Luotetaanko lasu-asioissa vain lapsen sanaan??
KOROSTAN tässä heti että kyse ei ole rikollisesta toiminnasta, ei hyväksikäytöstä tai väkivallasta tms!
Minä olen teini-ikäisen ns. puoli-vanhempi. Meillä on ollut erimielisyyksiä ja riitojakin. Teini muutti nyt biologiselle vanhemmalleen ja kaikki on ok. Sain kuitenkin nyt jälkeen päin kuulla ja lukea mitä kaikkia valheita lapsi on ns. virallisiin papereihin minusta kertonut.
Ihmettelen, miksei minua ole koskaan kuultu asian johdosta vaan luotettu vain lapsen kertomaan. En väitä, että hän tarkoituksella valehtelisi! Mutta olisi hyvä kertoa myös oma kanta ja ns. aikuisen tieto mistä oikeasti on ollut kyse.
Lapsi/nuori kokee asiat tietysti omalla tavallaan ja se on hänelle totta. Mutta otetaanko missään huomioon, että lapsi saattaa myös liioitella asioita? Tai kertoa totuuksina hänelle ikävistä tilanteita/ihmisistä/asioista.
Tässä tilanteessa ei ole lasu-asiakkuutta eikä mitään pahaa ole tapahtunut. En vaan ymmärrä miksi ns. virallisiin papereihin ei ole pyydetty ensimmäistäkään kommenttia tai lausuntoa minulta. Iso osa lapsen kertomasta on selkeää valhetta minusta.
Enkä siis syytä niinkään lasta vaan työtä tekeviä viranomaisia. Eikö heillä ole mitään velvollisuutta tarkistaa asioita?
Tilannetta en haluaisi muuttaa, perheiden tilanteet ovat hyvin juuri näin.
Kommentit (60)
Mitä väliä, kun et ole vanhempi. Et ilmeisesti kuulu lapsen elämään enää niin ihan sama. Lapsen kokemus on tärkein.
Kun ei kerran mitään riitaa, lasua tms. ole, niin lausunto on todettu ja tehty. Riidattomassa asiassa on pystytty etenemään noineenkin.
Sua nyt vaan harmittaa, kun et olekaan niin kiltti ja kiva kuin annat itsellesi ymmärtää.
Ei, vaan AKAN sanaan, siis lasten äidin, miehen (lasten isän) on aivan turha puhua mitään.
Siis mitä sä ap haluat? Että todetaan ihan kirjallisesti mikä pyhimys-äitipuoli sä olet? Voi ristus sentään näitä harhaisia l****ja.
Lastensuojelu on tekemisissä lasten ja heidän huoltajiensa kanssa. Sinä et ole huoltaja, joten sinun mielipidettäsi ei kysytä.
Kyllä lastensuojelussa tajutaan, että nuoren ja vanhemman kokemus samasta tilanteesta voi olla erilainen. Harvoinhan siellä saadaan absoluuttista faktaa kodin asioista, joten perheenjäsenten kertomaan suhtaudutaan "subjektiivisina totuuksina". Jokaisella perheenjäsenellä on oma näkökulmansa asioihin. Koska kyse on lastensuojelusta, lapsen näkökulma on tietysti keskeinen asia arvioissa.
Hyvin vaikea ymmärtää, mitä haluat ja miksi. Ilmeisesti nuori on kertonut kysyttäessä oman kokemuksensa tilanteestaan. Onko tästä ollut sinulle jotain haittaa? Olisiko oma elämäsi parempaa, jos jossain paperissa lukisi sinun "aikuisen tietosi" asiasta? Mitä väliä? Se, että sinulle on niin kova paikka, ettet ole päässyt ihan periaatteesta kertomaan, miten asiat ns. oikeasti ovat, herättää epäilyksiä. Miksi olet edes lukenut noita juttuja? Luulisi, etteivät kuuluisi sinulle.
Ei lastensuojelu ole mikään oikeuslaitos joka toimii todisteiden varassa. Lastensuojelun toimialaa ovat huolet. Huoli ratkaisee ne toimenpiteet mitä perhettä vastaan mahdollisesti kohdistetaan.
Pätevä viranomainen ottaa sen huomioon, mutta toki täytyy muistaa että oli lapsen puheiden taustalla sitten totuus, liioittelu tai suoranainen valehtelu, apu saattaa silti olla tarpeen.
Vierailija kirjoitti:
Pätevä viranomainen ottaa sen huomioon, mutta toki täytyy muistaa että oli lapsen puheiden taustalla sitten totuus, liioittelu tai suoranainen valehtelu, apu saattaa silti olla tarpeen.
"Apu"

Lastensuojelun piirissä on todella monenlaisia palveluita ja työvälineitä. Se, että sinulla on huonoja kokemuksia lastensuojelusta ei tarkoita, etteikö siitä monille olisi ollut apua.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lastensuojelussa tajutaan, että nuoren ja vanhemman kokemus samasta tilanteesta voi olla erilainen. Harvoinhan siellä saadaan absoluuttista faktaa kodin asioista, joten perheenjäsenten kertomaan suhtaudutaan "subjektiivisina totuuksina". Jokaisella perheenjäsenellä on oma näkökulmansa asioihin. Koska kyse on lastensuojelusta, lapsen näkökulma on tietysti keskeinen asia arvioissa.
