Lue keskustelun säännöt.
Mies sanoo että jankutan kun yritän jutella
14.09.2024 |
Pitkä suhde takana ja säännöllisesti törmään siihen kun mies sanoo että jankutan kun juttelen jostain asiasta hänelle. Vastapuolena se että mies suurimman osan jutteluista ottaa pahalla, syytteenä itseään kohtaan, alkaa heti puolustautua. On sanonut ettei kestä erimielisyyksiä, ja ärsyyntyy nopeasti jos juttelu on syvempää kuin säästä puhuminen koska hänellä ei ole kuulema kykyjä, keinoja eikä jaksamista siihen.
Hänelle on aina ollut hankalaa jutella omista tunteistaan ja vastaanottaa toisen tunteita. Ja minä sitten olen sellainen että yritän saada toista yhteyteen, tulla kuulluksi ja ymmärretyksi kun toistan asian juttelun aikana. En ole aina toiminut noin vaan tunnistan sen tulleen siitä mitä enemmän olen saanut kokemuksia ettei toista kiinnosta minun tunteet.
Mies sanoo usein: en osaa nyt kommentoida tuohon mitään ( eikä kyllä kommentoi myöhemminkään), en jaksa juuri nyt (ei osoita parempaa hetkeä myöhemminkään), ei jaksa nyt tämmöistä, ei jaksa kuunnella tuota jankutusta ( yleensä sanoo noin sinä vaiheessa kun kyseenalaistan jotain hänen toimintaa ja siitä suuttuminen on sitten syy päästä irti tilanteesta) en ymmärrä, on kiire, huono hetki, mikä vaan...ja jos ei joku nuista ja on paikalla, minä puhun yksin ja mies kuuntelee, kunnes ei keskity enää ja alkaa hermostua.
Enkä todellakaan halua puhua yksin, minua kiinnostaa miehen ajatukset ja mielipiteet. Eikä mies palaa asiaan, sitäkin on testattu. Sanoo aina että riittää kun kerran sanoo, joo, olen sanonut kerran ja hiljaa sitten. Mutta se on siinä, ei mitään konkreettista hyötyä/ratkaisua asiaan mistä juttelin. Juttelen minusta tuntuu.., toivoisin että...ym. tyylillä
Minulla ei ole ollut vuosien aikana tarvetta höpötellä mitään typeriä vaan nämä koskee ihan yleisiä asioita mistä arjessa pitää jutella, sopia ym ja jos haluaa kertoa omista tunteistaan jotain asiaa kohtaan, ratkaisee ongelmaa tai reagoi vaikka miehen toimintaan. Joskus harvoin on ollut ihmeellinen hetki että ihan rauhassa ja vastavuoroisesti jutellaan.
Tuntuu etten tunnista enää itseänikään tuosta miten kommunikoin nykyään. Mies on itse myöntänyt että hänelle on hankalaa ns tunne yhteyden rakentaminen toisen kanssa.
Olemme miehen kanssa käyneet myös läpi miten hänen lapsuudessa asioista ja tunteista ei puhuttu. Äitinsä sellainen että suuttuu jos hänen väärää toimintaa kyseenalaistaa mitenkään eikä osaa jutella erimielisyyksistä rauhallisesti. Tottakai vaikuttaa.
Säännöllisesti myös sellaista että mies suuttuu kun reagoin syystäkin hänen esim loukkaavaan toimintaan. Hän ymmärtää että loukannut mutta ei osaa kohdata loukkaantunutta ihmistä ja siksi hermostuu.
Tuntuu etten tunnista enää itseänikään tuosta miten kommunikoin nykyään. Mies on itse myöntänyt että hänelle on hankalaa ns tunne yhteyden rakentaminen toisen kanssa. Näkyy myös lasten kanssa. Viime kuukausina olen jutellut paljon vähemmän tunteistani ym hänelle. Ei silti muutosta kommunikointiin kun sitä on.
