Oletko kasvanut vahvojen naisten keskellä? Kuvaile.
Tulin vasta näin keski-ikäisenä ajatelleeksi, että ympärilläni oli lapsena monia vahvoja naisia. Ainakin viisi, plus vielä koulun opettajia.
Olivatko sinun ympärilläsi olevat naiset vahvoja persoonia? Onko se vaikuttanut johonkin?
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Määrittele "vahva nainen". Jos tarkoitat jotain isoäänisiä kouvolatukkanaisia niin luojan kiitos ei, jos tarkoitat lämpimiä, empaattisia, rauhallisia, omilla aivoilla ajattelevia, oman arvon parisuhteessakin tuntevia ja omien unelmien tavoitteluun kannustavia niin koko äidin puolen suku oli tällaisia ja itselläkin tavoitteena sellaiseksi kehittyä tästä aikuistuessani.
Tarkoitan tehokkaita, työteliäitä, johtamistaitoisia, voimakastahtoisia naisia. Ap
Isäni oli vahva ja hyvä mies joka opetti paljon elämästä sekä oikeudenmukaisuudesta ja rehellisyyden sekä terveen itsearvostuksen merkityksestä elämässä.
Ympärilläni on kyllä ollut muutama hyvin vahvaluonteinen nainen ja olen itse vahva ihminen joten onpahan tullut ryhtiä pyttyyn elämässä.
Olen myös harrastanut paljon, viettänyt aikaa paljon erilaisten ihmisten kanssa ihan laidasta laitaan ja elänyt muutenkin itseoppien.
Tämä kaikki on tehnyt minusta aika vahvan naisihmisen. En osaa nyt tämän enempää kertoa sinulle asioita.
En ole. Sen sijaan olen kasvanut ympäristössä, jossa on käytetty lauseita "annetaas miesten tulla ensin pöytään!", "mennäänpä me tytöt tästä pois tieltä", "tähän tarvitaan vahvaa miestä", "enhän mä naisena tällaista osaa/pysty/tiedä"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Määrittele "vahva nainen". Jos tarkoitat jotain isoäänisiä kouvolatukkanaisia niin luojan kiitos ei, jos tarkoitat lämpimiä, empaattisia, rauhallisia, omilla aivoilla ajattelevia, oman arvon parisuhteessakin tuntevia ja omien unelmien tavoitteluun kannustavia niin koko äidin puolen suku oli tällaisia ja itselläkin tavoitteena sellaiseksi kehittyä tästä aikuistuessani.
Tarkoitan tehokkaita, työteliäitä, johtamistaitoisia, voimakastahtoisia naisia. Ap
Sitten meillä on eri määritelmät vahvuudesta.
Kyllä, äitini oli sellainen. Tämä "vahvuus" aiheutti avioeron ja köyhyyden lapsena. Kun katselin vahvan naisen toimintaa parisuhteissa yms. niin meni itseltäni halut pariutua vakavissaan pysyvästi.
Vierailija kirjoitti:
En ole. Sen sijaan olen kasvanut ympäristössä, jossa on käytetty lauseita "annetaas miesten tulla ensin pöytään!", "mennäänpä me tytöt tästä pois tieltä", "tähän tarvitaan vahvaa miestä", "enhän mä naisena tällaista osaa/pysty/tiedä"
Olet kasvanut terveessä ympäristössä sitten. Tosiasioista kannattaa lähteä liikkeelle ja löytää se oma roolinsa maailmassa niissä rajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, äitini oli sellainen. Tämä "vahvuus" aiheutti avioeron ja köyhyyden lapsena. Kun katselin vahvan naisen toimintaa parisuhteissa yms. niin meni itseltäni halut pariutua vakavissaan pysyvästi.
Jotenkin hullua että päällepäsmäröinti tulkitaan niin usein "vahvana naisena".
Päinvastoin. Huomaan, että ympärilläni oli lapsuudessa näitä heikkoja ja alistuvia naisia. Oma äitikin katsoi isämme ryypiskelyä ja lorvailua. Juuri näitä naisia, jotka vähättelevät naisia, pitävät naisia heikompina ja ajattelevat, että miehet ovat jotenkin parempia...
Äitini on voimakastahtoinen, mutta tettää kaikki hankalat jutut isälläni, koska ne olvat miesten töitä. Ei siis ole mikään feministi tai väitä pystyvänsä samaan mitä miehet.
Vierailija kirjoitti:
En ole. Sen sijaan olen kasvanut ympäristössä, jossa on käytetty lauseita "annetaas miesten tulla ensin pöytään!", "mennäänpä me tytöt tästä pois tieltä", "tähän tarvitaan vahvaa miestä", "enhän mä naisena tällaista osaa/pysty/tiedä"
Voi mikä harmi.
Vahvuuden käsite on tosiaan ihmisille erilainen. Tutulle tarkoitti kontrolloivaa, mitä pidän heikon ihmisen merkkinä. Minulle vahva on lähempänä ap:n määritelmää. Periksiantamattomuutta ehkä myös.
Kylmiä naisia on ainaki ollu riittämiin. Jokapuolella. Sit sen kerran kun törmäät aidosti rakastavaan ja välittävään naiseen niin ymmärrät, että tollasia kaikkien naisten kuuluisi olla. Parantavaa nuorelle naiselle törmätä näihin helmiin.. Haluaa samaistua..
En onneksi ole. Tavallisissakin on ollut ajoittain kestämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, äitini oli sellainen. Tämä "vahvuus" aiheutti avioeron ja köyhyyden lapsena. Kun katselin vahvan naisen toimintaa parisuhteissa yms. niin meni itseltäni halut pariutua vakavissaan pysyvästi.
Jotenkin hullua että päällepäsmäröinti tulkitaan niin usein "vahvana naisena".
Tätä juuri ajattelin.
Vierailija kirjoitti:
En ole. Sen sijaan olen kasvanut ympäristössä, jossa on käytetty lauseita "annetaas miesten tulla ensin pöytään!", "mennäänpä me tytöt tästä pois tieltä", "tähän tarvitaan vahvaa miestä", "enhän mä naisena tällaista osaa/pysty/tiedä"
Äitini oli myös uskomattoman hämmentynyt siitä, että olin kesälomalla itse ajanut autolla Turussa ja matkustanut Tukholmassa metrolla eikä sielläkään ollut miestä mukana. Ja jonkin aikaa sitten anoppini oli hakemassa miestään paikalle, kun piti saada kuohuviinipullo auki. Epäuskoisena antoi pullon sitten minulle, kun vakuuttelin, että osaan kyllä avata sen. Hän kai ajatteli, että pullon avaamiseen tarvitaan penistä.
Vierailija kirjoitti:
En ole. Sen sijaan olen kasvanut ympäristössä, jossa on käytetty lauseita "annetaas miesten tulla ensin pöytään!", "mennäänpä me tytöt tästä pois tieltä", "tähän tarvitaan vahvaa miestä", "enhän mä naisena tällaista osaa/pysty/tiedä"
Jos tuo on se mihin verrataan, niin todellakin olen kasvanut vahvojen naisten keskellä. Äitini ja isoäitini sekä tätini olivat huumorintajuisia, sitkeitä, rauhallisia, äärimmäisen työteliäitä ja omanarvon tuntoisia ihmisiä. He uskoivat koulutukseen ja vannottivat, ettei saa antaa kenenkään kävellä ylitseen.