Lue keskustelun säännöt.
Miksi surusairaslomaan tarvitaan lääkärintodistus? Eikö todistettava ilmoitus Kelalle tai oikeuslaitokselle toimisi? Standari päivien määräs
13.09.2024 |
Kuinka pitkän sairauskirjoituksen haluaisit/vaatisit jos synnyttäisit kuolleen lapsen, saisit keskenmenon, sinut olisi raiskattu? Pitäisikö olla joku 'standardi' minkä perusteella saa saikkua vai mennä töihin takaisin saman tien.
Entä läheisen kuolema? Miksi tähän surusairaslomaan tarvitaan lääkäri - eikö todististettava ilmoitus Kelalle tai oikeuslaitoksella tapahtumasta olisi riittävä? Päivien lukumäärästä standari?
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei suru sairauslomalla parane. Paremmin ja nopeammin pääsee elämässä taas rutiineihin kiinni kun menee vaan töihin, ja on töissä niin kuin normaalisti.
Näinpä, äiti jäi kolmenlapsen kanssa leskeksi 35vuotiaana ihan yllättäin 70-luvulla, pari päivää itkeskeli ja totesi ettei se tästä paremmaksi muutu ja palasi töihin ja me lapset kouluun, arki alkoi rullata väkisinkin vaikka välillä itkettiin, mitään terapioita ei tarjottu meidän perheelle vaikka isä kotoa löytyi kuolleena, nykyyän tuntuu jos joku vieras vainaja on löytynyt samalta kadulta niin kriisipuhelimet on auki ja kaikki on niin ahdistuneita.
No tuossa ei nyt ole mitään ihailtavaa. Onneksi nykyään saa rauhassa surra ja saa keskusteluapua.
No ei siinä mitään ihailtavaa olekkaan että silloin ei mitään tukimuotoja ollutkaan tarjolla, tosin sukulaiset riensi apuun välittömästi eikä ollut jumppa ja ratsastustunnit esteenä. Nykyään vain ihmettelen tuon perheen lapsena kuinka toimintakyvyttömäksi mennään kun joku ihminen kuolee. Nykäsen leskikin ollut kai jo vuosia työkyvytön kun on niin iso suru käsiteltävänä, ilman yhteisiä pieniä lapsia ja yhteistä asuntovelkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei suru sairauslomalla parane. Paremmin ja nopeammin pääsee elämässä taas rutiineihin kiinni kun menee vaan töihin, ja on töissä niin kuin normaalisti.
Näinpä, äiti jäi kolmenlapsen kanssa leskeksi 35vuotiaana ihan yllättäin 70-luvulla, pari päivää itkeskeli ja totesi ettei se tästä paremmaksi muutu ja palasi töihin ja me lapset kouluun, arki alkoi rullata väkisinkin vaikka välillä itkettiin, mitään terapioita ei tarjottu meidän perheelle vaikka isä kotoa löytyi kuolleena, nykyyän tuntuu jos joku vieras vainaja on löytynyt samalta kadulta niin kriisipuhelimet on auki ja kaikki on niin ahdistuneita.
No tuo nyt ei todista, että tuo olisi oikea tapa toimia. Sinäkin olet kuitenkin jollain tapaa traumatisoitunut, kun olet sitä mieltä, että ihminen ei tarvitse mitään tukea, kun kohtaa suuren menetyksen. Esim sotatraumat traumatisoi useamman sukupolven Suomessakin aikoinaan, koska niitä ei mitenkään osattu aikoinaan hoitaa. Rintamalta tulleet miehet alkoholisoituivat tai olivat muuten heikkohermoisia ja se purettiin vaimoon ja lapsiin jne.
Itse menin maananataina töihin, kun äitinä oli kuollut lauantaina. Myöhemmin tajusin, että se oli virhe. Hoidin yksityisellä puolella ihmisiä, jotka maksoivat hoidsta pitkän pennin, mutta minä en olisi kyllä ollut muutamaan viikkon työ/empatiakkyinen. Olisis ollut kaikille osapuolille parempi, js olisin ollut töistä muutaman viikon pois.
Standardityylisiä vapaita käytettäisiin samantien osan porukan toimesta väärin. Joillekin voi olla myös hyväksi, että pitää kiinni rutiineista ja menee töihin sekä saa ajatukset pois hetkellisesti asiasta. Tarvitaan ammattilaisen arvio saikusta ja sen pituudesta.
Eivätkö nämä ole ihan sovittavissa lähiesimiehen kanssa? Kyllä omassa työpaikassa esimies voi antaa henk.kohtaisesta syystä viikon vapaata ainakin.
Järkytän nyt joitakin, mutta mä sain sairaslomaa avioeron vuoksi. Tai no sen vuoksi mitä se avioero teki mulle henkisesti. Mä romahdin ihan täysin enkä todellakaan ollut työkykyinen. Olen töissä hoitoalalla eikä siitä työnteosta vain tullut mitään. Työkaverit käskivät hakemaan sairauslomaa. Olikohan diagnoosi stressireaktio tms. Esimieskin oli hyvin ymmärtäväinen. Kävin myös työterveyspsykologilla.
Tämä kaikki tapahtui kesällä -23 ja edelleen tulee itku kun kirjoitan tätä ja muistelen miltä silloin tuntui. En ole enää pitkään aikaan haikaillut exän perään, mutta se miten exä hoiti jättämisen teki muhun syvät arvet joita edelleen koitan paikkailla. Se on vain sekunti kun koko maailma voi murentua toisen ihmisen teon vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä itseäni vaivasi se, että saattohoidon keskellä joutui lähtemään työterveyteen todistamaan työkyvyttömyyttään. Että tässä elämäntilanteessa olisi voinut olla yksi ongelma (työterveydessä juoksu) vähemmän.
Olisi se saattohoitolääkärikin varmaan kirjoittanut sairasloman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet tyhmä. Kyseessähän on nimensä mukaisesti SAIRAUSloma. Elämään kuuluvat asiat tai jotkin tapahtumat siinä eivät tee ihmistä automaattisesti sairaaksi joksikin tietyksi ajaksi 🤦🏻.
Ja sellaista ei ole olemassakaan kuin surusairasloma!!!!! SURU EI OLE SAIRAUS.
Tanskassa saavat alaikäisenä kuolleen lapsen vanhemmat puolen vuoden palkallisen suruloman.
Mistähän maasta nyt on kysymys? Suomesta vai Tanskasta?
Ei se nyt ihan noin mene. Mä jäin yllättäen leskeksi ja kahden alaikäisen lapsen yksinhuoltajaksi ihan yllättäen. Kyllä siinä tuli sholli, ei nukkunut, ei syönyt tai juonut. Sydän hakkasi miljoonaa, hikoili ja tärisi. Ei sellaisessa tilanteessa ole mitenkään työkuntoinen ihan hetkeen! Järjestät hautajaiset, ilmoitat kaikille. Neuvottelet asuntolainat ja mietit miten ikinäkään enää pärjäät arjessa. Pyörität sen arjen ja huolehdit isänsä menettäneistä lapsista kunnet itsekään pysty huolehtimaan itsestäsi.. miten ihmeessä tässä tilanteessa olisi työkuntoinen?
No, minä olin sairaslomalla muutaman viikon ja palasin sitten töihin. Työ antoi muuta ajateltavaa, mutta oli rankkaa ihan kummalla tahansa tavalla. Sekä niin, että kävi töissä ja hoisi arjen, mutta myös niin, että olisi vain pyöritellyt samaa kehää kotona. Kumpikaan ei ollut hyvä. Selviytymistä vaatijasiihen auttoi pelkästään aika.