Iltalehti : Purra Ylen päätöksestä aloittaa arabian ja somaliankieliset uutislähetykset - Järjetöntä
Ensinnä katson, mitä mieltä olen tästä Ylen ulostulosta ja päätöksestä. Sitä perusteltiin kotouttamisella ja meidän moninaistuvalla yhteiskunnalla. Olen kuitenkin täysin vakuuttunut siitä, että paremmin niin somalin kuin arabian kieltä puhuvia maahanmuuttajia integroidaan sillä, että he oppivat suomen tai ruotsin kieltä. Integroituvat yhteiskuntaan. Sillä tavalla maahanmuuttoa voidaan edistää, että eletään yhteiskunnan perusteiden mukaisesti maassa maan tavalla, Purra vastasi. Purran mukaan hän ei aja nykyiseen Yle-lakiin muutoksia, mutta kysyy, missä raja kulkee. Purra mainitsi esimerkkeinä MM-hiihdon ja Pikku Kakkosen. Samaan aikaan Yleltä viestittiin näiden säästöjen seurauksena, että nyt pitää tarkastella MM-hiihtoa ja välillä on väläytelty jopa Pikku Kakkosen alasajoa mahdollisten säästöjen vuoksi. On se mielestäni hieman ihmeellistä, että johonkin sitä rahaa, resurssia ja energiaa kuitenkin riittää.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/14a7def1-8c8c-4580-9cad-9a25d9901…
Hyvinvointialueiden alijäämät paisuvat niin kovaa vauhtia, että se uhkaa Orpon (kok) hallituksen taloustavoitteiden toteutumista. Monien kansalaisten näkökulmasta tilanne näyttää lohduttomalta. Tiukka aikataulu ja valtavat säästötavoitteet ajavat alueita hakemaan nopeita säästöjä, jotka eivät välttämättä ole pidemmällä aikavälillä järkeviä. Osa alueista esimerkiksi on lähtenyt hakemaan säästöjä ennaltaehkäisevistä palveluista. Käytännössä näin merkittävien säästöjen saaminen tällä aikataululla on hyvin vaikeaa ilman, että ne heikentäisivät palveluiden saatavuutta tai laatua.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3180fcb9-b81d-4115-8ec4-3a8cc4e19…
Rahaa ei ole, mutta ideologisiin tavoitteisiin kuitenkin on. Mitäpä sitä kantasuomalaisella väliä..
Kommentit (452)
On kyllä totta, että arabian- ja somalinkieliset uutiset tuskin edistää integroitumista, etenkin kun somalinaiset nyt jo eristäytyvät lapsineen neljän seinän sisään. Somalinaisten työttömyys on 65%, ja käytännössä ei-työelämässä olevia on jo enemmänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulemma se että saavat omalla kielellään uutisia auttaa integroitumaan paremmin?
Pakolliset Suomen kieliopinnot kaikille t u r v a p a i k k a turisteille heti!
Kuinka hyvin on ihmisille pakkoruotsi jäänyt päähän?
Fiksuimmille hyvin, tyhmimmille ei niinkään.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä totta, että arabian- ja somalinkieliset uutiset tuskin edistää integroitumista, etenkin kun somalinaiset nyt jo eristäytyvät lapsineen neljän seinän sisään. Somalinaisten työttömyys on 65%, ja käytännössä ei-työelämässä olevia on jo enemmänkin.
Nämä uutiset näkyy sinne neljän seinän sisällekin. Tosi hyvä juttu! Erityisesti integroitumisen kannalta loistava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten maan valtakielen opettelun välttäminen voisi ikinä parantaa integraatiota?
Mitä enemmän saa palvelua omalla kielellään ja oman kulttuurinsa mukaisesti, sitä vähemmän on tarvetta kotoutua uuteen maahan, kun voi olla kuin olisi kotimaassaan.
Mitä enemmän ymmärtää asioita uudesta asuinmaastaan, sitä helpompi on sopeutua.
Sen pitäisi tapahtua kotoutumiskursseilla, ei YLEn uutisilla.
Herääkin kysymys miksi perussuomalaiset eivät sitten Säätytalolla vaatinut kotouttamiskursseja ja osoittanut siihen rahoitusta?
Jos halutaan, että joku ryhmä oppii suomea, sitä kannattaa opettaa heille. Yksinkertaista.
Siis voiko olla totta, että julkisesti kustannetaan tulkkipalvelut, jos on asunut vuosia Suomessa,eikä vieläkään pysty itse asioimaan. On oudoksi mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä totta, että arabian- ja somalinkieliset uutiset tuskin edistää integroitumista, etenkin kun somalinaiset nyt jo eristäytyvät lapsineen neljän seinän sisään. Somalinaisten työttömyys on 65%, ja käytännössä ei-työelämässä olevia on jo enemmänkin.
Nämä uutiset näkyy sinne neljän seinän sisällekin. Tosi hyvä juttu! Erityisesti integroitumisen kannalta loistava.
Ruotsissa toimii loistavasti!
Purralla nyt vain ei sitä järkeä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten maan valtakielen opettelun välttäminen voisi ikinä parantaa integraatiota?
Mitä enemmän saa palvelua omalla kielellään ja oman kulttuurinsa mukaisesti, sitä vähemmän on tarvetta kotoutua uuteen maahan, kun voi olla kuin olisi kotimaassaan.