Olemme miehen kanssa käyneet myös läpi miten hänen lapsuudessa asioista ja tunteista ei puhuttu. Tottakai vaikuttaa.
Säännöllisesti myös sellaista että mies suuttuu kun reagoin syystäkin hänen esim loukkaavaan toimintaan. Hän ymmärtää että loukannut mutta ei osaa kohdata loukkaantunutta ihmistä ja siksi hermostuu.
Jos tähän nyt vielä lisään että miehellä adhd, asperger ja on alkoholisti. Minä add tutkimuksissa. Ja kyllä, asumme jo erillään, jos joku miettii onko tuossa mitään järkeä, Halusin vain kysyä, olenko todella jankuttaja vai onko miehellä kommunikoinnissa mitään vastuuta.
Kommentit (46)
Hienoa, että miehesi ymmärtää haasteensa tunnekommunikaatiossa! Ymmärrys on lähtökohta toiminnan muutokselle, mutta eihän noin haastava asia korjaannu sormia napsauttamalla.
Tilannetta mutkistaa se, että teidän kommunikaatiotyyli vaikuttaa toistavan miehen lapsuuden epätasapainoista mallia, jossa toinen on ilmaisultaan nopeampi ja vahvempi ja miehesi jää jalkoihin.
Annatko sinä siis miehellesi tilaa osallistua ja kertoa tunteistaan? Vai sammutatko, mitätöitkö tai korjaatko (samoin kuin hänen lapsuudenkodissa) hänen panoksensa keskusteluun liian nopeasti, koska mies ei mielestäsi tunne tai osallistu oikein/tarpeeksi/jne?
Tämä on hyvin tavallista, vaikkei tarkoituksella lähtisi niin tekemään. Koko keskustelun pointti on kuitenkin todennäköisesti tuoda esiin jokin (ihan validi) miehen vika tai puutteellinen tapa toimia, joten aika varmasti ammut miehen osallistumisyrityksiä alas, koska et ole samaa mieltä.
Sinä olet verbaalisesti taitava. Todennäköisesti olet myös se, joka aina aloittaa nämä keskustelut, joten olet niihin valmistautunut.
Miehellesi aihe ja ajankohta tulee puolestaan yllätyksenä. Diagnoosien myötä varmasti vielä "keskivertomykkää" isommin puskista. Lähtökohdat on jo aivan epäreilut, eihän miehellä ole mitään mahkuja pärjätä sun kans!
Antaisin neuvoksi nyt sellaisen, että käykää keskustelu siten, että sinä lupaat vain kuunnella. Et keskeytä, tivaa lisää etkä varsinkaan sano, että et taaskaan sano mitään. Anna miehen kertoa, mitä pystyy. Voit yllättyä. Sillä selkeästi miehellä on tunne-elämää, ymmärrystä ja ajatuksia, mutta ei kykyä tai uskallusta tuoda niitä esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut NAISTEN kanssa sama ongelma. Miksi pitää vatvoa yksinkertaisia asoita ja kutsua niitä syvällisiksi keskusteluiksi?
Sitten on nämä "musta tuntuu" keskuskustelut missä keskustellaan miltä tuntuu, ei miksi tuntuu, eikä varsinkaan siitä perustuuko tunne todellisuuteen vai oman mielen harhaan. Tämä kaikki siksi että pidetään sitä omaa tunnetta faktana ihan kaikille. Jos tässä keskustelussa tuo faktoja pöytään, silloin loukkaa toisen tunteita. Ei tuollaista yksinkertaisesti jaksa.
Olen kyllä aina kertonut miksi minusta tuntuu joltakin. Ja veikkaan ettei oman mielenharhaa ole kun toinen ei osallistu arjen vastuisiin, on negatiivinen ja innostumaton, henkinen ja fyysinen väkivalta, ryyppääminen, poissa olevuus, tasapainottomuus...ym.ym. Ja minulle saa kyllä ilmaista mielipiteensä, ajatuksensa ja mielelläni kuuntelen.
