Mitä tekisit jos sinuun otettaisiin yhteyttä ja kerrottaisiin, että sinulla on tuntematon sisaruspuoli?
Eiväthän vanhemmat aina kaikkea lapsilleen kerro ja se sukupuoli, joka ei tule raskaaksi, ole edes välttämättä tietoinen kaikista jälkeläisistään. Yhden yön jutuista syntyy vieläkin lapsia. Ennen vanhaan saattoivat yhden yön juttujen lapset päätyä sen nimiin, joka meni naimisiin raskaana olevan kanssa.
Nykyään tehdään jo tavallisen ihmisen lompakollekin siedettävillä hinnoilla DNA-testejä ja etsitään sukulaisia. Siten voi tulla esiin tilanne, että jonain päivänä melkein keneen tahansa voidaan ottaa yhteyttä ja kertoa, että on testin perusteella toisen vanhemman lapsi.
Kuinka suhtautuisitte ja kuinka toimisitte tilanteessa? Osalla voi vanhemmilla olla jo dementia ja siten vanhemmalta kertomatta jääneitä asioita ei pääse käsittelemään millään tavalla. Haluaisitteko tutustua sisar-/velipuoleen vaiko antaisitteko asioiden olla kuten ne olivat ennen kuin sisaruspuoli otti teihin yhteyttä?
Kommentit (40)
Minuun otti yhteyttä eräs nuori nainen ja väitti olevansa tyttäreni. Oli ottanut yhteyttä sukulaisiini jo aiemmin. Ei vaan voi olla tyttäreni, et sillee.
Ei siinä mitään ihmeellistä olisi.
Kun omat appivanhempani kuolivat, heidän poikansa, minun mieheni, oli ihan puulla päähän lyöty, kun isän kätköstä löytyi rakkauskirje vieraalta naiselta. Kävi ilmi, että kirjeen nainen ja hänen isänsä olivat olleet nuoruuden rakastettuja, mutta sitten oli mieheni äiti, siis anoppini, tullut kuvioihin mukaan ja tullut myös raskaaksi, jolloin tämä toinen nuoruuden suhde oli päätetty. Kiintymys oli kumminkin jäänyt iäksi. Ihmisiä nämä meidän vanhemmatkin vain ovat.
Olisin iloinen ja haluaisin heti nähdä.
En ole tehnyt enkä tule tekemään DNA-testejä.
Miettisin, että onpas äiti ollut melkoinen lunttu ja vieläpä hylännyt lapsensa !
Ei kannata antaa tietojaan tuollaisille sivustoille. Vanhempani ovat jo kuolleet ja jos joku tulisi selittämään, että meillä erittäin todennäköisesti on sama isä, niin toteaisin, että todennäköisyys ei ole sama asia kuin että asia faktisesti olisi noin. En olisi missään tekemisissä.
Appiukolla oli yksi lapsi avioliiton ulkopuolella ja tämän vaimo oli hautajaisissa ihan täpinöissään siitä, että kohta heilläkin on rahaa. No ei ollut, appi oli käytännössä varaton ja omaisuus oli anopin. Hän ei antanut tasinkoa.
Onhan näitä. Ihan sama mitä virkatodistuksessa lukee, niin geenit saattaa silti olla vaikka naapurin. Ja omassakin tuttavapiirissä näin on käynyt kahdelle ihmiselle.
En anna mitään itsestäni ihmiselle joka lisää minut netin sukupuuhun ilman lupaa. Eläviä ihmisiä ei saa lisätä netin sukupuihin ilman kirjallista lupaa edes yksityisinä. Varmaan kaikki muutkin tietoni levitettäisiin jos antaisin tilaisuuden tutustua.
Haluaisin tietää miten se on mahdollista. Muuten ei kiinnostaisi. Eläisin samaa mitä ennen. En ottaisi riskiä missään, en tietäisi onko se kontrolloiva sosiopaatti vai normaali. Ihmisillä on arvomaailmat erilaisia ja osalla kireät vaatimukset ihmisille. Joillekin puolisisarus voi olla taas kiva juttu.
Haluaisin pitää asiat ennallaan, en haluaisi muutoksia.
En olisi lainkaan yllättynyt.
Olen ollut viimeiset 15 vuotta jo vakuuttunut, että vanhemmallani on suuria salaisuuksia. Olen aika varma, että jotain paljastuu, kun hänen vanhat vanhempansa kuolevat.
Varmaan hyppisin innosta. Olen ainoa lapsi ja sisarus olisi ihana.
En haluaisi tietää enkä tavata. Lapsuuden perheeni on jo valmiiksi tarpeeksi sekaisin ja ongelmainen, etten enempää jaksaisi.
En toisaalta yllättyisi jos jostain sisaruspuoli putkahtaisi esiin. Isäni oli melko levoton tapaus monin tavoin.
Minulla on jo tuttu sisarpuoli, tervetuloa joukkoon. Serkuspuolia on useita, pari paljastui enon kuoleman jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Mielelläni tutustuisin! Koskaan ei voi olla liikaa ystäviä elämässä :)
Ei sukulaiset ole ystäviä. Ne ovat välttämätön paha.
Tuosta sisaruspuolesta en tiedä, mutta minulla on tuntematon sukupuoli. En osaa päättää olisinko tänään mies ja huomenna nainen vai toisinpäin.
Tutustuisin mielelläni. Kyllä niitä sisarpuolia varmaan jossain on isäni tuntien, en ihmettelisi.
Ottaisin asiasta selvää. On todennäköistä että isääläni on lapsia ainakin kahden vieraan naisen kanssa syntymäkunnassani.