Minua ei stressaa enää mikään. Jos saan potkut, niin sitten saan. Jos ylipäätään tapahtuu, jotain niin sitten tapahtuu.
Jos en pysty maksamaan laskuja jostain syystä niin sitten en pysty.
Jos en miellytä ihmisiä, niin sitten en miellytä.
Ylipäätään jos en riitä niin sitten en riitä.
Yritän kuitenkin parhaani ja tallustaa tässä elämässä omien arvojen mukaan.
Eli on vaan kuka on, menee miten menee. Kuuntelee sisintään.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Oletko yli 50v? Itse olen ja se tumtuu olevan itselleni rajapyykki, jonka jälkeen hyväksyn kaiken. Nuorempana olin stressaaja ja katastrofiajattelija. Ydtäväni juuri ihmetteli, miten uskallan käydä yksin uimassa tyhjällä rannalla. Totesin vain, että jos kohtaloni on hukkua uintireissulla, niin sitten se on. En osaa pelätä. Jos koko ajan pelkää, että mitä tahansa (pahaa) voi tapahtua, niin ei uskalla tehdä mitään ja elämä valuu hukkaan.
En ole. Vanheneminen on kyllä myös kaunis asia.
Minulla on kyllä pelkoja mutta minä myös ryhdistäydyn nykyään, että mennään nyt eikä meinata. Jos jotain käy, niin käyköön sitten. Tietenkin jos todella aistii vaaran niin perääntyy, tämän jokainen ymmärtää.
Mutta tosiaan ei oikein viitsi kriiseillä omaa elämää. Rahaa ei ole eikä kummoista mutta kyllä sitä pärjää. Monilla menee pinnallisesti todella hyvin, sekin on hienoa mutta sinällään minulle on hyväksi ettei ne asiat ole rakentunut elämän perustaksi ja pelkää menettävänsä ulkoisia asioita sillä niitä ei juuri ole.
Näin on aika hyvä olla. Olen nuori vielä, tiedä mitä elämä tuo, nähtäväksi jää.
-ap
Jees. Mulla sama juttu, sekä melkein miljoona euroa tilillä rahaa.
Kun olet kuoleman kanssa, niin epäilys on viimeinen ajatuksesi.
Se on meillä kaikilla. Epätietoisuus.