Mitä enemmän ymmärtää asioita uudesta asuinmaastaan, sitä helpompi on sopeutua.
Sen pitäisi tapahtua kotoutumiskursseilla, ei YLEn uutisilla.
Herääkin kysymys miksi perussuomalaiset eivät sitten Säätytalolla vaatinut kotouttamiskursseja ja osoittanut siihen rahoitusta?
Kotoutuminen ei tapahdu millään kurssilla, jos omaa motivaatiota ei ole. Paras motivaattori olisi vastikkeellinen ja aikarajattu Kela-Gold.
Vierailija kirjoitti:
Purralla nyt vain ei sitä järkeä ole.
Etpä sinäkään penaalin terävimpiä muumeja ole, Persu-tourette.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä totta, että arabian- ja somalinkieliset uutiset tuskin edistää integroitumista, etenkin kun somalinaiset nyt jo eristäytyvät lapsineen neljän seinän sisään. Somalinaisten työttömyys on 65%, ja käytännössä ei-työelämässä olevia on jo enemmänkin.
Nämä uutiset näkyy sinne neljän seinän sisällekin. Tosi hyvä juttu! Erityisesti integroitumisen kannalta loistava.
Oliskos sulla ihan tutkittua tietoa tästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä totta, että arabian- ja somalinkieliset uutiset tuskin edistää integroitumista, etenkin kun somalinaiset nyt jo eristäytyvät lapsineen neljän seinän sisään. Somalinaisten työttömyys on 65%, ja käytännössä ei-työelämässä olevia on jo enemmänkin.
Nämä uutiset näkyy sinne neljän seinän sisällekin. Tosi hyvä juttu! Erityisesti integroitumisen kannalta loistava.
Ja mitähän neljän seinän sisällä elänyt säkitetty ja silvottu lastentekokone saa niistä irti?
Minä niin nautin kun junttipersut oppii kansainvälisyyttä 😂
Vierailija kirjoitti:
Minä niin nautin kun junttipersut oppii kansainvälisyyttä 😂
Minä nauttisin, jos sinä oppisit kieliopin, Persu-tourette.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi tästä vouhkataan. Ei saamenkielisiä uutisiakaan haukuta
Saamelaiset on olleet täällä aina, jo ennen suomalaisia.

Saame on myös virallisen kielen asemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä totta, että arabian- ja somalinkieliset uutiset tuskin edistää integroitumista, etenkin kun somalinaiset nyt jo eristäytyvät lapsineen neljän seinän sisään. Somalinaisten työttömyys on 65%, ja käytännössä ei-työelämässä olevia on jo enemmänkin.
Nämä uutiset näkyy sinne neljän seinän sisällekin. Tosi hyvä juttu! Erityisesti integroitumisen kannalta loistava.
Miten se sinusta edistää integroitumista, että heille kustannetaan erityispalveluita omalla kielellään? Voisitko valaista, koska loistava logiikkasi ei oikein aukea minulle?
Parempi juttu olisi, että somalit saataisiin katsomaan suomenkielisiä uutisia. Hehän ovat kai olleet täällä jo kolme vuosikymmentä ainakin, silti tuntuu integroituminen olevvan kovin vaikeaa, ainakin työn kautta, mutta tuet kyllä kelpaavat.
Niin Purran kuin Mäkelän sekä hallalahkon ja Tynkkysen kommentit olivat ala-arvoisia. Vaikea uskoa että kyse hallituspuolueesta ja puhemiehestä. Ville Ranta teki kyllä osuvan piirroksen näiden yllämainittujen itkupotkuraivareista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä totta, että arabian- ja somalinkieliset uutiset tuskin edistää integroitumista, etenkin kun somalinaiset nyt jo eristäytyvät lapsineen neljän seinän sisään. Somalinaisten työttömyys on 65%, ja käytännössä ei-työelämässä olevia on jo enemmänkin.
Nämä uutiset näkyy sinne neljän seinän sisällekin. Tosi hyvä juttu! Erityisesti integroitumisen kannalta loistava.
Miten se sinusta edistää integroitumista, että heille kustannetaan erityispalveluita omalla kielellään? Voisitko valaista, koska loistava logiikkasi ei oikein aukea minulle?
Parempi juttu olisi, että somalit saataisiin katsomaan suomenkielisiä uutisia. Hehän ovat kai olleet täällä jo kolme vuosikymmentä ainakin, silti tuntuu integroituminen olevvan kovin vaikeaa, ainakin työn kautta, mutta tuet kyllä kelpaa
Ei se somali heti osaa suomea kun se tänne tulee. On ihan hyvä että oppii uutisten kautta perusteita suomalaisesta yhteiskunnasta. Se kieli tulee sitten perässä kun ehtivät oppimaan. Uutisten myötä ovat heti mukana oppimassa yhteiskunnasta. Kuvitteletko että se tulija on heti niin kielinero että ymmärtää tuosta vain uutis-suomea? Vähän järkeä keskusteluun.
-eri
En syö lääkkeitä, ei tarvitse, olen niin terve. Verenpaineetkin ihanteelliset. Liikunta ja terveellinen ruokavalio auttavat tässä, vink vink vaan, jos kommenttini pääsi ihon alle ;)