Miksi aaveita on niin vähän, ja nekin yleensä linnoissa, kartanoissa tai hylätyissä mielisairaaloissa, vaikka maailmassa kuolee jatkuvasti..
satoja ja tuhansia ihmisiä joka silmänräpäys? Moni traagisesti, onnettomuus, väkivalta tms. syynä ja monella jää jokin kesken...
Kommentit (81)
Luojan kiitos että olen avarakatseinen keskitien kulkija koska voin sanoa rehellisesti en tiedä. Oksettavampi on nämä kaksi ÄÄÄripäätä joka onkin sitten johtanut ikuiseen skismaan ja minkä vuoksi?
Surullista faktaa, mutta ennen vanhaan taloissa on ulvoneet kellareihin ja ullakoihin tungetut kehitysvammaiset :( Nykyisin näin tehdään enää harvassa maassa, ja siksikään "aaveita" ei tavata enää nykypäivinä niin paljon.
Henkivaltoja, eikä niitä rakkaudellisia. Kandee olla sekaantumatta.
Mä uskon kanssa että ne on ihan oikeita ihmisiä mutta vaan toisessa ulottuvuudessa/ aikakaudella. Hetkellisesti pystytään näkemään heitä ja he meitä. Vois enemmänkin lukea aika-avaruusjatkumosta jne.
Kuinka pitkäksi ajaksi kummitus jää kummittelemaan? Haahuileeko metsissä mammutinmetsästyksessä kuolleita neandertalilaisia?
Lukekaa Mary Ann Winkowskin kirja When Ghosts speak. Hän on tehnyt myös poliisin kanssa yhteistyötä, eli ihan aito meedio. Selviää paljon:
- joku ihailija-henki kyttää sua todellakin suihkussa
- elokuvateattereissa ne hengaa etenkin koska pitävät ihmisten pelon tunteista ja sieltä ne tulee myös kotiisi
- jos tunnet voimakasta intoa kalustaa vanha talo jollakin tietyllä tavalla, talon vanha asukas vaikuttaa ajatuksiisi ja teet huoneesta aiemman sisustuksen kopion mistä henki piti
- henki saattaa kiinnittyä johonkin arvokkaaseen esineeseen josta piti eläessään, tuot sen kotiin kirpparilta
- keittiössäsi saattaa olla joku risteyskohta missä henkiä kulkee, kuulet puhetta
Vierailija kirjoitti:
Entisaikana ihmisillä on ollut karuja kohtaloita. Soturin pää on saatettu irrottaa miekalla, joku tyttöpolo on saatettu muurata linnanmuuriin elävänä. Tuollaiset traagiset kohtalot johtivat usein kummitteluun. Ehkä nykyään uusia kummituksia ei tule, kun tragediat ovat tyyliä "sossu ei maksa uutta iPhonea" tai "ilmastonmuutos ahdistaa niin että meinaan menettää järkeni".
Kyllä minä tiedän tuoreitakin kummitteluja, tai suoranaista häiriköintiä. Itsemurhan tehnyt perheenjäsen häiriköi sisarensa perhettä jonkin aikaa. Haki huomiota/näkyvyyttä mitä vaille koki ilmeisesti jääneensä jne.
Vierailija kirjoitti:
Niitä olisi enemmän jos niihin uskovia sekopäitä olisi enemmän.
Voi kun se olisikin uskon asia.
Aaveita on tosiaankin melko vähän. Tasan nolla.
Iltapuhteiksi lisää kummituskeskustelua!
Aaveet on kiinnittyneitä johonkin tiettyyn paikkaan tai sitten siellä portaali. Noissa kaikissa on tapahtunut paljon kuolemia. Miten abortit tehtiin ennen. Vauvat haudattiin linnan seiniin.
Miksi aaveita on niin vähän, ja nekin yleensä linnoissa, kartanoissa...
Tavallaan vastasit tuolla otsikolla omaan kysymykseesi. Koska aaveita on niin vähän on köyhimmilläkin aaveilla varaa valita mahdollisimman tasokas asuinpaikka.
Katsokaa The Curse of Robert the Doll dokumentti jostain suoratoistopalvelusta. Siinä on juuri niille ketkä ei usko.
Kaikki ei näe kummituksia ylipäätään ja suurin osa edesmenneistä jatkaa matkaansa rauhassa. Vain osalla jää levy ns päälle eivätkä löydä rauhaa, eli kummittelevat joko ihan kummituksina tai outoina tunnetiloina (mummoni kutsuu tätä no-menin peloksi eli alkaa ahdistaa ilman syytä).
Iso osa aikuisista uskoo kummituksiin ainakin jossain määrin.