Jätä tuommoinen väkivaltainen ja ryyppäävä luuseri. Kommunikaatio ei ole ainoa tai pahin ongelma suhteessanne.
Tärkeintä on ymmärtää että miesten aivot on yksinkertaisemmat kuin naisten. Pitää esittää lyhyitä lauseita, vähän, harvoin, harkiten, katse samalla silmien tasolla. Niinkuin pienelle lapselle. Ei kykene analysoimaan pitkiä lauseita, pitkiä "keskusteluja". Huomaahan sen tälläkin palstalla mitkä on miesten kommentteja. Suurin osa asiasta jää ymmärtämättä ja kommentit on yhden tai kahden lauseen pituisia ja usein aloitukseen kommentoivat että liian pitkä ei jaksa lukea. Sitten kun koko asia meni korkealta ohi kommentti on "vihervassari" eikä juuri muuta. Mutta jo seurusteluvaiheessa kannattaa huomioida lukeeko mies kirjoja tai lehtiä, haluaako opiskella. Jos ei kiinnosta, niin katselee älykkäämpää miestä. Kyllä sen huomaa heti alussa.
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintä on ymmärtää että miesten aivot on yksinkertaisemmat kuin naisten. Pitää esittää lyhyitä lauseita, vähän, harvoin, harkiten, katse samalla silmien tasolla. Niinkuin pienelle lapselle. Ei kykene analysoimaan pitkiä lauseita, pitkiä "keskusteluja". Huomaahan sen tälläkin palstalla mitkä on miesten kommentteja. Suurin osa asiasta jää ymmärtämättä ja kommentit on yhden tai kahden lauseen pituisia ja usein aloitukseen kommentoivat että liian pitkä ei jaksa lukea. Sitten kun koko asia meni korkealta ohi kommentti on "vihervassari" eikä juuri muuta. Mutta jo seurusteluvaiheessa kannattaa huomioida lukeeko mies kirjoja tai lehtiä, haluaako opiskella. Jos ei kiinnosta, niin katselee älykkäämpää miestä. Kyllä sen huomaa heti alussa.
Tai sitten miehiltä voi vaatia aikuisen käytöstä
Vierailija kirjoitti:
Aloitusviestissä kävi kyllä aika selväksi, mikä ongelmasi on: käytit sivutolkulla tilaa kertoaksesi ongelmasta, vaikka saman olisi voinut kertoa viidellä virkkeellä. Jos puhut samalla tavalla jankuttavasti kuin kirjoitat, ymmärrän miestäsi hyvin. Ei tuommoista puheripulia kukaan jaksa kymmeniä vuosia.
Aloitus ei ollut erityisen pitkä, eikä tyyli jankuttava. Jos joku tekee lyhyen avauksen, seuraavaksi mammat alkavat väännellä ja käännellä aloittajan sanomisia ja tulkita niitä villisti ad hominemein. Juuri siksi aloituksessa pitää selittää hyvin tarkasti, että tyhmimmät mammat tippuu pois keskustelusta, koska eivät jaksa edes lukea tekstiä.
Se, mitä aloittajan mies tekee ja mihin sinä innostut menemään mukaan, on vallankäyttö. Yritetään saada yliote henkilöstä, jolla on yhteys sanojen kautta omiin tunteisiinsa ja joka pyrkii yhteyteen muiden ihmisten kanssa. Sehän ei koleerisille vallankäyttäjille käy!
Jaksoiko kukaan edes lukea tuota kilometrin pituista aloitusta?
Suosittelen kehittämään keskustelutaitoja siihen suuntaan, että saat asiasi sanottu kompaktisti. Varmasti auttaa myös alkuperäiseen ongelmaan. Jos sinun "juttelu" tarkoittaa pitkiä monologeja milloin mistäkin aiheesta. Kuka tahansa tuskastuisi sellaisesta.