Kun sanotaan että nainen omii lapsen eikä anna miehelle tilaa olla isä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaan anna isän osallistua elatukseenkasn. Ei halua ertä se isä ostaa ruokaa ja vaatteita lapselle. 

Suomessa on hyvin yleistä että talouden ja lasten kulut maksetaan 50/50. Ja samaan aikaan voi olla että äiti hoitaa lapset 95 prosenttisesti. 

Näitä toki on ja usein vielä äiti tienaa huomattavasti vähemmän. Mutta se on omaa tyhmyyttä, jos ei lähde tuollaisesta suhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä noissa tapauksissa on ennemminkin isä, joka kyllä hoitaa lasta mutta tekee mikromanageeravan äidin mielestä kaiken väärin. Väärät, yhteensopimattomat vaatteet, väärä ruokalappu, vaippa vähän sinne päin, eli lapsen äiti korjaa aivan kaikkea, mitä isä tekee eri tavalla kuin äiti itse tekisi. Uskoisin tällaisesta seuraavan helpoati, että isä ei lopulta tee mitään, koska kaikki menee kuitenkin väärin ja aina tulee sanomista.

Vaippa vähän sinne päin = vaippa falskaa, joten kaikki vauvan vaatteet ja sänky on pissassa ja kakassa, mutta eihän mies niitä pese ja siivoa. Parin sekunnin lisäajasta vaippaa pukiessa säästyy isolta työltä.

Sitä en kiellä, etteikö sellaisia naisia ole, jotka arvostelee koko ajan sitä miten isä on lasten kanssa. Voisin vannoa, että suurin osa äideistä kuitenkin  antaisi vaikka kuun taivaalta, että isä hoitaisi osuutensa, jollei näin jo tee.





Oma mieheni alkoi oikeasti olla lasten kanssa vasta sitten kun kuopuskin oli sen verran omatoiminen, että itse kävi vessassa, puki päällensä, söi, osasi kertoa mitä kaipaa ja mikä mättää. Ja silti hän on edelleen sellainen rusinat pullasta isä, vaikka ajallisesti välillä panostaakin paljon. Hän keskittyy leikkiin ja hauskan pitoon. Varsinainen kasvattaminen ja huolehtiminen sekä kaikki ne ikävät ja raskaat asiat jää minulle. Ja edelleen jos häntä ei huvita, ärsyttää, väsyttää, on jotain muuta, niin hän ei vaan ole lasten kanssa. Vaikkei suoraan päin naamaa sanokaan (kun ei tunteistaan ja ajatuksistaan muutenkaan puhu) niin kyllä sen näkee, että häntä kiukuttaa ja selkeästi syyttää minua siitä, että lapset valitsee aina ensisijaisesti minut ja tukeutuvat minuun.



Ja miksi tein toisenkin lapsen tällaisen miehen kanssa? Olin niin hölmö, että uskoin kun hän kirkkain silmin vannoi, että tällä kertaa hän osallistuu.



Käännetäänpä tilanne niin päin, että se onkin isä joka kulkee äidin perässä ja arvostelee sitä kuinka tämä hoitaa lasta. Kuinka moni äiti tällaisessa tilanteessa toteaisi, että pidä tunkkis, en ole sitten lapsen kanssa ollenkaan! Veikkaan ettei kovinkaan moni. Miehelleen olisi varmasti vihainen ja ehkä tulisi erokin, mutta lastaan ei siitä rankaisisi ja hylkäisi. 

Vein isältä mahdollisuuden olla isä. En kestänyt hänen huutoa lapsille olla hiljaa ja paikallaan, hänen istuessaan nojatuolissa katsomassa videoita. Vein lapset pois leikkimään häiritsemästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä hoidin ekan lapsen vauva-ajan melkein kokonaan. Sit kun synnyttäjä oli selvinnyt komplikaatioista ja masennuksesta, niin alkoi vieraannuttaa. Joka tapauksessa komppaan edellisiä, että lapsen/lasten kanssa helpompi olla keskenään ilman äidin päsmäröintiä. Lapsen kanssa oleminen on kivaa puuhaa, mutta äidin läsnäolo saa ahdistuneeksi ja vie ne voimat, jotka on tarkoitettu lapsen kans olemiseen. Ero on parasta, mitä pikkulapsen vanhemmat voivat tehdä yhdessä.

Se, että itse et osannut hoitaa parisuhdettasi ei tarkoita, ett muut eivät osaisi hoitaa omiaan.

 

Se että sinä haluat suhteen, ei tarkoita sitä että se olisi jotenkin normaali tai tavoiteltava olotila. En tajua naisia, joille lapsen saannin jälkeen parisuhde on maailman tärkein asia. Minä en edes halua kuulla sanaa parisuhde, silloin kun mukana on lapsia. Itsekkyys paistaa läpi, eikä sellainen ihminen kelpaa parisuhteeseen, vaikka kuinka haluaisi. Sitä paitsi naiset ei ikinä panosta parisuhteisiin, kunhan vain nillittävät etuoikeuksiensa perään.

