10€/kk. Vaikka kyllähän rikkaat haluaa sen kaurapuuronkin leikata köyhältä.
Työssäkäyviä on monen sorttisia. Itsellä ei yksi 10 euroa ehkä tunnu, kaksi 10 euroista kyllä tuntuu. Niitä on tullut jo monta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellä on, kenellä ei.
Ei minulla ainakaan ole ostovoima romahtanut. Töissä käyn kuten aikaisemminkin ja vaikka joku ruokatavaran hinta on muutamalla sentillä noussut niin eipä tuo ole omaan elämään käytännössä millään tavalla vaikuttanut.
Sama juttu tämä ainaine itkuvirsi sähkön hinnasta. Aivan naurettavaa tyhjästä valittamista. En edes huomaa eroa siinä maksanko 55 vai 65 euron sähkölaskun. Sillä ei vaan yksinkertaisesti ole normaalissa elämässä merkitystä.
No kerrankin yksi joka sanoo suoraan että työssäkäyviltä on varaa leikata ainakin 10€/kk. Siitä vaan hallitukselle vinkkiä.
Köyhempi joutuu syömään pelkkää kaurapuuroa jos joku maksu nousee 10€/kk. Vaikka kyllähän rikkaat haluaa sen kaurapuuronkin leikata köyhältä.
Tottakai työssäkäyvillä on varaa. Suurimalla osalla jää joka kuukausi rahaa säästöön. Meilläkin jää joka kuukausi monta sataa euroa rahastoihin säästettäväksi. Käytännössä se on ensimmäinen asia mihin ostovoiman heikkeneminen vaikuttaa. Jää vain vähemmän rahaa säästöön.
Näitä pidemmän aikaa säästettyjä rahoja käytetään sitten kun ollaan ostamassa isompaa asuntoa tai täytyy auto vaihtaa uudempaan. Ei ne silleen ylimääräistä turhaa rahaa ole. Jos sellaista nyt on ylipäätään olemassa.
Niin onhan se jännä kun valtion kassa vajenee kulutusverojen tuoton kadotessa. Jos ostovoima olisi sama niin veron tuotto olisi sama? Toki suomalaiset ovat tarkempia siinä mistä ostavat jos tarvitsevat jotain.
On minulla rahatilanne huonontunut, mutta ei romahtanut. Huononemiseen on tärkeimpänä syynä joukko menolisäyksiä, jotka eivät johdu hallituksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellä on, kenellä ei.
Ei minulla ainakaan ole ostovoima romahtanut. Töissä käyn kuten aikaisemminkin ja vaikka joku ruokatavaran hinta on muutamalla sentillä noussut niin eipä tuo ole omaan elämään käytännössä millään tavalla vaikuttanut.
Sama juttu tämä ainaine itkuvirsi sähkön hinnasta. Aivan naurettavaa tyhjästä valittamista. En edes huomaa eroa siinä maksanko 55 vai 65 euron sähkölaskun. Sillä ei vaan yksinkertaisesti ole normaalissa elämässä merkitystä.
No kerrankin yksi joka sanoo suoraan että työssäkäyviltä on varaa leikata ainakin 10€/kk. Siitä vaan hallitukselle vinkkiä.
Köyhempi joutuu syömään pelkkää kaurapuuroa jos joku maksu nousee 10€/kk. Vaikka kyllähän rikkaat haluaa sen kaurapuuronkin leikata köyhältä.
Tää on täysin totta. Jos haastatellaan ihmisiä silloin kun verot alentuvat ja käteen jää vaikka 20e enemmän kuussa niin vastaus kun vastaus on että eipä tunnu missään ja ihan tyhjänpäiväistä. Jos taas otetaan pois se 20e niin on muka kauheaa. Ei tuntuisi minullakaan työssäkäyvänä missään jos tuloveroja olisi hitusen nostettu. Työttömänä tuntui jo henkisesti enemmän kaikenlaiset leikkaukset ja muut.
Kyllä ainakin minulla työssäkäyvänä on joutunut taloutta miettimään.
Säästökuuria on pidetty koko vuosi. Rakennusalalla kun on töissä...
Ansiosidonnaisen leikkaukset ym pistää vähän varautumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellä on, kenellä ei.
Ei minulla ainakaan ole ostovoima romahtanut. Töissä käyn kuten aikaisemminkin ja vaikka joku ruokatavaran hinta on muutamalla sentillä noussut niin eipä tuo ole omaan elämään käytännössä millään tavalla vaikuttanut.
Sama juttu tämä ainaine itkuvirsi sähkön hinnasta. Aivan naurettavaa tyhjästä valittamista. En edes huomaa eroa siinä maksanko 55 vai 65 euron sähkölaskun. Sillä ei vaan yksinkertaisesti ole normaalissa elämässä merkitystä.
No kerrankin yksi joka sanoo suoraan että työssäkäyviltä on varaa leikata ainakin 10€/kk. Siitä vaan hallitukselle vinkkiä.
Köyhempi joutuu syömään pelkkää kaurapuuroa jos joku maksu nousee 10€/kk. Vaikka kyllähän rikkaat haluaa sen kaurapuuronkin leikata köyhältä.
Miksi työssäkäyvien pitäisi alkaa vielä nykyistä enemmän antamaan rahaa työttömänä kotona makaaville? Ihan vaan, että nämä laiskurit saisivat enemmän pihviä ja makkaraa lautaselleen. Eikö ahneudella ole mitään rajaa?
Vierailija kirjoitti:
Niin onhan se jännä kun valtion kassa vajenee kulutusverojen tuoton kadotessa. Jos ostovoima olisi sama niin veron tuotto olisi sama? Toki suomalaiset ovat tarkempia siinä mistä ostavat jos tarvitsevat jotain.
Asuntokauppa on täysin pysähdyksissä ja pääosin siitä kertyvää varainsiirtoveroa menetetään satoja miljoonia per vuosi. Varainsiirtoveroa kertyi alkuvuonna 2023 33,9% vähemmän kuin edellisenä vuonna vastavaan aikaan. Alkuvuonna 2024 lasku jatkui ja veroa kerättiin 21,6% vähemmän kuin vuoden 2023 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana.
Kuin pöljä pitää olla et luulee yleisellä keskustelupalstalla olevan lusmuja.
Persujen aivopesu toimii.
Hmm