Sosiaalitanatat on sellaisia kukkahattuja, että kyllä ne hellanlettastelevat lapsen sanomisia ja niiden perusteella mennään tuli vaikka mitä valeita, kuten usein lapsilta tulee.

No kyllähän siihen pitää reagoida jos lapsi valehtelee vakavista asioista. Se voi olla oire.
Nuoret osaavat uskottavasti kertoa, ja kyllä voi tosiaan käydä niin, ettei aikuisia kuulla. Mutta jos olet saanut virheellisiä tietoja teistä papereista selville, sinä tai lapsen huoltaja voisi oman vastineen laittaa tiedoksi kirjallisesti tai vaikka soittamalla työntekijälle.
Kuten kerroin, minulle kaikki nämä järjestelyt ovat ok, kunhan kaikilla on asiat hyvin! En halua tai vaadi mitään muutosta mihinkään; päätökset tehdään virallisten vanhempien/huoltajien kesken. Lapsen etu on tärkein ja näin on nyt toimittu.
Pointtini vaan oli, että minusta on nyt jäänyt virallisiin papereihin ja virallisille tahoille selkeästi väärää tietoa. Enkä ole koskaan saanut mahdollisuutta oikaista näitä valheita.
Tilanne oli siis se, että lapsi halusi alunperin muuttaa toiselle vanhemmalleen, koska siellä oli enemmän kavereita ja vapaampi elämä. Tämä on teinille ihan ymmärrettävä syy. Keksi viimeiseksi kääntää minut syyksi, että hänen "täytyy päästä pois" koska minä ole muka ollut ilkeä ja ahdistava. Meillä on sääntöjä jne.
Tähän lisäksi tuli ne valheet, joita "pelkään" ihan biologisten lapseni vuoksi. Ja muutenkin. Minusta on virallisissa kirjoissa ja kansissa tietoa, jotka eivät pidä paikkaansa. Miten se vaikuttaa elämääni esim. biologisten lasteni kohdalla?
AP
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelu on tekemisissä lasten ja heidän huoltajiensa kanssa. Sinä et ole huoltaja, joten sinun mielipidettäsi ei kysytä.
Jos minun nimeni mainitaan virallisissa lausunnoissa ja kerrotaan mitä olen muka tehnyt, pitäisi kai asioista ottaa selvää. Ei ole kyse mielipiteestä.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pätevä viranomainen ottaa sen huomioon, mutta toki täytyy muistaa että oli lapsen puheiden taustalla sitten totuus, liioittelu tai suoranainen valehtelu, apu saattaa silti olla tarpeen.
"Apu"
Lastensuojelun piirissä on todella monenlaisia palveluita ja työvälineitä. Se, että sinulla on huonoja kokemuksia lastensuojelusta ei tarkoita, etteikö siitä monille olisi ollut apua.
Monenlaisia painostuskeinoja millä yrittävät saada vanhemmat taipumaan tahtoonsa. Lastensuojelu toimii totalitaarisen yhteiskunnan logiikalla.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin vaikea ymmärtää, mitä haluat ja miksi. Ilmeisesti nuori on kertonut kysyttäessä oman kokemuksensa tilanteestaan. Onko tästä ollut sinulle jotain haittaa? Olisiko oma elämäsi parempaa, jos jossain paperissa lukisi sinun "aikuisen tietosi" asiasta? Mitä väliä? Se, että sinulle on niin kova paikka, ettet ole päässyt ihan periaatteesta kertomaan, miten asiat ns. oikeasti ovat, herättää epäilyksiä. Miksi olet edes lukenut noita juttuja? Luulisi, etteivät kuuluisi sinulle.
Kyllä koen, että minulle on haittaa, jos minusta on kerrottu asioita jotka eivät pidä paikkansa. Ja ihmettelenkin, eikö tällaisissa tapauksissa pitäisi kuulla sitä "syytettyä" osapuolta. Minun mielestäni asiat kuuluvat minulle siinä vaiheessa kun minä olen "nimetty". Lapsi on kuitenkin asunut meillä koko elämänsä, niin minunkin kuuluisi kai tietää mitä olen tehnyt ns. väärin.
Se mitä lapsi kertoo ei ole automaattisesti totta, jokainen virkailija sen tietää, jos ne asiat mitä on kerrottu ei ole ollut kovin pahoja, ei niitä kukaan tutki ja kysele sinulta mitään.
Tekstistä ei selviä onko noita lapsen puheita käytetty mihinkään. Onko toinen vanhempi siis hakenut huoltajuutta ja noita lapsen puheita on käytetty sitä toista vanhempaa ja tämän puolisoa (sinua) vastaan? Vai onko kyseessä vaan kirjaukset siitä, miten lapsi on kokenut elämänsä? Eli mistä syystä sitä lasta on puhutettu?