Suorittajat elävät elämää koska eivät pysty kohtaamaan vaikeita tunteita

Suorittaminen ja tunteet eivät korreloi keskenään. Ihminen voi olla pakonomainen suorittaja, suorittaa koska haluaa päteä ja olla paras, suorittaa auttamisen halusta, suorittaa rahasta yms. En ole vielä tavannut kuin yhden ihmisen, jolla omasta mielestään on vaikea käsitellä tunteitaan ja kuvittelee siksi suorittavansa. Kyseinen ihminen ei saa juuri mitään aikaan ja stressaantuu ihan pienestäkin asiasta. Kaikki menee hänellä tunteisiin.

Kun keskittyy vaan suorittamiseen, ei ehdi ajatella tuntemuksiaan tai ylipäätään mitään muutakaan. Elämä on suorittamista (työ ja mahdollinen harrastus), ruuan tankkaamista (ei sisälly mitään makustelua tai nautintoa) ja nukkumista (unikin on suorite).  Hieman saattaa olla onton tyypin elämä sisältököyhää. Näitä alkaa olla nykyään aika paljon. Elämä itsessään on aika marginaalinen sivurooli, eikä siinä ole vanhoilla päivillä mitään mitä muistella. 

Mä olen suorittaja mutta ehdin kyllä ajattelemaan ja tuntemaan paljonkin. 

Ehkä on luterilaista 60-luvun kasvatusta se ettei lorvailua hyväksytä ja ruoka pitää itse ansaita. En osaa olla paikoillani kuin hetken, nautin tekemisestä ja siitä että tulee valmista! 

Vasta nyt eläkkeellä ja ulkomailla asuessa osaan pysähtyä laiskottelemaan tuntematta itseäni saamattomaksi, tämä siis aivan oma subjektiivinen tunne eikä kenenkään syyllistämä. Kuuntelen äänikirjaa pergolassa löhöillen, istun kylän kahvilassa tai jopa otan aurinkoa tekemättä mitään. 

Mutta tosiaan elän syvästi (positiivisten) tunteitten varassa, osaan sanoittaa (mikä typerä termi...) tuntemuksiani ja olen avoin rakkailleni. Jokainen suupala minkä syön on täydellinen - en ikinä vain tankkaa!! Työstänikin nautin 40v, sain kokea urallani upeita asioita. Toki palkan takiahan 99% ihmisistä työssä käy. 

Ikinä ei ole sisältököyhää elämä!