Mä en yhtään ihmettele ettei miehet jaksa teitä. Miksi silti pitää kostaa lapselle viemällä häneltä isä? Miten voi olla kateellinen omalle lapselle hänen isästään siten, että jos sinä et saa sitä miestä, niin lapsesi ei saa myöskään isää. Kehotan kaikkia tapaamiani miehiä välttämään lasten tekoa suomalaisten naisten kanssa, ja hankkimaan lapset kristityn, ulkomaalaisen naisen kanssa. Siten mahdollisuus joutua vieraannutetuksi vähenee.

Vierailija kirjoitti:

Mä en yhtään ihmettele ettei miehet jaksa teitä. Miksi silti pitää kostaa lapselle viemällä häneltä isä? Miten voi olla kateellinen omalle lapselle hänen isästään siten, että jos sinä et saa sitä miestä, niin lapsesi ei saa myöskään isää. Kehotan kaikkia tapaamiani miehiä välttämään lasten tekoa suomalaisten naisten kanssa, ja hankkimaan lapset kristityn, ulkomaalaisen naisen kanssa. Siten mahdollisuus joutua vieraannutetuksi vähenee.

välit Minun tyttäreni vieraannutti hänen  oma isänsä ja isän uusi avopuoliso.

Ensin pikkkuvauvana isä ei ollut tippaakaan kiinnostunut lapsesta.  Ei ottanut edes syliin vapaaehtoisesti. Välillä lykkäsin hänelle jotta sain jotain tehdyksi ja hän istui jäykkänä ja tuijotti televisota lapsi kuin jokin esine siinä sylissä ja odotti että ottaisin pois.

Tosin lapsi ei ollut suunniteltu, ihan vahingossa avioliitossa alkunsa saanut, mutta aborttiin en suostunut.  Kai siinä sitten tien väärin miesparkaa kohtaan?

Pakotin hänet isäksi? Kun hän tieten tahtoen osallistui asiaan jossa lapsi alkunsa sai, en pakottanut enkä voinut mitään sille että ehkäisy petti. 

Kuitenkin sitten kun sain tarpeekseni siitä kivipatsaasta ja hain eroa kun tyttö oli 4, syntyi sen maailmallinen paniikki. Olisi ajatellut aikaisemmin.

"Isä" ei halunnut edes tapaamisoikeutta,  tyttöä vein hänen luokseen kuitenkin koska asui lähellä ja lapsella oli oikeus isään.  Koskaan ei suotunut yötä isänsä luona viettämään, mutta päiväsaikaan kyllä viihtyi kun ei tarvinnut olla kauaa.  Kun uusi heila ilmestyi kuvioon, alkoi sitten vieroittaa lasta itsestään.  Ei saanut enää tulla käymään, siitä tuli uuden rakkaan puolesta sanomista eikä tyttö sinne enää halunnut lopulta ollenkaan. Suhde isään siis kuihtui itsestään.

Myöhemmin heillekin tuli ero, ja mies olisi jo tytttärensä kelpuuttanut, mutta tyttö ei enää oikein innostunut enää. Oli liian kauas etääntynyt.  Kun tytär räytti 18 oli isänsä sanonut että nyt sitten et enää ole minun lapseni.  Se oli kyllä niin julmasti ja kylmästi sanottu että  välit heillä meni vuosiksi.

Nyt sitten, kun tytär on aikuinen ja vihittiin juuri kesällä, isänsä ottikin yhteyttä häneen.  Pyysi minultakin anteeksi ja sanoin etten muistele vanhoja, elä rauhassa.  Tytär on ollut nyt yhteydessä viestein mutta sitä mikä silloin aikoinaan rikki meni ei niin vain korjata. 

Niin pahalta on tyttären puolesta tuntunut monta kertaa. Mitä sanot kun lapsi  kysyy miksi isä ei välitä? Kun hän vaistoaa että on liikaa?

Vierailija kirjoitti:

Mä hoidin ekan lapsen vauva-ajan melkein kokonaan. Sit kun synnyttäjä oli selvinnyt komplikaatioista ja masennuksesta, niin alkoi vieraannuttaa. Joka tapauksessa komppaan edellisiä, että lapsen/lasten kanssa helpompi olla keskenään ilman äidin päsmäröintiä. Lapsen kanssa oleminen on kivaa puuhaa, mutta äidin läsnäolo saa ahdistuneeksi ja vie ne voimat, jotka on tarkoitettu lapsen kans olemiseen. Ero on parasta, mitä pikkulapsen vanhemmat voivat tehdä yhdessä.

Se täytyy kyllä ssnos omalta kohdalta, sun kohdalta ja parin äiti-ihmisen kohdalta tässä ketjussa, että ainoa syy osaansa/kohteluunsa vanhempana löytyy peilistä. 

Itse minäkin suostuin suhteeseen tyypin kanssa ja tein lapsia. Se kannattaa muistaa. 

M46

Perheessä isä kasvaa luonnostaan isäksi ja lapsen elämään jos näkee että se on äidille ok eikä äiti ole kylmä, arvosteleva ja kilpaileva lapsen suosiosta, niin kuin usein näkee.

Kun lapsi on molempien haluama ja parisuhde kunnossa on kyllä outoa että isä ei osallistu lapsen elämään.

Meillä ei ollut tuollaista ongelmaa, hoidin lapsen ja kun tarvin apua pyysin sitä tai annoin lapsen isän syliin ja sanoin että nyt on teidän yhteinen aika minun täytyy tehdä sitä ja tätä.