Saanko matkustaa työttömänä pidemmäksi aikaa jonnekin?
Olen suunnittelemassa viikon reissua Kuusamoon joulukuussa. En ole tällä hetkellä missään töissä, mutta entä, jos minulle yhtäkkiä ehdotettaisiin työkokeilua tai muuta niin miten silloin?
Olen työnhakuvalmennuspalvelussa ja tapaaminen virkailijan kanssa ensi viikolla. Hän on ehdotti minulle viimeksi jotain työkokeilupaikkoja, mutta en niihin suostunut, koska eivät tuntuneet omilta. En tiedä yhtään yrittääkö taas ehdottaa jotain ensi kerralla, kun näemme.
Tosiasia kuitenkin, etten voi tietää olenko missään työkokeilussa joulukuussa. Tuntuisi myös oudolta kysyä TE-toimistosta saanko lähteä Kuusamoon, koska en tosiaan voi tietää kolmen kuukauden päähän mitään.
Olisiko siis parasta varata matka nyt äkkiä ennen tapaamista ennen kuin ehtivät suunnittelemaan mitään pään menokseni? Koska, jos varaan matkan vasta silloin, kun on jo tiedossa joku paikka, silloin en varmaan saa ainakaan lupaa lähteä.
Mutta entä, jos pääsisin palkkatukityöhön, miten siellä suhtauduttaisiin siihen, että olisin viikon pois vai korvattaisiinko vain tunnit etukäteen? Tiedän, että yksi tuttuni haki yhtä työpaikkaa, pääsi haastatteluun ja tuli valituksi. Sanoi vasta valituksi tulemisen jälkeen, että kuukauden päästä tulossa Amerikan matka. Työnantaja ei tykännyt, mutta hyväksyi asian sanomalla, että ei sitten enää mitään tällaisia. Samalla tavalla minäkin voin ajatella, etten voi tietää pääsenkö jonnekin vai en. Mutta olem huolissani ennen kaikkea siitä, että toivottavasti ei ole vaikutusta työmarkkinatukeen.
Kommentit (69)
Niin ja olin kerran kuntouttavassa ja siellä yksi ilmoitti lähtevänsä pohjoiseen ennen joulua, koska oli varannut matkan jo etukäteen eikä tiennyt, ettei kuntouttavasta työtoiminnasta saa enää joululomaa. Niinpä hän vain korvasi tunnit ja asia oli sillä selvä.
Et saa matkustaa kotikuntasi ulkopuolelle vuorokautta pidemmäksi aikaa. Sinun tulee olla työkkärin tavoitettavissa 1 päivän varoitusajalla.
Et tietenkään saa matkustaa. Tehtäväsi on olla työmarkkinoiden käytettävissä koska vain. Siitä hyvästä saat niitä ilmaisia tukirahoja. Kuvittelitko lähteväsi lomailemaan veronmaksajien kustantamana?
Vierailija kirjoitti:

Mitä, ei kai oikeasti? Ennen kyllä oli niin, että sai vapaasti matkustaa EU-alueella, koska kuuluu perusoikeuksiin.

Älä usko trolleja.
Vierailija kirjoitti:
Et tietenkään saa matkustaa. Tehtäväsi on olla työmarkkinoiden käytettävissä koska vain. Siitä hyvästä saat niitä ilmaisia tukirahoja. Kuvittelitko lähteväsi lomailemaan veronmaksajien kustantamana?
No kyllä saa matkustaa, mutta pitää olla tavoitettavissa.
Googlaa työkkärin ohjeet.
Vierailija kirjoitti:
Et tietenkään saa matkustaa. Tehtäväsi on olla työmarkkinoiden käytettävissä koska vain. Siitä hyvästä saat niitä ilmaisia tukirahoja. Kuvittelitko lähteväsi lomailemaan veronmaksajien kustantamana?
Vähän hiihtolomaa työttömälle kun on ollut niin kuormittava syksy sohvalla maatessa ja miettiessä sitä millaista saattaisi olla töissä. Tarvitseehan siihen toki yhteiskunnan maksaman irtioton.

