Milloin alatte kuunnella joululauluja?
Kommentit (19)
Marraskuu 1.alkaa soida 24/7 jouluradio.
Kuuntelen niitä aina salaa autossani kesät talvet ja minusta on ihanaa kun pensa on halpaa kuten persut lupasivat
Kolmisen vuotta dementiani alusta. Inhoan joululauluja. 🤣 Joo sori ap ei varmaan hakenut tätä.
Lauleskelen niitä pitkin vuotta, mutta alan kuuntelemaan yleensä vasta joulukuun alussa.
Ehkäpä heti itsenäisyyspäivän jälkeen, jolloin yleensä muutenkin aloitan joulutunnelmoinnin koristeluineen ja leipomisineen. Jos ensilumi tulee ennen sitä, saatan aikaistaa joulujuttuja.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
En ole kiinnostunut juhlapyhistä enkä vietä niitä mitenkään. En joulua, juhannusta tai muitakaan, joten millään tunnelmalla tms ei ole minulle merkitystä. Joululauluissa on kuitenkin monia hienoja kappaleita, niitä voin kuunnella milloin vain kun mieli tekee, ajankohdalla ei ole väliä. Samoin voin kuunnella vaikkapa gospelmusiikkia vaikken uskovainen olekaan.
Sitten kun olen jossain hoivakodissa, kykenemättömänä ilmaiseen mielipidettäni, etten halua kuunnella joululauluja.
Heti loppiaisen jälkeen, joulu lähestyy vauhdilla. M
Ehkä noin kymmenen vuoden kuluttua kuuntelen vain paria hilpeää rallatuskilkatusta:
" KULKUSET, KULKUSET..."
" JOULUPUU ON RAKENNETTU..."
Soitan niitä syntikallani pitkin vuotta
Ensimmäisenä maanantaina isänpäivän jälkeen. Joka tänä vuonna on 11.11.
Lapsi aloitti jo, minä olisin voinut elää vielä kolme kuukautta ilman Whamin Last christmasia korvamatona.
Klo 17