T. Folkloristi, joka on sattunut perehtymään kummittelukokemuksiin
Vierailija kirjoitti:
- jos tunnet voimakasta intoa kalustaa vanha talo jollakin tietyllä tavalla, talon vanha asukas vaikuttaa ajatuksiisi ja teet huoneesta aiemman sisustuksen kopion mistä henki piti
Me remontoidaan pappani rakentamaa taloa, eikä pappa-vainaa ole sitä oikein hyväksynyt. On tehnyt temppujaan, kadottanut meiltä tavaroita joksikin aikaa, tiputellut esineitä, osoittanut mieltään. Kun puhuin hänelle asiat selväksi niin temppuilu loppui, kunnes nyt talon värin vaihto sai taas ilmoittamaan että hän seuraa tekemisiämme.
Mun mies ei ole koskaan pätkääkään uskonut tällaisiin. Kunnes nyt. Muuta selitystä ei enää ole ja hänkin sen myöntää 😄
Kyllä niitä on muissakin paikoissa. Suuri osa niistä ei erityisen voimallisesti hae kontaktia eläviin, ja toisaalta monet ihmiset on erittäin epäherkkiä aistimaan niiden energiaa, he huomaavat ne korkeintaan jos kovasti miljöön takia keskittyvät odottamaan aavekohtaamista, jos silloinkaan.
Itse olen aina noin 4-vuotiaasta asti aistinut henkien energiaa. Tavallaan myös näen niitä, mutta tiedän nähdessäni ettei se välity silmien kautta, vaan henki välittää jotain suoraan mieleeni, se tuntuu samalta kuin jos hyvin visuaalisesti mielikuvittelisi jotain. Hyvin harvat henget pystyvät edes halutessaan sillä tavalla materialisoitumaan, että ihan fyysisillä silmillä näkisi jotain, ja enemmistössä yrityksistäkin tuloksena on lähinnä joku valopallo, ei selvä kummitushahmo. Useimmiten kun ihminen näkee kummituksia, on kyse tällaisesta mekanismista kuin minullakin, ja silloin voi myös olla, että joku muu ei näe mitään tai kameraan ei tallennu mitään.
Omassa kodissani, joka on 1800-luvun lopullla rakennettu maatilakeskus, häärää vieläkin vanhan ajan talonväkeä. Minusta se on kotoisaa ja mukavaa, ja tuntuu turvalliselta, että täällä on mukavia henkiä niin ettei tänne mahdu tympeämpiä. Ulkopolitiikassa sanotaan, että jos jossain on voimatyhjiö, se tuppaa täyttymään, ja sama vähän on henkimaailman suhteen. Epämiellyttäviä energioita tuottavien henkivoimien on helpompi asettua hengettömään tilaan kuin "kummiteltuun". Useimmat ihmiset ei noissa epämiellyttävissäkään tapauksissa koe suoraa kummittelua, vaan vain että on levoton aja ahdistava ja painostava olo ilman syytä, ja se poistuu kun menee pois talosta/asunnosta. Ääritapauksia toki on, joissa kuka tahansa kokisi kummittelua, kun kirjat tippuu hyllyistä, kuuluu huokauksia ja narinoita yms.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kummitukset ja haamut (taloon jääneet sielut tms) eivät koskaan esiinny päivällä?? Miksi niiden havaitsemiseksi pitää mennä yöllä pimeään?
Koska asia kerrotaan tuolla tavalla. Todellisuudessa kummituksia kuljeskelee päivälläkin, nytkin meillä joku meni taas salista kirjastohuoneeseen, koska ovi avattiin ja suljettiin. Vain yöllä tuo tuntuu kammottavalta, päivällä normisettiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kummitukset ja haamut (taloon jääneet sielut tms) eivät koskaan esiinny päivällä?? Miksi niiden havaitsemiseksi pitää mennä yöllä pimeään?
Koska asia kerrotaan tuolla tavalla. Todellisuudessa kummituksia kuljeskelee päivälläkin, nytkin meillä joku meni taas salista kirjastohuoneeseen, koska ovi avattiin ja suljettiin. Vain yöllä tuo tuntuu kammottavalta, päivällä normisettiä.
Meillä kuului askeleet ulko-ovelta eteisen läpi tuvan leivinuunille, sitten uunin luukku kolahti. Askeleet lähtivät pois. Huusin miehelleni kiitokset kun toi puita, mutta ketään ei ollutkaan sisällä.
Toisella kertaa näin että yläkerrassa meidän makkarissa seisoi mies kumarassa ja jatkoin portaisiin, miehelleni nauroin ääneen etten yhtään kuullut hänen tulevan yläkertaan. Mieheni vastasi alakerrasta että mitä sanoit? Palasin makkariin, siellä ei enää ollut ketään. Eikä varjoa tms joka olisi selittänyt.
No ei sataatuhatta sekunnin murto-osassa, mutta varmaan koko maailmassa minuutin aikana enemmän kuin 60kpl.