Kuusamossakin on työmarkkinoita. Ei muuta kuin työnhakuun niin, että sopivasti järjestyisi työhaastattelu Kuusamossa. Kyllä, olen harrastanut työnhakumatkailua liikkuvuusavustuksella silloin , kun olin työtön.
Kela:
Suomesta töitä hakevalle mutta tilapäisesti ulkomailla oleskelevalle voidaan maksaa työttömyysetuuksia Suomesta. Tämä edellyttää sitä, että pidät työnhakusi voimassa Suomen TE-toimistossa. Tilapäisenä pidetään enintään 6 kuukauden oleskelua ulkomailla.
"Ulkomaanmatka ei ole este saada työttömyysetuutta. TE-toimisto / kokeilualueen kunta ei seuraa työttömän työnhakijan ulkomaanmatkojen määrää tai kestoa eikä matkasta tai sen ajankohdasta tarvitse ilmoittaa etukäteen TE-toimistolle / kokeilualueen kunnalle."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et tietenkään saa matkustaa. Tehtäväsi on olla työmarkkinoiden käytettävissä koska vain. Siitä hyvästä saat niitä ilmaisia tukirahoja. Kuvittelitko lähteväsi lomailemaan veronmaksajien kustantamana?
Vähän hiihtolomaa työttömälle kun on ollut niin kuormittava syksy sohvalla maatessa ja miettiessä sitä millaista saattaisi olla töissä. Tarvitseehan siihen toki yhteiskunnan maksaman irtioton.
Juu voi hyvin lähteä Rukalle laskettelemaan. Ei vaikuta tymarkkinatukeen mitenkään. Työkkäri suorastaan tulee sinne Rukalle sitten tiedustelemaan olisitko pääsemässä töihin kunhan nyt on laskettelut lasketeltu. Lähtevät siitä sitten toimistoihinsa odottelemaan ilmoitusta että mihin tulokseen olet tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et tietenkään saa matkustaa. Tehtäväsi on olla työmarkkinoiden käytettävissä koska vain. Siitä hyvästä saat niitä ilmaisia tukirahoja. Kuvittelitko lähteväsi lomailemaan veronmaksajien kustantamana?
Kuusamossakin on työmarkkinoita. Ei muuta kuin työnhakuun niin, että sopivasti järjestyisi työhaastattelu Kuusamossa. Kyllä, olen harrastanut työnhakumatkailua liikkuvuusavustuksella silloin , kun olin työtön.
Paljonko onkaan liikkuvuusavustus? Voisihan tuota ajatella.
Saat, mutta sinun tulee olla työmarkkinoiden käytettävissä ja hoidettava työnhakuvelvollisuus
Jos työsopimusta tarjotaan, palaat tietysti lomalta kotiis. Harvemmin kyllä ihan yllättäen huomiseksi sopimusta tarjotaan...

Kaikki työttömät ei saa tukea moni saa korvausta joka on 590 euroa, eikä muuta kun on vaikka jotain säästössä.
Kun ei ole töitä ja 90% iiseistä duuneista menee ulkkareille on kaikki muu paskanjauhamista.
590 euron takia ei suomeen kannata jäädä. V itut suomesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et tietenkään saa matkustaa. Tehtäväsi on olla työmarkkinoiden käytettävissä koska vain. Siitä hyvästä saat niitä ilmaisia tukirahoja. Kuvittelitko lähteväsi lomailemaan veronmaksajien kustantamana?
Kuusamossakin on työmarkkinoita. Ei muuta kuin työnhakuun niin, että sopivasti järjestyisi työhaastattelu Kuusamossa. Kyllä, olen harrastanut työnhakumatkailua liikkuvuusavustuksella silloin , kun olin työtön.
Paljonko onkaan liikkuvuusavustus? Voisihan tuota ajatella.
Hyvä vinkki muuten, että voisi saada alennusta matkoista.
Voit rauhassa mennä lomalle, mutta muista, että jos saat työpaikan ja tuo matka onkin este työsuhteen solmimiselle, niin saat karenssin, koska kieltäydyt työstä. Emme me työssäkäyvätkään vain ilmoita työnantajalle, että nyt lähden lomalle.
Vierailija kirjoitti:
Saat, mutta sinun tulee olla työmarkkinoiden käytettävissä ja hoidettava työnhakuvelvollisuus
Jos työsopimusta tarjotaan, palaat tietysti lomalta kotiis. Harvemmin kyllä ihan yllättäen huomiseksi sopimusta tarjotaan...
Mutta entä jos aloittaisin esim. työkokeilun lokakuussa ja kuukauden päästä pääsisin palkkatukityöhön? Kai olisi sopimusasia, että ilmoittaisin vain, että olen viikon reissussa joulukussa ja voisin tarvittaessa korvata työtunnit?
Jos olet työtön, niin sinulla ei pidä olla varaa matkustaa mihinkään!
Toivottavasti kok+ps pistää työttömät kuriin!
Saat muuttaa vaikka Australiaan, kunhan ilmoittaudut töihin jos sellainen ihme tapahtuu, että kutsutaan.